Ei vielä Assadin ja Putinin voittoa Syyriassa

Huhut sotilaallisesta ratkaisusta ovat tutkijoiden mukaan vielä vahvasti ennenaikaisia.

Syyrian hallituksen ja sen liittolaisten eteneminen Venäjän pommitusten tuella on nostanut odotuksia käännekohdasta viisi vuotta jatkuneessa Syyrian sodassa. Huhut sotilaallisesta ratkaisusta ovat tutkijoiden mukaan vahvasti ennenaikaisia.

Wolfgang Mühlberger Ulkopoliittisesta instituutista arvioi kapinallisten joutuvan lopulta kokonaan saarretuiksi Syyrian suurimmassa kaupungissa Aleppossa.

– Aleppon kaatumisesta on vielä liian aikaista puhua. Tästä tulee pitkä ja todennäköisesti verinen taistelu, Mühlberger sanoo STT:lle.

Vaikka hallitus lopulta valtaisi kaupungin, jää maalliselle oppositiolle ja jihadisteille yhä jalansijaa muualla läntisessä Syyriassa.

Venäjän puolustusministeriön julkaisemalta videolta otetussa kuvassa näkyy ilmaiskuista seuranneita räjähdyksiä. Venäjän mukaan pommituksen kohteena oli terroriristijärjestö Isisin käyttämä, Aleppon läheisyydessä sijaitseva rakennus.

Samalla kannalla on tutkija Julien Barnes-Dacey. Hänen mukaansa presidentti Bashar al-Assadin joukot ovat suorituskykynsä äärirajoilla ja sotilaallisen ratkaisun sijasta todennäköisempi tavoite on varmistaa mahdollisuus sanella ehtoja poliittisissa neuvotteluissa.

– Assadista eroon pääseminen lähitulevaisuudessa, joko poliittisesti tai sotilaallisesti, ei ole enää vaihtoehto, Barnes-Dacey kirjoittaa European Council on Foreing Relations -ajatushautomon sivulla.

Länsi keskittyy Isisiin
Barnes-Dacey uskoo oppositiota tukeneen lännen ja muiden maiden pian lisäävän asetukeaan kapinallisille, samaan tapaan kuin Venäjä riensi ahtaalle joutuneen hallituksen avuksi viime kesänä.

Mühlberger ei usko lännen tulevan merkittävästi kapinallisten avuksi, koska niin ei ole tähänkään saakka tehty.

– Useimmat länsimaat ovat enimmäkseen huolissaan Isisistä, hän perustelee.

Aleppon ilmaiskut ovat ajaneet kymmeniätuhansia kaupungin asukkaita pakomatkalle kohti Turkin rajaa.

Kymmenettuhannet ihmiset ovat paenneet Aleppon alueelta Turkin vastaisen rajan leireihin. YK vetosi tiistaina Turkkiin, jotta se avaisi rajan hädänalaisille, joiden määrä voi nousta satoihintuhansiin.

Taisteluiden jatkuessa poliittinen prosessi polkee paikallaan, kun edes neuvottelevista osapuolista ei päästä yhteisymmärrykseen. Syyrialaisista vahvin asema on nyt juuri hallituksella. Mutta sodalle ei näy loppua.

– Hyvällä onnella olemme vasta koko sotkun puolivälissä, Mühlberger sanoo.

STT
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Soopaa, jos länsi olisi keskittynyt ISIS terroristeihin ei niitä enää olisi mailla eikä halmeilla? USA:n pilotit ovat olleet ymmällään kun heiltä on evätty iskemästä selviin kohteisiin....Obaman käskytys. Sitähän Venäjälläkin on ihmetelty kun USA on kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä, joka olisi ollut ehdoton edellytys operaatioitten joustavaan läpiviemiseen....ei DAESH terroristien tuhoaminen kuulunut USA:n ykkössuunnitelmiin?

Äänestä
  • tapasi mukaan.
    Ilman Venäjän, Iranin ja Hizbollahin sekä naapurimaista tulleiden shiia-joukkojen tukea Assad olisi aika päivää kukistettu.

    Nyt on meneillään kansanmurha, josta Assad ja Putin vielä joutuvat avstuuseen.

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    tapasi mukaan.
    Ilman Venäjän, Iranin ja Hizbollahin sekä naapurimaista tulleiden shiia-joukkojen tukea Assad olisi aika päivää kukistettu.

    Nyt on meneillään kansanmurha, josta Assad ja Putin vielä joutuvat avstuuseen.

    Puhut potaskaa, Venäjällä eikä Assadin joukoilla ole mitään intressiä ottaa siviilejä tähtäimeensä, raukkamaista valehtelua. Mutta valehtelun läpi aletaan nähdä yhä selkeämmin ja lähitulevaisuudessa paljastetaan faktat.

    Äänestä

  • on meneillään.
    Ei siihen mitään motivaatiota tarvita. Pakenevien siviilien oletetaan olevan vastapuolella.
    Venäjän on todettu pommittavan lähes pelkkiä siviilikohteita.
    Faktat ovat aina tiltujen valeita vastaan. Muihin ei Venäjän propaganda tehoakaan.

    Äänestä

  • Yhdysvallat haluaa lujittaa omaa valtaansa Syyriassa, hinnalla millä hyvänsä.

    Äänestä

  • Kansanmurha-siellä kirjoitti:

    on meneillään.
    Ei siihen mitään motivaatiota tarvita. Pakenevien siviilien oletetaan olevan vastapuolella.
    Venäjän on todettu pommittavan lähes pelkkiä siviilikohteita.
    Faktat ovat aina tiltujen valeita vastaan. Muihin ei Venäjän propaganda tehoakaan.

