Miten on viikko lähtenyt käyntiin?
Vastaukset 6
Oivoi... on niitä parempiakin viikonloppuja koettu, mutta onneksi minulla on rakastava perhe tukena.
Viime perjantaina vanhimman poikani biologisen isän työkaveri hakkasi moukarilla reiän keittiömme seinään ja murtautui sitä kautta varastamaan lonkeroa jääkaapista. Oivoi... olisi hän saanut sitä pyytämälläkin. Tai vaikka Siwasta, kuten poikani totesi. Lauantaina minä ja kollegani Eki aloimme korjaamaan seinää talkoohengessä, ja päätimme ottaa myös ympäröivistä kohdista ulkolaudoitukset irti, jotta voimme näppärästi asentaa uusia lisäeristeitä, nyt kun sähkön hintakin on kovassa nousussa. Lauantain ja sunnuntain aikana saimme asennettua uudet mineraalivillalevyt, vaikka vähän räntää satoikin. Eihän raavaat miehet mitään sokeria ole :) Laitoimme suojamuovit päälle ja jatkamme töitä taas ensi viikonloppuna, jolloin laitamme ulkoverhouslaudat takaisin.
Eilen ja tänään on ollut taas normaalia duunia toimistolla. Tosin tänään työmatkalla 1,2TSI-Octaviani mittaristoon syttyi ABS-jarrujen vikavalo, mutta jarrut sinänsä toimivat normaalisti. Pitänee viikon aikana viedä se merkkihuoltoon laitettavaksi.- V8man
Aika tehoton moottori autossasi.
- KOFF-III
Miten tämä liittyy sinkkuuteen?
- rumamaija
KOFF-III kirjoitti:
Miten tämä liittyy sinkkuuteen?
Siten, että kyseessä on palstan sinkkumiesten yleisin fantasia (= aisurius). Liljalaakson timppa on heidän suuri esikuvansa ja karikatyyri siitä miehestä, jollaisiksi he haluavat tulla.
- Vääräkonteksti
Voisikohan tämä timppa paremmin jos alkaisi tämän sinkkupalstalla bloggaamisen sijaan vaikka käymään salilla? Tai vaikka ihan vaan ulkoilemaan? Eihän se ole edes sinkku?
- ei_muoveja
Taitaa Timpan Älvsby-talo olla kohta homeessa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651792Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16859- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92595- 45528
- 47505