Autottomat miehet

Olen nyt saanut treffiehdotuksia autottomilta miehiltä, jotka olettavat, että nainen matkustaisi autollaan heitä tapaamaan pitkiäkin matkoja. ja sitten perillä nökötettäisiin jossain yksiössä tai kaksiossa. Hohhoijaaa.. tosi tylsää jo alkuun.
Kyllä miehellä pitää olla auto tai edes ajokortti.
19264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minulla vähän vastaava ongelma. Parisen tyyppiä on pommittanut viesteillä ihan riesaksi asti, vaikka olen sanonut etten ole etäsuhteesta kiinnostunut. Yksikin oli sitä mieltä, että olisi pitänyt lähteä Lappiin tapaamaan ja sitten suuttui kun en ollut menossa. Minä asun Hgissa...

Äänestä

Mua taas pommittanu viime aikoina eräs kenen mielestä naisen pitäs lähtee samana iltana junalla 100km päähän sen luo ensitreffeille saunomaan! Edes kuviakaan ei olla vaihdettu, ei oo halunnu/"pystyny" lähettään. Onko joku ollu oikeesti niin hölmö että lähtee vai miks viittii edes ehdottaa?!

Äänestä

Mielestäni autottomuus ei ole ongelma. Ei minun tapaamani autottomat miehet ole olleet sellaisia, että pitäisi nököttää sitten sisällä. Jos minulla on mennyt kuluja matkustamisessa, ovat he tarjonneet ruoat tai muita kuluja. Jos asuu hyvien liikenneyhteyksien päässä, ei autottomuus ole turnoff. Etösuhteeseen jossa olisi tosi pitkä välimatka en ryhtyisi. Tunnen autottomia miehiä, jotka ovat naimisissa. Eivät ole siis mitään vajakkeja, jostain syystä eivät autoa ole kokeneet välttämättömäksi ja onhan se ympäristötekokin, kun ei kulje joka paikkaan omalla autolla.

Äänestä
  • Eiiiiihän sitä nyt ilman autoa pärjää, kuin jossain pääkaupunkikopperossa. Kyl täällä maalla ne on kaikki jotain hämyjä ja ituhippejä, sellaiset ukot joilla ei oo autoa. Täällä kyllä naisillakin pitää olla omat autot, jos haluaa pysyä mukana maailmassa.

    Äänestä

  • onsevaikeaaolla kirjoitti:

    Eiiiiihän sitä nyt ilman autoa pärjää, kuin jossain pääkaupunkikopperossa. Kyl täällä maalla ne on kaikki jotain hämyjä ja ituhippejä, sellaiset ukot joilla ei oo autoa. Täällä kyllä naisillakin pitää olla omat autot, jos haluaa pysyä mukana maailmassa.

    Olen samoilla linjoilla kanssasi. Asun seudulla missä ei julkiset kulje eli oma auto ehdoton. En mä ainakaan kortitonta miestä huolisi. Kieltämättä ensimmäisenä tulee juuri mieleen etteikö järki ja taidot riitä kortin suorittamiseen tai sitten on varaton. Pääkaupungissa kyllä kulkee kaikki julkiset ja siellä parkkipaikat tiukassa ym., mutta kuitenkin.........

    Äänestä

  • Eri asia tietty, mikäli asuu perähikiällä :D "Jos asuu hyvien liikenneyhteyksien päässä, ei autottomuus ole turnoff." Kirjoittamani lause.

    Tarpeeksi isolla paikkakunnalla, kun asuu, ei ongelmaa. Kyseiset naimisissa olevat autottomat miehet eivät asu pääkaupungissa. Melko isossa cityssä kuitenkin ja ovat erittäin fiksuja ihmisiä! En tiedä siellä maalla asuvista :D

    Äänestä

Auto ja komeus tekee miehestä kunnollisen, niin naiset ajattelee. Montako kertaa olette pettyneet sen komean miehen luonteeseen?

Äänestä
  • Kirjoituksestasi päätellen olet siis ruma ja autoton ? Sinuun ei siis pety ?

    Äänestä

Ihan sama onko autoa vai ei. Itselläni on viimeiset kolme autoa olleet pakasta vedettyjä ja velattomia, koska osaan elää niin, että voin ostaa auton ilman lainaa. Siltikään ketään naista kiinnosta. Olisko syy kuitenkin, että kun oot ruma on loppuviimein naisille se ja sama onko autoa vai ei. Nytkin kesällä ostettu ja kaikilla herkuilla oleva eikä ihan köyhemmän luokan auto alla, joten saa ilmottautua treffeille. Ainiin, kun se naama ei miellytä, niin "EI OO KEMIAA" vitut millekään autolle.

