Kaisa Korhonen sanoo tänään Yle:n haastattelussa, että:
"...Siinä on kyse siitä haluaako ja osaako pitää toista, itselle tuntematonta, ihmistä itsensä kaltaisena ja yhtä tärkeänä kuin itse on...."
Hän siis katsoo, että muslimit, jotka pitävät naista, varsinkin Kaisa Korhosen kaltaista vääräuskoista naista alempiarvoisena huorana, jolle oikeauskoinen muslimi saa tehdä ja pitääkin tehdä, mitä haluaa, - on aivan samanlainen kuin hän itse ja yhtä tärkeä.
Naiivius ja pöljyys huipussaan.
Korhonen myös kieltää, että turvapaikanhakijoiden joukossa olisi yhtäkään tänne tullutta, joka ei tarvitsisi turvapaikkaa:
"– Se ajatus, että heidän joukossaan on ihmisiä, jotka eivät tarvitse turvapaikkaa yritetään saada toistamalla kaikkien päähän, mutta ei se kyllä sinne mene. Kuka lähtisi sellaiselle matkalle, jonka he ovat joutuneet tekemään, jos siihen ei olisi tarvetta?"
Korhonen, monikin, Matut kun ovat ihan itse kertoneet, että heidät houkuteltiin lähtemään, koska matkan järjestäjät sanoivat heille, että Suomesta saa "palkan", "ylläpidon", "neitsyitä" ja viimein saa kaksoiskansalaisuuden ja sen myötä sukulaisetkin loisimaan tänne.
"...Siinä on kyse siitä haluaako ja osaako pitää toista, itselle tuntematonta, ihmistä itsensä kaltaisena ja yhtä tärkeänä kuin itse on...."
Hän siis katsoo, että muslimit, jotka pitävät naista, varsinkin Kaisa Korhosen kaltaista vääräuskoista naista alempiarvoisena huorana, jolle oikeauskoinen muslimi saa tehdä ja pitääkin tehdä, mitä haluaa, - on aivan samanlainen kuin hän itse ja yhtä tärkeä.
Naiivius ja pöljyys huipussaan.
Korhonen myös kieltää, että turvapaikanhakijoiden joukossa olisi yhtäkään tänne tullutta, joka ei tarvitsisi turvapaikkaa:
"– Se ajatus, että heidän joukossaan on ihmisiä, jotka eivät tarvitse turvapaikkaa yritetään saada toistamalla kaikkien päähän, mutta ei se kyllä sinne mene. Kuka lähtisi sellaiselle matkalle, jonka he ovat joutuneet tekemään, jos siihen ei olisi tarvetta?"
Korhonen, monikin, Matut kun ovat ihan itse kertoneet, että heidät houkuteltiin lähtemään, koska matkan järjestäjät sanoivat heille, että Suomesta saa "palkan", "ylläpidon", "neitsyitä" ja viimein saa kaksoiskansalaisuuden ja sen myötä sukulaisetkin loisimaan tänne.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kaisa on äärikommunisti. Noin ne puhuu. Ideologia kato.
Olkoon aivovammana kommunismi tai islam, niin vamma on paha. Useimmiten parantumaton.
No, miksei se ole jo muuttanut ihanne maailmaansa. Täällä kestää kauan, että Korhoska olisi uskottava islamisti hyvine tuloineen ja taiteellisinen ammatteineen. Miten kävisi lesbouden?
Korhonen somaliaan tai afganistaniin tai irakiin. Siellä voi toteuttaa itseään.
Nämä kaisat katsovat vääristynein lasein islamia..voisivat perehtyä totuuteen..katso järkytävää faktaa islamista..THIS IS ISLAM - WAKE UP EUROPE
https://www.youtube.com/watch?v=L2X0qYgxbvI
Miten valkoinen länsimainen nainen, joka sanoo kannattavansa tasa-arvoa ja vapautta, voi verrata itseään muslimimieheen ja pitää itseään samanlaisena? Eikö Korhonen ymmärrä, että hän ei ole samanlainen? Eikö hän tiedä, mitä muslimimies ajattelee? Mutun ajatusmaailma on aivan erilainen kuin nykyajan suomalaisen naisen.
Se pitäisi pistää vastakohtatilanteeseen niin se bonjaisi, mitä ei halua. Kaisa Korhoselle viikko kamelisafariin, sapeli mukaan ja elukoita sieltä ruuaksi metsästämään. Tuon lisäksi matkan varrella saattaisi tapahtua vaikka kylillä ryöstely, raiskailu, varastelu. Tai jos ei olla noin vanhassa ajassa, ehkä ISIS-lavamaasturi ja matka Libyasta Turkin kautta Kreikkaan ja Pariisiin näytössoturiksi ja allahin palvelijaksi.
En voi käsittää tämän ihmisen puhetta, en mitenkään ! Onkohan dementia iskenyt ? Tai toisaalta tyypillistä ylen propagandaa, kaivetaan naftaliinista vanhuksia, jotka ovet ihan pihalla, mitä maailmassa nykyisin tapahtuu.
Marxilais-vasemmistolaisuuden ja islamin ystävyys hämmentää. Jotain siinä on, kun arabisosialismikin oli suosioissa aikoinaan.
Länsimaisten vasurien osalta voisi erääksi motiiviksi veikata antikristillisyyttä.
ookko kännissä(!)
Kirkonmiehet vasuriakkojen kanssa kilpaa nuolemassa muslimisikojen perseitä(!)OK
Piispattarien ja arkkipiispan antikristillisyys on tietenkin aika hämmentävää.
Kirkolliset rakastaa Israelia ja vassarit muslimeja. Kumpikin täysin järjen vastaisia asenteita.
Korhonen olisi halunnut opiskella teologiaa nuorena, mutta naispapeilla ei ollut virkoja. Liippaa ns. läheltä.
Stalin ja Hitler olivat liitossa ennen maailman sotaa, jakoivat Euroopankin keskenään. Kansallissosialistit olivat arbien kanssa liittoutuneet...
Korkea-arvoisten SS-miesten joukossa oli juutalaissyntyisiä upseereja, osa heistä oli toteuttamassa keskitysleirejä Puolan alueelle...
Ihminen on looginen, siis hakee omaa etuaan, vaikka oman etnisen ryhmänsä kustannuksella...
Kaikkein järjettömintä on, kun feministi hyväksyy daeshin.
sama kuin nuo oulun vihreät puolusti niitä haukiputtaan pedofiileja jotka yritettiin estää käymästä uimahallissa mutta ei käynyt vihreille se.
vihreäthän on suomen perverssi puolue kun kannattavat kaikkea moraalitonta ja syntiä.
Tosin samanlaisia moraalittomiahan ne on islamilaisetkin.
Olisi tärkeää tietää, kuinka moni muslimi maailmassa yleensä ja kuinka moni suomessa HYVÄKSYY SHARIA-LAIN JA AJAA SEN TULOA MAAN LAIKSI.
Jos tästä olisi selkeää tietoa, voisi kysyä Kaisalta ym. vieläkö ollaan niin auliita.
Sharia-lakeja voisi vähän myös ns. avata näille Kaisoille ja muillekkin suomalaisille.
Te journalististen periaatteiden mukaan toimivat toimittajat TEHKÄÄ JOTAIN NÄIDEN ASIOIDEN SELVITTÄMISEKSI!!!!
Tehtäisikö kysely kansalaisaloitteeseen? Mitä mieltä ollaan? Jos on paljon konnattajia, me ollaan pulassa.
Kokoomuksen Kimmo Sasi kannatti sharia-lakia...
OIKEESTI ! MEILLÄ ON OIKEUS TIETÄÄ TÄLLAINEN ASIA. SIITÄ ON SAATAVA FAKTATIETOA.
TOIMITTAJAT HOI!!!!!
Kaisa varmaan hyväksyy ympärileikkaukset, lapsimorsiamet, naisten lyömisen, homojen ja vääräuskoisten tappamisen...
On se perkele, että yhtään sodassa vammaantunutta ihmistä ei ole tänne päätynyt. Niistähän on nyt ollut ihan kuviakin lehdessä niistä oikeista syyrialaisista, joiden piti päästä tänne turvaan. Vajaaälyiset suvakit eivät edes tästä hoksaa, että jotain voisi olla pielessä.
Pulskia ja hyvinvoivia ovat Suomen pakoloiset..
Lisäksi naisia on löytynyt. Miten paljon se on jo aiheuttanut avio- ja avoeroja, kun päästään toukokuuhun?
Korhosella on aina suu auki mutta mitään järkevää ei sieltä tule. En noteeraa häntä
ei ihminen loputtomiin voi leikkiä tyhmää.
Kaisa Korhosen kova raakkuva ääni oli pahinta, mitä radiosta aikanaan tuli. Luojan kiitos nykynuorten ei tarvi enää sellaisesta kärsiä!
Ilmankos nuoret ovat myös fiksumpia kuin ennen.
Yle ilmoittaa, ja ihan oikein, että vihapuheelle on täysi stoppi.
Eipä ollut stoppia vihalaululle, josta käyttävät hienoa nimeä "laululiike".
Sehän tässä eniten ihmetyttää kun feministit eivät nyt avaa suutaan.
Nyt jos koskaan pitäisi hälytyskellojen soida päässä, kun tänne on tullut suuri joukko miehiä maista, joissa naisen asema on todella heikko.
Muistatteko pari vuotta sitten, kun puhuttiin mediassa sukupuolisesta häirinnästä? Viipyilevät katseet jne. Nyt ei sitten enää vain katsella, nyt joukkoahdistellaan.
Kyllä paperit hukkuvat matkalla, mutta älykännykkä pysyy tallessa...
Miksihän näin...?
Kaisan maailmaa syleilevistä röyhtäisyistä haiskahtaa ummehtunut kommunismi ja 60-luvun hippiliike. Ja tietysti haiskahtaa myös hyvinvointi ja ehdoton tietämys,jonka hän on saavuttanut puhumalla ja laulamalla vihalauluja ja arvostelemalla yhteiskuntaa. Panee miettimään,että mahtaakohan hän koskaan hyväksyä meitä suomalaisia.
Mielentilatutkimukseen.
Venezuela on oiva esimerkki mitä kommunismi saa aikaan. Siellä oli kauan kommunistipresidentti täysillä valtaoikeuksilla vallassa. Hän luopui tehtävästään 2013. Hänen valtakaudensa aikana maan ulkomaanvelka 4-kertaistui. Siitä huolimatta vaikka sieltä löytyy valtavat öljyrikkaudet. Nyt ei tahdo löytyä ruokaa kaupoissa. Ihmiset näkee nälkää. Ulkomaan velkapiikki on stopissa ja ruokaa on vaikea hankkia nyt mistään. Muuttakaa sinne kommarit. Paratiisiin.
"Venceremos!" huusivat eukot kilpaa Kultuuritalolla.
Piti olla varovainen puheissaan, jos opiskelija-aikoina sattui yökylään sellaiseen boksiin, jonka seinältä talon toimia katseli yllättäen tuima "tsetsevaaran" kuva.
Nyt on vain Tsetsevaara-terroristin tilalla uudet terroristit, joita nämä vihreällä pintamaalilla maalatut nuoret suvakkinaikkoset ihailevat.
Viherkomukoiden idoli tappoi pieniä lapsia näiden vanhempien edessä.
"Kuka olisi lähtenyt sellaiselle matkalle, ellei olisi hätä"
20-vuotias irakilainen, joka oli saapunut maahanmuuttovirrassa Itävaltaan syyskuun alussa, raiskasi kymmenenvuotiaan paikallisen pojan joulukuussa Resienbadin uimahallissa Wienissä.
Kymmenenvuotias poika sai niin vakavia vammoja, että hänet oli vietävä sairaalahoitoon. Sillä aikaa kun hengenpelastaja kutsui ambulanssin, raiskaaja jatkoi huolettomasti sukeltamista ponnahduslaudalta ja myöhemmin puolusteli poliisille, että hänellä oli “seksuaalinen hätä”. Hän jätti vaimonsa ja lapsensa Irakiin eikä ollut saanut seksiä neljään kuukauteen. Hän sanoi, että häntä ei voida syyttää raiskauksesta, koska hänellä on “liikaa seksuaalista energiaa.”
Hädällä ja hädällä on eroa.
Viime yönä oli YLE-TV:ssä uutisrulla, joka on todella typerä koska sen uutiset ovat niin typistettyjä, että niistä ei saa selvää. Kaiketi tarkoitus on vain houkutella siirtymään nettiin lukemaan uutinen.
Viime yönä tosiaan oli uutinen tuossa uutisscrollissa, aloituksessa mainitun Kaisa Korhosen haastattelun pohjalta. Siinä ei kerrottu juuri muuta kuin että Kaisa oli sanonut että pitää kunnella vastapuolta kun keskustellaan.
Eli sen perusteella sai vaikutelman, että Kaisa puhui järkeä ja on tolkun ihminen. Mutta nyt sitten paljastuu, että kun kuuntelee koko haastattelun, niin ei olekaan vaan on suvakki, jonka mielestä ainoa ongelma on se että VASTAPUOLI ei kuuntele mitä sanottavaa KORHOSELLA ja kavereillaan on.
Korhosen ja muiden suvakkien ei ilmeisesti Korhosen mielestä tarvitsekaan kuunnella niitä jotka ovat eri mieltä kuin Kaisa ja äärisuvakit, eli VÄÄRÄSSÄ.
"Brittilehti Daily Mail kertoo, että tuhannet Suomeen pettyneet turvapaikanhakijat ovat perumassa turvapaikkahakemuksiaan ja päättäneet lähteä vapaaehtoisesti takaisin kotiin. Mielensä muuttaneista turvapaikanhakijoista 80 prosenttia on irakilaisia.
Lehden mukaan kotiin on lähdössä yli 4000 ihmistä."
Hätä on ohi!!
Miten voi olla mahdollista että turvapaikanhakijat lähtevät takaisin sen takia että Suomessa on kylmä? (noh, onhan puurokin paskaa), mutta asia on miettimisen arvoinen: onko näillä ihmisillä alunperin ollut hätä, tulevatko oikeasti "sodan jaloista" tänne, vai kokeilemaan irtoaisko parempi elämä sossutukien varassa?
Niinpä.
Onko kylmyys kuitenkin parempi asia kuin varma kuolema kotimaassa?
Näköjään kylmyys on pahempi.
Eli jokainen voi päätellä, miksi miekkonen ollenkaan tuli.
Tämä Korhonen on idiootti. Sen pää on ollut aina paskaa täynnä.