Filosofi Stephan Molyneux: Suvakeilla on addiktio!

"Miksi suvaitsija on sellainen kuin on: hänellä on addiktio
Sairaalloisesti käyttäytyvien ei tule olla päätöksentekoasemassa, vaan holhouksen alla siihen saakka, että saavat ongelmansa kuriin.
Filosofi Stephan Molyneux on kehittänyt terävän analyysin sille, miksi suvaitsija on sellainen kuin on: hänellä on addiktio. Otan tässä tuon Molyneux’n ydinajatuksen suvaitsemisesta riippuvuutena, jonka selitän ja jota laajennan omin päätelmin.
Kaikki tietävät, että hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli. Ihmiset kertovat osallistuvansa hyväntekeväisyystoimintaan, koska saavat siitä itse iloa.

Auttamisesta koettu jalomielisyys aiheuttaa aivoissa endorfiinin ja dopamiinin ryöpyn, joka tuo hyvänolon tunteen. Juuri sama aivokemiallinen tapahtuma on kaikkien addiktioiden takana.

Alkoholisti tai narkomaani kokee samanlaisen aivokemiallisen reaktion päihdettä nauttiessaan, ja lopulta tottuu tähän muuntuneeseen aivokemialliseen tilaan niin paljon, ettei pärjää ilman sitä, ja kyseisen palkkion saamisesta tulee kaikki kaikessa.

Tämä aivokemiallisen palkkion hakeminen ei ole ainoa asia, joka tekee yltiöpäisestä suvaitsemisesta sairaalloista; myös suvaitsevaiston käytös on tyypillistä addiktin käytöstä. Monikultturismiin uskovat toimittajat eivät halua raportoida negatiivisia uutisia pakolaisista vaan mieluummin jättävät ne huomiotta tai kiistävät niiden olemassaolon.

Mukamas rasisminvastaiset rasmuslaiset haukkuvat raiskausten uhreja huoriksi ja valehtelijoiksi, bloggaaja Saku Timonen vaatii ahdistelluille tytöille oikeudellisia seurauksia rikosilmoituksen tekemisestä, ja Kyllikin Siskojen vetäjä Katja Hietala yritti viimeiseen asti leikkiä, että pikkupojan ryöstö Torniossa ei ollut totta.
kävien seurausten näkeminen tekee vaikeammaksi saada “auttamisesta” tulevaa säväriä: se jää kalvamaan mieleen, eikä omaa auttamista pysty kokemaan yhtä tärkeäksi ja hienoksi, jos joku näyttää todisteita siitä, että auttamisesi tuottaa tuhoa.

Kuten muutkin riippuvuuden ohjaamat sairaalloiset käytösmallit, on monikultturismikin itsekästä toimintaa.

Monikultturisti ei välitä kärsimyksestä, jota hän tuottaa. Vain säväreillä on väliä. Suomessa sadat naiset ovat tulleet turvapaikanhakijoiden ahdistelemiksi, ilmoitettuja, turvapaikanhakijan tekemiksi tunnistettuja raiskauksia on ollut 25, ja niiden päälle on vielä valtava määrä omaisuus- ja väkivaltarikoksia. Suvaitsija ei halua ajatella näitä uhreja, koska riippuvuus sekoittaa hänen tunne-elämänsä.

Suvaitsija ei kykene tuntemaan myötätuntoa rikosten uhreja kohtaan, koska hänen hyvänolontunteensa on kiinni ajatuksessa, että hänen auttamisensa kohde on viaton hädänalainen. Vain riippuvuuden kohde tuottaa enää mielihyvää.

Samoin kuin muut riippuvaiset, suvaitsijat yrittävät saada ympäristön edesauttamaan käytöstään. Huumeidenkäyttäjä ruinaa rahaa perheeltä, aineita kavereilta ja pysyy ruoassa vanhempien ja sossun avulla.

Hän tietää itsekin riippuvuuden olevan pahasta mutta ei siitä pysty ravistautumaan irti. Suvaitsija vaatii yhteiskunnalta ja kanssaihmisiltään oman addiktionsa mahdollistamista: pakolaisten vastaanottoa ja rahan syytämistä heidän elättämiseensä.

Jos narkomaanin vanhempi sanoo, että nyt menee rahahanat kiinni, jos et mene katkolle, on riippuvaisen ensireaktio suuttumus ja kiukuttelu. Niin reagoi myös suvaitsija, jos hänelle sanotaan, että ei pidä enää antaa resursseja maahanmuuttoon tai ottaa uusia pakolaisia.

Hän suuttuu, koska riippuvaiset tyypillisesti eivät kykene maksamaan oman riippuvuutensa hintaa. Samoin kuin päihdeongelmainen siivettää hyväntahtoisilla vanhemmilla, suvaitsija siivettää hyväntahtoisella valtiolla.

Monikultturismi-addiktiosta toivutaan samoin kuin mistä tahansa muustakin riippuvuudesta: joko riippuvaisen myötätunto ja rakkaus hänen riippuvuudestaan kärsiviä kohtaan käy ylitsekäymättömäksi, ja hän toteaa ainoaksi vaihtoehdoksi kunnostautumisen.

Tietyt suvaitsijat heräävät, kun lähipiiri alkaa kärsiä toiminnasta, vaikkapa oma perheenjäsen joutuu rikoksen uhriksi. Toinen tapa on kivipohjaan osuminen eli tilanne, josta on vain suunta ylöspäin. Näin käy, kun oma riippuvuus tulee itselle liian kalliiksi ja seuraukset tekevät elämästä sietämätöntä.

Päihdeongelmaiselle tällainen osuma voi olla vaikkapa vankilaan tai kodittomaksi joutuminen, suvaitsijalle vaikkapa autettavien todellisen luonteen omakohtainen kokeminen.

Samoin kuin emme kokisi moraalisesti oikeana mahdollistaa päihde- tai peliriippuvaisen itsetuhoa, meidän ei tule mahdollistaa suvaitsijoiden tuottamaa laajamittaista tuhoa.

Sairaalloisesti käyttäytyvien ei tule olla päätöksentekoasemassa, vaan holhouksen alla siihen saakka, että saavat ongelmansa kuriin. Heillä ei ole oikeutta romuttaa meidän ja tulevien sukupolvien yhteiskuntaa itsekkään riippuvuutensa ruokkimiseksi."
93187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Napakymppi analyysi tämänkin palstan suvakeista!

Äänestä
  • Joo, yleensä suvakit ovat itse heikoilla jollakin tärkeällä elämänsä osa-alueella ja nauttivat kun saavat tuntea ylemmyyttä vielä "huonossa asemassa" olevia kohtaan.

    Äänestä

  • Juu, tämä tosiaan pitää paikkaansa. Aina kun jokin vähävoimaisempi tai sellaiseksi mielletty on"oman hoivan alla" tai riippuvainen (sellaiseksi koettu/tehty) omasta hoivasta, niin liikutellaan auttajan sekä vallankäytön alueita (mahdollisuus jopa sadismiin) että tätä narsistisin perustein paapomista.

    Äänestä

  • Ilmiönä hyysäämistä ja hyysäriä voisi verrata myös päihderiippuvaisen läheiseen, joka sairastaa "pelastaja"-syndroomaa. Poliittisella tasolla vihreät kokoavat yhteen kaikenmaailman hyysärit julistamalla ohjelmassaan yleväksi tavoitteekseen maailman pelastamisen. Ruohonjuuritasolla yksittäinen hyysäri toimii yhteiskunnan rajallisten resurssien väärinkäytön mahdollistajana ja kun varat loppuvat lainataan, jotta sekä riippuvainen että hyysäri voisivat jatkaa omassa riippuvuudessaan elämistä. Päihderiipuvaisen läheinen on sokea tilanteen kestämättömyydelle, koska hänen elämänsä ilman tuota pelastettavaa menettäisi tarkoituksensa. Tyypillisesti hän peittelee ja salailee ongelmia viimeiseen asti ja hänen kykynsä havaita todellisuutta vääristyy antautuessaan elämään väärinkäyttäjän ehdoilla. Vihollisiksi muodostuvat ulkopuoliset, jotka yrittävät tehdä intervention ja neuvovat lopettamaan väärinkäytön mahdollistamisen. Hän ei itse näe olevansa sairauden ylläpitäjä omilla toimillaan eikä tunnista oman toimintansa sairaita piirteitä, koska hän itsekin on sairas. Väärinkäyttäjä ei ota vastuuta omasta elämästään niin kauan, kun hän tietää voivansa vedättää hyväntahtoista hyysäriä kasvavilla vaatimuksillaan. Se tapahtuu vasta sitten, kun sairauden ylläpidon mahdollisuus loppuu ja hyysäri on ratkaisevassa asemassa todellisen tervehtymisen ja toipumisen käynnistymisessä, mikäli hän tiedostaa oman jaksamisensa rajat ja sen, ettei lopulta pysty autamaan edes itseään sairaassa riippuvuussuhteessa.
    Maailmasta eivät hädänalaiset eivätkä hyväksikäyttäjät lopu. Suomen suvakit voivat harkitsemattomalla "hyväntekeväisyydellään" antaa maamme ja kansamme tuhoutua vaikka kymmenkertaisesti, mutta se ei lopeta maailman hätää eikä hyväksikäyttäjien häikäilemättömyyttä. Pyrkimällä auttamaan kaikkia erotuksetta päädytään vain tekemään pahaa kaikille, siis kaikille suomalaisille. Tätä suvakit eivät suostu näkemään ja heidän myötätuntonsa suomalaisia kohtaan on syvää, kylmää ja kovaa.

    Äänestä

  • hyysärit.sairaita kirjoitti:

    Ilmiönä hyysäämistä ja hyysäriä voisi verrata myös päihderiippuvaisen läheiseen, joka sairastaa "pelastaja"-syndroomaa. Poliittisella tasolla vihreät kokoavat yhteen kaikenmaailman hyysärit julistamalla ohjelmassaan yleväksi tavoitteekseen maailman pelastamisen. Ruohonjuuritasolla yksittäinen hyysäri toimii yhteiskunnan rajallisten resurssien väärinkäytön mahdollistajana ja kun varat loppuvat lainataan, jotta sekä riippuvainen että hyysäri voisivat jatkaa omassa riippuvuudessaan elämistä. Päihderiipuvaisen läheinen on sokea tilanteen kestämättömyydelle, koska hänen elämänsä ilman tuota pelastettavaa menettäisi tarkoituksensa. Tyypillisesti hän peittelee ja salailee ongelmia viimeiseen asti ja hänen kykynsä havaita todellisuutta vääristyy antautuessaan elämään väärinkäyttäjän ehdoilla. Vihollisiksi muodostuvat ulkopuoliset, jotka yrittävät tehdä intervention ja neuvovat lopettamaan väärinkäytön mahdollistamisen. Hän ei itse näe olevansa sairauden ylläpitäjä omilla toimillaan eikä tunnista oman toimintansa sairaita piirteitä, koska hän itsekin on sairas. Väärinkäyttäjä ei ota vastuuta omasta elämästään niin kauan, kun hän tietää voivansa vedättää hyväntahtoista hyysäriä kasvavilla vaatimuksillaan. Se tapahtuu vasta sitten, kun sairauden ylläpidon mahdollisuus loppuu ja hyysäri on ratkaisevassa asemassa todellisen tervehtymisen ja toipumisen käynnistymisessä, mikäli hän tiedostaa oman jaksamisensa rajat ja sen, ettei lopulta pysty autamaan edes itseään sairaassa riippuvuussuhteessa.
    Maailmasta eivät hädänalaiset eivätkä hyväksikäyttäjät lopu. Suomen suvakit voivat harkitsemattomalla "hyväntekeväisyydellään" antaa maamme ja kansamme tuhoutua vaikka kymmenkertaisesti, mutta se ei lopeta maailman hätää eikä hyväksikäyttäjien häikäilemättömyyttä. Pyrkimällä auttamaan kaikkia erotuksetta päädytään vain tekemään pahaa kaikille, siis kaikille suomalaisille. Tätä suvakit eivät suostu näkemään ja heidän myötätuntonsa suomalaisia kohtaan on syvää, kylmää ja kovaa.

    No, näin voi olla. Mutta kokisin itse itseni sairaaksi, jos en hyväksyisi ihmisiä.

    Ja kokisin minulla olevan addikti, jos pakonomaisesti olisin kaikkia vastaan.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    No, näin voi olla. Mutta kokisin itse itseni sairaaksi, jos en hyväksyisi ihmisiä.

    Ja kokisin minulla olevan addikti, jos pakonomaisesti olisin kaikkia vastaan.

    Sinulle siis auttaminen ja auttamisen järjettömyyden toteaminen ovat vastakkaisia asioita. Jos et auta, olet vastaan autettavaa, vaikka auttamisesi tuhoaisi enemmän kuin auttaisi. Pakonomainen kaikkea vastaanoleminen on ihan muuta kuin järjellinen tosiasioiden tunnustaminen.

    Äänestä

  • Helppo yhtyä ap.n esittämään ajatukseen...
    Mikäli asiat eivät kosketa omaa lähipiiriä (vielä), niin suvaita täytyy maailman tappiin, se on trendikästä.
    Humanismi ei tuo maailmaan tällaisena aikana, mitä elämme, mitään muuta, kuin lisää rikollisuutta. Tämän huomaa, jos seuraa uutisia, sekä maailman tapahtumia.
    Uskovat, rukoilkaa paljon, että Herra lähettäisi lisää työmiehiä elonkerjuuseen..................

    Äänestä

  • Jeesuksen.seuraaja kirjoitti:

    Helppo yhtyä ap.n esittämään ajatukseen...
    Mikäli asiat eivät kosketa omaa lähipiiriä (vielä), niin suvaita täytyy maailman tappiin, se on trendikästä.
    Humanismi ei tuo maailmaan tällaisena aikana, mitä elämme, mitään muuta, kuin lisää rikollisuutta. Tämän huomaa, jos seuraa uutisia, sekä maailman tapahtumia.
    Uskovat, rukoilkaa paljon, että Herra lähettäisi lisää työmiehiä elonkerjuuseen..................

    Uskovat ei ainakaan Raamatun mukaan pysähdy vain lähipiiriin. Siellä sanotaan, että niinhän pakanatkin tekevät. Ett eihän kaik jokka huutaa herra Herra pääse Taivashten Valthakunthaan.

    Met saathetaan Torren ja Desmond Tutun kanssa vielä tavata.

    Äänestä

  • Jos se on atskujen USKONTO ! Johonkin heidänkin pitää uskoa.. Suvaitaan kaikkea muuta paitsi uskoa Jumalaan ja uskovia.

    Äänestä

Kyse ei mielestäni ole addiktiosta vaan siitä, että muodostetaan tunnepohjalta mielipide ja ollaan valmiita tekemään päätökset lähes pelkästään sen perusteella.
Mutta en näe päättäjien joukossa eli nykyisessä hallituksessa näitä "addiktoituneita_suvakkeja". Niitä on varmasti tässä yhteiskunnassa jonkin verran, mutta ovatko he päättävissä asemissa, uskoakseni eivät ole.

Äänestä
  • Et näe? Hmm, onko vikaa näkökyvyssä tarvitsetko silmälasit vai oletko aivan sokea?
    Suomen hallitus ja hallitukset-eduskunta on valkokauluksisia toimijoita jotka kuuluu lähes mafiaan jonka haaveena o ns. "Uusi maailmanjärjestys", tämä kaaos on se väline siihen tavoitteeseen pääsemiseksi.
    Kaaosta syntyy eri keinoin, ja kova on yritys siihen kun vuosia sitten päättivät pakolais-tulvasta ja paikallisesta sopimisesta kokouksissa.

    Ehkä qwertyilijan tapaiset henkilöt harvemmin tiedostaa tämän sortin ajoista.
    "Suurin osa massasta kun uskoo sen mitä mediat heille sanovat."(Orwell varoitti)
    Aivojen käyttö ja aistien käyttö jää nykyään vähemmän. Tosin kyl sitä maku aistia käyttävät nämä kaiken maailman hedonistit ja kulinaristit ja jne. mutta aivotoiminta sitten jää tuon ryyppäämisen ja mässäilyn kautta pois. :P

    Äänestä

  • s400 kirjoitti:

    Et näe? Hmm, onko vikaa näkökyvyssä tarvitsetko silmälasit vai oletko aivan sokea?
    Suomen hallitus ja hallitukset-eduskunta on valkokauluksisia toimijoita jotka kuuluu lähes mafiaan jonka haaveena o ns. "Uusi maailmanjärjestys", tämä kaaos on se väline siihen tavoitteeseen pääsemiseksi.
    Kaaosta syntyy eri keinoin, ja kova on yritys siihen kun vuosia sitten päättivät pakolais-tulvasta ja paikallisesta sopimisesta kokouksissa.

    Ehkä qwertyilijan tapaiset henkilöt harvemmin tiedostaa tämän sortin ajoista.
    "Suurin osa massasta kun uskoo sen mitä mediat heille sanovat."(Orwell varoitti)
    Aivojen käyttö ja aistien käyttö jää nykyään vähemmän. Tosin kyl sitä maku aistia käyttävät nämä kaiken maailman hedonistit ja kulinaristit ja jne. mutta aivotoiminta sitten jää tuon ryyppäämisen ja mässäilyn kautta pois. :P

    Mee hoitoon.

    Äänestä

Itse olen usein pohtinut, että miten ihmeessä suvakkius on olemassa? Mistä se sikiää ihmisen mieleen? Miten saadaan ihmisestä poispyyhittyä terve järki? Miksi ihmiset joskus kääntyy toisiaan vastaan eikä enää suvaitse erimielisiä ihmisiä ja tämä kaikki suvaitsevaisuuden nimissä? Siinä täytyy ihmisen tehdä mielessään aikamoinen kuperkeikka. Toitottaa ensin, että on suvaitsevainen ja sitten alkaa vihata erimielisiä ihmisiä.

Äänestä
  • Niin, addiktista on kysymys.

    Äänestä

  • Natsismilla on saatu tietynlainen suvaitsevaisuus vaihdettua omanlaiseen suvaitsevaisuuteen. On suvaittu juutalaisten tappamista, romanien, homojen jne. Samoin Sovjet -ateismilla on saatu suvaitsevaisevat toisinajattelijat leireillä hiljaisiksi. Ja Punaiset Khmerit ja Mao. Otetaanko niistä oppia sairaaseen suvaitsevaisuuteen ja vaihdetaan terveeseen suvaitsevaisuuteen.

    Äänestä

Tuo selittäisi niin monta asiaa. Olen usein miettinyt, että miten kristinuskossa läheisten auttaminen on niin suuressa roolissa. Äiti Teresa uhrasi elämänsä, jesuiitat luopuvat omaisuudestaan -vain pelkästään auttaakseen köyhiä. Ja tässä se tulee: addiktio, dopamiiniryöppy, johon he jäivät koukkuun. Sairaus, josta he eivät päässeet eroon.

Sen takia avustusjärjestötkin ovat jatkuvasti vaatimassa rahaa. He yrittävät vain jatkaa jäsentensä sairautta ja kun rahahanoja kiristetään - ne suuttuvat, kun kokevat addiktionsa uhatuksi. Pahimpana Kirkon Ulkomaanapu, narkkarijengi joka koittaa kiristää tavallisilta kristityiltä viimeisenkin kolehdin, jotta voisivat kustantaa "trippinsä".

Hanat kiinni! Ei senttiäkään enää addikteille!

Äänestä
  • Aloitus taisi osua sinua suoraan silmienväliin :D vaivannäöstäsi huolimatta vastineesi on lapsellisen kömpelö :( ja ateistisen vihamielinen.

    Äänestä

  • yritit.ainakin kirjoitti:

    Aloitus taisi osua sinua suoraan silmienväliin :D vaivannäöstäsi huolimatta vastineesi on lapsellisen kömpelö :( ja ateistisen vihamielinen.

    Bingo!

    Äänestä

Pakkoajattelua on kyllä todella havaittavissa. Tuttavapiirissä tämä mamutusaarnaaminen ja kaiken muun elävän julma leimaaminen ja alentaminen käy joillakin päivästä päivään, kuukaudesta toiseen... Mitään muuta elämässä ei todellakaan tunnu olevan. Ja maailmaa katsotaan tiukasti vain yhden mamuputken läpi. Päivityksissä mamutusjutuilla pönötetään sitä omaa egoa mikä rakentuu tuossa sekamelskassa. ...En yhtään ihmettele, että vielä jonkain päivänä täältä joutuvat muut kuin "meidän joukoissa seisovat" mamuttajat lähtemään pakolaisiksi poliittisen tms. vainon takia. Niin ehdotonta on tämä juntta ja lynkkaaminen. Kun huoneeseen tulee mamusaarnaaja, hän ottaa sellaiset repliikit, että muidne on viisainta pysyä hiljaa. Mediaan kerättään taakse oikein joku liitto tai unioni tai yliopisto tai media jakamaan tuomioita ja jakamaan kansaa. "Ei saa olla hiljaa, hiulja aolevat hyväksyvät, hiljaa olevat ovat rasisteja suorastaan rikollisia". Aivan järjetöntä kiihkoa ja paatosta. Ja jo vuosia aikaisemmin nämä olivat pahimpia juopia yhteiskuntaan luovia tahoja armottoman ja hyvin usein perusteettoman rasismivolinansa kanssa. Oksettavinta kaikesta, "kirkko" on mukaan vedetty tähän soppaan, ilmeisesti muutaman napapapin ja piispojen toimesta. No, ehkä Jumala näkee, kuka täällä tuomioita ahkerimmin jakaa.

Äänestä
  • Minuakin kirkko inhottaa, ja olen pitänyt siihen alkusyksystä lähtien "hajurakoa". Ensin olin ihmeissäni, että miten kirkkolaiset voivat olla noin vailla todellisuudentajua, kun luulisi asian olevan päinvastoin ja heidän katsovan reaalitodellisuutta ja suhtautuvan siihen vastuuntuntoisesti, mutta ei, he näyttivät olevan samassa illuusiopilvessä lähes kaikki liberaaleista konservatiiveihin ja siltä väliltä. Se puistatti, ja siirryin kauemmas.

    Äänestä

Suvaitsevaisuus näyttää tuhoavan jopa äidinrakkauden ja heikommista huolehtemisen.

Tämä on tullut dramaattisella tavalla esiin näissä raiskauskuvioissa. Yhtäkkiä suvaitsevainen hyväksyykin, pitkin hampain tosin ja joskus epäsuoraan, naisten ja lasten raiskaukset, jos sen tekee maahanmuuttaja taustainen. Suvaitsevaiset eivät ole missään vaiheessa selvin ja suorin sanoin irtisanoutuneet näistä raiskauksista eivätkä olet tässä kohdin puhuneet nollatoleranssista.

Äänestä
  • Halut jälleen varmaan kertoa mikä oli valhetta!?

    Äänestä

Vaan kertoisiko joku, että ketä nämä "suvakit" ovat? Miten määritellään, kuka on suvakki?

Äänestä
  • No suvaitsevaiset yleensä itse luokittelee itsensä suvaitsevaiseksi ja senjälkeen tuomitsee ne muut. Tarja Halonen on malliesimerkki suvaitsevaisesta ihmisestä. Kannattaa tarkata kuinka hänen ilmeensä muuttuu inhoavaksi, kun Halonen alkaa puhua niistä muista, joita hän ei suvaitse.

    Äänestä

  • tässä.eräs kirjoitti:

    No suvaitsevaiset yleensä itse luokittelee itsensä suvaitsevaiseksi ja senjälkeen tuomitsee ne muut. Tarja Halonen on malliesimerkki suvaitsevaisesta ihmisestä. Kannattaa tarkata kuinka hänen ilmeensä muuttuu inhoavaksi, kun Halonen alkaa puhua niistä muista, joita hän ei suvaitse.