Äänestä
  • Tai ehkä naiset vain tuntee alemmuuskompleksia sun varallisuudesta.
    Ehkä tahtomattasi olet vähän ylimielinen tai vaikea mielipiteissäsi heikompia, pienituloisa kohtaan? Sori, vain arvailuja kun sellaisiin törmännyt.. olen kohteliaasti kieltäynyt ja moni on valittanut "jaaha olen liian ruma" vaikka muut asiat syynä ollut.

    Meinaan osalla on todella huonoja kokemuksia mikäli parilla on erilainen elintaso. Elin itsekin sellaisessa avioliitossa vuosikausia ja mies EI todellakaan elättänyt minua. Mutta se hyvä puoli toki oli jotta pysyi siinä erittäin hoikkana kun ei ollut varaa oikein ruokaankaan välillä x) Ja kävellen piti kulkea mikäli ei ollut varaa maksaa osuuttaan älyttömistä vakuutuksista jne. Muuten mies oli hyvä ja huomaavainen kunhan minulla riitti varat elää kuten hän. Noh ei riittänyt.. Ero tuli lopulta kun meinasin jo joutua psykiatriselle burn-outin vuoksi (teeppä pyöreitä päiviä ja viikonloput päälle vain toisen mielitekojen vuoksi..)

    Moni suhde onnistuu kun parilla on suht samanlaiset arvot ja elintaso, tulot. Rakkaus on oma juttunsa mutta ei sekään vuosia kanna huonolla tuurilla :)

    Eli katteles säki itsellesi jotain varakasta naista, ne ovat yleensä vähän pullukoita kun on varaa syödä aina ulkona ja herkutella. Ja ne, jotka sitten kituuttaa ja treenaa hulluna ovat noh.. ehkä vähän epäsopivia sulle kuitenkin luonteeltaan ja vaativat mieheltäkin sitä pärstäkerrointa. Eivät ole viel oppineet ettei naama auta mitään jos luonne on p.. Mutta makuasioista ei voi kiistellä ja kukin etsikööt omanlaistaan.

    Äänestä

  • Kirkonrottas kirjoitti:

    Tai ehkä naiset vain tuntee alemmuuskompleksia sun varallisuudesta.
    Ehkä tahtomattasi olet vähän ylimielinen tai vaikea mielipiteissäsi heikompia, pienituloisa kohtaan? Sori, vain arvailuja kun sellaisiin törmännyt.. olen kohteliaasti kieltäynyt ja moni on valittanut "jaaha olen liian ruma" vaikka muut asiat syynä ollut.

    Meinaan osalla on todella huonoja kokemuksia mikäli parilla on erilainen elintaso. Elin itsekin sellaisessa avioliitossa vuosikausia ja mies EI todellakaan elättänyt minua. Mutta se hyvä puoli toki oli jotta pysyi siinä erittäin hoikkana kun ei ollut varaa oikein ruokaankaan välillä x) Ja kävellen piti kulkea mikäli ei ollut varaa maksaa osuuttaan älyttömistä vakuutuksista jne. Muuten mies oli hyvä ja huomaavainen kunhan minulla riitti varat elää kuten hän. Noh ei riittänyt.. Ero tuli lopulta kun meinasin jo joutua psykiatriselle burn-outin vuoksi (teeppä pyöreitä päiviä ja viikonloput päälle vain toisen mielitekojen vuoksi..)

    Moni suhde onnistuu kun parilla on suht samanlaiset arvot ja elintaso, tulot. Rakkaus on oma juttunsa mutta ei sekään vuosia kanna huonolla tuurilla :)

    Eli katteles säki itsellesi jotain varakasta naista, ne ovat yleensä vähän pullukoita kun on varaa syödä aina ulkona ja herkutella. Ja ne, jotka sitten kituuttaa ja treenaa hulluna ovat noh.. ehkä vähän epäsopivia sulle kuitenkin luonteeltaan ja vaativat mieheltäkin sitä pärstäkerrointa. Eivät ole viel oppineet ettei naama auta mitään jos luonne on p.. Mutta makuasioista ei voi kiistellä ja kukin etsikööt omanlaistaan.

    Kiitos asiallisesta vastauksesta. Senverran pitää oikoa ajatuksiasi eli en ole varsinaisesti keskivertoa parempi palkkasessa työssä vaan ihan perus raskaassa duunari hommassa jossa tietää hiellä tienaavansa. Homman juju piilee siinä että olen jo kotoa aikanaan saanut hyvät opit säästeliääseen elämään. Pakko ei ole laittaa kaikkea mitä kuussa tienaa heti menemään. Olen maksellut asuntolainaa jo hyvän siivun ja edellisen asuntoni myydessä sain vielä mukavasti voittoakin. Olen huolellinen kuukausittaisissa menoissa että en elä koskaan yli varojeni. Maksan laskut ja asuntolainan ja laitan keskimäärin 500-1000e kuussa säästötilille jota en käytä kuin ainoastaan tarpeellisiin pakko hankintoihin esim jos joku kodinkone hajoaa yms. Siitä huolimatta pystyn elämään normaalia arkea menoineni enkä missään nimessä elä säästöliekillä ja vedellä ja leivällä. Jos nyt sitten kolmen vuoden välein haluan vaihtaa autoni tuoreempaan niin välirahakaan ei ole niin suuri kun jälleenmyyntiarvokin on vielä kohdallaan. Tiedän että auto pudottaa arvoaan joo mutta mulle uuden auton hommaaminen on se juttu ja kun kerran pystyn sen hommaamaan ilman velkaa niin sen ei pitäis olla ongelma kenellekään.
    En katsele naista sillä silmällä onko hän rikas tai köyhä mutta sellaisen vaadin että tulee palkallaan toimeen. En halua elättää ketään koska tiedän että näitä kuppaajiakin mahtuu suomeen iso liuta. Toisaalta eipä ole tunkuakaan minun kainaloon joten ei tarvitse edes valita kenet haluaisi ja ketä ei. Sen tiedän että pullukoilla ei ole juurikaan ulkonäkö vaatimuksia mutta hoikilla on. Olen huomannut että kriteerit naisilla ovat suoraanverrannollisia heidä painoindeksiin. Enkä ole huomannut että se elintasokaan naisista tekisi sen pulleampia. Itsekin olen ihan normaali vartalon omaava vaikka onkin varaa syödä. No kokkailen mielellään ja teen aina kotiruokaa sisältäen lihaa, kalaa, kasviksia ja kaikkea mutta ruokaa ei tarvitse upottaa rasvamättöön. Maustamalla saa tehtyä todella herkullista koti ruokaa ilman pelkoa vyötärö lihavuudesta. No itse tosin kulutan sen minkä syön niin harrastamalla liikuntaa kun ammatissanikin.

    Äänestä

Varissuolta pääsen keskustaan ja siitä minne vaan junalla tai bussilla, milloin ja missä treffataan?

Äänestä

Haluasitko myydä niille auton? Mulla olisi ehkä kohtuuhintainen kulkine tarjolla, koska olen kaupungistunut ja tuon kotteron ylläpito on aika kallista

Äänestä

Sosiaalitoimi sanoi, että ei ihminen tarvitse autoa.Auto on kuulemma luksusta ja sitä ei ihminen tarvitse heidän mielestään.

Äänestä

Ei ihminen autoa tarvitse, on sitä entisaikanakin eletty ilman autoa.Auto on aivan turha kapistus.

Äänestä
  • Samaa mieltä :-)
    Autoa ei oikeasti tarvitse. Pärjännyt hyvin ilmankin.

    Vähän vahingossa päädyin etäsuhteeseen.
    Julkiset ovat minulle helpoimmat tavat kulkea :-)

    Äänestä

Autoton ja kortiton mies olen ja valinta on omani, ei muiden.Pahinta autottomuuteni tuntuu olevan kavereille,sukulaisille ja viranomaisille.Viranomaiset olettavat aina, että olen kortillinen.Minulle on tarjottu montaa kertaa autoiluun liittyviä töitä.
Itse en koe autottomuutta mitenkään ongelmana. En ole mikään hippi tai maailmanparantaja.

Äänestä

Hauska aloitus :-)

En tiedä huvittiko enemmän se, että miehellä tulee olla auto vai se että mies olettaa että ajat Jurrikaata hänen luokseen koska sinulla on sellainen....

Se, että jos nettideittiin kautta hakee kumppania, on minusta kohteliasta miettiä miten ne tapaamiset onnistuu.
Jos ei ole autoa, eikä julkinen ole toimiva - miten ihmeessä rakentaa suhdetta?

Minusta kommentti että miehillä pitää olla auto ja ajokortti on varsin erikoinen ja jätän sen omaan arvoonsa ....

Äänestä

Siis tarkoittaa millainen auto on olemassa,siitä voi laskea miehen katteen,jos on rämä auto,eikä audi,bemari,mersu niin ei asiaa treffeille näin se vaan on.......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vruuummmm kirjoitti:

Olen nyt saanut treffiehdotuksia autottomilta miehiltä, jotka olettavat, että nainen matkustaisi autollaan heitä tapaamaan pitkiäkin matkoja. ja sitten perillä nökötettäisiin jossain yksiössä tai kaksiossa. Hohhoijaaa.. tosi tylsää jo alkuun.
Kyllä miehellä pitää olla auto tai edes ajokortti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu