kyllästynyt kaveriin

Jätä se kaveri tai ota ainakin etäisyyttä häneen. Pieni tauko on paikallaan ystävyyssuhteissa ja sillä tavalla sen toisen voi saada ymmärtämään, että pitäisikö kiinnostua muidenkin asioista. Eikä vaan puhua itsestään. Mulla oli tällainen kaveri ja voisi olla edelleenkin hyvä ystävä, mutta kun meillä ei ole mitään yhteistä nykyään.

Mulla hyvä ystävä muutti pois toiselle paikkakunnalle. Tietysti yhteydenpito ja tapaamiset harvenivat entisestään. Nykyisn hän soittaa vain kun tarvitsee jotain minulta. Hän kysyy mitä kuuluu ja huomaan vastaavani että ihan ok tässä menee vaikka totuus on toinen ja haluaisin paljonkin jutella. Huomaan selkeästi liukuneeni pois hänestä. Asia ei edes vaivaa minua juurikaan. Aika aikaansa kutakin. Vaikka myönnänkin että yksinäinen olen juuri tällä hetkellä. Ystäviä kun ei noin vaan tahdä..

mulla on samanlainen kaveri joka valittaa ja puhuu vain omista asioistaan..en jaksa edes sanoa tälle mitään olen vain hiljaa niin kauan kun lopettaa...ja ärsyttää kun itse otan muut huomioon niin hän ei osoita minkäänlaista kiinnostusta

Olin itse joskus tuollainen kaikesta valittaja, mutten tajunnut sitä koska kukaan ei sanonut mitään. Olin jostain saanut päähäni, että se on normaalia valittaa kaikesta ja kaverit kuuntelivat kiltisti. Ihmettelin kun kaverit alkoi vaan kaikota. Onneks lopulta yks uskalsi avata suunsa ja sanoa suoraan just kuten ärsyttävä olin, ennenku pisti välit kokonaan poikki. Toki järkytyin ja tunsin kyllä tosi idiootiks itteni pitkän aikaa ja sitähän olinkin.
Piti opetella ihan uudenlainen suhtautuminen elämään ja vuosien saatossa sen sitten opinkin. Olis vaan kiva kun mun rakkaat lapsuudenystävät olis voineet sanoa suoraan missä mättää koska menetin heidät tavallaan "turhaan" näin typerän asian takia ja ikävöin heitä edelleen. En ole löytänyt uusia yhtä läheisiä ystäviä niiden menetettyjen tilalle, olen tosi yksinäinen nykyään. Olen oppinut läksyni, mutta vähempikin rankaisu olis varmaan riittänyt kuin täysin yksin jättäminen. Ei sitä vaan kehtaa enää alkaa uudestaan ottamaan yhteyttäkään kun mietin että he ajattelevat heti "voi ei, toi kamala valittaja taas".
Joten jos teillä on valittava ystävä, muistakaa ettei hän välttämättä tajua sitä itse. Se saattaa olla jo kotoa opittu tapa. Mun isä oli ärsyttävä valittaja, mutten silti tajunnut olevani samanlainen kuin hän. Kyllä siitä voi sanoa jos se pännii. Sanokaa, ettette jaksa kuunnella sellaista enää.. Siinä annatte toiselle edes mahdollisuuden yrittää muuttua.

Sun kaveri saa mennäkin itseensä, jos ei ole kiinnostunut kuin omista asioistaan.

Ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvasti vain toisen huolia ja murheita. Varsinkaan jos ystävyys on vain sitä, että silloin kun menee huonosti niin silloin ollaan ystäviin yhdeysessä. Itselleni on käynyt parinkin ystävän kanssa niin, että kun heidän elämään on tullut positiivisia asioita niin kas kummaa, minulle ei enää niin usein viestitellä/soitella/tai tapaamisiin ehditä. Eli monet valittajat tarvitisevat sinua tasan niin kauan kun jaksat olla kuuntelijan roolissa. Itse en enään kenenkään ilmaisena terapeuttina aio olla.

Multakin löytyi tälläinen kaveri jonka ympärillä koko maailman pitäisi pyöriä. Saattoi jopa joskus suoraan sanoa että ei kiinnosta ennen kun edes suutaan sai auki. Pisti välit poikki kun ei kestänytkään sitä että mulla on muutakin elämää kuin se. Eipä siltä niitä kavereitakaan enää löydy kuin yksi. Silti ei näe itsessään mitään vikaa vaikka kyllä sen käytöksestä sanoin.