väsynyt kuuntelemaan ystävää

Mitäpä sellaisesta ihmisestä on iloa joka ajattelee vain omaa itseään.

Hädässä ystävä tunnetaan.
Jos olet antanut ystävällesi sellaisen kuvan,että olet kiltisti mihin vuorokauden aikaan tahansa käytettävissä, etkä aseta rajoja, voit vain syyttää itseäsi.
Todellinen ystävä ei jätä hädän hetkellä, sitä sanotaan pelkuruudeksi.
Todelliselle ystävälle voi purkaa huolensa ja vastaavasti olla kuuntelevana korvana toiselle. Se ei tarkoita sitä, että sinulla on oltava valmis ratkaisu kaikkeen, ja että sinulla ei olisi omaa elämää ja omat jaksamisen rajat.
Todelliselle ystävälle voi ja pitää sanoa että kuule, en kyllä nyt osaa auttaa, etsitään jokin taho johon ottaa yhteyttä, mistä saa asiantuntevampaa apua. Mutta siitä huolimatta seison rinnallasi niin hyvin kuin osaan.
Tee selväksi, että vastuu avun hakemiseen on hänellä itsellään. Tee myös selväksi, että ystävyys voi muilta osin jatkua, ja että olet tukena sen minkä osaat. Kirjoituksestasi huomaa, että rajoja et ole osannut vetää, toinen on tullut liikaa sinun reviirillesi. Yksikään ihminen ei loputtomiin kestä.
Siis: ole hyvä ystävä. Pysy rinnalla äläkä jätä hädän hetkellä. Anna selkeästi ymmärtää, että olet vain ihminen. Osoita uusia teitä hakea apua, tue häntä siinä. Ole itsellesi armollinen, et ole kaikkivoipa. Ole käytettävissä kun se sinulle sopii ja jaksamisesi rajoissa. Jos ystäväsi tästä loukkaantuu, se on hänen murheensa ei sinun.

Neuvoisin, että kuuntele itseäsi ja mitä ystävyydeltä toivot. Jos yhtään emmit jatka ystävyyttä toimien niinkuin itse haluaisit sen olevan antaen toiselle mahdollisuuden muuttua ja jollei muutosta tule tee sitten niinkuin sydän sanoo.

Itse päätin kymmenkunta vuotta sitten pitkän ystävyyden samoista syistä, olin roskakori ja lopulta syntipukki kaikkeen, aina piti olla valmiina auttamassa ja kuuntelemassa, mutta kun itse tarvitsin tukea tai apua sitä vain hävittiin hetkeksi.
Päivääkään en ole katunut tuota menetystä vaan päinvastoin elämäni lähti ikäänkuin uuteen nousuun. Paljon positiivisuutta tuli elämään sen myötä etten enää ollutkaan sidottu toisen odotuksiin kiinni vaan sain tehdä asioita mistä itse todella pidin. Ehkä olin liikaa siinä ystävyydessä toisen "tossun alla", etten olisi kaikkea haluamaani rohjennut tehdä, tietäen toisen tuomitsevan ja samalla kielsin omat haaveeni.

Jossain kohtaa tulee raja vastaan jokaiselle, kuuntele siis itseäsi ja jaksamistasi ja ole itsellesi armollinen, kaikkea ei tarvitse ystävänkään jaksaa. Alkuun asiasta voi yrittää keskustella ja kertoa miltä itsestä tuntuu, valitettavasti itselleni siitä ei kuitenkaan ollut mitään apua ja se auttoikin tekemään ratkaisuni.