Niin tuttua niin tuttua evopuolelta

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/vtt-aloittaa-uuden-selvityksen-vilppiepailyista-emme-voi-syyttaa-ketaan-ilman-vahvoja-todisteita-6301261

Evoluutiotutkimuspuoli on täynnä tätä samaa "tutkimustapaa" jonka tarkoituss on vain hankkia epätosia uutisoimalla lisää tutkimusrahaa, mutta täälläevoluutiopuolella toimitaan yleisesti ja yksimielisesti niin että kun sitten lopulta jäädään kiinni epätosien esittämisestä niin homma kuitataan vain sanomalla että :Niin se tiede vaan edistyy", hehe.
Ja koska mitään evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut niin tokihan sen tieteen on koko ajan edistyttäväkin siten että vanhat epätotuudet korvataan uusilla epätotuuksilla joiden voimalla pyöritetääntätä loputonta rahasampoa.
1777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tätähän se tiedemaailma on, huuhaata tulvillaan.

Äänestä
  • Ei ole kyseessä huuhaa, vaan vertaisarviointi tässäkin tapauksessa paljasti huijarin.

    Uskontopuolella tällaista ei voida harjoittaa, koska kuka tahansa voi väittää välittävänsä jumalan sanaa, eikä asiaa voi millään tarkistaa. Jos yhdellä tieteenalalla olisi yli 30 000 eri lahkoa, kuten kristikunnassa, olisimme kusessa.

    http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm

    Maallisen oikeuden pitäisi mielestäni pistää yksin tein leirille kaikki jumalharhaiset, aloittaen jyrbästä. Leirillä ei ruokittaisi uskovia, koska he saavat mannaa taivaasta, ei juotettaisi, koska kunnon uskovainen lyö kivestä vettä eikä terveyttä hoidettaisi, koska jumala tunnetusti parantaa.

    Veikkaisin jyrbänkin kääntyvän ateistiksi parin vuorokauden kuluttua, kun huomaa, että mielikuvitusjumala lupaa liikoja.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Ei ole kyseessä huuhaa, vaan vertaisarviointi tässäkin tapauksessa paljasti huijarin.

    Uskontopuolella tällaista ei voida harjoittaa, koska kuka tahansa voi väittää välittävänsä jumalan sanaa, eikä asiaa voi millään tarkistaa. Jos yhdellä tieteenalalla olisi yli 30 000 eri lahkoa, kuten kristikunnassa, olisimme kusessa.

    http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm

    Maallisen oikeuden pitäisi mielestäni pistää yksin tein leirille kaikki jumalharhaiset, aloittaen jyrbästä. Leirillä ei ruokittaisi uskovia, koska he saavat mannaa taivaasta, ei juotettaisi, koska kunnon uskovainen lyö kivestä vettä eikä terveyttä hoidettaisi, koska jumala tunnetusti parantaa.

    Veikkaisin jyrbänkin kääntyvän ateistiksi parin vuorokauden kuluttua, kun huomaa, että mielikuvitusjumala lupaa liikoja.

    He-ma tyhmä syö joka päivä Luojan luomia luonnon antimia ja väittää leipäpala suussa että Luoja on huono ruokkimaan.

    Vitsi että nämä evokit ovat ääliöitä!

    Äänestä

  • Jyrpsis kirjoitti:

    He-ma tyhmä syö joka päivä Luojan luomia luonnon antimia ja väittää leipäpala suussa että Luoja on huono ruokkimaan.

    Vitsi että nämä evokit ovat ääliöitä!

    Aika perkuleesti on ihminen kyllä hommia painanut ennen kuin se leivänpala on otettu suihin.

    Äänestä

Jyrbän analogia on suurin piirtein yhtä järkevä kuin väittää muutaman väärennetyn kellon nähtyään ettei ole olemassa aitoa rahaa.

Äänestä
  • Onko noin, tyhmä?

    Luehan tuo VTT:tä koskeva artikkeli ja mieti tarkoin että mitä siinä sanotaan, sillä ne sanat ovat juuri kuin minun ja ystäväni "aina.samaa" nikin suusta, ja tunnustan sen että hämmästyin siitä avoimmuudesta jolla tuo artikkeli kirjoitettiin.
    Ilmeisesti tämä juttu ei olisi mennyt läpi missään muussa mediatiedejulkaisussa kuin tässä joka silloin tällöin päästää läpi tällaisia totuttuun aivopesukirjoitteluun kuulumattomia juttuja jota ihmettelen. Tosin nyt kun kyseessä oli VTT, niin asiasta olisi tullut julkinen muutenkin ja jos mediatiedelehdet eivät olisi reagoineet niin ne olisivat puolestaan saaneet salailijan leiman.

    Mutta kaikesta huolimatta olen erittäin iloinen siitä että nyt tehtiin kerralla selväksi se että kuinka eri alojen tutkimuksille kerätään varoja enemmän tai vähemmän väärinesitämällä tutkittuja asioita ja suorastaan valehtelemallaa kuten evotutkimuspiireissä on tapana. Jos tekee mieli väittää vastaan bg-ope, niin kerrohan että mistä se roska-dna-evoluutiojäämän keksijä tiesi varmasti kertoa että kaikki silloin ns. toimattomaksi uskottu osa dna:ta oli ninemomaan evoluutiojäämää??? Hehehe.

    Siis eikö nyt jo palstan tyhmimmälläkin välähdä lamppu???

    Ai ei vai? No sitähän minäkin. Pimeä mikä pimeä ja pimeänä pysyy.

    Äänestä

  • Jyripanipahan kirjoitti:

    Onko noin, tyhmä?

    "Luehan tuo VTT:tä koskeva artikkeli ja mieti tarkoin että mitä siinä sanotaan"

    Olen lukenut jo aiemmin ja tiedän kuinka sen huijarin oma tutkimusryhmä huomasi ettei ukolla ole puhtaat jauhot pussissaan. Ja niin loppui huijarin ura kuin kananlento.

    Mutta vain vakavasti mielisairas ihminen saa yhdistettyä tuon jutun jollakin mielisairaalla tavalla evoluutioon.

    Sinä yhdistät.

    "Mutta kaikesta huolimatta olen erittäin iloinen siitä että nyt tehtiin kerralla selväksi se että kuinka eri alojen tutkimuksille kerätään varoja enemmän tai vähemmän väärinesitämällä tutkittuja asioita"

    Yksi huijari tieteessä tarkoittaa siis ettei millään tieteenalalla ole yhtään luotettavaa tutkimusta? Löydät yhden väärennetyn setelin, joten aitoja ei ole olemassa? Jep jep.

    Kreationistit eivät ole ennenkään osoittaneet kovin häävejä älyn lahjoja mutta kyllä sinä Jyrbä painit tyhmyydessä ihan omassa sarjassasi.

    Äänestä

  • bg-ope kirjoitti:

    Toki tieteessä on hyvin paljon aitoja seteleitä mutta näytähän edes yksi sellainen evotutkimupuolelta, hehe.

    Mitä, eikö löydy vai? No sitähän minäkin, tyhmä.

    Äänestä

  • Jyrirririi kirjoitti:

    Toki tieteessä on hyvin paljon aitoja seteleitä mutta näytähän edes yksi sellainen evotutkimupuolelta, hehe.

    Mitä, eikö löydy vai? No sitähän minäkin, tyhmä.

    Onneksi teillä on tämä oma palstassa jossa voitte oksennella noita valheitanne. Tosin ikävää on se että tähän on ajauduttu kun mielenterveyspotilaita on laitettu ulkoruokintaan laitoksista.

    Äänestä

  • Jyrirririi kirjoitti:

    Toki tieteessä on hyvin paljon aitoja seteleitä mutta näytähän edes yksi sellainen evotutkimupuolelta, hehe.

    Mitä, eikö löydy vai? No sitähän minäkin, tyhmä.

    "Toki tieteessä on hyvin paljon aitoja seteleitä mutta näytähän edes yksi sellainen evotutkimupuolelta, hehe."

    No jos tuosta reilut 3 miljoonaa osumaa noin alkuun biologisen evoluution alalta.

    https://scholar.google.fi/scholar?hl=fi&as_sdt=0,5&as_vis=1&q=biological evolution scientific studies

    Äänestä

Yritätkö Jyrbä selittää, että kun vertaisarviointi paljasti huijarin, niin tämä todistaa, että tieteellinen menetelmä vertaisarviointeineen ei toimi?

Äänestä
  • Ja tuo tahalinen vertaisrviointien hidastelu thedään vakaasti harkiten siten että tuomiot julistetaan vasta kun tuo esim. tumpelo Jörn Hurum on ensin Ida- rahansa saanut, vaikka jopa minä näin sekunnissa että äijä puhui soopaa.

    Äänestä

  • Jyriontarkkapoika kirjoitti:

    Ja tuo tahalinen vertaisrviointien hidastelu thedään vakaasti harkiten siten että tuomiot julistetaan vasta kun tuo esim. tumpelo Jörn Hurum on ensin Ida- rahansa saanut, vaikka jopa minä näin sekunnissa että äijä puhui soopaa.

    Tahallinen vertaisarviointien hidastelu on omaa mielikuvistuksista.

    Vertaisarvioimaton tulos ei ole tieteen tulos.

    Äänestä

Tiede on jatkuvan kriittisen arvioinnin alla. Toisinkuin kuolasuiset saarnamiehet sekoiluineen, esimerkiksi leisola ja reinikainen.

Äänestä

Jyrbä ei ole vieläkään tajunnut, että tieteessä saa palkintoja huijarien käräyttämisestä. Jos evotutkimusryhmän jäsenellä olisi tilaisuus suistaa ryhmää johtava professori pois virasta, niin hän tekisi heti sen ja yrittäisi itse nousta vetämään ryhmää. Enemmän rahaa tiedossa, enemmän mainetta ja meriittejä.
Lisäksi evot ovat tunnetusti itsekkäitä, epälojaaleja oman edun tavoittelijoita, jotka aivan häikäilemättä kahmivat itselleen valtaa ja rahaa, jos tilaisuus tulee eteen. Mitään merkittäviä paljastuksia ei ole kuitenkaan tehty, vaikka palkinnot olisivat todella merkittäviä. On se kyllä kumma, että jumalfobiasta johtuvasta moraalittomuudestaan ja itsekkyydestään huolimatta evoluutiotutkimuksessa ei koko ajan ole täysi sota käynnissä.