    "Venäjän on todettu pommittavan lähes pelkkiä siviilikohteita."
    Kuka on todennut ja missä on todennut? Ei se vielä tarkoita sitä, että näin oikeasti olisi jos joku 12plus18 näin toteaa.
    Mitä älyä olisi pommittaa lähes pelkkiä siviilikohteita.
    Pommit osuvat ja se tekee kipeää nato/isis-kannattajille.
    Faktat ovat aina valeita vastaan. Meihin ei propaganda tehoakaan.

    Äänestä

  • Muuan_Geopol kirjoitti:

    Al-Assadin ja Venäkän tarkoituksrna on asettaa Syytian kansa valinnan eteen, joko Al-Assad tai Isis.

    Äänestä

Jos kapinalliset voittaisivat Syyriassa niinkuin me kaikki toivomme, niin tulisiko maahan islamistien toteuttama rauha ja vakaus yhtä nopeasti kuin Irakissa jossa Yhdysvallat kumppaneineen vuonna 2003 alkoivat G W. Bushin johdolla massiiviset rauhanponnistelunsa.

Äänestä
  • man ja hallituksen vastuulla.
    Assadin kukistuminern avaisi tien rauhaan, mutta millaiseen, sitä ei voi kukaan tietää.

    Äänestä

  • Ei kannata toivoa sellaista rauhaa kuin Irakissa, Saudi-Arabiassa tai Jemenissä on.

    Äänestä

Siirtyminen diktatuurista demokratiaan ei ole helppoa kuten Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa näemme.
Kun diktaruurien padot murtuvat niin kaikenlaiset ilmiöt nousevat pintaan.
Mutta käsien nostaminen ylös diktaattoreiden ja ääriryhmien edessä on tyhmää ja heikkoutta.

Äänestä
  • haluavat diktaattorien ja terroristien valtaa.

    Äänestä

Assadilla ei tule olemaan tulevaisuutta rauhoittuneessa Syyriassa.
Ei siellä kyllä enää venäläisiäkään tulla kaipaamaan.
Voiko noin tyhmiä olla vielä maailmassa olemassa ...
- räkänokkakin sodan aloittaa, mutta kuka sen lopettaa -

Äänestä

vihaa Assadia ja Putinia yhtä katkerasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

NotPutin kirjoitti:

Huhut sotilaallisesta ratkaisusta ovat tutkijoiden mukaan vielä vahvasti ennenaikaisia.

Syyrian hallituksen ja sen liittolaisten eteneminen Venäjän pommitusten tuella on nostanut odotuksia käännekohdasta viisi vuotta jatkuneessa Syyrian sodassa. Huhut sotilaallisesta ratkaisusta ovat tutkijoiden mukaan vahvasti ennenaikaisia.

Wolfgang Mühlberger Ulkopoliittisesta instituutista arvioi kapinallisten joutuvan lopulta kokonaan saarretuiksi Syyrian suurimmassa kaupungissa Aleppossa.

– Aleppon kaatumisesta on vielä liian aikaista puhua. Tästä tulee pitkä ja todennäköisesti verinen taistelu, Mühlberger sanoo STT:lle.

Vaikka hallitus lopulta valtaisi kaupungin, jää maalliselle oppositiolle ja jihadisteille yhä jalansijaa muualla läntisessä Syyriassa.

Venäjän puolustusministeriön julkaisemalta videolta otetussa kuvassa näkyy ilmaiskuista seuranneita räjähdyksiä. Venäjän mukaan pommituksen kohteena oli terroriristijärjestö Isisin käyttämä, Aleppon läheisyydessä sijaitseva rakennus.

Samalla kannalla on tutkija Julien Barnes-Dacey. Hänen mukaansa presidentti Bashar al-Assadin joukot ovat suorituskykynsä äärirajoilla ja sotilaallisen ratkaisun sijasta todennäköisempi tavoite on varmistaa mahdollisuus sanella ehtoja poliittisissa neuvotteluissa.

– Assadista eroon pääseminen lähitulevaisuudessa, joko poliittisesti tai sotilaallisesti, ei ole enää vaihtoehto, Barnes-Dacey kirjoittaa European Council on Foreing Relations -ajatushautomon sivulla.

Länsi keskittyy Isisiin
Barnes-Dacey uskoo oppositiota tukeneen lännen ja muiden maiden pian lisäävän asetukeaan kapinallisille, samaan tapaan kuin Venäjä riensi ahtaalle joutuneen hallituksen avuksi viime kesänä.

Mühlberger ei usko lännen tulevan merkittävästi kapinallisten avuksi, koska niin ei ole tähänkään saakka tehty.

– Useimmat länsimaat ovat enimmäkseen huolissaan Isisistä, hän perustelee.

Aleppon ilmaiskut ovat ajaneet kymmeniätuhansia kaupungin asukkaita pakomatkalle kohti Turkin rajaa.

Kymmenettuhannet ihmiset ovat paenneet Aleppon alueelta Turkin vastaisen rajan leireihin. YK vetosi tiistaina Turkkiin, jotta se avaisi rajan hädänalaisille, joiden määrä voi nousta satoihintuhansiin.

Taisteluiden jatkuessa poliittinen prosessi polkee paikallaan, kun edes neuvottelevista osapuolista ei päästä yhteisymmärrykseen. Syyrialaisista vahvin asema on nyt juuri hallituksella. Mutta sodalle ei näy loppua.

– Hyvällä onnella olemme vasta koko sotkun puolivälissä, Mühlberger sanoo.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu