Aamukahvilla katselin ulos ja huomasin ojien olevan reunoja myöten täynnä vettä ja joissain kohdissa se oli levinnyt jo tonteillekin. Elämme erikoisia aikoja nyt. Että silleen.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Maa ei enää vedä taivaalta tulevaa vesimäärää.
Huonolta näyttää tilanne vesi vain nousee kohta tulee yli tien vesi. On varmaan muuallakin samoja ongelmia veden nousun kanssa Suomessa . Että silleen.
Eihän se maa vedä kun on jäässä! tosin routakin alkaa sulamaan jo pihasta.
Tilanne kestää ainakin Lauantaihin asti sitten vasta alkaa pakastaa MTV:n sään mukaan. Että silleen
On hyvä saada vesitulvat alta pois ennen kevättä, sillå lumensulamisen aikoihin meillä alkaa vasto todellinen tulva, nimittäin mamutulva.