Vuonna 1951 laadittu Geneven sopimus tehtiin silloista Neuvostoliittoa varten. Se antoi Neuvostoliittolaisille mahdollisuuden loikata länteen niin ettei heitä palautettaisi.
Geneven sopimus suunniteltiin loikkareille
Eitätäaikaa
1951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Siksi Venäjältä onkin niin helppo tulla Suomeen ilma viisumia ja passia.
Tuo sopimus on täysin aikansa elänyt. Se pitäisi neuvotella kokonaan uusiksi tai sitten siitä pitää sanoutua irti. Se ei todellakaan sovellu nykyisiin olosuhteisiin.
Ei sovellu ei, ei voi mitenkään soveltaa tähän mitä tapahtuu. MIKSEI asille ole tehty jotain ja pikaisesti?
No kaaatsotaan sitten 10 vuoden päästä uudestaan kun meillä on jo yli 300-400 tuhatta kehitysmaamuslimia täällä elätettävänä ja valtion rahat on loppu eikä valtio saa enää lainaa mistään. Katsotaan mikä on suvakkien selitys sitten. Kaikkia eläkkeet leikataan ja eläkeikä nostetaan 75 vuoteen, tulonsiirrot lopetetaan, kaikkia veroja nostetaan reippaasti jne jne.
Calaisissa yritetään taas tyhjentää osa laittomasta telttaleiristä. Matut eivät suostu rakennettuihin kontteihin koska ajattelevat etteivät sen jälkeen pääse Britanniaan.
Sorosin rahoittamat, laittomuuksia nyt tekevät avustusjärjestöt, auttavat matuja siirtymään syvemmälle Calaisin leiriin, pakkosiirtoa pakoon.
http://www.thelocal.fr/20160212/france-calais-jungle-clear-camp-half
Vapaaehtoisjärjestöt ovat matujen rinnalla rikollisia ja enemmän kuin vaaraksi eulle.
Siis hei, Geneven sopimus vuodelta 1951! Tärkeämpiäkin sopimuksia tuolta ja uudemmilta ajoilta on päivitetty nykyaikaan. Mikä perkeleen kiveenhakattu mantra tuo sopimus muka on? Sopimus, jonka livulla Suomikin on velvoitettu ottamaan vaikka miljoona kouluttamatonta miesmuslimia kehitys/islamimaista tänne eläteiksi! Hei haloo idiootti päättäjät! Itäraja kiinni ja kielletyt jalkaväkimiinat käyttöön!
Geneven sopimus sitoo vainon kohteeksi joutuneiden auttamiseen.
Sotatila jossain maassa ei ole yksilöön kohdistuvaa vainoa eikä se takaa turvapaikkaa.
Siksi juuri korostetaan yksilöllistä kuulemista. Joka käytännössä on matuvalheen kuuntelemista. Johan sen sanoo järkikin, ettei vainoojia ole millään riittävästi miljoonia matuja kohden.
Sota on, mutta kaikissa maissa joista matuja tulee, on myös turvallisia alueita jonne matujen tulisi siirtyä eikä tunkea eurooppaan.
Vertaa: Jos Tampereella taistellaan, jo Hämeenlinna voi olla aivan turvallinen paikka. Ei koko Suomen kansakaan ole lähtenyt sodissa haahuilemaan ympäri eurooppaa vaan jäi puolustamaan maataan.
Rikkaat lähti. Lapsia vietiin Ruotsiin turvaan. Evakot oli ja on omia kansalaisiamme. Ero lähi-idän hulluuteen on valtava.
Niinpä! Ei jaksa ymmärtää, että kun osa Irakistakin on kaikkien kriteereiden mukaan turvallista asua, niin miksi v-ssa ne turvattomat irakilaiset ei hae turvaa sieltä? Sentään oma maa, oma kansa, oma kulttuuri! Miksi V-ssa me hyväksymme ne pakoloisiksi tänne? Sama koskee Somaliaa ja Afganistania. Tänne nämä sivistymättömät musumiehet tulevat älykännyt kädessä ja vaativat halal-ruokia ja suvaitsemaan uskontonsa vaatimia hienosäätöjä mitä hulluimmissa asioissa. Ja suvakit hyysäävät! Välillä musut lomailevat veronmaksajien piikkiin siellä mistä muka ovat joutuneet pakenemaan. Milloin tajutaan, että tämä ei tule tätä menoa tyylikkäästi päättymään?
Tässä on kys. pakolaissopimus suomeksi:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1968/19680077/19680077_2
Yksikään suomen mamuista ei mielestäni täytä pakolaisstatusta, koska syyn vainoon olisi pitänyt tapahtua ennen vuotta 1951. Somalian sota alkoi muistaakseni 1990 joten tämä sopimus ei koske heitä. Eikä myöskään Irakilaisia.
