Olen seukannut ihanan naisen kanssa jo puoli vuotta. Meillä on ikäeroa 14-15 vuotta, hän on se nuorempi. Hän ei halua ikinä paljastaa minua naisystävilleen, eikä varsinkaan veljelleen,eikä vanhemmilleen. Pitäisikö panna peli poikki vai odottaa vielä? Tuntuu ihan paskalta olo, vaikka on peittokin heilunut, siitä ei ole kiinni, vaan hyväksymisen tunteesta. Molemmat ollaan suomalaisia ja hyvä perhetaustakin. on raskasta olla näin salainen rakkaus.
Salarakas, mutta onneton
37-52
8162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se häpeää sua, mikä on varma merkki siitä ettei rakasta oikeasti eikä ole tosissaan. Oma asiasi on, aiotko pysyä tuossa "suhteessa" vai et. Nainen lähtee taatusti litomaan, kun löytää nuoremman ja edustuskelpoisemman, näin se vaan menee useimmilla ison ikäeron pareilla. Jompikumpi saa hetken huvia ja häipyy sitten.
Etkä taida olla nuortmaan päin menossa..
Tähän on kaksi vaihtoehtoa:
-Joko nainen ei ole vielä varma, että haluaako sinun kanssasi kunnollisen suhteen vai ei. Jotkut ihmiset vain miettivät rauhassa. Olin minäkin tuntenut mieheni vuoden ennen kuin esittelimme toisiamme ystäväpiirille. Perhe sitten kuitenkin perustettiin.
-Tai sitten nainen tietää jo tasan tarkkaan, ettei halua teille sen kummempaa suhdetta. Hän saattaa jopa hävetä sinua. Olet ajanvietettä, ja jäät sivuun joskus kun sopivampi osuu kohdalle. Siksi nainen ei halua suotta puhua sinusta mitään lähipiirilleen.
Mitäs jos vaikka ilman hermostumisia tai nyyhkyttämisiä juttelisit asiasta naisen kanssa? Ja ihan oikeasti, puoli vuotta on vielä ihan naurettavan lyhyt aika...
Olet vaan liian vanha hänelle -ei hän halua sitoutua sinuun eikä hankkia perhettä kanssasi.Viisas nainen.Koska vanhat miehet ovat riesa nuorelle vaimolle -ainakin jos ei nyt niin myöhemmin ajan kuluessa.Vanhat miehet on mustasukkaisia ja ne saa syystäkin pelätä että nuorempi vaimo viedään.Ole nyt realisti ja hommaa ikäisempääsi seuraa.Onko teillä myös hyötysuhde?Nainen hyötyisi sinun paremmasta taloudellisesta tilanteestasi? Ei kannata nykyään olla sinisilmäinen.
Kyllähän se näin on, että ap:sta tuntuu ikävältä jos suhde ei ole siinä mielessä rehellinen, että sitä pitää salailla ja kumppania ei rehellisesti siis esitellä kenellekään. Niin sitä kannattaa ap:n kysyä kumppaniltaan, että miksi on näin? Kaikenlaisia syitähän siihen voi löytyä, sukulaisten/tuttavien hyväksynnän pelosta lähtien tai sitten vain seurustelukumppanin omien tunteiden epävarmuudesta johtuen jne. Eli kysy häneltä itseltään, koska vain hän sen tietää. Ei se auta, että kyselet tältä palstalta vastausta, koska saat vain ja ainoastaan mielipiteitä ja näkökulmia tilanteeseenne. Kerro hänelle rehellisesti omista tuntemuksistasi ja toiveistasi, jos asiat ei etene haluamaasi suuntaan, niin itsehän sen perusteella sitten teet sen ratkaisun.
Juttele hyvä mies avoimesti naisesi kanssa, miltä sinusta tuntuu. Ja mksi hän ei halua sinua esitellä läheisilleen. Ole rehellinen itsellesi, onko hän sinulle avoin, kertooko hän kuitenkin kaiken avoimesti itsestään ja perheestään, paitsi ettei halua esitellä sinua heille.
Me olemme seurustelleet 3 vuotta. Olemme molemmat 5-kymppisiä. Minun läheisistäni vain yksi on tavannut mieheni, mutta kaikki (10 hlö) tietävät hänestä ja kerron hänestä avoimesti. Läheiseni asuvat 500 km päässä minusta ja miehestäni, joten siitä syystä he eivät vaan ole vielä sattuneet tapaamaan. Mieheni läheiset (vanhemmat ja sisko perheineen) eivät kukaan tiedä edes minusta. Tämä johtuu siitä, että mieheni vanhemmat ovat iäkkäitä ja hyvin vanhoillisia, eivätkä hyväksyisi avoliittoa. Näin ollen sovimme aikoinaan, että niin kaunan kuin hänen vanehmpansa elävät, pidämme suhteemme heidän puolelle salassa.
Tuollaisesta negatiivisesta asiasta omista vanhemmistaan voi olla vaikeaa kertoa. Mekin keskustelimme asiasta vasta noin vuoden tapailun jälkeen, kun nostin kissan pöydälle, koska asia ahdisti minua samoin kuin ilmeisesti sinuakin. Kuitenkin, mieheni oli heti tavallaan avoin, kun ajoimme siskonsa tai vanhempiensa kodin ohitse, hän kertoi. Hän myös avoimesti kulkee kanssani käsikädessä tai ottaa kainaloonsa ja esittelee ystävilleen ja työkavereilleen. Ymmärrän täysin häntä, helpompi meille molemmille elää nyt näin.
Ota avoimesti asia keskusteluun teidän suhteellenne sopivassa vaiheessa. Minusta meille noin vuosi oli ihan sopiva aika odottaa, kun näin, että olimme todella molemmat sitoutuneet toisiimme ja oli aika avata vaikeatkin keskustelut, jotta parisuhteemme pystyi syventymään entisestään.
Syy salailuun voi olla saman tyyppinen kuin miehelläni tai ehkä naisellasi ei ole läheiset välit vanhempiin ja sisaruksiinsa tai jokin ihan muu järkevä selitys löytyy. Tai sitten yllä olevat kommentit voivat olla oikeassa. Vastauksen saat tietää vain avoimesti keskustelemalla kumppanisi kanssa. Aavistella voit hänen muusta käytöksestään sinua kohtaan, osoittaako hän muuten avoimesti tunteensa, vai onko suhteenne täysin salasuhde...siltikin vain puhumalla hänen kanssaan selviää totuus.
Hei, mies. Oletko rakastunut tähän naiseen, vai hänen vanhempiinsa? Muut asiat menevät sitten omalla painollaan, aikanaan. Turha siis huolehtia moisesta jos muutoin menee hyvin. Puolivuotta on seurustelussa melkoisen lyhyt aika. Luultavasti hän haluaa olla aivan varma sinusta ja teidän suhteesta ennenkuin homma etenee muulla tavoin.
En voisi elää tai ajatella elämää ihmisen kanssa, joka häpeäisi minua. Kun mieheni kerran päätti lähteä kaupungille perinteisessä uskontonsa juhla-ajan asussa, niin en minä häntä hävennyt, vaikka ihmisten päät kääntyilivät, ja oma äitini sanoi, ettei aio tulla lähellekään asuntoamme, kun hän häpeää miestäni hänen vaatteidensa takia. Miksi hävetä toista ihmistä? Jokainen hävetköön omasta puolestaan oman sydämen kovuuden tähden, ei kanssaihmisen tähden.