Olen miettinyt omia mieltymyksiäni nettideitin suhteen, ja päätin katsoa, onko kukaan täällä samaa mieltä näistä. Kaikenlaiset ajatukset ovat tervetulleita.
Haluan kirjoitella pitkään ja mennä jutuissa pintaa syvemmälle. Esimerkiksi arvomaailma on olennainen asia, mutta sellaisista asioista ei välttämättä ole kovin luontevaa jutella naamatusten vielä heti tutustumisen alussa. Nettideitissä se on jotenkin luontevampaa, vaikka ei olisi vielä tavannut toista ensimmäistäkään kertaa.
Mielestäni voi olla jopa hyväkin, jos on jo ensimmäisille treffeille mennessä edes vähän ihastunut, jos ei muuhun niin kirjoittelun perusteella syntyneeseen mielikuvaan. Ensimmäiset treffit eivät välttämättä ole niin rennot, ja sellainen alkukiinnostus voi parhaimmillaan kantaa yli alun jäykkyyden.
Haluan kirjoitella pitkään ja mennä jutuissa pintaa syvemmälle. Esimerkiksi arvomaailma on olennainen asia, mutta sellaisista asioista ei välttämättä ole kovin luontevaa jutella naamatusten vielä heti tutustumisen alussa. Nettideitissä se on jotenkin luontevampaa, vaikka ei olisi vielä tavannut toista ensimmäistäkään kertaa.
Mielestäni voi olla jopa hyväkin, jos on jo ensimmäisille treffeille mennessä edes vähän ihastunut, jos ei muuhun niin kirjoittelun perusteella syntyneeseen mielikuvaan. Ensimmäiset treffit eivät välttämättä ole niin rennot, ja sellainen alkukiinnostus voi parhaimmillaan kantaa yli alun jäykkyyden.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Noin minäkin joskus ajattelin aiemmin mutta kun tuli niin monet kerrat petyttyä ja rysähdettyä maanpinnalle sieltä omista kuvitelmista kun se todellisuus olikin sit nähdessä jotain ihan muuta, niin totesin että parempi vaan nähdä mahdollisimman pian, ihan perustietojen (asuinpaikka, ikä, mitat, status vapaa) ja ehkä kuvienkin vaihdon jälkeen niin säästyy kummankin aikaa ja vaivaa jos sitten livenä ei kiinnostakaan. Se arvomaailmojen samankaltasuus ym. kun ei auta jos ulkonäkö tai muu olemus ei vaan miellytä. Ehtii niistä syvällisemmistä jutuista sit myöhemminkin jutteleen, jos tapailu ylipäätään jatkuu, eihän niitä heti ekoilla treffeillä tarvi alottaa. Ekaa kertaa nähdessä tuskin jokatapauksessakaan pystyy vielä olemaan rento oma itsensä, ja saattaa tulla jopa enemmän paineita jos etukäteen ajattelee että "tää on nyt niin sopiva että tän on pakko onnistua" jne. Lisäksi kun ei oo etukäteen paljoa kirjoteltu niin jääpä sinne näkemiseen enemmän jutun aiheita.
Tämä on varmaan henkilöstäkin kiinni, mutta minä kyllä väittäisin, että tieto "henkisestä yhteensopivuudest" voi saada näkemään olemuksen miellyttävämpänä.
Paljon kirjoittelun jälkeen voi kyllä käydä niin, että treffeille ei enää tunnu riittävän juteltavaa, mutta minä en näe sitä ongelmana. Silloin ollaan hiljaa kunnes juttua alkaa tulla, ja kun juttua alkaa tulla, niin se voi olla luontevampaa juttua kuin vain vähän kirjoittelun jälkeinen juttu. Jos pitkän kirjoittelun myötä on herännyt kunnon kiinnostus puolin ja toisin, niin silloin ei välttämättä ole kummallakaan niin suuria paineita tehdä vaikutus jutuillaan heti alussa, eikä hiljaisuuskaan haittaa niin paljon.
Samaa mieltä, tykkään kirjoitella suht pitkään. Monista asioista minun on helpompi vaihtaa ajatuksia kirjoittamalla kuin naamatusten. Juuri arvo- ja ideologiajutut. Toisaalta melko pian pitää kyllä vaihtaa sen verran realistisia valokuvia, ettei pääse mitään epärealistisia kuvitelmia kummallekaan syntymään.
Itse pidän myös pitkään kirjoittelusta, ja paremmin tutustumisesta yleensäkin.
Harmi että oman ikäiset naiset ovat niin malttamattomia.
Noin se vielä 1990-luvulla omalla kohdallanikin toimi; ensin kirjoiteltiin jopa useampi viikko ja sitten vasta tavattiin. Sitä ennen mahdollisesti soiteltiin. Joidenkin kanssa oli ihan kiinnostavia keskusteluja, mutta parisuhteen syntymistä pitkä kirjoittelu ei todellakaan taannut. Sen takia sittemmin halusin tavata mahdollisimman pian. Kirjoitteluahan voi jatkaa tapaamisen jälkeenkin.
Kannattaako sitä enää edes kirjoitella, jos tavoitteena on parisuhde ja tapaamalla on todennut, ettei unelmat täytykään. Vaikuttaa ajanhukalta.
Minusta kirjoittelu tapaamisen jälkeen on aivan eri asia kuin kirjoittelu ennen tapaamista. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen kokisin olevani omituinen, jos haluaisin jatkaa kirjoittelua, vaikka voisin yhtä helposti tavatakin.
Ai? Hassua. Minä olen seurustellut nyt noin puolitoista vuotta miesystäväni kanssa ja kyllä me myös kirjoittelemme toisillemme (vaikka emme nettideitissä edes tavanneet). Emme päivittäin emmekä mitään romaaneja, mutta jos esimerkiksi kesken työpäivän juolahtaa jotain mieleen tai osuu silmiin jokin uutinen, jonka arvelen häntä kiinnostavan, niin laitan sen sähköpostiin ja mukaan lyhyen viestin. Olemme molemmat myös kirjoittaneet tunteistamme ja ajatuksistamme sellaisessa kohdassa suhdettamme, kun tuntui että "puhumme toistemme ohi", ja se selvensi tilannetta merkittävästi.
Tässä taidetaan puhua nyt vähän eri asioista.
Minä tarkoitin kirjoittelulla lähinnä sellaista kirjoittelua, jossa on tarkoituksena kartoittaa, kohtaavatko vaikkapa arvomaailmat riittävästi. Tuollainen kuvailemasi satunnainen ajatustenvaihto on jotain muuta, ehkä lähinnä juuri sitä satunnaista ajatusten vaihtoa, vaikka se varmaan omalla tavallaan kertoisi myös vaikkapa arvoista. Sellainen voisi toki toimiakin treffien jälkeen.
Vaikeiden asioiden selvittäminen kirjoittamalla on juttu, jota olen soveltanut itsekin, ja joka on toiminut. Silloin ei kuitenkaan ole enää kyse tutustumisesta.
Minä taas haluan nähdä mahdollisimman nopeasti. Ei mitään pitkiä kiusallisia treffejä vaan lyhyesti kahvin merkeissä jonka jälkeen sitten jatketaan kirjoittelua (ja miksei toki tapailuakin jos lähellä asutaan) syvemmistä aiheista. Olin ennen samanlainen ap:n kanssa eli tykkäsin kirjoitella pitkään ja hartaasti ennen tapaamista. Sitten tuli juurikin niitä paljon kuultuja pettymyksiä kun paikalla saapunut treffikumppani ei vastannutkaan yhtään sitä mitä oli netissä esittänyt olevansa. Enimmäkseen tietty "pikku juttuja", kuten vaikka se miten monesti savuton saapui paikalle tupakalta löyhkäten, mutta minulle valehtelu on aina liikaa - jos valehtelee yhdestä "pikku jutusta" niin mistä voisin tietää ettei ole valehdellut niistä kaikista muistakin jutuista?
Omalla kohdallani olen huomannut että pitkä kirjoittelu luo helposti tarpeen miellyttää, sitä tosiaan ihastuu luomaansa mielikuvaan ja haluaa tehdä kaikkensa että juttu etenisi ainakin tapaamiseen asti. Nopeilla tapaamisilla tälläistä ei tule, sitä voi vaan mennä paikalle omana rehellisenä itsenään ilmaan mitään tarvetta tehdä mahdollisimman hyvää vaikutusta. Ehkä juttu luistaa, ehkä ei, joka tapauksessa kummallakaan ei ole mitään menetettävää.
Meitä on monia. Mitä lämpimimmin suosittelen kaikkia pitämään tämän mielessä. Se ei ole henkilökohtainen loukkaus vaikka kiinnostava treffikumppani ei haluaisikaan jutella pitkään / tavata heti - se on vain eri mieltymys tässä asiassa. :)
Harmi, että sinun kohdallesi on sattunut pettymyksiä. Omalla kohdallani lähin vastaava tilanne on ollut sellainen, jossa nainen melkein ei uskaltanut tavata, kun koki kertoneensa jo niin paljon itsestään. Tapaaminen kuitenkin toteutui, mutta ei kyllä johtanut mihinkään.
Mielipiteitä on tosiaan monia, mutta minä ajattelen enemmän niin päin, että nopeasti tapaamalla voi jopa olla enemmän menetettävää. Silloin voi nimittäin tehdä liikaa johtopäätöksiä mahdollisesti jännittyneen ensivaikutelman perusteella.
Niin, itse olen kohta ollut 2kk:ta ilman nettideittä ja kun näitä lukee niin tulee mieleen että mitenkä ihmiset jaksaa sitä.Muistuu vain siis mieleen Miksi, lopetin.
Itse olin 6 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivinen.Viimeisen vuoden aikana homma ja ajatus kypsyi siellä olevista ihmisistä, siellä vallitsevista kriteereistä ja ajatusmaailmasta.Se mitenkä vaikeaa on saada kehenkään kiinnostavalta vaikuttavaan kontaktia ja mitenkä haasteellista / työlästä yhteen todennäköisesti omalla kohdalla tyhjään arpaan tutustuminen on.
Helpompaa ja todennäköisempää kun on kumppani löytää puistonpenkiltä tai kahvilasta.
Joo, kadulta on helppo löytää, mutta ei yhtään helpompaa saada yhteyttä kuin netissä. Varmaan joka toinen sanoisi heti: häivy. Eipä tule kahviloissakaan istuttua, keksin paljon antoisampaa tekemistä. Netin kautta haku on sentään hyväksyttyä, eikä siitä suututa (ellei oikeasti ärsytetä). Riippuu paljon tyypistä mikä hakukanava kenellekin parhaiten sopii. Periaatteessa netissä on kaikilla tasavertainen mahdollisuus yrittää.
Iltaravintoloissa kilpailu on äärettömän kovaa. Näkee kuinka joidenkin naisten kimpussa riittää kyselijöitä. Osa hermostuu, ja sen seurauksena tällainen hiljainen saattaa onnistua juurikaan yrittämättä. Tuskin saatille asti, mutta parketille kuitenkin.
Uskomattoman vaikeaa joka tapauksessa.
Menin deitille ihmisen kanssa, jonka profiili oli niukka ja jonka viestit olivat niukkoja. Ajattelin kuitenkin katsoa, antaa mahdollisuuden. Ei ollut yhtään kiinnostavampi niillä kahveilla, mutta valitettavasti innostui itse. Pakkien antaminen ei ollut hauskaa. En tiedä. Hyvä on, että kirjoitellaan jonkin verran ja kiinnostus herää, ja silti on pidettävä pää kylmänä: että kemiat eivät välttämättä kohtaa.