Ootte kuitenkin niin laiskoja joten tässä:
"2) joka ennen 1 päivää tammikuuta 1951 sattuneiden tapausten vuoksi ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne."
Geneven sopimukseen on tehty monia lisäpöytäkirjoja. En ole löytänyt yhtään sellaista mikä muuttaisi perusasiaa laittamassasi kohdassa muuten kuin että tuon v.51 jälkeenkin vainotut tulevat geneven sopimuksen piiriin.
Edelleen on voimassa se, että sota ei anna pakolaisasemaa, tulee olla se vaino...ja tämähän ei nykymatuilla toteudu kuin muutamilla.
Ei myöskään nälänhätä. Mutta tämä oli kylmänsodan sopimus.
Eu on antanut tänään kreikalle kolme kuukautta aikaa laittaa rajavalvonta kuntoon.
Onnetonta.
Kreikan rajavalvonnan olisi tullut olla kunnossa jo vuosia sitten. Mokat paljastuivat mukamas vasta marraskuussa eun tarkastuksessa. Siitäkin on jo kolme kuukautta ja eu vaan venttailee...
http://www.middle-east-online.com/english/?id=75217
Tänään Itävallan ulkoministeri varoittaa että pian heidän matukiintiönsä on täynnä ja kaikki rajat tullaan sulkemaan.
Itävalta kehottaa Makedoniaa jo nyt valmistautumaan edessä olevaan tilanteeseen ja kehottaa vahvistamaan Kreikan ja Makedonian välistä rajaa.
Itävalta on antanut apua Makedonialle jo nyt ja jatkaa sitä, poliiseja, neuvoja jne.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3444084/Austria-foreign-minister-says-stop-migrants-border-reaching-maximum-intake.html?ITO=1490&ns_mchannel=rss&ns_campaign=1490
On hyvä että Itävaltakin on vankasti matuinvaasion lopettamisen kannalla. Eivät välitä pätkääkään muusta kuin omasta olemassaolostaan huolehtimisesta, ja niin olisi syytä muidenkin maiden tehdä.
Ranskan pääministeri yhtyy merkelin matupolitiikan haukkujien kuoroon.
Sanoo että matujen väliaikaisesta auttamisesta ei voi tulla jatkuvaa. Sanoo ettei eu voi vastaanottaa kaikkia halukkaita syyriasta, irakista ja afganistanista.
Samoilla linjoilla kuin seli-seli- takinkääntäjä niinistö joskus ja toisinaan ei.
http://panarmenian.net/m/eng/news/205956
Unkarin Orban jatkaa tykitystä: Eun kansalaisilla kaksi uhkaa, brysseli ja turkki.
Orban sanoo ettei rajoilla tarvita byrokraatteja ja frontexia vaan sotilaita, poliiseja ja helikootereita.
Unkari jatkaa aitojen tekoa, tehtävä annettu armeijalle. Kuvassa muuten aika helposti liikuteltavan näköinen, pienehkö tolppakone. Onko Suomen raja liian kivinen tuollaisilla vekottimilla aidattavaksi?
No, jos kiirus tulee Venäjän raja, 1300 km aidata, lähden auttaan vaikka lapiopelillä jos tarvis :)
http://sputniknews.com/europe/20160212/1034645837/hungary-brussels-threat-orban.html
tämä on
Itävallan ulkoministeri ilmoitti, että olemme täynnä, sanoi, että nyt loppui maahanmuutto ja pisti rajat kiinni. Mitäs eu siihen sanoo, ei mitään. Mutta Soinin housut eivät kestäisi moista tehdä.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3444084/Austria-foreign-minister-says-stop-migrants-border-reaching-maximum-intake.html
sotilailla naamiot kuin junarosvoilla,ei tunnuksia univormuissa,suuri osa psyykelääkeitten vaikutuksessa,rikkovat geneven sopimusta joukon jäsenenä ei
yksilöihmisenä.
vastapuoli epäinhimillistetään ja se nähdään kaiken pahan tekijänä ja syynä,
mikä sitten antaa oikeutuksen sen barbaariseen nöyryytykseen,alistamiseen tai
tuhoamiseen.
ihmisolentojen hyväntahtoiset tunnesiteet yksilötasolla ja ryhmätasolla on
paras vastamyrkky sodalle ja väkivallalle,eli ihmisen sisäistämä sydämen tila
kaikki muita ihmisolentoja kohtaan henkisenä pohjavirtana.
saa olla vihastunut tai tuohtunut hetkellisesti,mutta henkisenä pohjavireenä
tulisi olla armollisuus ja yhteisvastuu koko ihmiskunnan parhaaksi.