Äänestä
  • "Jos evotutkimusryhmän jäsenellä olisi tilaisuus suistaa ryhmää johtava professori pois virasta, niin hän tekisi heti sen ja yrittäisi itse nousta vetämään ryhmää. Enemmän rahaa tiedossa, enemmän mainetta ja meriittejä."

    Hölpöti pölpöti mitä päiväunia. Totta kai Kauko Putkisen kannattaa mieluummin olla hiljaa ja osallistua Ville Vetäjän huuhaata olevaan tutkimusprojektiin, johon kaatuu rahaa kuin yrittää epätoivoisesti keksiä oma edes yhtä hyvä huijaus.

    Et taida tietää tieteen tekemisestä mitään.

    "On se kyllä kumma, että jumalfobiasta johtuvasta moraalittomuudestaan ja itsekkyydestään huolimatta evoluutiotutkimuksessa ei koko ajan ole täysi sota käynnissä."

    Yhteinen intressi ajaa etsimään etuaan muiden ryhmien kustannuksella. Porukasta potkitaan vain ne, joiden naama tai liian uudet ja radikaalit ajatukset eivät miellytä.

    Äänestä

  • valkopesijälle kirjoitti:

    "Jos evotutkimusryhmän jäsenellä olisi tilaisuus suistaa ryhmää johtava professori pois virasta, niin hän tekisi heti sen ja yrittäisi itse nousta vetämään ryhmää. Enemmän rahaa tiedossa, enemmän mainetta ja meriittejä."

    Hölpöti pölpöti mitä päiväunia. Totta kai Kauko Putkisen kannattaa mieluummin olla hiljaa ja osallistua Ville Vetäjän huuhaata olevaan tutkimusprojektiin, johon kaatuu rahaa kuin yrittää epätoivoisesti keksiä oma edes yhtä hyvä huijaus.

    Et taida tietää tieteen tekemisestä mitään.

    "On se kyllä kumma, että jumalfobiasta johtuvasta moraalittomuudestaan ja itsekkyydestään huolimatta evoluutiotutkimuksessa ei koko ajan ole täysi sota käynnissä."

    Yhteinen intressi ajaa etsimään etuaan muiden ryhmien kustannuksella. Porukasta potkitaan vain ne, joiden naama tai liian uudet ja radikaalit ajatukset eivät miellytä.

    ---- Totta kai Kauko Putkisen kannattaa mieluummin olla hiljaa ja osallistua Ville Vetäjän huuhaata olevaan tutkimusprojektiin, johon kaatuu rahaa kuin yrittää epätoivoisesti keksiä oma edes yhtä hyvä huijaus. Et taida tietää tieteen tekemisestä mitään.

    Ehe ehe. Sinä varmasti tiedät paljonkin tieteen tekemisestä. Arvatenkin olet opiskellut ihan hirveän pitkälle ja tehnyt omaa huippututkimusta, kuten kaikki muutkin ylivertaiset kreationistiset tieteen asiantuntijat.
    Mutta joo, sovitaan että ihan kaikki evoilu on huijausta ja koko ajan kansalta nyhdetään rahaa huuhaatutkimuksilla. Ja kukaan ei paljasta huijausta. Luulisi, että edes joku apurahoilla projektitöitä tekevä aloitteleva tutkija paljastaisi huijauksen, kun häneltä loppuu rahoitus ja joutuu menemään vuokratyöfirman kautta jonnekin varastolle tai kaupan kassalle töihin. Mutta ei, ei edes nuo paljasta huijauksia, vaikka heillä ei ole mitään menetettävää.
    Sovitaan siis, että siellä ne kaikki yliopistolla huijaa koko ajan ihan vaan sen takia, että saa jonkun naurettavan pari tonnia kuussa vuoden ajan. Eihän tuollaista huippuvirkaa uskalla riskeerata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jyrisentietää kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/vtt-aloittaa-uuden-selvityksen-vilppiepailyista-emme-voi-syyttaa-ketaan-ilman-vahvoja-todisteita-6301261

Evoluutiotutkimuspuoli on täynnä tätä samaa "tutkimustapaa" jonka tarkoituss on vain hankkia epätosia uutisoimalla lisää tutkimusrahaa, mutta täälläevoluutiopuolella toimitaan yleisesti ja yksimielisesti niin että kun sitten lopulta jäädään kiinni epätosien esittämisestä niin homma kuitataan vain sanomalla että :Niin se tiede vaan edistyy", hehe.
Ja koska mitään evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut niin tokihan sen tieteen on koko ajan edistyttäväkin siten että vanhat epätotuudet korvataan uusilla epätotuuksilla joiden voimalla pyöritetääntätä loputonta rahasampoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu