Juttu menee näin. Vähän yli vuosi sitten sain sattumalta selville että poikani vaimolla on ollut suhde vieraaseen mieheen. Sanoin miniälle tietäväni ja kertovani asiasta pojalleni. Miniä meni aivan sekaisin ja itkuiseksi. Yritti kaikenmaailman selityksiä, mutta se tietty oli turhaa, en antanut periksi. Lopulta sanoin, että on olemassa yksi tapa jolla voin pitää suuni kiinni. Eli ulkopuoliset miehet täytyy jättää välittömästi ja seksisuhde pitää aloittaa minun kanssani. No, miniä oli hämmentynyt mutta hyväksyi kuitenkin ehdot, kun lupasin sillä tavalla pitäväni suuni kiinni. Siitä lähtien on harrastettu seksiä noin kerran viikossa/kahdessa viikossa. Se on ollut aika helppoa kun asutaan samalla paikkakunnalla ja muutenkin on nähty kohtuu usein. Nyt sitten viime aikoina on alkanut olla ongelmia yhteisestä sopimuksesta täyttämisessä. Miniä yrittää venyttää tapaamisia ja tulee muka viime hetken muutoksia.
En haluaisi alkaa muistuttamaan sopimuksen sisällöstä, mutta kohta ei taida olla muuta keinoa. Mikähän olisi paras tapa saada miniä taas "ruotuun" vai paljastanko pojalle vaimonsa aiemman syrjähypyn? Tässähän voi tietysti olla takana jokin uusikin romanssi joka sitten vie "kaistaa" meidän sopimukselta.
Pihtaava nainen
36
838
Vastaukset
- mekkk
Poikasi laittaa sinua kunnolla turpii jos saa selville että kiristät hänen vaimoaa tuolla tavalla.
- KärsiväAppi
Voi se toki pojalle aika yllätyksenä tulla, mutta ymmärtää varmaan kun selitän, että kun tämä nainen kuitenkin on jakorasia niin parempi tietysti että jakaa suvun sisälle kuin tuntemattomille!
- kuinkakehtaat
Hyi hemmetti!ei voi kun halveksia,sinä tässä sopan olet keittänyt,säälin poikaasi hän ei tällaista ole ansainnut.
- KärsiväAppi
Turhaan halveksit. Miniähän se tämän aloitti kun alkoi tavaraansa jakamaan pojaltani salassa. Tämä on vaan siitä seurausta.
- butu
Naurettava trolli!
Taidat olla homeinen ukonräähkä joka haaveilee seksiorjasta monien toisten räähkien tapaan. Et ole ihan terve joten sanon niinkuin näillä palstoilla on tapana sanoa: MENE HOITOON!- KärsiväAppi
Höpö höpö, jätä kommentoimatta jos ei sinulla kunnollista asiaa ole!
Ei kökenelläkään ole ideaa että mikä olisi paras tapa saada miniä taas "ruotuun", vai paljastanko pojalle vaimonsa aiemman syrjähypyn? - siinäsulleneuvo
Voit paljastaa pojallesi millainen pukki olet ja sen jälkeen poikasi pistää sut ruotuun.
- JoopaJooJustniin
KärsiväAppi kirjoitti:
Höpö höpö, jätä kommentoimatta jos ei sinulla kunnollista asiaa ole!
Ei kökenelläkään ole ideaa että mikä olisi paras tapa saada miniä taas "ruotuun", vai paljastanko pojalle vaimonsa aiemman syrjähypyn?No jatkan samantasoisella linjalla kuin aloittaja. Rakenna hyvä mies äänieristetty "vankila" ja telkeä miniä sinne, käy toki siellä panemassa sitä niin paljon kun jaksat ja kun et enää jaksa, niin pyydä poikasi kaveriksi.
- KärsiväAppi
siinäsulleneuvo kirjoitti:
Voit paljastaa pojallesi millainen pukki olet ja sen jälkeen poikasi pistää sut ruotuun.
Kyllähän poika nyt jo tietää millainen pukki olen, itsekin pääsi nuorena poikana harjoittelemaan kun annoin sille heittovaihto-morsiameni viikonlopuksi ja muutaman muunkin sitten samalla kun varttui mieheksi.
Kuinkas moni muu isä on tehnyt pojilleen samaa? Ei varmaan moni, tällaiset kunnon äijäisät on erikseen!
- yhyyhyhyy
ompa aika tylsät fantasiat taas jollain ukko reppanalla joka ei ole naista nähnyt kuin unissaan..
- KärsiväAppi
Joo, mene vaan peukku suussa peiton alle, niin ei niin paljon ahdista!
- dvcvcbnnhu
Jos aloitus perustuisi mihinkään muuhun kuin yksinäiset sairaan ihmisen fantasiaan niin olisit vuoden paskin isähahmo ikinä.
- KärsiväAppi
Lueppa aiemmat kirjoitukseni, mitä kaikkea olen pojalleni tarjonnut. Useamman vuoden parhaita isähahmoja olen!
- 64512
Oletko sairas. Mene hyvä ihminen hoitoon. Toivonpa että poikasi saa tietää koko soun. Tuskin haluaa olla tekemisissä sinun tai vaimonkaan kanssa sen jälkee.
SAIRASTA JA OKSETTAVAA TOUHUA. VAIKKA TAITAA OLLA PROVO. VOIKO KUKAAN OLLA NOIN SAIRAS.- KärsiväAppi
En ole sairas. Mutta sinä tunnut olevan kun tuollaisen käsittämättömän vuodatuksen päästät!
Miniän toimintahan se sairasta on, ei minun. Mitäs meni pettämään poikaani, oma vikansa. - NäinMeillä
KärsiväAppi kirjoitti:
En ole sairas. Mutta sinä tunnut olevan kun tuollaisen käsittämättömän vuodatuksen päästät!
Miniän toimintahan se sairasta on, ei minun. Mitäs meni pettämään poikaani, oma vikansa."Miniän toimintahan se sairasta on, ei minun. Mitäs meni pettämään poikaani, oma vikansa."
No ilmeselvä trollihan tämä juttu on mutta ihan yleisellä tasolla haluaisin huomauttaa että sinä petät ihan yhtä paljon poikaasi kuin hänen vaimonsa. Petät nimittäin pojan luottamuksen, oikeastaan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran siinä että et kertonut poikasi avioliittoon huomattavasti vaikuttavasta asiasta ja toiseksi että kiristit poikasi vaimon pettämään häntä vielä enemmän.
Mutta trolliksi paljastut jo siinä että ei kukaan nyt voi olla noin tyhmä, eihän? - KärsiväAppi
Joo, kyllä minä silloin olinkin vähällä kertoakin pojalleni kun miniä paljastui pettäjäksi. Mutta kun tuo miniä peloissaan pyyteli vielä mahdollisuutta, niin sitten annoin, kun tiesin että poikahan antaisi moiselle lumpulle kenkää heti jos saisi tietää.
Virhe se varmaan oli, ei pitäisi olla armelias vaan laittaa toinen kuseen vaan heti...
Nyt joudun kuitenkin kertomaan, jos miniä ei ala toimimaan kuten haluan. - NäinMeillä
KärsiväAppi kirjoitti:
Joo, kyllä minä silloin olinkin vähällä kertoakin pojalleni kun miniä paljastui pettäjäksi. Mutta kun tuo miniä peloissaan pyyteli vielä mahdollisuutta, niin sitten annoin, kun tiesin että poikahan antaisi moiselle lumpulle kenkää heti jos saisi tietää.
Virhe se varmaan oli, ei pitäisi olla armelias vaan laittaa toinen kuseen vaan heti...
Nyt joudun kuitenkin kertomaan, jos miniä ei ala toimimaan kuten haluan.No mene nyt ihmeessä kertomaan äläkä kuluta aikaasi täällä...
- Nappiukontyhmyys
Ja ketjuun osallistuneet osallistuvat tällaisen provon tuosta vaan. Osoittaa yhä miesten kuvitelmaa siitä, että ovat joka asiassa niin paljon ylempänä naista, että voivat kohdella kuinka vaan, ja nainen alistuu ja on nöyrä.
Pysyisitte nyt vain päiväunissanne.- KärsiväAppi
Tiedoksi sinulle, joka luulet olevasi muitten yläpuolella kun voit "päättää" mikä viesti on provo ja mikä ei. Ei ole kyseessä, että mies lähtökohtaisesti olisi naista ylempänä. Vaan kun nainen menee tekemään noin suuren virheen josta olisi kuulunut saada kenkää avioliitosta, niin hyvää hyvyyttäni annoin tälle naiselle vielä mahdollisuuden osoittaa luotettavuutensa. Eli sai vielä toisen mahdollisuuden elää avioliitossa poikani kanssa. Nyt vaan näyttää että edelleenkään ei ole luotettava joten joudun sitten todennäköisesti kertomaan pojalleni vaimonsa epäluotettavuudesta.
- kirveellä-töitä
Kamalaa jos tällaiset ajatukset ja unelmat on miehillä yleisiä?
Sairastahan tuosta on edes unelmoida! Seuraavaksi kai etenet unelmista tekoihin, namusedästä alkaen?- KärsiväAppi
Mitkä unelmat? Eihän tämä mikään unelma tilanne ole kun minijään ei voi luottaa ollenkaan.
Ja kyllä, olisi sairasta unelmoida epäluotettavasta ja pettävästä minijästä! Minä en vaan todellakaan sellaisesta unelmoi, vaan sain sellaisen riesakseni ihan ilman omaa syytäni.
En muutenkaan ymmärrä tuota viestisi tarkoitusta, namusetää yms... - kärsivaan
Vai riesa miniä,mitä nyt kiristämällä paneskelet,sairasta.
- KärsiväAppi
Itsehän miniä polkunsa valitsi kun pettämään alkoi. Minä armeliaisuudessani annoin vain mahdollisuuden hänelle...
- Hop.hoitoon
KENENKÄÄN ei tuollaiseen provoon kannata kommentoida!
- Isä.tietää.kaiken
Ja poikahan närkästyy kovasti kuullessaan, että vaimolla on ollut joku toinen. Nyt on tietysti kiitollinen, kun isukki hoiti asian, eikä siitä vieraasta miehestä enää ole huolta.
Onnellinen poika, jolla on niin huolehtivainen isä.
Kyllä varmasti antaa arvoa isän uhraukselle.- KärsiväAppi
Juuri näin. Tottakai isän pitää tukea poikaansa!
Juttelin muuten pari päivää sitten miniän kanssa ja ei päästy yhteisymmärrykseen. Hän haluaisi että koko asia jo unohdetaan (niin varmaan haluaa) ja ei haluaisi enää jatkaa sopimustamme. Annoin hänelle viikonloppuun saakka aikaa miettiä miten haluaa jatkaa, mutta että unohtaisimme koko pettämissekoilun ja olisimme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, siihen en suostunut. Hän ei ollut kovin tyytyväinen. :)
No, katsotaan miten haluaa jatkaa. - KärsiväAppi
No niin, tilanne on mennyt eteenpäin. Minijä oli ottanut kannan että luistaa sopimuksestamme, luuli kai että minulla ei olisi kanttia kertoa pojalleni ja luuli vielä ettei poika uskoisi vaimoaan pettäjäksi. Väärin luultu! ;) Menin pojan luokse ja kerroin mitä olin nähnyt ja poika kun vähän epäili että olenko varma, niin näytin kuvat mitä olin ottanut minijästä ja hänen miesystävästään. Ja näistähän minijä ei tiennyt mitään! ;) Olipa minijä aika kauhistunut kun tuli kotiinsa ja poika käski kertoa koko tarinan. Jätin heidät puimaan asiaa. Ja illalla poika tuli luokseni, on antanut rouvalleen viikon aikaa kerätä kamansa ja häipyä!
Ikävä että perhe särkyy, mutta parempi näin kun elää tuollaisen epäluotettavan kyykäärmeen kanssa...
- 54120
Hyi hitto mikä pervo.
- KärsiväAppi
Joo, minijä on melkoisen perverssi.
- 54120
Ei miniä vaan sinä.
- KärsiväAppi
Ei, minä en ole perverssi vaan pettävä miniä. Minä olen uhrautuva isä ja appi joka on uhrannut omaa vapaa-aikaansa testatakseen miniän luotettavuutta avioliitossa poikani kanssa. Pitkäjänteistä luotettavuutta miniällä ei vain ole, joten avioliiton on parempikin nyt purkautua.
- Provomikäprovo
Koska miniällä ei enää mitään menetettävää voi hän kertoa pojallesi miten olet häntä kiristänyt ja vaatinut häneltä seksiä. Se joka tässä eniten kärsii on juuri poikasi joka on kohdannut kaksinkertaisen petoksen. Ja petos sinun taholtasi on se kaikkein pahin. Olethan hänen isänsä. Juttu on kyllä niin sairas että onneksi se ei ole totta. Ei se voi olla.
- KärsiväAppi
Joo, kyllä mminijä yritti kaikenmaailman konstit ja pojan kanss naurettiin että kovasti on vielä pojan perään kun pitää yrittää vielä appikin sotkea omiin hölmöilyihin. Voi raukka kun kuvittelee, saavansa kaiken mitä tahtoo... :)
Pojalle tämä on nyt hyvä asia, pääsee moisen petollisen akan ynsistä ja sitten ajan kanssa voi etsiä oikean itseään kunnioittavan naisen kumppanikseen.
Ja todentotta, juttu on kyllä sairas, oikein tahtoo oksettaa miniän toihuilut.
- himohullu
Mistä numerosta voi miniän rönttöstä kysellä?Tarttis kassit tyhjentää....
- oksettaa34
Kai jokainan täysjärkinen tajuaa ETTEI TÄÄ JUTTU OLE TOTTA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812