Taas koitti arki lyhyen viikonlopun jälkeen. Yhdessä on oltu 4,5 vuotta, josta kaukosuhdetta lähes neljä vuotta. Ja vielä pitäisi jaksaa. Välillä olen huolissani omasta mielenterveydestäni, kun tämä on jatkuvaa eroa ja jälleennäkemistä. Miehet ehkä osaavat ottaa erot kevyemmin, mutta mä olen liikaa tunteella mukana. On niin vaikeaa lähteä takas opiskelupaikkakunnalle ja palata yksin arkeen. Kaukosuhteessa viikonloput tuntuvat juhlalta, liiankin mukavilta. Sunnuntaina on jo hyvin tietoinen, että tänään pitää lähteä. Enää ei erot itketä, mutta eron jälkeisenä päivänä ahdistaa. Sitten sitä toipuu ja jaksaa taas elää yksin, odottaa seuraavaa tapaamista.
Nyt on ahdistushetki. Oli pakko kirjoittaa jotain. Onneksi meillä ei ole luottamuspulaa, yhteinen tulevaisuus on kantava voima. Naimisissakin ollaan. Mutta raskasta on välillä yksin, kun elämä tuntuu olevan toisaalla.
Nyt on ahdistushetki. Oli pakko kirjoittaa jotain. Onneksi meillä ei ole luottamuspulaa, yhteinen tulevaisuus on kantava voima. Naimisissakin ollaan. Mutta raskasta on välillä yksin, kun elämä tuntuu olevan toisaalla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sama juttu mutta jos suhde kunnossa niin pitäisi edes siitä iloita eikö??