TURVAPAIKKATURISTI JO SOSIAALILUUKULLA

Viime syksynä alkanut turvapaikanhakijoiden määrä etenkin Irakista yllätti Suomen viranomaiset täysin. Erityisesti tulijoiden vaatimukset perustulon saamisesta olivat kylmä suihku viranomaisten niskaan, arvioi Suomen Kuvalehti.

Lehden mukaan viranomaiset tiesivät jo syyskuun alussa, että syyrialaisten lapsiperheiden sijasta Tornion kautta saapui etupäässä nuoria irakilaismiehiä.

Suomessa oli ennestään maan kokoon nähden suuri irakilaisyhteisö, lähes 7 000 ihmistä, mutta se ei yksin selittänyt ilmiötä. Ei myöskään Isis – valtaosa tulijoista oli Bagdadista, äärijärjestön ulottumattomista.

– Kaikilla oli sama viesti, eräs virkamies sanoo.

– Saadaanhan me oleskelulupa viikossa? Saadaanhan me perhe tänne kahdessa viikossa? Saadaanhan me perustulo?

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/364716-saahan-taalla-perustulon-sk-10-000-irakilaista-yllatti-suomen-viranomaiset-taysin
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vein juuri ennen joulua pari kirjettä Leppävaaran aikuisten sosiaalihuollon toimistoon. Reilusti yli puolet aulassa odottelevista maamme rikastuttajista olivat mustia aaffrikkalaisia tai lähi-idän muslimi-hedelmiä.

Äänestä

Ei sinne suomalaisella enää ole asiaa. Kaikki virastot palvelevat kohta vain mustanahkoja tai lähi-idän ihmeitä. Vääryys on päässyt rehottamaan monikulttuurisessa espoossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KYLLÄHÖLMLANDIAMAKSAA kirjoitti:

Viime syksynä alkanut turvapaikanhakijoiden määrä etenkin Irakista yllätti Suomen viranomaiset täysin. Erityisesti tulijoiden vaatimukset perustulon saamisesta olivat kylmä suihku viranomaisten niskaan, arvioi Suomen Kuvalehti.

Lehden mukaan viranomaiset tiesivät jo syyskuun alussa, että syyrialaisten lapsiperheiden sijasta Tornion kautta saapui etupäässä nuoria irakilaismiehiä.

Suomessa oli ennestään maan kokoon nähden suuri irakilaisyhteisö, lähes 7 000 ihmistä, mutta se ei yksin selittänyt ilmiötä. Ei myöskään Isis – valtaosa tulijoista oli Bagdadista, äärijärjestön ulottumattomista.

– Kaikilla oli sama viesti, eräs virkamies sanoo.

– Saadaanhan me oleskelulupa viikossa? Saadaanhan me perhe tänne kahdessa viikossa? Saadaanhan me perustulo?

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/364716-saahan-taalla-perustulon-sk-10-000-irakilaista-yllatti-suomen-viranomaiset-taysin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu