Totuus Kataisen 1,8 miljoonasta mamusta

Katainen ja kokoomus ei tarvitse yhtäkään mamua Suomeen työllisyyden tai kestävyysvajeeseen perustuen.
.
Maailmassa työpaikat tulevat robotisoitumaan hurjaa vauhtia, siten tarvitaankin mamujen sijaan miljoonia robotteja.
.
EU-liitoskiimainen kokoomus Kataisineen tarvitsee mamuja vain ja ainoastaan Suomen liittovaltioistamiseksi, sillä äänestämistä ei ainakaan vielä voi siirtää robotisoitavaksi eettisistä syistä.
.
1 800 000 mamua rahdattuna Suomeen takaa sen, ettei kantaSuomalaiset enää pysty vastustamaan EU-vaaleissa äänillään liittovaltioittamista.
.
Äänestyksessä kantaväestö on vähemmistöä luku- ja kirjoitustaidottomille myönnetyn kansalaisuuden ja näin ollen äänioikeuden myötä.
Juureton mamu äänestää ennemiin EU:n puolesta kuin Suomen pysymiseksi itsenäisenä.
.
Kokoomus on valehdellut aina, niin tässäkin asiassa. Kokoomuksella on parhaillaan käynnissä 20-vuoden projekti, jolla Suomi menettää taas kerran itsenäisyytensä, tällä kertaa omien pettureiden saattelemana.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Bilderberg: Suomalaiset osanottajat

Suomalaiset osanottajat toimialoittain

Tiedotusvälineet
Aatos Erkko (1994, Sanoman hallituksen pj)
Janne Virkkunen (1998, 2001, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Olli Kivinen (2003, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja)
Mikael Pentikäinen (2005 Sanoma Newsin tj, 2011 Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Atte Jääskeläinen (2007, Ylen uutistoiminnan päätoimittaja)
Antti Blåfield (2008, 2010 pääkirjoitustoimitus, Helsingin Sanomat)
Hanna Rajalahti (2009, Talouselämän toimituspäällikkö)

Politiikot
Ulf Sundqvist (1992, Sdp:n puheenjohtaja)
Esko Aho (1994, pääministeri, kesk)
Martti Ahtisaari (1994–1996, presidentti)
Sauli Niinistö (1997, valtiovarainministeri, kok)
Paavo Lipponen (1998, 2000–2001 pääministeri, 2003–2004 Sdp:n puheenjohtaja)
Olli-Pekka Heinonen (2001, liikenne- ja viestintäministeri, kok)
Paula Lehtomäki (2004, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, kesk)
Eero Heinäluoma (2006, valtiovarainministeri, sd)
Jyrki Katainen (2007, 2009–2010, valtiovarainministeri, kok)
Matti Vanhanen (2009, pääministeri, kesk)
Jutta Urpilainen (2012–2013, valtiovarainministeri, sd)

Teollisuus
Johan Nykopp (1962, 1964, Tampellan tj)
Jorma Ollila (1994, 1997–2013, Nokian tj, hallituksen pj, Shellin hallituksen pj)
Krister Ahlström (1994, Ahlströmin pääjohtaja)
Georg Ehrnrooth (1994, Metran konsernijohtaja)
Jaakko Ihamuotila (1994, Nesteen tj)
Gerhard Wendt (1994, Koneen toimitusjohtaja)
Björn Mattsson (1995, Cultorin tj)
Jukka Härmälä* (1995, Enso-Gutzeitin tj)
Christoffer Taxell (2002, eronnut Partekin konsernijohtajan toimesta)
Ole Johansson (2011, Wärtsilän konsernijohtaja)
Risto Siilasmaa (2012, Nokian hallituksen pj)

Työnantajajärjestöt
Jaakko Iloniemi (1991–1997, Elinkeinoelämän valtuuskunnan tj)
Jarl Köhler (1992–1994, Metsäteollisuuden keskusliiton tj)
Johannes Koroma (1993, Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton tj)
Max Jakobson (1994, eläkkeellä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta)
Pentti Vartia (1999, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Sixten Korkman (2006, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Matti Apunen (2011–2013, Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja)

Pankit
Sirkka Hämäläinen (1994, Suomen Pankin pääj)
Pertti Voutilainen (1995, Merita Pankin tj)
Matti Vanhala (1999, Suomen Pankin pääj)
Björn Wahlroos (2003 Sammon konsernijohtaja, 2010 Nordean hallituksen varapj)
Erkki Liikanen (1999 EU-komission jäsen, 2005 Suomen Pankin pääj)
Seppo Honkapohja (2008, Suomen Pankin johtokunnan jäsen)
Olli Heinonen (2013, Harvardin yliopiston asiantuntija)

Tutkijat
Klaus Waris (1980, Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri)
Teija Tiilikainen (2002 pääministerin erityisavustaja EU:n tulevaisuuskonventissa, 2005 Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, 2007 poliittinen valtiosihteeri)
Raimo Väyrynen (2008, Ulkopoliittisen instituutin johtaja)

*) Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen 2011 julkistamassa listassa on "Jukka Harmaja", mutta se tarkoittanee Jukka Härmälää.

Lähteet:

MOT-kysely elokuussa 2013, valtiovarainministeriö (Jutta Urpilaisen vastaus perussuomalaisten kirjalliseen kyselyyn eduskunnassa 14. heinäkuuta 2011)
Bilderberg
Biografiakeskus
Valtioneuvosto
Suomen Pankki
Ulkopoliittinen instituutti
Helsingin Sanomat
Sdp
Metsäteollisuus
Public Intelligence

MOT:n Bilderberg-paketti

Maailmanherrojen salaseura
Tietografiikka: Bilderberg avattuna
Bilderberg-kyselyn tuloksia
Bilderberg-kokousten osanottajat
Bilderbergin ydinjoukko
Apulaisprofessori Ian Richardson Bilderbergistä (englanniksi / Ian Richardson on Bilderberg)
Maailmanherrojen salaseura: käsikirjoitus

Äänestä

Tutkija: Tekoäly jättää puolet maailmasta työttömäksi 30 vuodessa

Maanantai 15.2.2016 klo 11.03

Tietokonetutkija Moshe Vardin mukaan tekoälyn vaikutusta kansantalouksiin ei ole otettu tarpeeksi vakavasti, kertoo The Guardian.
Hondan valmistama Asimo-robotti tanssii Indian Auto Expo 2016 -tapahtumassa.
Hondan valmistama Asimo-robotti tanssii Indian Auto Expo 2016 -tapahtumassa. (EPA/RAJAT GUPTA)

Useiden tulevaisuustutkijoiden ja tutkijoiden mukaan tekoäly ja automaation edistyminen uhkaa useita työpaikkoja lähivuosikymmenien aikana, ja hurjimpien ennusteiden mukaan koko maailmantalouden työmarkkinat tulevat mullistumaan.

Näin uskoo myös tutkija Moshe Vardi, joka ennustaa tekoälyn vievän työpaikat jopa puolelta maailman ihmisistä seuraavan 30 vuoden aikana. Vardi esitti ennusteensa viikonloppuna amerikkalaisen tutkijajärjestö AAAS:n konferenssissa, josta uutisoi The Guardian.

- Lähestymme aikakautta, jolloin koneet pystyvät suorittamaan lähes minkä tahansa tehtävän ihmistä paremmin. Yhteiskunnan on kohdattava tämä kysymys ennen kuin se on todellisuutta: mitä ihmiset tekevät, kun koneet pystyvät tekemään kaiken?

Tekoäly huolettaa

Tekoälyn vaikutus yhteiskuntaan on huolenaiheena puhuttanut viime vuosina muitakin kuin tieteiskirjailijoita ja futuristeja. Muun muassa maineikas astrofyysikko Stephen Hawking on varoittanut superälykkään tekoälyn vaaroista, ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on varoittanut tappajarobottien vaarasta sodankäynnissä.

Moshe Vardin mukaan suurin tekoälyn muodostama vaara ihmiskunnalle eivät kuitenkaan ole tappajarobotit, vaan tekoälyautomaation vaikutus talouteen. Tekoäly voi Vardin mukaan hävittää keskiluokan työpaikat ympäri maailmaa ja pahentaa yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Työn katoaminen johtaa Vardin mukaan ihmiskunnan eksistentiaaliseen kriisiin.

- En pidä tulevaisuutta ilman työtä lupaavana, koska en pidä pelkästä vapaa-ajasta muodostuvaa elämää houkuttelevana. Uskon työnteon olevan oleellista ihmisen hyvinvoinnille, tutkija sanoo.

Vardin mukaan ihmiskunnan suurena henkisenä haasteena onkin löytää merkitystä elämässä, joka ei enää perustu työntekoon itseisarvona. Vardin mukaan edes "maailman vanhin ammatti" ei ole turvassa automaatiolta.

- Löisitkö vetoa seksirobotteja vastaan? Minä en, tutkija sanoi konferenssissa.

Äänestä
  • Tekoälyssä on vain se iso MUTTA ,että se on ihmisen rakentama ja sillä ei ole muuta älyä kuin minkä ihminen on sille ohjelmoinut.Sen alkuäly on ihminen, joka sitä ohjelmoi.Samoin jos sen virtalähde loppuu, akku tai töpseli pois seinästä ja ei saa virtaa, tekoäly katoaa ja sitä ei enää ole. Vaikka tekoäly pystyy moneen on se myös hyvin haavoittuva järjestelmä, etenkin jos maan perustukset järkkyvät tai muuta suurta luonnonmullistusta mm. maanjäristyksia on tai sotatila, pommitukset .Erilaisia pommejahan täällä maan päällä piisaa nykyään varastoituina eri maissa.Kuinka monta kertaa tämä paapallo voitaisiin jo posauttaa ilmaan nyky pömmimäärällä.

    Äänestä

Tästäkään ei Suomen media juuri huutele
Jokainen voi sitten tykönään miettiä miksei. Islannin roisto-pankkiirien vankilatuomiot herättävät ikäviä mielleyhtymiä? Olisiko tässäkin "korkeampi käsi" ohjaamassa uutisointia? Päättäjiemme ja taloudellisen eliittimme lasitalossa kun ei suosita kivien heittelyä.

16.02.2016 09:16, 3637 lukukertaa

InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!

Bankers-Behind-Bars1

Islanti tuomitsi tämän vuoden tammikuussa 26 pankkiiriaan vankilaan heidän osallisuudestaan vuoden 2008 ekonomiseen katastrofiin. Syytteet vaihtelivat luottamusaseman väärinkäytöstä , markkinoiden manipulaatioon ja kavalluksii

Kun pankkien aiheuttama suuri taantuma iski, Islanti oli yksi pahiten kärsijöistä. Islanti ei kuitenkaan lähtenyt palkitsemaan epärehellisiä pankkiireitaan jakelemalla tonneittain tukirahaa, vaan valitsi toisen tien.

Ennen lamaa islanti oli yksi maailman kukoistavimpia talouksia, siitäkin huolimatta, että väkimäärä on vain hiukan yli 300 000. Se oli myös yksi ensinmäisistä ja pahimman iskun saajista laman iskiessä. Sen sijaan, että olisi alkanut lappaa rahaa konkurssin partaalle joutuneiden pankkien pelastamiseen, Islanti antoi pankkien kaatua. Se ei myöskään suostunut Euroopam keskuspankin ja velkojiensa vaatimaan vyönkiristys ja leikkauspolitiikkaan, kuten useat euroopan maat. Sen sijaan se piti sosiaalihuoltonsa koskemattomana hetkenä, jolloin sitä eniten tarvittiin. -Ja lähettivät rötöstelleet pankkiirit vankilaan.

Pankit kansallistettiin, mutta niiden keräilemiä jättivelkoja ei. Ne haudattiin samaan konkurssiin, kuin ne aiheuttaneet pankitkin.

pankkiirit

Islannissa siis toimittiin juuri päinvastoin, kuin Suomen 1990-luvun pankkikriisin hoidossa. Kumpi noin tulosten valossa on ollut menestyksekkäämpi menettelytapa? Islannin kriisin pohjasta on kulunut 8 vuotta. Islanti on nopeasti toipunut vuoden 2008 kriisistä ja on jo pian ohittamassa ennen kriisiä vallinneen taloustilanteen. Hyvinvointivaltiosta ei missään vaiheessa tingitty ja nyt maa on myös menossa kohti täystyöllisyyttä. Suomen pankkikriisistä on kulunut neljännesvuosisata ja me maksamme edelleen pankkikriisin seurauksia: Massatyöttömyyttä, suurta velkataakkaa ja yhteiskunnasta syrjäytettyjen velallsiten inhimillisen murhenäytelmän seurauksia. Puhumattakaan siitä, että uhkapelistään ja rikollisista toimistaan, kuin koirat veräjästä päässeet pankkiirit jatkavat edelleen entisiä kujeitaan valallisia ryöstäen ja olemattomilla luottotappioilla veroja kiertäen.

Kannattaisi kuunnella Islannin presidenttiä Olafur Grimssonia, kun hän sanoo:

Miksi pankkeja pidetään nykyään talouden pyhinä temppeleinä? Miksi ne eivät olisi aivan samanlaisia kuin lentoyhtiöt tai puhelinyhtiöt ja yhtälailla mahdollisia menemään konkurssiin, jos niitä johdetaan vastuuttomalla tavalla? Teoria, että meidän on pelastettava pankit, on samalla teoria, että pankkiirit saavat nauttia etuoikeuksistaan ja menestyksestään ja sitten laittaa tavalliset ihmiset maksamaan heidän tekemistään virheistä verojen ja vyönkiristysten muodossa. Kansalaiset valistuneissa demokratioissa eivät tule hyväksymään tuollaista pidemmän päälle.

Lue lisää: http://www.loansafe.org/iceland-sentences-26-corrupt-bankers-to-74-years-in-prison?source=thrivemultistream

T5/MV

Äänestä
  • Sadan vuoden salassapito
    1990-luvun pankkikriisi ja sen synkät taustat ja vielä synkemmät seuraukset eivät lakkaa puhuttamasta. Eikä niiden pidäkään lakata, sillä mitään ei ole ratkaistu, ennekuin se on ratkaistu oikein. Uutta tietokin tulee esiin koko ajan, kiitos vaivojaan säästelemättömien tutkijoiden, kirjoittaa Waltamedia artikkelissaan.

    11.10.2015 14:46, 7562 lukukertaa

    InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!

    Ainakin ne suomalaiset, jotka tuolloin olivat aikuisiässä muistavat varmasti, miten roskapankki Arsenaliin kipatut ongelmaluotot myytiin pilkkahintaan norjalaiselle Aktiv Hansa riskisijoitusyhtiölle. Ja sitä myöden myös poloiset velalliset, joista suurin osa oli konkurssiin ajettuja yrittäjiä, käytännöllisesti katsoen elinikäiseen velkavankeuteen.

    screenshot-waltamedia.fi 2015-10-11 13-40-28

    Siitä lähtien on keskustelua käyty tuon kaupan laillisuudesta. Senjärkevyydessä tai oikeudenmukaisuudesta kun ei ole edes mitäänkeskusteltavaa. Ruotsissa toimittiin tuolloin toisin.

    Pankkien sijasta Ruotsin valtio pelasti yrittäjät. Tämän johdosta Ruotsi pääsi lamasta yli huomattavasti Suomea nopeammin, eikä myöskään vajonnut sellaiseensuurtyöttömyyteen, kuin mihin nämä väärät ratkaisut Suomen veivät.Suurtyöttömyyden, josta Suomi ei ole sittemmin, edes nousukauden aikana, päässyt eroon.

    Tuolla 5%:n osuudella luottojen arvosta, josta Aktiv Hansan kanssa sovittiin kauppahinnaksi, olisivat velalliset ilomielin lunastaneet itsensä vapaiksi velkaorjuudestaan ja siirtyneet takaisin tuottaviksi kansalaisiksi, ja ainakin osa jopa työllistäjiksi. Sen sijaan tehdyllä ratkaisulla heidät siirrettiin pysyvästi yhteikunnan marginaaliin.

    Koko kuvion järjettömyys ja siihen liittyvät hämäräperäisyydet ovat sittemmin poikineet paljon, enemmän tai vähemmän perusteltuja, huhuja ja arvailuja. Tässä esimerkki. On kiertänyt huhu, että Arsenalin velkakirjat ja niiden tuotto olisivat bulvaanina toimineen Aktiv Hansan kautta päätyneet kartuttamaan hyvinkin tunnetun suomalaisen tahon varallisuutta.

    Ilmeisesti kiitoksena valtiovallan saamistapalveluksista. Tuollaisen epäilyksen syntyminen on hyvin ymmärrettävä, kun katsoo kuinka selkeästi tehty sopimus takaa ostajan edut ja jättää Suomen valtion käytännöllisesti katsoen nuolemaan näppejään.

    Näiden asioiden lisäselvittelyssä ovat nyt suomen lähihistorian japankkikriisin tutkijat törmänneet hyvin hämmentävään muuriin. Kaikki Valtion vakuusrahaston toimintaa liittyvät asiakirjat, joihin siis kuuluu myös Arsenalin myynti Aktiv Hansalle, on julistettu salaisiksi sadaksi vuodeksi. Luitte aivan oikein: sadaksi vuodeksi.

    Suomen PankkiNyt on syytä kysyä, miten näin voitu menetellä ja millaisia perustelujatälläiselle salailulle on esittää.

    Ilmeisesti voidaan perustellusti olettaa peitettävänä olevan todella vakavia rikoksia, kun ei vähempi varoaika riitä. Valtion puolella kaupan hyväksyneiden nimet meillä ontiedossa: ministeri Suvi-Anne Siimes, joka allekirjoitti kaupan, Paavo Lipponen,Olli-Pekka Heinonen, Eva Biaudet, Sauli Niinistö, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä ja Erkki Tuomioja, jotka talouspoliittisen valiokunnan jäseninä hyväksyivät kaupan. Ja tuolloinen eduskunta, joka ilmeisesti tietäen kaupan laittomuuden, kuitenkin päätti antaa sille siunauksensa.

    Taustalla toimineista voimme esittää vain valistuneita arvauksia. Ainakin, jos tyydymme siihen, että viimeiset tätä pankkien ja päättäjien yhdessä junailemaa omaisuusmassojen uudellenjärjestelyä ja yrittäjien joukkotuhontaa koskevat asiakirjat saadaan kansalaisten luettaviksi vuonna 2106. Ja tyydymme myös siihen, ettei Suomi, millään kriteereillä arvioituna, ole oikeusvaltio.

    Lähde: http://waltamedia.fi/sadan-vuoden-salassapito/

    Äänestä

Ihmiset....."asiakkaat" jo tekevät itse paljon työtä, jota varten ennen oli työntekijä.
Esim. pankki sektorilla ja kaupan alalla nettikaupassa asiakas itse tekee työt, jotka ennen työllistivät runsain määrin tekijöitä, eikä robottiautomaatiota ole vielä juuri lainkaan.
.
Tulevaisuudessa esille tulee kysymys, mistä ihmiset saavat ansionsa nettiostostensa rahoittamiseksi, vai onko jokin muunlainen talousmalli esim. perustulo, joka rahoittaa työttömien suuret populaatiot.

Äänestä

Hullujen hommaa!
Tähänkö on tultu? Suomen valtaeliitti kusee kansalaisiaan silmään aina vaan ja pitää meitä idiootteina, kirjoittaa Max Roth.

15.02.2016 23:10, 4148 lukukertaa

InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!
Max Rothin blogista:

Yksi asia ylitse muiden: russofobia! Yhtäkkiä kaikki oikealta vasemmalle kauhistelevat kuinka Venäjä hyökkää ihan just tänne ja meidän on liityttävä Natoon tai hukka perii.

Onko maailmalla missään maassa nähty ikinä tällaista takinkääntöä puolueettomuudesta Nato friikeiksi? Ei olla.