    Laatikkopää Halonen on pisun juoksuPOIKA! Nyt se vonkaa jotain virkaa YK:sta.

    Äänestä

  • epämiellyttävä.tyyppi.on kirjoitti:

    Laatikkopää Halonen on pisun juoksuPOIKA! Nyt se vonkaa jotain virkaa YK:sta.

    Totta!

    Äänestä

Jos aloituksessa on kyse Stefan Molyneuxista niin hänen teorioittensa pontimena tuntuu olevan liberaalisten talouskäsityksien murskaaminen kaupallisella, julmalla kapitalismilla.
Fundamentalististen jumalkäsitykseen ja maailmankuvaan se tietysti sopii kuin nenä päähän, siellähän köyhien kyykyttäminen on monta tuhatta vuotta vanha traditio.

Äänestä
  • Niinpä. Ja ateisti lienee tämäkin filosofi, joka nyt suuruusharhassaan kuvittelee jo olevansa aivokemian ylipappi ja neurologian ylimmäinen tohtori. Yksinkertaisille tämmöinen potaska käy ihan totuudesta.

    ”PZ Myers –yhdysvaltalainen biologi ja rationalismin esitaistelija, jonka blogia Pharyngula suosittelen lämpimästi– käsitteli samaa teemaa tammikuisessa kirjoituksessaan. Myersin mukaan kysymys uskonnon hyödyistä ei ole keskeinen ainakaan uuden ateismin edustajille.

    Myersin mukaan tärkeitä kysymyksiä on tasan yksi, ja se voidaan esittää jokaiselle uskonnolle: Onko se totta?

    ”Totuus on meidän tärkein arvomme. Siksi niin moni tiedemies on mukana uuden ateismin liikkeessä, meidät kun on koulutettu ajattelemaan asiaa hypoteesien kautta”, Myers kirjoittaa.

    ”Vaikka joku uskonto johtaisi maailmanrauhaan, rikollisuuden loppumiseen, hammaskarieksen katoamiseen ja siihen, että jokainen maailman lapsi saisi oman ponin – taistelisin silti sitä vastaan kaikella hurjuudellani, mikäli se ei olisi myös todenmukainen ja tarkka kuvaus maailman luonteesta.”

    Kirjoittajalla eivät varoituskellot soineet kahdessa olennaisessa kohdassa. Hänen gurunsa kysyy, onko uskonto totta. Totta siis missä mielessä, missä koordinaatistossa, missä kontekstissa. Näiltä totisilta saarnamiehiltä voisi jatkoksi kysyä, onko runous totta, onko taide totta, onko elämä totta? Palatakseni aikaisemmin käsittelemääni Hellaakosken runoon, onko totta että hauki kiipesi kuusen latvukseen? Jos vastaus on sama kuin uskontojen kohdalla, totean ettei näin yksoikoisten ajatusvammaisten kanssa kannata jatkaa väittelyä.”

    http://karirydman.blogspot.fi/2011/02/tassapa-oiva-esimerkki-typerasta.html

    Äänestä

  • Suomessa, jossa talousasiat ovat jo valmiiksi heikosti, suvakit ovat olleet innolla kyykyttämässä köyhiä toiminnallaan. He eivät ole välittäneet pätkääkään siitä, että turvapaikanhakijoihin tuhlattu raha on pahiten pois juuri köyhiltä. Jos heille on sanonut tuosta, he ovat moralisoineet, että vain sydämetön ihminen ajattelee rahaa tällaisessa asiassa. :D

    Äänestä

  • kristitty- kirjoitti:

    Suomessa, jossa talousasiat ovat jo valmiiksi heikosti, suvakit ovat olleet innolla kyykyttämässä köyhiä toiminnallaan. He eivät ole välittäneet pätkääkään siitä, että turvapaikanhakijoihin tuhlattu raha on pahiten pois juuri köyhiltä. Jos heille on sanonut tuosta, he ovat moralisoineet, että vain sydämetön ihminen ajattelee rahaa tällaisessa asiassa. :D

    Älä naurata. Hallituksen kova linja oli framilla ennen kuin turvapaikanhakijoista vielä tiedettiin. Ett siis hyvä hallitus ja pahat turvapaikanhakijat. Ole nyt realisti edes poliittisissa faktoissa.

    Matujen elättämine maksaa tänä vuonna 0,5 miljardia. Mistä tämä raha revitään? Ja tulevina vuosina summa kasvaa.

    Äänestä

  • tyhmyyttä kirjoitti:

    Matujen elättämine maksaa tänä vuonna 0,5 miljardia. Mistä tämä raha revitään? Ja tulevina vuosina summa kasvaa.

    Ehkä sut lähetetään Siperiaan pakkotyöhön.

    Äänestä

  • tahmari kirjoitti:

    Ehkä sut lähetetään Siperiaan pakkotyöhön.

    Millä vuosisadalla elät?

    Äänestä

  • tyhmyyttä kirjoitti:

    Millä vuosisadalla elät?

    Kato Venäjälle Siperiaan yhtä paljon inisijöitä kuin maahan on tulijoita. Semmoinen yya sopimus on nyt varmaan pakko hyväksyä. Soinikinhan on puhunut väestön siirroista, kuin kunnon stalinisti konsanaan.

    Äänestä

  • faktuaalisti kirjoitti:

    Älä naurata. Hallituksen kova linja oli framilla ennen kuin turvapaikanhakijoista vielä tiedettiin. Ett siis hyvä hallitus ja pahat turvapaikanhakijat. Ole nyt realisti edes poliittisissa faktoissa.

    Hallituksesta en puhunut mitään. Se on minustakin huono.

    Ilmeisesti et ole kuullut koskaan sellaisesta asiasta kuin valtion budjetti, jolla on rajat. No eipä yllätä. Köyhien sosiaalitukia täytyy supistaa, jotta pystytään maksamaan tukia tulokkaille.

    "Suomelle tulossa jättilasku - turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset":
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    P.S. Jostakin syystä en usko, että olisit aito, vaan lienet tuttu ateistitrolli, joka yrittää saada aina aikaan kinaamista aikansa kuluksi ja esiintyy milloin suvakkina, milloin minäkin. Tässäkin ketjussa näytät räksyttäneen. Toistelet usein niitä kliseitä, mitä olet oppinut netistä. Tuo minulle toistamasi klisee on ainakin laitavasemmistolaisten, demareista en tiedä. Se on niin avuton väite, että ihmettelee eikö se heitä nolota. :D

    Olen kyllä alan expertti. Ateisti olen ollut 11 vuotiaana noin 5 vuoden ajan. Trolliksi minäkin sinua sitten luulen.

    Äänestä

  • faktuaalisti kirjoitti:

    Olen kyllä alan expertti. Ateisti olen ollut 11 vuotiaana noin 5 vuoden ajan. Trolliksi minäkin sinua sitten luulen.

    Ei mennyt läpi. :)

    Äänestä

  • kristitty- kirjoitti:

    Ei mennyt läpi. :)

    Ei mullakaan sun jutut mene läpi; niin ristiriitaisia. Siis tietty ristiriitaisuus on jopa loogista, mutta liika on liikaa. Minä uskon, että sinä olet ateistitrolli.

    Mun talousasiantuntijan malli tulee Sixten Korkmanilta.

    Äänestä

  • faktuaalisti kirjoitti:

    Älä naurata. Hallituksen kova linja oli framilla ennen kuin turvapaikanhakijoista vielä tiedettiin. Ett siis hyvä hallitus ja pahat turvapaikanhakijat. Ole nyt realisti edes poliittisissa faktoissa.

    Turvapaikanhakijoiden vyöry oli tiedossa jo keväällä. Brysselistä kävi käsky ja edellinen hallitus totteli. Muslimi-invaasion tarkoitus on kansallisvaltioiden tuhoaminen ja Liittovaltion muodostaminen.

    http://esaniemi0.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195802-sisaministerio-pyytaa-kuntia-varautumaan-80-000-turvapaikanhakijan-tuloon

    Äänestä

  • faktuaalisti kirjoitti:

    Ei mullakaan sun jutut mene läpi; niin ristiriitaisia. Siis tietty ristiriitaisuus on jopa loogista, mutta liika on liikaa. Minä uskon, että sinä olet ateistitrolli.

    Mun talousasiantuntijan malli tulee Sixten Korkmanilta.

    Jaa-a, etkös sinä äsken ollut itse alan asiantuntija, ja nyt se asiantuntijasi onkin Korkman. No, minä olen Ruotsin presidentti.

    Höpöjäsi voit mennä tappelemaan tuonne muualle, jos löydät siihen kiinnostuneen kaverin.

    Oli muuten hetki sitten aivan upea auringonlasku tuossa ikkunan takana. Taivas hohti kauttaaltaan kullanpunaisena, sitä vasten mustat puut.

    Mä vaan sanoin, ett Sixten on mun mentori ollut ja opettaja. Ja tunnen hieman perhettäkin....

    Äänestä

  • faktuaalisti kirjoitti:

    Mä vaan sanoin, ett Sixten on mun mentori ollut ja opettaja. Ja tunnen hieman perhettäkin....

    Et vaikuttanutkaan siltä, että ajattelisit itsenäisesti. :D No, nyt mä lähden tästä pulisemasta. Mene tosiaan etsimään viihdykettä jostain muualta.

    Äänestä

  • kristitty- kirjoitti:

    Et vaikuttanutkaan siltä, että ajattelisit itsenäisesti. :D No, nyt mä lähden tästä pulisemasta. Mene tosiaan etsimään viihdykettä jostain muualta.

    Sä et siis tunne Korkmanin ajattelua, joka juuri perustuu itsenäiseen ajatteluun. Siihen hän opetti muutkin. Sixten ei kulje valtavirtaa. Sixten on paitsi fiksu myös ihana. Kuten hänen poikansakin...

    Äänestä

Hyviä esimerkkejä suvaitsevaisista ihmisistä: "Monikultturismiin uskovat toimittajat eivät halua raportoida negatiivisia uutisia pakolaisista vaan mieluummin jättävät ne huomiotta tai kiistävät niiden olemassaolon.

Mukamas rasisminvastaiset rasmuslaiset haukkuvat raiskausten uhreja huoriksi ja valehtelijoiksi, bloggaaja Saku Timonen vaatii ahdistelluille tytöille oikeudellisia seurauksia rikosilmoituksen tekemisestä, ja Kyllikin Siskojen vetäjä Katja Hietala yritti viimeiseen asti leikkiä, että pikkupojan ryöstö Torniossa ei ollut totta."

Valhe on suvaitsevaisen ase. Lisäksi jos tosiasia on epämieluinen, niin aletaan tivata linkkejä, määritelmiä, todisteiden todisteita, sanojen määritelmiä, taas linkkejä, .... eli loputon lista kesustelun harhauttamiseksi sivuraiteelle.

Kaikenkaikkiaan tarkoitus on estää tosiasioiden esiintulo, jos ne sotii suvaitsevaisen ennakko-oletuksia ja katsomusta vastaan.

Äänestä
  • Paskaa jauhat ja valehtelet vihassasi!

    Äänestä

  • häpeä.valheitasi kirjoitti:

    Paskaa jauhat ja valehtelet vihassasi!

    Kukahan sitä vihaa tihkuu - sinä! Kavakki kirjoitti täysin asiallisesti ja totuuden mukaisesti. Sinä vihassasi et saanut yhtään aikuismaista vasta-argumenttia taaskaan aikaiseksi.

    Äänestä

  • Juuri tuo valhe ja asioiden viimeiseen asti vääristely kertoo siitä, ettei multikulti-ajattelu ole alkuunkaan terveellä eikä realistisella pohjalla. Pelataan kaksilla eri standardeilla hyysättävän eduksi hyväksikäyttäjän uhreja syyllistäen ja syyllisyyden siirtämisellä valittuun kohteeseen. Koti on suvakkinaisille sanomansa mukaan se vaarallisin paikka. Jos näin on, täytyy heidän parinvalinnassaankin olla lähtökohtaisesti olla jotakin pahasti pielessä.

    Äänestä

  • epäterve.suvakkius kirjoitti:

    Juuri tuo valhe ja asioiden viimeiseen asti vääristely kertoo siitä, ettei multikulti-ajattelu ole alkuunkaan terveellä eikä realistisella pohjalla. Pelataan kaksilla eri standardeilla hyysättävän eduksi hyväksikäyttäjän uhreja syyllistäen ja syyllisyyden siirtämisellä valittuun kohteeseen. Koti on suvakkinaisille sanomansa mukaan se vaarallisin paikka. Jos näin on, täytyy heidän parinvalinnassaankin olla lähtökohtaisesti olla jotakin pahasti pielessä.

    Aivan. Kuka pakottaa valitsemaan luusetreita, juoppoja ja väkivaltaisia heppuja puolisoikseen. Tai sitten eivät muita saa.

    Äänestä

  • Harvinaisen tyhmiä ja valheellisia kavereita olette.

    Äänestä

  • suvakeista.valehtelevat kirjoitti:

    Harvinaisen tyhmiä ja valheellisia kavereita olette.

    Tuliko taas kohti :D ?

    Äänestä

  • suvakeista.valehtelevat kirjoitti:

    Harvinaisen tyhmiä ja valheellisia kavereita olette.

    Onko äitisi valinnut sinun siittäjäksesi juuri tuollaisen luuserin, juopon ja väkivaltaisen hepun?

    Äänestä

  • epäterve.suvakkius kirjoitti:

    Juuri tuo valhe ja asioiden viimeiseen asti vääristely kertoo siitä, ettei multikulti-ajattelu ole alkuunkaan terveellä eikä realistisella pohjalla. Pelataan kaksilla eri standardeilla hyysättävän eduksi hyväksikäyttäjän uhreja syyllistäen ja syyllisyyden siirtämisellä valittuun kohteeseen. Koti on suvakkinaisille sanomansa mukaan se vaarallisin paikka. Jos näin on, täytyy heidän parinvalinnassaankin olla lähtökohtaisesti olla jotakin pahasti pielessä.

    Ai on naisen vika, jos mies hakkaa tai/raiskaa naisen kotonaan?

    Niitä kun on joka yhteiskuntaluokassa, eikä sitä voi etukäteen tietää. Ei kait miehetkään sentään niin tyhmiä ole, että sanoo, ett joo hei, mä sitt vedän turpaan sua ja raiskaan sut millo mua huvittaa. Mutt mennään eka naimisiin.

    Ensimmäiset väkivallan kuviot tulee yleensä silloin, kun esim. nainen on raskaana tai juuri synnyttänyt. Siis kun tarvitsisi toista. Edes eläimet eivät toimi noin. Ja tämä on ihan tutkittua tietoa. Et tietenkään halua uskoa, vaan tää on tietenkin sun ja sun kavereiden mielestä ihan vaan jonku suvakkifeministihuoran juttuja. Semmosen, joka pitäis raiskata.

    Hyvä tutkimus on Usko, toivo ja hakkaus. (=väitöskirja, ett jaksatkohan lukea...)

    <

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    Kukaan ihminen ei yhtäkkiä muutu väkivaltaiseksi. Miksi nainen lähtee tuollaisen tyypin kelkaan, se on ihan omaa tyhmyyttä ja sinisilmäisyyttä kuten tämä koko suvakkius on nytkin maahanmuuttajien suhteen.

    Äänestä

  • kasva.aikuiseksi kirjoitti:

    Kukaan ihminen ei yhtäkkiä muutu väkivaltaiseksi. Miksi nainen lähtee tuollaisen tyypin kelkaan, se on ihan omaa tyhmyyttä ja sinisilmäisyyttä kuten tämä koko suvakkius on nytkin maahanmuuttajien suhteen.

    Kuten sanoin, merkit eivät tule esiin ennen kuin nainen on haavoittuvassa tilassa. Melko reilua, eikö. Siis se väkivalta pidetään aisoissa, katsos, kunnes isketään heikkoon kohtaan. Esimerkiksi lapsia käytetään hyväksi pelotteena.

    Mutt en noin tyhmän kaa ala jauhaan, lue se väikkäri, jos osaat lukea. Ymmärrystä se lisäisi.

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    Ai on naisen vika, jos mies hakkaa tai/raiskaa naisen kotonaan?

    Niitä kun on joka yhteiskuntaluokassa, eikä sitä voi etukäteen tietää. Ei kait miehetkään sentään niin tyhmiä ole, että sanoo, ett joo hei, mä sitt vedän turpaan sua ja raiskaan sut millo mua huvittaa. Mutt mennään eka naimisiin.

    Ensimmäiset väkivallan kuviot tulee yleensä silloin, kun esim. nainen on raskaana tai juuri synnyttänyt. Siis kun tarvitsisi toista. Edes eläimet eivät toimi noin. Ja tämä on ihan tutkittua tietoa. Et tietenkään halua uskoa, vaan tää on tietenkin sun ja sun kavereiden mielestä ihan vaan jonku suvakkifeministihuoran juttuja. Semmosen, joka pitäis raiskata.

    Hyvä tutkimus on Usko, toivo ja hakkaus. (=väitöskirja, ett jaksatkohan lukea...)

    <

    "Ai on naisen vika, jos mies hakkaa tai/raiskaa naisen kotonaan?"

    Muslimikulttuurissa näin on aina asianlaita.

    Äänestä

  • ekyl kirjoitti:

    "Ai on naisen vika, jos mies hakkaa tai/raiskaa naisen kotonaan?"

    Muslimikulttuurissa näin on aina asianlaita.

    Tutkimus on suomalainen. Suomalaisista.

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    Tutkimus on suomalainen. Suomalaisista.

    Mutta muslimikulttuurissa miehellä on aina oikeus hakata vaimoaan ja se on siis aina vaimon vika, kun lyödään.

    Äänestä

  • ekyl kirjoitti:

    Mutta muslimikulttuurissa miehellä on aina oikeus hakata vaimoaan ja se on siis aina vaimon vika, kun lyödään.

    MV se tähän kuuluu eikä se ole edes totta. Taidat olla tyhmä rotta.

    Äänestä

  • ekyl kirjoitti:

    Mutta muslimikulttuurissa miehellä on aina oikeus hakata vaimoaan ja se on siis aina vaimon vika, kun lyödään.

    Muslimikulttuurissa on myös oikeus tappaa kaikki ketkä eivåät käänny islamiin.

    Äänestä

  • islam.saatanasta kirjoitti:

    Muslimikulttuurissa on myös oikeus tappaa kaikki ketkä eivåät käänny islamiin.

    Ja oikeastaan Koraani velvoittaa miehen lyömään vaimojaan ja eliminoimaan vääräuskoiset.

    Äänestä

  • ekyl kirjoitti:

    Ja oikeastaan Koraani velvoittaa miehen lyömään vaimojaan ja eliminoimaan vääräuskoiset.

    Hyvä täskmennys.

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    MV se tähän kuuluu eikä se ole edes totta. Taidat olla tyhmä rotta.

    Eikös olekin erikoista että juuri nuo naiset, jotka nyt ovat alkaneet kailottaa sitä, miten vaarallinen paikka koti on naiselle ovat juuri niitä suvakkeja, jotka kieltäytyvät kuuntelemasta faktoja naisen asemasta islamilaisessa kulttuurissa? Se sokea rakkaus taitaa tässäkin pyyhkäistä suvakilta jalat alta, vaikka kuinka kuinka valistettaisiin. Suvakin kaikkivoipaisuushan se muuttaa kertaheitolla iRakissa kasvaneen muslimimiehen, mutta vain hänen unelmissaan, sillä islam antaa luvan kohdella kaltoin naisia, ja varsinkin vääräuskoisia naisia.

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    Ai on naisen vika, jos mies hakkaa tai/raiskaa naisen kotonaan?

    Niitä kun on joka yhteiskuntaluokassa, eikä sitä voi etukäteen tietää. Ei kait miehetkään sentään niin tyhmiä ole, että sanoo, ett joo hei, mä sitt vedän turpaan sua ja raiskaan sut millo mua huvittaa. Mutt mennään eka naimisiin.

    Ensimmäiset väkivallan kuviot tulee yleensä silloin, kun esim. nainen on raskaana tai juuri synnyttänyt. Siis kun tarvitsisi toista. Edes eläimet eivät toimi noin. Ja tämä on ihan tutkittua tietoa. Et tietenkään halua uskoa, vaan tää on tietenkin sun ja sun kavereiden mielestä ihan vaan jonku suvakkifeministihuoran juttuja. Semmosen, joka pitäis raiskata.

    Hyvä tutkimus on Usko, toivo ja hakkaus. (=väitöskirja, ett jaksatkohan lukea...)

    <

    Tervettä olisi hankkiutua eroon siitä hakkaavasta äijästään alta aikayksikön, eikä ruveta suosimaan hakkaavia ja raiskaavia maahantulijoita.

    Äänestä

  • jotaintolkkuasentään kirjoitti:

    Tervettä olisi hankkiutua eroon siitä hakkaavasta äijästään alta aikayksikön, eikä ruveta suosimaan hakkaavia ja raiskaavia maahantulijoita.

    Eiköhän niistä hankkiudutakin heti kun jaksaa. Nykyajan naiset ottaa eron toisin kuin konsut ja naiset ennen vanhaan. Mikset sinä puhu niille hakkaaville miehille vaan syyllistät naisia? Maahanmuuttajia kyllä syyllistät, mutta et kotimaisia. Ja suvakkihuorafeministithän me ollaan tietty ansaittu kaikki tää teidän erivammaisten miesten paskapuheet ja -teot. Toki se on tullut selväksi. Sitten vielä kun on liberaalikristittysuvakkifeministihuora niin turpaan tulee joka suunnasta.

    Ps. On monia, jotka ovat hengellään maksaneet avioeron. Tai ovat vuosikymmeniä toisen vainon kohteena. Ja monet miehet ottavat lapsen vihan ja tuhoamisen kohteeksi eron kostoksi, sillä mikäpä sattuu äitiin koviten kuin lapsen satuttaminen. Kalliiksihan sellaiset miehet tulevat yksilölle, perheelle ja yhteiskunnalle. Suomi saa koko ajan moitteita siitä, ettei se hoida näitä asioita tarpeeksi.

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    Eiköhän niistä hankkiudutakin heti kun jaksaa. Nykyajan naiset ottaa eron toisin kuin konsut ja naiset ennen vanhaan. Mikset sinä puhu niille hakkaaville miehille vaan syyllistät naisia? Maahanmuuttajia kyllä syyllistät, mutta et kotimaisia. Ja suvakkihuorafeministithän me ollaan tietty ansaittu kaikki tää teidän erivammaisten miesten paskapuheet ja -teot. Toki se on tullut selväksi. Sitten vielä kun on liberaalikristittysuvakkifeministihuora niin turpaan tulee joka suunnasta.

    Miksi sinä suosit maahanmuuttajia, vaikka tiedät heidän potentiaalinsa juuri kuvailemaasi väkivaltaan? Sekin tyttö, joka elävältä poltettiin, surettaa. Ei heistäkään voi noin vain erota. Vai ajattelitko jakaa kärsimystä muillekin? Ettei vain kuuluisi suvakkitaudin kuvaan just tommonen.

    Äänestä

  • jokintolkkusentään kirjoitti:

    Minä en suosi ketään vaan pyrin tasapuolisuuteen. Älä sinä puhu minulle poltetusta tytöstä, joka ei ole sinun tyttäresi. Minun lapseni tapettiin. Kiitos vaan sulle paskiainen, lienet samaa ainesta kuin nämä rikolliset. Suosit suomalaista väkivaltaa, jopa lapseen kohdistuvaa.

    Kielenkäyttösi on jokseenkin kultivoitumatonta ja väkivaltaista. Liekö tyylisi peräisin moderneilta "vessanseiniltä".
    Sanon kuitenkin, etten kysele lupaa puhuakseni asioista, jotka minua surettavat.

    Äänestä

  • jotaintolkkuasentään kirjoitti:

    Kielenkäyttösi on jokseenkin kultivoitumatonta ja väkivaltaista. Liekö tyylisi peräisin moderneilta "vessanseiniltä".
    Sanon kuitenkin, etten kysele lupaa puhuakseni asioista, jotka minua surettavat.

    Kyllä olet törkeä. Joku persu varmaan. Miten sä kehtaat puhua noin lapsensa menettäneelle äidille? Lienet joku hellari linnankundi, joka pahoinpidellyt omaa perhettään. Ei siis tietenkään sellaisella ole kunnioitusta eikä empatiaa.

    Lapseni hautajaisissa pappikin puhui siitä, miten lapseni oli uhri kuten Jeesus. Ja miekka on minun sydämeni läpi käynyt. Sinä vammainen, toivottavasti kukaan ei joudu kohteeksesi puolisona, lapsena, ystävänä tms. Ihmisyyttä sinussa ei ole.

    Koulutuksistani en kehu, koska lienet joku persu, jonka mielestä laborantti käy oikeusministeristä.

    Äänestä

  • Täällä lienee sekä ateisteissa että hellari/lestiksissä niitä, joita isä on pahoinpidellyt. Osasta tulee vimmattuja ateisteja, mikä on ymmärrettävää. Sen sijaan ne, jotka sanoo, ett se "kurittaminen" oli ok ja hyvää, todennäköisesti jatkavat perinnettä. Väkivaltaa siis tavalla tai toisella.

    Mutta sama kokemus mulla on niistä hellareitten pahoinpidellyistä lapsista (jotka eivät vielä tappaneet itseään) siis niistä joista tulee vimmattuja ateisteja. Heidän yksisilmäinen henkinen väkivalta esim. jokaista mahdollista kristittyä kohtaan on surullista. Ja tuhoisaa sekä ateistille itselleen että heidän mahdollisille ystävilleen/kumppaneilleen/työkavereilleen. Siis väkivalta on väkivaltaa ja siksi minä yleiskirkollisena haluun kertoo teille, että me emme ole tyhmiä, toisin kuin te haluatte uskoa. Kyse on siis teilläkin uskosta.

    Äänestä

  • examinerina kirjoitti:

    Kyllä olet törkeä. Joku persu varmaan. Miten sä kehtaat puhua noin lapsensa menettäneelle äidille? Lienet joku hellari linnankundi, joka pahoinpidellyt omaa perhettään. Ei siis tietenkään sellaisella ole kunnioitusta eikä empatiaa.

    Lapseni hautajaisissa pappikin puhui siitä, miten lapseni oli uhri kuten Jeesus. Ja miekka on minun sydämeni läpi käynyt. Sinä vammainen, toivottavasti kukaan ei joudu kohteeksesi puolisona, lapsena, ystävänä tms. Ihmisyyttä sinussa ei ole.

    Koulutuksistani en kehu, koska lienet joku persu, jonka mielestä laborantti käy oikeusministeristä.

    Olet siis suvakki ja ehdottomasti hoidon tarpeessa, koska kuvittelet että lisäämällä väkivaltaisen väestön osuutta soilaskarkureita ja sotarikollisia hyysäämällä maagisesti vähennät väkivaltaa. Voin kertoa, että se on vain sinun optinen harhasi, koska tuosta joukosta omat piirteesi saattavat jäädä vähemmälle huomiolle.
    Ensiavuksi suosittelen: laita jalkaasi villasukat ja juo pari kupillista rauhoittavaa kamomillateetä. Vältä liiallista samaistumista lukemiisi "väikkäreihin".
    PS. S24 kysele sinulta koulutustaustaasi, joten voit ottaa ihan rennosti ;D.

    Mun mies oli sentään yhteiskunnan hierarkiassa korkealla, toim.johtaja, mutta väkivaltainen rikollinen. Ei hellari. Tuskin uskoakaan hänellä oli paitsi omaan vallan käyttöönsä. Siis jumala. Shiva, veikkaan.

    Minä en ole puhunut yhtään mitään maahanmuuttajuudesta tai turvapaikanhakijoista. Sä siis oot byganny musta tollaisen imagen. Olkinuken. Kyllä olet tyhmä.

    Äänestä

  • Joko joku.tolkku.sentään oot lukenu mun kommentit ja pyydät multa anteeksi.

    Äänestä

  • Jos siis sussa on miestä, mitä epäilen. Joku vitun rassukka persu.

    Äänestä

Suvaitsevaisuus tuhoutui valheisiin, ihmisten jaotteluun ja siihen, että toimii suojamuurina rikolliselle toiminnalle.

Äänestä

Vihervasuri on aina narkkari, vain aine siis vaihtelee etanolista, pilvestä ja pillereistä mamuiluun. Ei ylläri kellekään joka on nähnyt vihervasurin luonnossa. Ne silmät, ne silmät.

Äänestä
  • Itse olen ajatellut hakea Libanonista sellaisen komean miehen.

    Ne kädet, ne kädet.

    Äänestä

Jeesus oli suvakki. Hän käski rakastamaan vihollisia, kääntämään toisenkin posken kun he lyövät, ja antamaan omat vaatteetkin heille jos he niitä vaativat.

Äänestä
  • Näin minustakin, Raamatun mukaan. Miten se sopii näille kiihkouskoville jotka kiivailevat Raamatun jokaisen kirjaimen toteuttamisen puolesta, se on mysterio.

    Äänestä

  • Jeesus oli suvakki ja tapettiin suvaitsemattomien taholta.

    Äänestä

  • Jos ketä kiinnostaa, niin älyn hyvä kirja on William Johnstonin Rakkauden salattu viisaus. Myös jotkut feministit pitävät rakkautta eräänä tietämisen lajina.

    Äänestä

"Eikös olekin erikoista että juuri nuo naiset, jotka nyt ovat alkaneet kailottaa sitä, miten vaarallinen paikka koti on naiselle ovat juuri niitä suvakkeja, jotka kieltäytyvät kuuntelemasta faktoja naisen asemasta islamilaisessa kulttuurissa? "

Tämä on myös eräs suvaitsevaisuuden outous.

Todennäköisesti tuo psykologi on oikeassa suvaitsevaisuuden synnystä, että siinä on kyseessä suunnilleen sama järjettömyys, mikä liittyy huumausaineiden käyttöön.

Äänestä
  • Mikä mielestäsi tässä on koukuttavin tekijä?

    Äänestä

  • mikä.koukuttaa kirjoitti:

    Mikä mielestäsi tässä on koukuttavin tekijä?

    Se mikään psykologi ole. Pysy edes faktoissa, idiootti.

    Äänestä

TAAS TÄYTYY TODETA ETTÄ TÄLLÄKIN PALSTALLA RIEHUU NÄMÄ USKONHILLULIT
JOTKA OVAT KAIKEN LISÄKSI VIELÄ RASISTIN PIRUJA, ITSERAKKAITA TUOMITSIJOITA JA HELVEKSIJOITA, YLIMIELISIÄ PIRUJA JOTKA OVAT NARSISTEJA
KAIKKINAISTA PAHUUTTA TÄYNNÄ!!!

Äänestä
  • NIIN ON. IHAN JÄRKKYY.

    Äänestä

  • Suurinpiirtein näin. Suvaitsevaisuus ei tarkoita, että suvaitaan mitä tahansa. Rikollisuutta, rasismia, fasismia ja tasa-arvottomuutta ei tietenkään suvaita.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Suurinpiirtein näin. Suvaitsevaisuus ei tarkoita, että suvaitaan mitä tahansa. Rikollisuutta, rasismia, fasismia ja tasa-arvottomuutta ei tietenkään suvaita.

    Etkä suvaitse uskovaisia etkä sitä, että uskovaiset ovat fiksumpia kuin sinä, etkä suvaitse niitä jotka eivät pidä lesbouttasi normaalina, etkä muitakaan jotka ajattelevat eri tavalla kuin sinä.

    Äänestä

  • Mage999 kirjoitti:

    Etkä suvaitse uskovaisia etkä sitä, että uskovaiset ovat fiksumpia kuin sinä, etkä suvaitse niitä jotka eivät pidä lesbouttasi normaalina, etkä muitakaan jotka ajattelevat eri tavalla kuin sinä.

    MV sulle kuuluu sagen seksuaalisuus. Vai yritätkö iskeä häntä?

    Tietenkin terveet kristityt ymmärtävät, että tervettä seksuaalisuutta on monenlaista. Ja syrjiminen on vastoin kristinuskoa. Jeesuksen mukaan. Ku Klux Klaani lienee eri mieltä ja jotku monet vitun tyhmät.

    Äänestä

  • onks.sulla.es.seksii kirjoitti:

    MV sulle kuuluu sagen seksuaalisuus. Vai yritätkö iskeä häntä?

    Tietenkin terveet kristityt ymmärtävät, että tervettä seksuaalisuutta on monenlaista. Ja syrjiminen on vastoin kristinuskoa. Jeesuksen mukaan. Ku Klux Klaani lienee eri mieltä ja jotku monet vitun tyhmät.

    Onhan se hyvä tietää miksi sage niin sokeasti puolustaa homoutta ja lesboutta. Olettehan te homot ja lesbot ylpeitä perversiostanne, miksi siis sitä ei saisi mainita koska sehän teitä vie kuin muna koiraa kiima-aikana?

    Äänestä

Suvakkius syntyy myös ylemmyyden tunteesta. Ihminen tuntee outoa, ehkä jopa sadistista, nautintoa siitä, että saa asettautua muuiden yläpuolelle. Ja samalla suvakki saa luvan haukkua täysillä niitä muita.

Äänestä

Homojen ym. vastaavien pride-ylpistely kuuluu samaan sarjaan kuin suvakkius. Siinä ihmiset ilkkumalla niitä muita asettavat itsensä kaiken olevaisen yläpuolelle. Outoa tässä on se, että kirkon papit hyväksyy ylpeyden ja muita halveksivan asenteen vaikka muille ihmisille tuo esiin nöyrää mieltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sairasta.kuten.todettu kirjoitti:

"Miksi suvaitsija on sellainen kuin on: hänellä on addiktio
Sairaalloisesti käyttäytyvien ei tule olla päätöksentekoasemassa, vaan holhouksen alla siihen saakka, että saavat ongelmansa kuriin.
Filosofi Stephan Molyneux on kehittänyt terävän analyysin sille, miksi suvaitsija on sellainen kuin on: hänellä on addiktio. Otan tässä tuon Molyneux’n ydinajatuksen suvaitsemisesta riippuvuutena, jonka selitän ja jota laajennan omin päätelmin.
Kaikki tietävät, että hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli. Ihmiset kertovat osallistuvansa hyväntekeväisyystoimintaan, koska saavat siitä itse iloa.

Auttamisesta koettu jalomielisyys aiheuttaa aivoissa endorfiinin ja dopamiinin ryöpyn, joka tuo hyvänolon tunteen. Juuri sama aivokemiallinen tapahtuma on kaikkien addiktioiden takana.

Alkoholisti tai narkomaani kokee samanlaisen aivokemiallisen reaktion päihdettä nauttiessaan, ja lopulta tottuu tähän muuntuneeseen aivokemialliseen tilaan niin paljon, ettei pärjää ilman sitä, ja kyseisen palkkion saamisesta tulee kaikki kaikessa.

Tämä aivokemiallisen palkkion hakeminen ei ole ainoa asia, joka tekee yltiöpäisestä suvaitsemisesta sairaalloista; myös suvaitsevaiston käytös on tyypillistä addiktin käytöstä. Monikultturismiin uskovat toimittajat eivät halua raportoida negatiivisia uutisia pakolaisista vaan mieluummin jättävät ne huomiotta tai kiistävät niiden olemassaolon.

Mukamas rasisminvastaiset rasmuslaiset haukkuvat raiskausten uhreja huoriksi ja valehtelijoiksi, bloggaaja Saku Timonen vaatii ahdistelluille tytöille oikeudellisia seurauksia rikosilmoituksen tekemisestä, ja Kyllikin Siskojen vetäjä Katja Hietala yritti viimeiseen asti leikkiä, että pikkupojan ryöstö Torniossa ei ollut totta.
kävien seurausten näkeminen tekee vaikeammaksi saada “auttamisesta” tulevaa säväriä: se jää kalvamaan mieleen, eikä omaa auttamista pysty kokemaan yhtä tärkeäksi ja hienoksi, jos joku näyttää todisteita siitä, että auttamisesi tuottaa tuhoa.

Kuten muutkin riippuvuuden ohjaamat sairaalloiset käytösmallit, on monikultturismikin itsekästä toimintaa.

Monikultturisti ei välitä kärsimyksestä, jota hän tuottaa. Vain säväreillä on väliä. Suomessa sadat naiset ovat tulleet turvapaikanhakijoiden ahdistelemiksi, ilmoitettuja, turvapaikanhakijan tekemiksi tunnistettuja raiskauksia on ollut 25, ja niiden päälle on vielä valtava määrä omaisuus- ja väkivaltarikoksia. Suvaitsija ei halua ajatella näitä uhreja, koska riippuvuus sekoittaa hänen tunne-elämänsä.

Suvaitsija ei kykene tuntemaan myötätuntoa rikosten uhreja kohtaan, koska hänen hyvänolontunteensa on kiinni ajatuksessa, että hänen auttamisensa kohde on viaton hädänalainen. Vain riippuvuuden kohde tuottaa enää mielihyvää.

Samoin kuin muut riippuvaiset, suvaitsijat yrittävät saada ympäristön edesauttamaan käytöstään. Huumeidenkäyttäjä ruinaa rahaa perheeltä, aineita kavereilta ja pysyy ruoassa vanhempien ja sossun avulla.

Hän tietää itsekin riippuvuuden olevan pahasta mutta ei siitä pysty ravistautumaan irti. Suvaitsija vaatii yhteiskunnalta ja kanssaihmisiltään oman addiktionsa mahdollistamista: pakolaisten vastaanottoa ja rahan syytämistä heidän elättämiseensä.

Jos narkomaanin vanhempi sanoo, että nyt menee rahahanat kiinni, jos et mene katkolle, on riippuvaisen ensireaktio suuttumus ja kiukuttelu. Niin reagoi myös suvaitsija, jos hänelle sanotaan, että ei pidä enää antaa resursseja maahanmuuttoon tai ottaa uusia pakolaisia.

Hän suuttuu, koska riippuvaiset tyypillisesti eivät kykene maksamaan oman riippuvuutensa hintaa. Samoin kuin päihdeongelmainen siivettää hyväntahtoisilla vanhemmilla, suvaitsija siivettää hyväntahtoisella valtiolla.

Monikultturismi-addiktiosta toivutaan samoin kuin mistä tahansa muustakin riippuvuudesta: joko riippuvaisen myötätunto ja rakkaus hänen riippuvuudestaan kärsiviä kohtaan käy ylitsekäymättömäksi, ja hän toteaa ainoaksi vaihtoehdoksi kunnostautumisen.

Tietyt suvaitsijat heräävät, kun lähipiiri alkaa kärsiä toiminnasta, vaikkapa oma perheenjäsen joutuu rikoksen uhriksi. Toinen tapa on kivipohjaan osuminen eli tilanne, josta on vain suunta ylöspäin. Näin käy, kun oma riippuvuus tulee itselle liian kalliiksi ja seuraukset tekevät elämästä sietämätöntä.

Päihdeongelmaiselle tällainen osuma voi olla vaikkapa vankilaan tai kodittomaksi joutuminen, suvaitsijalle vaikkapa autettavien todellisen luonteen omakohtainen kokeminen.

Samoin kuin emme kokisi moraalisesti oikeana mahdollistaa päihde- tai peliriippuvaisen itsetuhoa, meidän ei tule mahdollistaa suvaitsijoiden tuottamaa laajamittaista tuhoa.

Sairaalloisesti käyttäytyvien ei tule olla päätöksentekoasemassa, vaan holhouksen alla siihen saakka, että saavat ongelmansa kuriin. Heillä ei ole oikeutta romuttaa meidän ja tulevien sukupolvien yhteiskuntaa itsekkään riippuvuutensa ruokkimiseksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu