AIHEENA SYVÄ JA SYKKIVÄ RAKKAUS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Oho! Minulla on näköjään kilpailija. Unelmoin Hannasta päivin ja öin. Näen ruusuisia ja joskus tuhmiakin unia Hannasta.
Hartain toiveeni on, että hän valitsisi minut ja että jonain päivänä meillä olisi monta pientä Hannaa.

Palava rakkaus voi sitten olla raastavaa, kun ei näe rakastaan, eikä olla hänen luonaan.
Tahtoisin niin käpertyä kanssasi saman lämpimän peiton alle, enkä nousta sieltä ikinä!

Päivät ja yöt kuluvat rakkausrunoja sepitellessä ja lukiessa.

Mitä enemmän kaipaan, sitä ihanampaa on, kun olemme jälleen yhdessä.

Sinä siellä,
minä täällä,
missä me?
Olo on ontto.
Olet puuttuva pala,
liekki joka puhaltaa eloon,
pelastusrengas, joka kannattelee kun voimat on loppu.
Sinä siellä, tule edes uniini.
Minä täällä, väsyn ikävääni.
Me, olemme enemmän kuin osiemme summa. Suuri rakkaus - elämäntarkoitus.

Se pieni hetki jonka kanssasi kuljin, se tulee uniini aina kun silmäni suljen. Näen sen aidon rakkauden silmät, jotka katsoivat niin syvälle minun silmiini. Ne ovat nyt poies menneet. Vain kauniit muistot ovat hetkistä niistä jääneet. Ne lohduttavat minua murheen hetkinä, ne hetket jotka kuljin niinä lämpiminä kesinä. Jospa vielä jossakin sinut kohtaisin. Katsoisin silmiisi sinisiin ja kertoisin sulle: sä olet se kaikkein rakkain mulle.

Minä huokaisen ilmaan kaipauksen.. Minä käperryn peittooni peittäen polttavan ikävän.. Minä huudan, mutta silti vaikenen.. Hetken on vaikeaa, koska kaipaus vie minusta kaiken voiman..

Kunnes aurinko nousee ja pimeys väistyy.. Tunnen läsnäolosi ja lämpösi.. Elän taas.. hetken kerrallaan.. elämä katsoo minua kauneuden silmin.. olet siellä jossain.. vaikka en voi sinua nähdä, tunnen sinut lähelläni.. sydämessäni,hohtavana kosketuksena kasvoillani.. aurinkoni

Tulisitko?
Täällä on niin ikävä yksin.
Voisimme istua hiljaa sylityksin.
Kampaisin hiuksesi sormillani,
tuntisin ihosi ihollani.
Saattaisin illalla unien maille,
jäisin viereesi yöksi peiton alle.
Ja aamulla heräisimme yhtäaikaa
hymy huulilla keskellä rakkauden taikaa.
Tulethan - minä odotan!

Kesä

Tuuli puhaltaa. Se heiluttaa lehtiäni. Seuraan ympäristöäni. Lintu visertää jossain kaukana ja toinen vastaa sille oksaltani. Kettu tulee ulos kolostaan ja sen emo tulee puiden lomasta ketunpojan luo.

Aurinko paistaa lämpimästi maahan oksieni halkomana. Ruoho on vihreää ja sen seasta pilkistää kukkia. Metsäkurjenpolvia tiehänä mattona ja saniasia metsän laidalla. Ympärilläni on vain lehtipuita. Kuusista ja männyistä vain harva tietää. Olen itse koivu, monta kesää nähnyt.

Kärpäset lentelevät ympärilläni. Lintu istuu oksalleni ja alkaa visertää. Mehiläiset lentävät kukasta toiseen ja kaikkialla on niin rauhallista. Äkkiä kuuluu "rousk, rousk". Perhosentoukka syö lehteäni kiipeää oksaa pitkin rungolleni ja nousee ylemmälle oksalle.

Aurinko laskee pikkuhiljaa. Se välkäyttää viimeiset säteensä ja värjää taiaan liilanpunertavaksi. Metsä vaipuu uneen.

Aamuyöstä mustarastaat alkavat laulaa lauluaan. Sitä mukaan muutkin eläimet heräilevät unestaan. Kettuemo nousee luolastaan. Hämähäkinverkossa on kastepisaroita ja aurinko saa ne näyttämään helmiltä. Mikään kesä ei ole olut samanlainen, mutta jokainen on ollut kaunis omalla tavallaan ja jokaista olen rakastanut.

Ensi kesä on parempi kuin mennyt, nyt ja aina, kun saan rakkaan vierelleni.
Elämä hymyilee.

Olet sä mun haaveeni

tahdon sut mä itselleni

kokonaan tahdon sut

pitää sua hyvänä

olla sun omasi

aina sinun

sinä minun

tahdon.

Sinun menneisyytesi
poluilta poimin
rosoisen kiven
vanamon hauraan maljan
kämmenelleni
ja puhallan
hyvin hellästi
Ei vain ruoka, vaatteet ja koti
vaan myös sinä
juuri sinä
jokapäiväinen leipä minulle
läheisyytesi ravitsee nälkäni
Anja Porio

kaikki turhat kyyneleet ehkä loppuu jo sultakin
kai ne loppuivat raskaaseen suruun
jonka yksin sä kärsinyt oot
ilman syytä sä kärsinyt oot

sua kahleet vieläkin painaa
jotka ahtaaksi käyneet jo on
pian jo pystyt ne yksin murtamaan
mut sitä hetkeä odotat vaan
me sitä hetkeä odotetaan

ja silloin sankareiden patsaat
meidän rakkaudellemme kumartaa
ja mahtavimmatkin tekee kunniaa
ja kiväärien pauke maailmassa hetkeksi taukoaa
ja taivas meidän syntimme unohtaa

vaikka äänimerkki kertois että sota tullut on
ei se saisi meitä nyt nousemaan
ei meistään kumpikaan oo suojaton
meillä toisemme suojana on

mä tahtoisin valvoa nää tunnit
täytyy hetkeksi nukahtaa
ja pian toistemme katseet taas etsitään
ja toisiimme sulaudutaan
taas toisiimme sulaudutaan

niinkuin mustan ja valkoisen sun ikkunas erottaa
talot kylmät ja kuolleet
sen toiselle puolelle jäät
vain tällä puolella on elämää

selaat kylmät aikataulut jotka meidät taas erottaa
saa meidät nyt tuntemaan tuskaa
mutta pian taas hengittämään
kun ne meidät taas lähentää