Avioeromaksut

Täällä on aiemminkin ollut keskustelua samasta asiasta, mutta en en ole löytänyt vastausta tähän. Eli; Jos toinen puolisoista hakee eroa yksin, alkaako harkinta-aika siitä kun toinen osapuoli (kuka ei ole eroa hakenut) on toimittanut tämän saamansa tiedoksiannon allekirjoitettuna käräjäoikeudelle. Kun kuulin, että eroa hakenut puoliso ei ole saanut laskua ensimmäisestä vaiheesta itselleen kun postit on hävitetty, eli alkaako ensimmäisen vaiheen käsittely vasta sitten kun toinen osapuoli on todistettavasti saanut tiedon avioerohakemuksesta JA kun eroa hakenut osapuoli on maksanut laskun ensimmäisestä vaiheesta?
892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Harkinta-aika alkaa siitä, kun puoliso on saanut asian tiedoksi., joko palauttamalla allekirjoitetun tiedoksiannon oikeuteen, tai haastemiehien kautta. Maksulla ei ole eron saamisen kanssa mitään tekemistä. Ellei laskua maksa, se menee "vain" ulosottoon.

Äänestä
  • Okei, näin vähän uumoilinkin! Kiitoksia vastauksesta :) Yritin etsiä tästä netistä tietoa, mutta mistään sivulta en suoraa vastausta asiaan löytänyt. Jos joku vielä tietäis sivuston, missä tämä tieto on ns. "virallisesti" saatavilla, olis tosi jees! :)

    Äänestä

  • Googleta "avioero". Valkkaa tuloksista vaikkapa "Avioero > Avioero lyhyesti | Avioero.com". Klikkaa ja lue. Tiivis tietopaketti avioerosta. En tiedä onko riittävän virallista tietoa, mutta jos ei riitä voit poiketa lähimmässä ns. isossa kaupungissa ja etsiä oikeustalon (osoite löytyy taas google.fi avulla), josta löytyy käräjäoikeuden virkailijoita jotka mielellään vastailevat kysymyksiin virallisesti.

    Äänestä

Harkinta,eka jakso, maksaa 100e ja toinen viime vuoden lopulla 60e,voi olla noussut vuoden alusta

Äänestä
  • Minä hain eroa ja laitoin hakemuksen,toinen sai postitse tiedoksi annon.Puolen vuoden jälkeen kirjoitettiin molemmat nimemme siihen hakemuksen

    Äänestä

  • Teillä menikin näppärästi, kun edes toiseen hakemukseen oli nimet samassa paperissa. Ja vieläpä puolen vuoden jälkeen. Meitsin ero kesti kaikkinensa 9 kk ja 3 päivää.

    Äänestä

  • Onko muuten avioliiton omaisuudenjakosäädökset voimassa niin kauan, kun prosessi kestää. Eli toinen voi viivyttämällä kytätä puolison omaisuutta, jos esim. toisella on paha sairaus.

    Äänestä

  • Ositus lasketaan eron vireille tulopäivän mukaan. Ellei siitä päästä sopuun, kannattaa ottaa lakimies avuksi. Pyrkimys sovintoon kannattaa, sillä pesänjakaja maksaa maltaita, ja silloinkin molemmilla vielä on lisäksi omat lakimiehensä. Mikään pakko ositus ei ole tehdä kuin vasta silloin, kun jompikumpi kuolee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivustaseuraaja22 kirjoitti:

Täällä on aiemminkin ollut keskustelua samasta asiasta, mutta en en ole löytänyt vastausta tähän. Eli; Jos toinen puolisoista hakee eroa yksin, alkaako harkinta-aika siitä kun toinen osapuoli (kuka ei ole eroa hakenut) on toimittanut tämän saamansa tiedoksiannon allekirjoitettuna käräjäoikeudelle. Kun kuulin, että eroa hakenut puoliso ei ole saanut laskua ensimmäisestä vaiheesta itselleen kun postit on hävitetty, eli alkaako ensimmäisen vaiheen käsittely vasta sitten kun toinen osapuoli on todistettavasti saanut tiedon avioerohakemuksesta JA kun eroa hakenut osapuoli on maksanut laskun ensimmäisestä vaiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu