Joukkotuho ihmiskunnan omaa syytä

Olen ollut todella järkyttynyt Aasian tapahtumien takia syistä, joita en ala tässä selostaa.

Kun pahin alkujärkytys on hieman hellittänyt, tsunamin seurauksien pohdinta on saanut hieman enemmän tilaa ajatuksissa.

Vaikka tapahtuma johtuikin luonnonilmiöistä, joiden edessä ihminen yleensä on sekä avuton että syytön, en voi olla vaiti siitä tosiasiasta, että ihmiskunnan itsekkyys ja typeryys aiheutti paljon suuremmat uhriluvut kuin epäitsekkäämmän ja viisaamman toiminnan seurauksena olisi tapahtunut.

Tämä päätelmä on helppo tehdä, jos miettii, miten kansakunnat priorisoivat varallisuutensa jakamisen.

Aseistaminen, epäterveet elintavat ja kaikenlainen kerskakulutus(ilotulitukset yhtenä esimerkkinä) ovat karmivia esimerkkejä siitä tyhmyydestä, millä ihmiskunta sahaa olemassaolonsa oksaa vähitellen poikki.

Joku asiantuntija saattaisi tehdä matemaattisen yhteenvedon pelkästään länsimaiden käyttämistä resursseista uusien ja tehokkaampien aseiden valmistamiseen ja asekauppojen tekemiseen.

En osaa arvioida itse sitä summaa, mutta arvelisin sen olevan ilmaistavissa tähtitieteellisen suurissa lukuyksiköissä, miljardeissa ja taas miljardeissa euroissa.

Mitä tekemistä tällä asialla on Aasian katastrofin vaatimien ihmisuhrien kanssa?

Vastaan, että sillä on paljonkin tekemistä menehtyneiden suuren luvun kanssa.

Kuvitellaan vaikka, että yhden vuoden asehankintoihin ohjatut rahavirrat olisikin ohjattu pari vuotta sitten Intian valtameren rantavaltioiden tsunamivaroitussysteemien rakentamiseen.

Oma käsitykseni on, että tuhoutuneille rannoille olisi helposti saatu -ikäänkuin varmuuden vuoksi- rakennetuksi toimivat varoituslaitteet hyökyaaltojen varalle.

Päivän lehtitiedot kertovat, että eräs 10-vuotias pikkutyttö oli saanut pelastetuksi kokonaisen hotelliasukkaiden määrän(=pari sataa asukasta) varmalta tuholta havaittuaan veden yht´äkkiä karkaavan rannalta.
Hän oli juuri ennen joulua opetellut koulun maantietotunnilla tsunamin kehittymiseen liittyvät ennakkomerkit.
Äiti uskoi tyttärensä varoitukset, hotellin asukkaat toimitettiin turvaan ja he pelastuivat.

Jos kansakuntien yhteisillä varoilla ranta-alueet kaikkialla maailmassa olisi ajoissa varustettu maanjäristys/tsunamivaroittimilla, ilmeisesti kymmenettuhannet ihmiset olisivat pelastuneet tuhoalueilta...

Tapahtunutta ei saada enää tapahtumattomaksi, mutta kukaan ei kiellä ihmiskuntaa harkitsemaan asioitaan uusiksi ja viisastumaan vahingoistaan.

Löytyykö meistä tahtoa elää järkevämmin?

Koko olemassaolomme saattaakin olla tahdonalainen asia.
111512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

juuri tällaisia fiksusti ajattelevia ihmisiä pitäisi olla tässä maailmassa enemmän niin kaikki toimisikin. Valitettavasti on monia, jotka eivät vähääkään välitä toisten kohtaloista. Onko sitten kasvatuksesta kiinni vai muuten vaan myyneet paholaiselle sielunsa.. Kuten tälläkin palstalla huomaa, on ihmisten ajatusten taso todella vaihtelevaa. Harvinainen olet fiksuine ajatuksinesi.

Äänestä

Niin totta joka sana.

Äänestä

Lisäisin tuohon vielä..
Tämä todella on herättelyä meidän ihmisten touhuihin.
Saastutus, jota ihmiskunta tekee, jospa myös sen eri puhdistustoimenpiteisiin laitettaisiin rahoja noiden asehankintojen rahavirroista.

Toivottavasti maailman päättäjätkin heräävät näihin parannusajatuksiin.

Äänestä

kerrankin fiksua tekstiä hitmanilta niin voithan sen useamminkin postailla palstalle

Äänestä

minusta ihminen on saastuttanut ja käyttänyt luontoa hyväkseen teollisuuden ym tarpeisiin viimeisen 150v aikana eli luonto on jo liikaa kuormittunut,
en ihmettele että jatkuvasti tulee noita luonnon katastrofeja ym, miettikää sitä ja kaiken maailman öljyvahingot ym päästöt vaan mereen ja
ilmatilan muutokset ym ei voi olla vaikuttamatt. tähän. luonto ei oo enää normaaliissa käytössä toimiakseen

Äänestä

Ihmiskunta on moraalisessa rappiotilassa.

Äänestä
  • Olen arvioinut, että öljyvarojen ehtymistä seuraavan kurjuuden takia maapallon väkiluku taantuu 2 miljardiin vuoteen 2100 mennessä.

    Se tietää tämän tsunamin luokan katastrofia joka päivälle seuraavien 95 vuoden ajan. Ne katastrofit ovat nälkää, tauteja, sotia.

    Siksi minä en elämöi tästä katastrofista, koska se on vielä pientä ja ihminen nykyisellä toiminnallaan vain pahentaa tulevia katastrofeja. Kun väkiluku nousee ja ihmiset ovat riippuvisempia energiasta ja infrastruktuurista, on tuleva alamäki entistä jyrkempi.

    Äänestä

Maapallon historiaan sisältyy monenmoista ajanjaksoa ja tapahtumaa. Ihminen täällä taapertaa aikansa (tuskin niin kauan kuin esim dinosaurukset) ja häviää sitten pois ja miljoonien vuosien kuluessa maapallo kyllä "puhdistuu" ja jotain uutta elämää tulee tilalle, ei se ole sen kummempaa

Äänestä
  • Jos muutama satatuhatta tai peräti miljoona ihmistä pyyhkäistään ajan mittaan pysyvästi täältä, populaatiota vähennetään, niin alkaa maapallon ekologinen kestävyys riittää. Niin julmalta kuin se tuntuukin.

    Äänestä

Luin jostain Kaakkois-Aasian lehdestä leikatun kirjoituksen. Sen mukaan 50 vuotta sitten ei alavilla rannoilla ollut asutusta ja ihmisiä. Rannikon suojana oli tiheitä mangrovemetsiköitä ja koralliriuttoja, jotka on sittemmin raivattu pois. Turistiparatiiseja rakennettaessa on huomaamatta otettu riskejä, jotka nyt toteutuivat.

Mielestäni tämä sopii tiettyihin Thaimaan ja Shri Lankan rantoihin, mutta tuskin esimerkiksi Sumatran katastrofiin. Matalille saarille rakennetut rakennukset tuhoutuivat ja ihmiset huuhtoutuivat mereen, koska suojaa ei ollut. Aikanaan Bangladeshissa kuoli valtavasti väkeä, koska suistomaa oli niin alavaa, että vesi peitti sen hetkessä. Ei voida ihmiskuntaa syyttää paitsi siitä, että se on olemassa. Me taidamme olla luonnon armoilla kaikesta teknisestä kehityksestä huolimatta.

Äänestä

Joku tuntematon ystävä on kiltteydessään auttanut minua uusimalla eilen klo 16.22 kirjoittamani oheisen kirjoituksen tänne tänään.

Kun tänne tulvii niin paljon tekstejä, tahtovat tuoreetkin kirjoitukset häipyä näkyvistä aika pian.

Niin kävi eiliselle kirjoitukselleni ja niin kävi myös tälle uusinnalle.

Nyt on jo useita kirjoituksia tullut tämänkin tekstin edelle ja siirtänyt tämän jo parin sivun verran taaksepäin.

Jos auttajani vielä huomaa sen, niin olisi kiva, jos hän taas siirtäisi sen edemmäksi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hitman -1 kirjoitti:

Olen ollut todella järkyttynyt Aasian tapahtumien takia syistä, joita en ala tässä selostaa.

Kun pahin alkujärkytys on hieman hellittänyt, tsunamin seurauksien pohdinta on saanut hieman enemmän tilaa ajatuksissa.

Vaikka tapahtuma johtuikin luonnonilmiöistä, joiden edessä ihminen yleensä on sekä avuton että syytön, en voi olla vaiti siitä tosiasiasta, että ihmiskunnan itsekkyys ja typeryys aiheutti paljon suuremmat uhriluvut kuin epäitsekkäämmän ja viisaamman toiminnan seurauksena olisi tapahtunut.

Tämä päätelmä on helppo tehdä, jos miettii, miten kansakunnat priorisoivat varallisuutensa jakamisen.

Aseistaminen, epäterveet elintavat ja kaikenlainen kerskakulutus(ilotulitukset yhtenä esimerkkinä) ovat karmivia esimerkkejä siitä tyhmyydestä, millä ihmiskunta sahaa olemassaolonsa oksaa vähitellen poikki.

Joku asiantuntija saattaisi tehdä matemaattisen yhteenvedon pelkästään länsimaiden käyttämistä resursseista uusien ja tehokkaampien aseiden valmistamiseen ja asekauppojen tekemiseen.

En osaa arvioida itse sitä summaa, mutta arvelisin sen olevan ilmaistavissa tähtitieteellisen suurissa lukuyksiköissä, miljardeissa ja taas miljardeissa euroissa.

Mitä tekemistä tällä asialla on Aasian katastrofin vaatimien ihmisuhrien kanssa?

Vastaan, että sillä on paljonkin tekemistä menehtyneiden suuren luvun kanssa.

Kuvitellaan vaikka, että yhden vuoden asehankintoihin ohjatut rahavirrat olisikin ohjattu pari vuotta sitten Intian valtameren rantavaltioiden tsunamivaroitussysteemien rakentamiseen.

Oma käsitykseni on, että tuhoutuneille rannoille olisi helposti saatu -ikäänkuin varmuuden vuoksi- rakennetuksi toimivat varoituslaitteet hyökyaaltojen varalle.

Päivän lehtitiedot kertovat, että eräs 10-vuotias pikkutyttö oli saanut pelastetuksi kokonaisen hotelliasukkaiden määrän(=pari sataa asukasta) varmalta tuholta havaittuaan veden yht´äkkiä karkaavan rannalta.
Hän oli juuri ennen joulua opetellut koulun maantietotunnilla tsunamin kehittymiseen liittyvät ennakkomerkit.
Äiti uskoi tyttärensä varoitukset, hotellin asukkaat toimitettiin turvaan ja he pelastuivat.

Jos kansakuntien yhteisillä varoilla ranta-alueet kaikkialla maailmassa olisi ajoissa varustettu maanjäristys/tsunamivaroittimilla, ilmeisesti kymmenettuhannet ihmiset olisivat pelastuneet tuhoalueilta...

Tapahtunutta ei saada enää tapahtumattomaksi, mutta kukaan ei kiellä ihmiskuntaa harkitsemaan asioitaan uusiksi ja viisastumaan vahingoistaan.

Löytyykö meistä tahtoa elää järkevämmin?

Koko olemassaolomme saattaakin olla tahdonalainen asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu