Menetin isäni

Kyllä sä kestät, sä olet nuori. Suru väistyy

Hei, enkestääenää
Otan osaa suureen suruusi. Isän menettäminen on raskas asia, josta toipuminen vie aikaa, mutta se on mahdollista. Älä jää surun kanssa yksin, hae apua, juttele asiasta. Toivottavasti sinulla on joku turvallinen aikuinen, äiti tai joku muu läheinen, joka tukee ja auttaa sinua. Ja puhu ystäviesi kanssa. Voit myös mennä koulun terveydenhoitajan luokse. Suru vie voimia ja kestää melko pitkään, mutta sen kanssa oppii elämään, kun pahin vaihe menee ohi. Toiset päivät on tosi raskaita, jotkut menevät helpommin, mieliala vaihtelee. Voi tulla fyysisiä oireita, väsyttää tosi paljon tai ei saa nukuttua, päänsärkyjä saattaa tulla... huolehdi itsestäsi.

Lämpimin ajatuksin,
Pirkko-pappi

Miten voin jatkaa elämääni?

Tällähetkellä en jaksa tehdä mitään.. On läheisiä ja puhun, vaikka aina ei jaksa.. Tämä on hirveeää

Niin se on alussa kaikilla, myös iäkkäämmillä. Elämä pysähtyy tai ja on vain kaaosta tai ei oikeastaan mitään. Samaa kokevat myös isällesi toiset läheiset. Yhdessä pääsette eteenpäin.

Kuoliko isä nyt ihan lähipäivinä, onko jo ollut hautajaiset?

On järkevää puuhastella ja yrittää jatkaa normaalia elämää: käydä koulussa, harrastaa, nähdä kavereita, mutta surra saa myös ihan vain vaikka itkien ja märehtien sohvalla.
Ja sinulla on aina tallella muistot isästä ja myös hänen äänensä. On varmaan myös kuvia ja ehkä videoita isästä. Onko sinulla mahdollisuus käydä isän haudalla. Mitä jos alkaisit kirjoitella vaikka päiväkirjaan juttuja isälle.
Niin me kuollaan kaikki, mutta minä kyllä uskon, ettei elämä pääty kuolemaan vaan kuolema on vain portti uuteen elämään, jonka Taivaallinen Isä on meille suunnitellut.
Ja vielä. Ei kannata kokea syyllisyyttä sanoista, joilla ehkä joskus mielestäsi pahoitit isin mielen. Isä iloitsee siitä, että uskalsitte elää ja sanoa asioita myös suoraan. Se on elämään kuuluvaan ja luottamuksellista, kun ei leikitä teatteria.

Surun voi kääntää kiitollisuudeksi ja iloksi. Iloita että on saanut tutustua pois menneeseen, muistella ihania hyviä hetkiä hänen kanssaan. Olla kiitollinen siitä, että on saanut elää Hänen kanssaan ne hetket, jotka teillä oli yhteisiä.

Hän tuskin haluaisi, että sä pysähtyisit vain "märehtimään". Nouse elämääsi ja jatka toimiasi, kuten hänen eläessään. Kuolemalle ei voi sanoa, "mäen jaksa" Kuolema on hyväksyttävä välttämättömänä, syntymä ja kuolema, niihin meillä on pakko.

onpa kiva huomata että täällä on viestejä ja iloisia.. En osaa mitenkään olla positiivine, olen vain vihainen ja surullinen ja lamaannuttava kipu. Olen kyllä silti puuhastellut ja koittanut saada päähäni etten enää koskaan näe isiä.... Oon liian nuori tähän

Mä en osaa uskoa taivaaseen en tiedä miksi.. mietin kaikkea mitä sanoin, mitä olisi pitänyt sanoa, mitä ei olisi pitänyt sanoa. kaduttaa, ja itkettää...

Ei sitä voi olla iloinen kun yksi läheisin perheenjäsen on poissa ja sinun mielessäsi sitten ikuisesti. Minua lohdutti menettäessäni mummon ja isän nuorena, että tapaamme sitten Taivaan Isän kodissa, mutta on se silti pitkäaikainen hyvästien heitto ja on selvää ettei maan päällä tavata. Vaikka aikaa on kulunut vuosikymmeniä niin huikkaan Vapahtajalle Jeesukselle joskus toivomuksen, että vie terkkuja sinne saapuneille, mikäli se on mahdollista. Samoin on joskus tapahtunut kun joku on ollut kuolinvuoteella loppusuoralla.
Kun suru ja kipu raastaa, niin tunteet ovat siinä. Usein juuri ilta oli pahin ja tietenkin aamut herätessä toteamukseen, että niin rakas, läheinen ei ole enää tavoitettavissa. Saa olla ihan vihainen ja osoittaa myös sen.
Voimia jälleen eteenpäin.

En tiedä.. Pelottaa etten selviä hautajaisista
Enkä varmaan kestäkkään
Pitää kohdata kaikkki
Ihan hirveää
Ja sanoa isälle hyvästit
En mä halua

Otan, osaa, suureen suruusi, itseänikin on kohdannut samanlainen kohtalo, menetin myös isäni, mutta siitä on jo kylläkin, vuosia

Omien vanhempien menettäminen on elämän raskaimpia ja surullisimpia asioita, joista ei ole helppo toipua. Menetystä on vaikea hyväksyä ja uskoa todeksi, elämä tuntuu epätodelliselta.
Ainoa lohtu surun keskellä on jälleen näkemisen toivo, ero ei ole ikuinen, saamme kohdata vanhempamme kerran Taivaassa ja sen jälkeen saamme olla ikuisesti yhdessä rakkaittemme kanssa, eikä kuolemaa, sairautta, eikä tuskaa enää koskaan ole.

Kannattaa tutustua kuoleman jälkeiseen elämään, silloin oivaltaa ettei toinen ole kuollut vaan hänen sielunsa elää edelleen taivaassa. Eikä ikuisesta helvetistä ole pelkoa, koska sen voi kokea vain hetkellisesti. Tässä monia lyhyviä kertomuksia joissa ihmiset ovat kokeneet hetkellisesti kuoleman, http://beforeitsnews.com/spirit/2017/05/amazing-nde-cases-irrespective-of-religion-the-god-of-death-is-gracious-2509200.html