Venäjän liittolaisuus Syyrian ja presidentti al-Assadin kanssa juontaa juurensa vuosikymmenten taakse, Assadin isän presidentin aikaan, jolloin Syyria oli silloisen Neuvostoliiton liittolainen Välimerellä. Kun Neukkula romahti, Venäjä tietenkin jatkoi hyvien suhteiden ylläpitoa Syyriaan, jossa sillä on laivastotukikohta.

Tätä vanhaa perua on myöskin länsiliittoutuneiden vimma ajaa al-Assad pois Syyrian johdosta, kun he kaiken aikaa kailottavat, että rauhan tekemisen ehto on Assadin luopuminen vallasta, vaikkei heillä ole esittää mitään järkevää vaihtoehtoa tilalle.

Länsi ei yksinkertaisesti siedä, että Välimerellä on valtio, jolla on hyvät suhteet Venäjään. Siksi jenkit ovat aseistaneet Syyrian kapinallisia ja ISIS-joukkoja, jotta nämä saisivat kaadettua Assadin hallinnon. No, eivät ole onnistuneet, vaikka ovat runnoneet maan kivikauteen.

Venäjä lähti avoimesti Assadin tueksi vasta syksyllä 2015 ja iski lopulta oikein voimalla tämän vuoden 2016 alussa ISIS:n joukkojen sekä Assadia vastustavien kapinallisten niskaan, saaden nämä vajaassa viikossa aikalailla polvilleen.

Nyt sitten jenkit määkii kaikkia Natomaita tuomitsemaan Venäjän toimet, vaikka ovat itse vuosikausia tuhonneet Syyriaa kapinallisia tukemalla, saamatta kuitenkaan aikaa lasta eikä paskaakaan. Mutta näinhän se on käynyt kautta historian kaikissa maailman kolkissa, joissa jenkit ovat käyneet sössimässä.

Kaikki paikat on pantu paskaksi, mitään uutta ei ole rakennettu tilalle, mutta kyllä ryöstetty kaikki mitä ryöstettävissä on, kuten Libyan Kaddafin kultavarannot sekä kivikauteen tuhotun Irakin öljy.

No, nyt tähän saumaan iskee sitten meidän ulkoministerimme Timo Soini päästämällä varsinaisen aivopierun (keksinyt sen varmaankin rukousaamiaisella Barak Obaman kanssa), että Venäjän läsnäolo Syyriassa saattaa suunnilleen sytyttää kolmannen maailmansodan.

Kriisi on Soinin mukaan muuttunut Venäjän takia “painajaiseksi”, joka uhkaa pitkittyä: “Täytyy kattoo, mut mä olen huolissani, kun pommitetaan tällä laajuudella”, johon Kolmosen tv-uutisten naistoimittaja yhtyy vinkumalla että: “Nyt varsinkin naisten ja lasten tilanne on pahentunut, ihmishengistä välittämättä.”

Aargh, mikä lausunto! Päästellä nyt tuollaista suustaan, kun Syyria on pommitettu jenkkien toimesta jo ajat sitten kiviröykkiöksi ja netti täynnä videoita, joissa ISIS silpoo siellä naisia, lapsia ja vanhuksia oikein urakalla.

Presidenttimme Sauli Niinistö vielä hoksasi, että nyt vasta pakolaisvyöry tänne alkaakin, kun niitä rynnii Turkin läpi Venäjälle ja sieltä sitten Suomeen.

Aivan päätön uhkakuva, johon Venäjältä vastattiinkin, että heidän maahansa ei tulla rajojen yli niin kuin hollitupaan, kuten Suomeen tullaan lännestä, idästä ja etelästä. Tässä yhteydessä Medvedev sanoikin mainiosti, että he eivät voi estää ihmisten lähtöä pois Venäjältä, mutta että Suomen ja Venäjän tullien välillä on etäisyyttä kolmekymmentä metriä ja Medvedev ihmettelikin, miksei Suomi käännytä maahansa ilman asianmukaisia asiakirjoja tulevia takaisin Venäjälle?

Näin tekisi Venäjä, jos heille tungettaisiin mistä ilmansuunnasta hyvänsä. Joten on aivan turha luulla, että syyrialaiset tai irakilaiset pääsisivät Turkin rajan yli Venäjälle. Mutta kyllä niitä sieltä tänne Balkanin ja Keski-Euroopan kautta ihan kohta taas tulee.

Nythän onkin niin, että kauhukuvia luomalla valtiomme johtomiesten on saatava Suomi nopeasti Nato jäseneksi, jotta tänne voidaan kutsua Nato joukot turvaamaan rikollisen valtaeliittimme asemaa, kun kansa ihan kohta vetää herneen nenäänsä, tästä loputtomasta kusetuksesta.

Nato isäntämaasopimus sallii jo tämän, sillä kun kansa alkaa todella kapinoida, Suomen omasta armeijasta ei löydy yhtäkään äijää, joka nostaisi aseen omia kansalaisiaan vastaan, valtaeliittiä puolustaakseen. Ei edes reservin erikoisjoukoissa, vaikka toisin luullaankin.

Tätä taustaa vasten onkin vaikea ymmärtää, mihin logiikkaan perustuu se, että jos täyspäinen suomalainen, joka ei perinteisesti ole edes erityisen kiinnostunut matkustamaan Venäjälle, “kulttuurieroistamme” johtuen, leimataan venäjätrolliksi, kun hän ei halua maatamme liitettävän Natoon tai mihinkään muuhunkaan sotilasliittoon.

Vielä hirveämpää on, jos hänen mielestä meidän pitäisi kiireen vilkkaan häipyä EU:sta ja erota eurosta sekä luoda normaalit, hyvät kauppasuhteet valtavaan, erilaisia mahdollisuuksia tarjoavaan, luonnonvaroiltaan upporikkaaseen naapuriimme Venäjään.

Äänestä
  • Ei käy. Sen sijaan meidän pitää kyllä päästää tänne lännen rahaeliitti varastamaan kaikki luonnonvaramme ja makea pohjavetemme. Eli siis – hullujen hommaa, ei voi muuta sanoa.
    Lähde: Max Roth

    Äänestä

  • Kyllä kieltämättä tuota Timo Soinin kommenttiia ihmettelin, että Venäjän toimet aiheuttavat keskeisen ongelman.Tunnustan ,etten politiikasta mitään juuri tiedä, mutta en kykene näkemään Venäjää niin pahana kuin siitä usein kuva annetaan.Tosin kaikki maathan siitä mammonasta lopultakin kiistelevät ja kamppailevat voimakeinoinkin.Raamattu ei voi raueta tyhjiin.Raamatun mukaan rahan himo on kaiken pahan juuri ja alku.
    Kannatan selkeää puolueettomuuslinjaa Suomelle ja joka maa ja sen hallitsijat ovat vajavaisia, erehtyviä, koska vasta Taivaan maa on täydellinen valtakunta ja siellä hallitsee Rauhanruhtinas, Jeesus Kristus.

    https://www.youtube.com/watch?v=AWBZtnuBPrk

    Samoin viimeisessä uudenvuodenpuheessaan U.Kekkonen toteaa

    Kärjistyneet suurvaltojen suhteet ongelmallisiksi. Niiden välinen epäluulo ja kyräily sekä asevarustelu.Asetekninen kehitys kasvanut hyvin vaaralliselle tasolle.Kansainvälinen huoli huomisesta.
    Kannattaa ,että arkista aherrustamme sävyttäisi inhimillinen lämpö ja toisemme arvostaminen.

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/15/jahtiystavat-kekkonen-ja-hrustsov-zavidovossa-1963

    Porkkalan palautus :)

    Maljoja ja juhlia

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/maljoja-ja-juhlia

    Äänestä

ISIS-terroristien parhaat kaverit

Varoituksen sana! Tässä mennään suurvaltapolitiikan harmaille vyöhykkeille ja jos haluat säilyttää lapsenuskosi siihen että hyvät on hyviä ja pahat pahoja - ja me itte aina hyvien puolella - niin jätä suosiolla lukemattta. Sillä tämä kirjoitus on yhtä näljä temppu kun kirjoittaa joulun alla ettei joulupukkia oikeasti ole olemassa.

Lähdetään ihan perusasioista eli ketkä ovat pelätyn ISIS-järjestön parhaat kaverit.

Peluri nro 1. Saudi-Arabia

Saudit tunnetaan muslimimaailman konservatiivisempana valtiona. Länsimaisittain katsoen se edustaa nepotisista hirmuvaltaa jonka perinteisiin kuuluu eittämättä naisten räikeä syrjiminen, julkiset teloitukset mitättömistäkin rikkeistä, puoliavoin orjakauppa sekä tiukkaakin tiukempi ääri-islamilainen tulkinta eli ns. wahhabilaisuus. Tämä suuntaus on taannut, että aina on löytynyt rahaa länsimaiden moskeijoille mikäli ne levittävät jihadismia, ja avokätisyys on ilmennyt erityisesti sissiliikkeiden rahoituksissa. Taleban, Al-Qaeda ja nykyisin ISIS ovatkin pitkälti saudiarabialaista ideologiaa sen puhtaimmassa muodossaan. Saudiarabia onkin kiinnostunut luotsaamaan ääriliikkeitä niin Jemeniin, Irakiin kuin Syyriaankin – erityisesti jos paikalliset öljykentät vielä samalla joutuu ”meidän poikien” haltuun.

Pahaksi onnekseen tämä terrorismin todellinen kyynpesä myös sattumoisin on länsimaalaisten paras – ja samalla ainoa – kaveri niillä kulmilla, joten Saudi-Arabiaa perinteisesti kohdellaan silkkihansikkain, ja ainoa kritiikki länsimaissa po. maata ja sen patavanhoillisuutta kohtaan on muutaman valistushenkisen yksilön harteilla.

Peluri nro2. Yhdysvallat.

Amerikan epäkiitollinen tehtävä jäikin sitten aseistaa ja kouluttaa ISIS-järjestö täyteen valmiuteensa. Alussa terroristien tarkoitus oli vain hoitaa arabikevät viimeiseen pisteeseensä, eli kaataa Syyrian hallitus. Sittemmin on tullut selväksi, että Syyrian armeija on liian kova pala, joten seuraava juoni liittyi Isiksen hallussa oleviin öljykenttiin, joita dumbbaamalla alihintaan saatiin heilutettua erityisesti Venäjän taloutta. Käytännössähän asia menee niin että kun eurooppalainen musliminuori haluaa liittyä ISIS-järjestöön, hänen rekisteröitymisensä tapahtuu Turkin rajalla olevalla alokasleirillä. Kouluttajina toimivat viereisen amerikkalaisen lentotukikohdasta saapuvat amerikkalais-englantilaiset kouluttajat, jotka tarjoavat myös logistista apua. Tosin turkkilaiset upseerit hoitavat varsinaisen äkseerauksen. Jatkokoulutus järjestetään Syyrian puolella, jossa väki aseistetaan Humvee-panssariajoneuvoilla ja Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat opettavat esim pommien rakentamista. Taito josta voi olla vielä hyötyä…

Varsin usein kun ISIS on hyökännyt Syyrian armeijaa vastaan, ovat yhdysvaltalaiset ja sen nato-liittolaiset tarjonneet sille ilmasuojaa ja pommittaneet sen edestä Syyrian joukkoja. Palkan jokainen ISIS-taistelija on saanut suoraan Washingtonin pohjattomasta kassasta, joskin Obama joutui selittämään kongressille tätä ase- ja raha-apuaan tällä hetkellä maailman peläytyimmälle terroristi-organisaatiolle.

Peluri nro 3. Turkki

Turkki teki alkuun hyviä diilejä ISIS-järjestön kanssa. ISIS mm. hoiti Turkille mieluisan operaation eli kurdien joukkomurhan. Se oli nopea ja häikäilemätön joukkomurha joka tuskin olisi voinut onnistua, ellei ISIS olisi samaan aikaan saanut reaaliaikaista ammustäydennystä suoraan amerikkalaisista kuljetuskoneista. Turkki onkin sitten ollut läpikulkumaa halvalle Isiksen öljylle ja samalla se on toiminut pakolaisten läpikulkupaikkana, joiden määrä kerralla pisti koko EU:n polvilleen, ja lähes anomaan Turkin presidentiltä armoa. Turkin Presidentti onkin kukistettuaan eurooppalaiset poliittisella kentällä, alkanut seuraavaksi uhittelemaan venäläisille. Isiksen tuottama öljy päätyy Turkin kautta maailmalle ja tuottaa terroristeille 3 miljoonan päivätulot. Turkki ja erityisesti sen presidentti hyötyy niin, että Turkista on hyvää kyytiä kasvamassa ison luokan peluri.

Sitten ne ISIS-järjestön viholliset.

Vihollinen nro Uno; Syyrian armeija

Syyrian armeija ei ole ihan mikä tahansa. Se on elänyt Israelin naapurina niin kauan, että sen armeija on muokattu ammattimaiseksi, kivikovaksi ja sillä on paljon raskaita aseita. Tämä on ärsyttänyt erityisesti amerikkalaisia joille Syyria on viimeinen niitti ns. arabikevään loppuunviennissä. Sanomattakin selvää että länsimaat vihaa tästä syystä kuin ruttoa Syyrian hallintoa koska ISIS ei pääse hoitamaan hommiaan loppuun.

Vihollinen nro 2; Venäjä

Venäjä oli käytännössä ensimmäinen valtio joka alkoi tosissaan moukaroimaan Isiksen pesäpaikkoja, eikä tyytynyt siihen kosmeettiseen tekosotaan jota länsimaat harrastivat vuosia. Nähdessään terroristien asemat muuttuvan pölypilveksi, amerikkalaiset käytännössä järkyttyivät. Venäjälle tämä on ollut oivallinen operaatio, sillä menetetyt öljytulot ovat korvautuneet asetuotannon monimutkaisilla kuvioilla, ja maa pysyy pystyssä tällä hetkellä tuottamalla aseita,

Äänestä
  • joita myös Syyriassa käytetään hanakasti. Lisäksi venäläisillä on voitettavaa. Mikäli Venäjä auttaa Syyriaa valtaamaan takaisin öljykentät, on sen luonnollinen seuraus että öljyn maailmanmarkkinahinta nousee, jolloin nousee Venäjän talouskin.

    Tästä mahdollisuudesta kauhistuneet Saudi-Arabia ja USA ovatkin kiireesti päästäneet öljyntuotannon kellumaan, jotta Venäjä menettäisi strategisen voittonsa. Ajatuskin siitä että terroristit samalla menettäisivät tulonlähteensä, on otettu järkytyksellä vastaan kaikissa länsimaissa.



    Näin tässä maailmassa jossa median luoma mielikuva todistaa sen , että väliin musta onkin valkoista, ylös onkin alas ja oikea onkin vasen. Käytännössä ISIS on länsimaiden luomus, jonka se on organisoinut, aseistanut, rahoittanut ja kouluttanut sotimaan muuta islamilaista maailmaa vastaan. Se että sen uhreiksi jää aina välillä tavallinen pulliainenkin, kun Syyriasta kotiutuu näitä adrenadiilia virtaavia jihadisteja, ei tietenkään maailman johtajia paljon liikuta. Jos joku jää vaikka jonkun metroaseman pommi-iskun uhriksi, ne ovat pelkkiä oheisvahinkoja jotka nyt vaan kuuluu tähän suurvaltapoliittiseen peliin.

    Äänestä

Sijoittajaguru: "Romahdus on lähellä, keskuspankit täysin pihalla"

Tunnettu sijoittajaguru Jim Rogers varoittaa, että talouden Harmageddon on aivan nurkan takana, ja sitä ruokkivat ääliömäiset keskuspankkiirit.

Rogersin mukaan me kaikki joudumme maksamaan kamalan hinnan keskuspankkiirien epäpätevyydestä.

Rogers lateli teesinsä eilen CNNMoneylle.

Tällaista toimintaa johtaa Rogersin mukaan nyt joukko tutkijoita ja byrokraatteja, joilla ei ole aavistustakaan, mitä he tekevät.

Suursijoittaja sanoo, että keskuspankkiirit ja -pankit tekevät nyt kaikkensa pönkittääkseen rahoitusmarkkinoita, mutta se kaikki on turhaa.

Hän ennustaa, että pankkien ”epätavanomaiset ​​rahapoliittiset strategiat” johtavat osakemarkkinaralliin lähitulevaisuudessa.

Suuriin vaikeuksiin markkinat joutuvat myöhemmin tänä vuonna ja vuonna 2017.

”Tämä johtaa lopulta katastrofiin. Sinun pitäisi olla hyvin huolissasi ja sinun pitäisi olla valmis”, hän varoittaa sijoittajia.

Keskuspankit ympäri maailmaa yrittävät nyt vauhdittaa inflaatiota ja tukea talouksia negatiivisilla koroilla. Rogersin mielestä strategia ei kuitenkaan toimi.

Rogers lohkaiseekin, että pankkiirit yksinkertaisesti yrittävät pelastaa osakemarkkinat ja auttaa välittäjiä pitämään Lamborghininsa.

Äänestä
  • Korttipakkatalo sortumassa. Samaa rahaa lainattu ja rakennettu lähes tyhjän päälle ja todelliset varat varastettu parempiin piireihin , luulisin ...

    https://www.youtube.com/watch?v=NdnUvEkpMSw

    Äänestä

Liittovaltioistuminen on jo sovittu, sitä varten Bilderberg-kokouksista ei pöytäkirjoja julkaista.
Bilderberg-kokouksissa on viime vuosina olleet ahkerasti mukana EU-valtioiden johtajia ja yritysmaailman edustajia, ei ne siellä turhaan ole kutsuttuina.

Äänestä

Katainen sai palkintoviran Brysseliin.

Äänestä

Hijuu, halleluja !!! Mennään suomalaiset polvillemme ja tehdään totinen parannus Herra Sebaotin edessä ja kadutaan syntejämme eli 10 käskyä, jossa olemme monin tahoin rikkoneet ja emme ole Jumalaa kunnioittaneet, mutta Herra auttaa nöyrtyväistä, rehellisesti katuvaa syntistä ja pitää omistaan huolen tavalla tai toisella.

https://www.youtube.com/watch?v=YSAaQ9rh_vs

https://www.youtube.com/watch?v=2FPTJX-EMvk

Äänestä

Ok.

Äänestä

KantaSuomalaiset ajetaan lappiin saamelaisten seuraksi kun maatta täytetään etelästä käsin abdullaheilla ja mohammedeilla.
.
Vartiainen on näin päättänyt Jutta Urpilaisen ja Halosen kanssa.

Äänestä

Kataisen idea on totta, mutta pitäisi olla lähes täystyöllisyys oma kansa 1.8 milj. mamua, jotta huoltosuhde säilyisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kokoomus-Projekti kirjoitti:

Katainen ja kokoomus ei tarvitse yhtäkään mamua Suomeen työllisyyden tai kestävyysvajeeseen perustuen.
.
Maailmassa työpaikat tulevat robotisoitumaan hurjaa vauhtia, siten tarvitaankin mamujen sijaan miljoonia robotteja.
.
EU-liitoskiimainen kokoomus Kataisineen tarvitsee mamuja vain ja ainoastaan Suomen liittovaltioistamiseksi, sillä äänestämistä ei ainakaan vielä voi siirtää robotisoitavaksi eettisistä syistä.
.
1 800 000 mamua rahdattuna Suomeen takaa sen, ettei kantaSuomalaiset enää pysty vastustamaan EU-vaaleissa äänillään liittovaltioittamista.
.
Äänestyksessä kantaväestö on vähemmistöä luku- ja kirjoitustaidottomille myönnetyn kansalaisuuden ja näin ollen äänioikeuden myötä.
Juureton mamu äänestää ennemiin EU:n puolesta kuin Suomen pysymiseksi itsenäisenä.
.
Kokoomus on valehdellut aina, niin tässäkin asiassa. Kokoomuksella on parhaillaan käynnissä 20-vuoden projekti, jolla Suomi menettää taas kerran itsenäisyytensä, tällä kertaa omien pettureiden saattelemana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu