Jos olisin ruotsalainen, minua hävettäisi

koska Ruotsin valtio on luovuttanut Malmön jo muita alueita pois valtion hallinnasta.

Noin ajattelin pitkään, mutta sitten tuumailin, että
Ruotsillahan ei ole viimeisten 3 sukupolven aikana ollut karaisevia kokemuksia - kuten Suomella.
Siksi ruotsalaiset ovat pullamössöjä ja antavat periksi.
Suomi ei anna.

Noin ajattelin jonkin aikaa.
Kunnes keksin, että
hei, Ruotsihan oli Euroopan suurvalta aikoinaan.
Ehkä heille on jäänyt siitä ikiaikainen hyvä mieli, jota ei heiluta Malmöt tai poliisisaattueita tarvitsevat ambulanssit.
Niin sen täytyy olla.

Mutta sitten katsoin Suomea.
Suomi on Ruotsin tiellä. Ilman että meillä on suurvaltataustaa.
Jos Suomen valtio menettää otteensa johonkin kaupunkiinsa, esim. **********, niin kyllä hävettää olla suomalainen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä ajattele, tee.

Äänestä

Ruoti aikoo varmaan luovuttaa Malmön takaisin Tanskalle, koska ei enää itse hallitse tilannetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hävettääkösua kirjoitti:

koska Ruotsin valtio on luovuttanut Malmön jo muita alueita pois valtion hallinnasta.

Noin ajattelin pitkään, mutta sitten tuumailin, että
Ruotsillahan ei ole viimeisten 3 sukupolven aikana ollut karaisevia kokemuksia - kuten Suomella.
Siksi ruotsalaiset ovat pullamössöjä ja antavat periksi.
Suomi ei anna.

Noin ajattelin jonkin aikaa.
Kunnes keksin, että
hei, Ruotsihan oli Euroopan suurvalta aikoinaan.
Ehkä heille on jäänyt siitä ikiaikainen hyvä mieli, jota ei heiluta Malmöt tai poliisisaattueita tarvitsevat ambulanssit.
Niin sen täytyy olla.

Mutta sitten katsoin Suomea.
Suomi on Ruotsin tiellä. Ilman että meillä on suurvaltataustaa.
Jos Suomen valtio menettää otteensa johonkin kaupunkiinsa, esim. **********, niin kyllä hävettää olla suomalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu