tämä oli pahin uusvuos koskaan.. oli pakko yrittää pitää hauskaa kavereitten kaa, vaikka mun rakas pikku vaaveli, eli frettini, kuoli torstaina.. eikä asiaa yhtään tee paremmaks se että ketään ei ymmärrä, kaikki vaan jauhaa siitä hyökyaallosta.. tottakai sekin on kamalaa, ja säälin niitä jotka menetti läheisiä ihmisiä, mutta se ei mitenkään tuntuu todelliselta minulle.. pahin on tulla kotiin aina kun on jossain käyny, sitä odottaa et pikkunen juoksis ovel vastaan niinku se aina teki, ja täällä tuoksuu vieläkin sil.. freteillä kun on aika pistävä haju eikä se helpolla lähtee...=)
kai sitä pitäsi vain olla iloinen siitä et hän ei enää kärsi, kun selvis et hänen maksansa ja pernansa olivat täysin vaurioituneet syövän takia.. mutta kun hän oli ihan pentu vieläm vast 7 kk vanha.. nyt toivon vaan et eläinkauppa ottaa vastuunsa, mut onhan ne jo osoittaneet ettei sitä halua tehdä sanomalla että oli mun vikaa et se kuoli, vaikka eläinlääkäriki sanoi etten tehny mitään väärin sen hoidossa.. prkl.. joten ei edes vaiva pelkkä suru, olen myös niin täynnä vihaa eläinkauppaa kohtaan.. nyt etsinki uutta frettii itselleni, joten jos joku vahingossa jaksoi tän lukee loppuun asti, ja tietää jonkun kenellä olis fretti joka odottaa pentuja, tai tietää jonkun kenen olisin pakko luopuu vanhemmasta fretistä, olkaa kilttejä ja ottakaa yhteyttä..kiitos etukäteen..
kai sitä pitäsi vain olla iloinen siitä et hän ei enää kärsi, kun selvis et hänen maksansa ja pernansa olivat täysin vaurioituneet syövän takia.. mutta kun hän oli ihan pentu vieläm vast 7 kk vanha.. nyt toivon vaan et eläinkauppa ottaa vastuunsa, mut onhan ne jo osoittaneet ettei sitä halua tehdä sanomalla että oli mun vikaa et se kuoli, vaikka eläinlääkäriki sanoi etten tehny mitään väärin sen hoidossa.. prkl.. joten ei edes vaiva pelkkä suru, olen myös niin täynnä vihaa eläinkauppaa kohtaan.. nyt etsinki uutta frettii itselleni, joten jos joku vahingossa jaksoi tän lukee loppuun asti, ja tietää jonkun kenellä olis fretti joka odottaa pentuja, tai tietää jonkun kenen olisin pakko luopuu vanhemmasta fretistä, olkaa kilttejä ja ottakaa yhteyttä..kiitos etukäteen..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Otan osaa suruusi. Varsinkin noin pienen (=nuoren) lemmikin menettäminen on kamalaa.
Rohkeasti vaan penaamaan oikeuksiasi eläinkaupasta. Jos pystyt todistamaan ettei hoitovirhettä ole, saat kyllä korvauksia.
Ymmärän surusi,olen minäkin menettänyt jo monta eläintä, no kissat elivät 20 vuotiaiksi, mutta rorat kuolivat nuorena, koska niissä on kaikissa syöpägeeni, laboratoriossa kehitetty.
Aika vain parantaa ja uusi eläin auttaa.
Muistan vieläkin, kun rottani "Hiirulainen" juoksi aina ovelle kissojen kanssa, kun tulin kotiin.Siitä on jo 20 vuotta ja kaikki kissatkin ovat edesmenneet, se on elämää.
- Voi hirviää, mittee sulle on sattunna, voi saakeli sentään, aivan kauhian käsittämätöntä! Ettäkö sulta pääsi kuolemaan vapaana tarkoitettu olemaan, mutta nyt varmasti vastentahtoisesti sun vangiksi joutunut villieläin, jolle väärän ruokavalion takia tuli syöpä ja se vuoksi kuoli varmasti kovien karsimysten jälkeen onnekseen! Juu´uh, näyttää siltä, että kyllä se maailmanloppu näyttää nyt olevan lähellä, sellaiset ovat merkit! Maanjäristykset, sodat, vakavat taudit(mm.AIDS,Lintuinfluennssa jne.)tämä hyökyaalto ja monia muita tapahtumia ja varmasti lisää tulee? Koska, on myös ennustettu, että silloin, kun eläimet tulevat ihmisille tärkeämmäksi, kuin muut ihmiset, niin se on maailmamlopun alkusoittoa se! Senhän näkee kaikesta, lähinnä siittä, mikä on kunkin asian ARVOJÄRJESTYS! Sulla Frettiseni ei ole todellakaan kaikki "kotona", eikä kohdallaan!
oletko koskaan saanu osaksen eläimen rakkautta? sitä ehdotonta rajatonta rakkautta, kun tiedät, että eläimesi luottaa suhun ja että sinäkin tekisit mitä tahansa sen eteen?
sitäpaitsi, fretti ei oo tarkoitettu eläämään vapaana, se on kuitenkin jalostettu sen verran ettei se enää pärjäis luonnossa, ei kellekään myydä villi-hillereitä, jos semmosen haluu saa kyllä ite mennä mettään hakemaan. et varmaan antais ihmisten pitää koirii taikka kissojakaan? sehän on ihan sama juttu, pitäshän niitäkin päästä vapaiks, ei oteta niist huolta vaan katotaan vierest ku ne kuolee.
ja mikä ihminen sinä oikeasti olet, jos toinen ihminen suree ja sä meet vaan suoltamaan sil lisää paskaa? todistaa ainakin mun mielest todeks mun ja kavereitten väitteen et eläimet ovat aidompi ja ansaitsevat enemmän rakkauttaa ku ihmiset
Sulta ole kuollut ikinä ketään ns.normaalia läheistä?? Tällä tarkoitan (jos et muuten ymmärä yskää) OMAISIA,LÄHEISIÄ,YSTÄVÄÄ,TUTTUA,TUTUN TUTTUA,KOKONIMIKAIMAA,PELKKÄÄ KAIMAA,pitääkö rimpsua vielä jatkaa ,vaiko JO tajusit ?? Ihminen on ihminen ja eläin aina PELKKÄ eläin.Vaikkakin itse olen erittäin eläinrakas niin vissi ero on olemassa USO MUA !!! Tottakait sitä suree omalla tavallaan,jos menettää lemmikin.Siltikin eroavaisuus on olemassa !! Olen itse valitettavaa kylläkin kokenut,miltä tuntuu menettää läheisitä läheisin.Ei mene päivää etten muistaisi sitä hetkeä...eikä pidäkkään unohtaa ,sillä se tekee ihmisistä toden totta nöyrän.Me kaikki olemme kuolevaisia ihmiset ,lemmikit kaikki elävä.Sinuna EN ottaisi enää minkään maailman "otusta" ,jos tiesit sen sairastavan syöpää,eikö tullut mieleen miten se kitui ja kitui onneksi ei enään!!!
sain selville että lemmikki oli kipeä joulukuun alussa, mutta ei edes eläinlääkäri osannu sanoo mitä sitä vaivas, koska tämä oli todella vaikeasti havaittavissa oleva syöpä. se näyttikin jo siltä että olisi paranemaan päin, kun ensin luultiin et sil oli "pelkkä" anemia, johtuen munasarjan erittämästä hormonist, vaiket selittää, mut kummiski, ei selvinny et sil oli syöpää enneku sitä leikattiin. jos olisin tienny et sil oli syöpää olisin kyl antanu sen kuolla, eikä antanu sen kärsii, mutta kun se ei koskaan edes näyttänyt että oli kipee, oli loppuun asti pirtee.
ja joo, on mult kjuollu läheisii, serkku otti itsarin, isoisä kuoli syöpään, isoäiti sai sydärin ja kupsahti, mut serkku saa syyttää itseään, ja isovanhemmat oli kummiski niin vanhoja. sitäpaitsi, eläin on aina aina mulle tärkeempi ku ihmiste, eläimet ovat aitoja, ne ei pysty valehtelemaan, ne ei vittuile, jne. ihmisiin ei pysty koskaan luottamaan samalla tavalla ku eläimeen
otan osaa. eläinkaupan pitäisi ottaa vastuu.se oli niin nuori kuolemaan.
Ihmiset joilla ei ole ollut rakastavaa ja antavaa suhdetta lemmikkeihin tai muihin eläimiin eivät voi ymmärtää. Jos oma lemmikkini olisi kuollut en todellakaan välittäisi nyt siitä katastofeista (tosin en nytkään siitä välitä...)
Oma rakas kissani kuoli reilut puoli vuotta sitten. Se oli ollut minulla siitä asti, kun muutin kotoa pois, lähes 12v. Kissani sairastui niin vakavasti, että oli armeliainta se lopettaa, eikä katsoa enempää sen kärsimyksiä.
Oman rakkaan karvaturriaiseni menettäminen oli aivan kauheaa! Asun yksin ja kissani oli minulle ensiarvoisen tärkeä. Muutaman ensimmäisen päivän viiltävä kipu ja tuska tuntuivat kestämättömältä ja ymmärrän, kun joku on joskus sanonut, että eläimen menettäminen on tuntunut jopa pahemmalta kuin jonkun ihmisen menettäminen. Jotkut sanoivat, että ota vaan uusi kissa, se auttaa pääsemään yli, mutta en voinut ajatellakaan mitään uutta kissaa, mikään ei voisi korvata omaa rakasta kissaani. Ja ennen kaikkea: tuntui siltä, etten kestä menettää enää yhtään eläintä.
Mutta sen voin sanoa, että ajan kuluessa tuska ei tunnu enää niin pahalta ja olo helpottuu ihan varmasti ja pystyy ajattelemaan myös hyviä hetkiä eläimen kanssa. Ajoittain olen jopa ajatellut, että vielä joskus haluan ottaa kissan, ehkä kaksi (olisi kaveri toiselle).
Tsemppiä ja voimia sinulle! Älä välitä muiden puheista, mitä me olemme toistemme suruja vertailemaan, vaan ne ovat aina henkilökohtaisia ja niin todellisia.
miul on kans kuollu lemmikki, mut ei noin suurta, vaan vain pieni hamsteri nimeltään Rasmus. Yhtä rakas se miulle silti oli.
Se kuoli syliini eränä sateisena syysiltana kun sadepisarat putoilivat ikkunalaudalle. En voinut nukkua samassa huoneessa kuin häkki, koska se oli liikaa minulle. Hautasin sen sitten pihaamme omenapuun alle, joka oli kesäisin sen lempipaikka leikkiä kanssani. Muistan sen edelleen, enkä voi ottaa uutta lemmikkiä muistuttamaan ensimmäisestä ja rakkaasta lemmikistäni.
Eihän se koskaan ole helppoa menettää lemmikki.
Toiset ihmiset ovat niin tyhmiä, etteivät tajua kuinka paljon sattuu menettää itselleen rakas oma tai jonkun muun lemmikki. Otan osaa suureen suruusi. Oma koirani hivelee jo 13-ikävuotta ja se on vielä varsin terve, varsinkin tuon rotuiseksi. Pelkään kokoajan että jonain aamuna se on kuollut. En ole valmis luopumaan siitä, vaikka se jos jokin ansaitsee päästä ikuiseen lepoon.
Itse olen menettänyt itselleni hyvin rakkaita koiria. Koiramme esikoispentueesta kuoli synnytyksessä ensimmäinen pentu ja myöhemmin jäi autonalle yksi pentu. (pennut eivät asunneet meillä, sillä kys. koiramme oli pentueen isukki) Se oli hirveää ja itkin jo tällöin. Yksi pennuista jäi sitten tuttavilleni ja siitä kasvoikin komea koira, jota kuitenkin kohdeltiin huonosti ja se häiriintyi. Itse harrastin kys. koiran kanssa agilityä ja se olikin hieno koira siihen lajiin ja aina minun seurassani todella rento ja luotettava koira. Eräänä päivänä sitten järkytyksekseni kuulin, että kys. koira oli purrut omistajaansa. Yritin puhua äidilleni, että me voisimme ottaa sen, että todellisuudessa se on hieno ja kiltti koira, mutta ei. Silloin hänelle riitti yksi täysin elinvoimissan oleva uroskoira ja näin sitten, ensin luulin, että tämä koira lopetettiin, mutta vuoden päästä näin sen koiran omilla silmilläni. Hienon koiran olivat ne ihmiset saaneet ja kertoivat, että harrastavat koiran kanssa agilityä ja se koira todellakin nautti uusista omistajistaan. :)