Mitä teen kun haluan tavata lastani?

RihmaninovDelinski

Siuntiossa on kaksi lastani, joita en nähnyt yli vuoden. Nuoremmaisen en tunne ja vanhemman unohdin. Syynä vaimon ja lasten suojelijoiden tahtomattomuutta ja kykenemättömyyttä. Lasten suojelijat ovat vieraita minulle ja lapsilleni ja vaimolleni, joten en odota heiltä mitään edes päätöksiä, vaikka kun he alkavat viedä minulta lapsia ja perhettäni, niin luonnollinen reaktio on aggressio, koska kun he kerran veivät lastani, mutta eivät hoitaneet perhettä yhteen ja heillä on ollut aikaa enemmän kuin tarpeeksi, niin en näe yhtään järkeä miksi heitä pitää kuunnella. Mitä varten he ovat olemassa? Miksi sellaisia valtion virkoja on olemassa? Mistä heille maksetaan palkkaa?

Huomasin että valtiolla ei ole mitään toimintaa, ohjelmaa kuin tuoda nuori perhe yhteen. Huomasin että valtio tanssii nuorten ja vanhojen tyttöjen huilun mukaan ja erottaa perheitä. Eikös erottaminen ole kallista? Hyötyykö valtio liikkeestä kun kaikki muuttuu pienessäkin tuulenpuuskassa tai onko kestävämpää, että perhe olisi selkäranka kuten se on ollut niin paljon aikaa historiassa kuin muistia riittää. Miten valtio aikoo muuttaa tätä selkärankaa? Toistaiseksi kuljemme suorassa.

Mitä minä teen kun haluan perheeni takaisin? Antakaa minulle neuvo, jotta olisin "oikeutettu". Minun kanssa ei puhunut kukaan. Asia on väärin ja rikollinen. Minulle on tahallisesti usutettu esteitä tiellä, että en tulisin koskaan perille. Ei kannata tehdä tätä, muuten yleiskuva siitä, mihin lasten suojelijat pyrkivät voivat aiheuttaa vahinkoa ihmisille. Siksi kysyn neuvoa Kirkkonummelta ja Siuntiolta, kysyn yleisesti, koska torioikeus on joskus toimivampaa kuin yhden ihmisen loputon ajattelu, koska paljon on enemmän kuin yksi. Niin mitä teen ja kuinka tapaan lapsiani? Eikös sosiaalitoimisto kuulostaa alistamiselta teistäkin?

Katariina Wattenstrand syytti minua hulluksi kun viimeksi tulin käymään. Hän luki puhelimessa aikeensa tarkistuttaa minua psykiatrilla "koska puhuin paljon" tapaamisessa. Puhuin paljon koska emme koskaan tavanneet K.W:n kanssa ja minulla oli paljon sanottavaa. Hän myös syytti, että puhuin sekavia. Minä puhuin sekavia, koska puhuin paljon. Kun emme todennäköisesti enää tapaa näillä syytöksillä, vaikka voisin selittää toistamiseen samoja asioita, ellei joku tahdo lukea niitä tästä teksistä, niin kerron, että kun emme tapaa usein, niin en jaksanut olla tyhymästi ylilooginen, jotta jankuttaisi yhtä virkettä puoli tuntia. Vissiin K.W:n mies olisi korkeasti oppinut, että K.W:llä on korkeat oppineen ihanteet. Minulla kun nämä ihanteet eivät ole päällimmäisenä. Minun lapsistani ei tarvitse tehdä TEIDÄN KALTAISIA. Muistutus vielä kerran, että kyse on valtion lapsiin kohdistuvasta pakkolasta. Kyse ei ole Rakkaudesta, jos on siitäkin kokemusta, muuten minä olisin jo terveen järjen mukaan jo kauan yhdessä lasteni kanssa. Vaimoon ei kannata syytä panna, koska vaimostakin löytyy sellaista toisesta hyötymisen näköpointtia. Siksi aloin miettiä, että tekevätkö naiset tahallaan pahaa lapsille ja eroavatko he tahallaan miehistään ja suvustaan. Jos näin on, niin minulla on paaaaljon sanottavaa asiasta, että mihin erot johtavat.

K.W:n työn kuva olisi ollut sikäli, että on vanhempi kuin minä ja voimoni, saattaa nuori pari yhteen. Sen sijaan K.W. aikoi lähettää minua hourulaan. Jessika Oboesta ei edes jaksa puhua. Hänessä on outoa juttua niin paljon, että olen huolestunut omista lapsistani. Lasten suojelijat itse myös aiheuttivat tämä sanojen työnnön, koska kukaan ei koskaan puhunut kanssani. Miksi niin? Ajattelin tehdä Rikosilmoituksen Suomen Lasten Suojelusta, joka ei tee mitään lasten eteen.

Kysyn vielä kerran, että Mitä minun pitää tehdä, että saan elää yhdessä lasteni kanssa? Huom! Sanon, että elää.

22

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RihmaninovDelinski

      Luimme talven mittaan uutisia, että pakolaiset raiskaavat naisia, että maahanmuuttajat tekevät vahinkoa. Uutiset ovat paljon oikeistolaisten poliitikkojen hokkus pokkusta. Uutisten tarkoitus on alentaa laillista maahanmuuttoa, koska Suomi ei pidä vieraista, vaikka Suomi on osanen EU:ssa ja Globaalisessa Maailmassa. Tajutkaa.

      Negatiiviset uutiset, jotka mollaavat maahanmuuttajaa, ovat tahallisia. Myöhemmin kevän mittaan luemme Uutisia, että edelliset uutiset olisivat ylimitoitettuja, (Metro Uutiset), että suuri osa raiskaussyytteistä ovat täysin perättömiä. Ja kuitenkin poliisi neuvoo kansaa tekemään rikosilmoituksia heti kun tuntuu, että heitä raiskataan.

      Itse olen asuntu Seinäjoella ja se tapa kuinka minua ja perhettäni on käsitelty viranomaisten taholta, se todisti, että Suomessa tapahtuu Rikosta, Rotuerottelua, Kuklusta, Rasismia, Tappoa. Uutisointi on osa Valtion harjoittamaa maahanmuuttovastaisuutta. Kun somalialainen eduskuntaehdokas, nuori nainen puhui vaalitilaisuudessa, hän kertoi suoraan, että ei pelkää kuolla. Samalla asenteella liikkeellä on moni maahanmuuttaja. Suomalainen sen sijaan puhuu epäolennaisista asioista, jotka eivät ole a priori ihmisen elämän kannalta. Pahimmassa tapauksessa suomalainen tekee itse rikoksen. Olen erittäin huolestunut Pohjoisesta, siitä kuinka maahanmuuttoa käsitellään siellä. Asia kuuluisi Kansainväliseen Tuomioistuimeen.


      Uutiset sepittävät aiheita päästä. Tämä pahentaa maahanmuuton tilannetta ja valtiolla on tekosyy miksi alistaa maahanmuuttaja. Tässä on kierre. Maahanmuuttajaa ei kannata alistaa eikä varsinkin koskea sen lapsiin, koska lapset ovat ainoa asia maailmassa mikä kannattaa.


      K.W siis luki kirjeensa puhelimessa H. Riisiölle, joka taas luki kirjeensä puhelimessa minulle. Sosiaalitekijät ovat erittäin varovaisia. Olen siis edelleen valmis keskustelemaan asioista, ja keskustelu on essentiaa maailmassa, ellei tahdo tehdä pahaa, sillä salailu on merkki siitä, että haluaa pahaa, sillä kyseessä on ongelma. Ken nationalisti sanoo, että ei ole ongelmaa, niin hän on väärässä, sillä jopa silloin kun eroan vaimostani, niin jopa silloin ongelma ei väisty. Tiedättekö miksi? Koska olen Biologinen isä, joka rakastaa lapsiaan. Kuka on Homo väittäkseen, että tässä ei ole ongelmaa siinä mielessä, että mitään suhdetta ei ole? Niin hän on Rikollinen. Häntä voi panna vankilaan. Puhuminen kannattaa sillä silloin ongelmiin löytyy vastauksia. Mikä on lasten suojelijoiden mielestä syy siihen, että en saa tapaa lapsiani? Kertokaa. Mutta olkaa tietoisia, että Seinäjoki ja Ähtäri ovat sepittäneet monta ja monta juttua, jotta minua saataisin päivän järjestyksestä. Teidän pitää todistaa väitteenne, muuten ajattelen, että tahdotte minulle, lapsilleni, perheelleni pahaa.

      • HÄVIÄ-

        Tapa ittes vitun sekuli kusipää kukaan ei perääsi itke


      • häviönraivo

        sinua huorapukki ei edes narttu imee


    • gestisläinen

      Tällä keskustelu palstalla sinun ongelmat ratkeavat ja selviävät. Olet oikeassa paikassa.

    • Soittaminenauttaa

      Kannataa soittaa poliisille. 112 ja sinne kerrot nimesi niin asia selviää.

      • RihmaninovDelinski

        Suomen kaltaisessa Diktatuurissa poliisille ei kannata soittaa, koska poliisien takana on USA, kuten uutisista nähdään. Köyhälle, Itä-Eurooppalaiselle, muslimille ei ole tilaa enää tässä maassa. Suomi on nyt USA:n osavaltio, yksi tähti vain Suomelle ja tätä maata johtaa sotilasjuntta. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeutta istuttaa usalainen rintakehä. Suomalaiset sanoivat, että me pelkäämme isoa maailmaa ja ottakaa meitä haltuun, tässä on kaikki mitä on, luonnonvarat, kuningasistuin ja lapset, joita voi rokottaa ihan vapaasti ja tehdä niistä koekaniineja, koska emme kuitenkaan tulee kansakuntana pärjäämään enää, vaikka emme tahdo ajatella niin, mutta annamme kuitenkin rahasta ja paljosta rahasta koko huusholli pois. Uskomme vielä valloittavamme maamme takaisin, mutta siitä ei vielä tässä näkymin. Tiedämme seuraukset, että USA:laisten sotatoimien jälkeen vastarintaliike Jihad voi iskea lujaa Suomeen, mutta me suomalaiset tahdomme sotaa.


      • RihmaninovDelinski

        Me Suomessa emme osaa ajatella pitkällä tähtäimellä mutta joudumme ottamaan vastuuta muista kulttuureista vaikka emme sellaisia ole paljoakaan nähneet aikaisemmin ja nyt joudumme, joten teemme paljon virheitä kun käsittelemme heitä julmasti, sadistisesti, halveksivasti ym ja kun kaltoinkohtelemme heitä, niin tiedämme, vaikka emme osaa ymmärtää vielä, että myöhemmin meitä pidetään sotarikollisina ja ne uhrit, joita teemme nyt, niin he tahtovat oikeutta ja laittaa sotarikoksia maksaamaan pahat tekonsa. Apunamme on koko maailmaa. Tämä vain tietona, että rasistisia rikoksia ei kannata tehdä koskaan.


      • RihmaninovDelinski

        Me tiedämme, että usalaisilla on heikko moraalioppi ja kaikki pahuus tulee sieltä. Usalla moraaliarvot ovat levittäytyneet laajalle ja he ilomielin varastavat vaikkapa suomen ja suomessa asuvien lapsia, koska usalla on laajat oikeudet tässä maassa, joita he käyttävät hyväkseen. Niin myös tekevät supolaiset, koska eivät raha ole koskaan nähneet aikaisemmin. Suomi kärsii rahavirrasta kun rikastuneet johtajat tallettavat rahaa ulkomaille, mutta toiset sijoittavat asuntokauppoihin. Markkinoilla olevat asunnot ovat heidän omistamia. Usalainen ei pidä vääränlaisista ihmisistä vaikka itsellään on ongelmia liikaa kotimaassa. On köyhyyttä, ihmisoikeusrikkomusta, kuolemaa. Usalle on tärkeätä näyttää voimakkaalta, vaikka sisältäpäin maa voi olla heikko. Ei kannata yliarvioida voimiaan, muuten käy kuten AINA on käynyt, että sota uuvuttaa maata. Älkää vain tappako meidät sitä ennen koska Suomi ei osaa puolustautua. Usa ei osaa Rakastaa ja tätä on tuotu nyt Suomeen. Siksi vaimot eroavat ja toiset vaimot kehottaat toisia eroamaan. Lapsia ei tahdota pitää.


    • Lapsenetuensin

      Onneksi viranomaiset toimivat. Ei enää yhtään uutta Erika-tapausta Suomeen, kiitos.

      • RihmanovichDelinsky

        maahanmuuttajan kantilta ei kannata olla liian naiivi, koska suomen kansainvälistyminen on kestänyt vain 40 vuotta kun vertaa esimerkiksi USA:aan jonka maahanmuutto on ollut noin 400-500 vuotta vanhaa. Joten maahanmuuttaja saa Suomessa vielä turpiin. Siksi maahanmuuttaja pyytää olla toistamatta USA:n tekemiä virheitä Rotuerottelupolitiikassa, vaikka eduskuntamies Hakkarainen ehdottikin jo kuolemanrangaistuksen tuomista Suomeen.

        Kuka elävä voi päättää toisen ihmisen elämästä?


        Suomessa ei vielä ymmäretä maahanmuuton tarkoitusta, mitä se antaa ja miksi se on.

        Maa Äiti on suuri paikka.


      • RihmanovichDelinsky
        RihmanovichDelinsky kirjoitti:

        maahanmuuttajan kantilta ei kannata olla liian naiivi, koska suomen kansainvälistyminen on kestänyt vain 40 vuotta kun vertaa esimerkiksi USA:aan jonka maahanmuutto on ollut noin 400-500 vuotta vanhaa. Joten maahanmuuttaja saa Suomessa vielä turpiin. Siksi maahanmuuttaja pyytää olla toistamatta USA:n tekemiä virheitä Rotuerottelupolitiikassa, vaikka eduskuntamies Hakkarainen ehdottikin jo kuolemanrangaistuksen tuomista Suomeen.

        Kuka elävä voi päättää toisen ihmisen elämästä?


        Suomessa ei vielä ymmäretä maahanmuuton tarkoitusta, mitä se antaa ja miksi se on.

        Maa Äiti on suuri paikka.

        Haluan lahduttaa teitä, että ihmiset ehkä joutuvat luopumaan aika monesta asiasta elämässä: kotimaa, oma itsensa, perhe, omaisuus.... Tämä on jokin näkymätön tendenssi, jota on vaikeaa ymmärtää, että miksi ihminen kadottaa elämässä paljon. Eikös tekee kipeää?

        Siksi ajattelen, että elämässä ei voi voittaa, vaan pitää hävitä oikealla tavalla.


    • Naisrauha

      Suomen valtio maksaa sinulle varmasti lipun takaisin kotimaahasi. Tervemenoa.

      • himmelinhaka

        kuulostat nuorelta nartulta


    • VarmaApu

      Remmiä perseelle niin helpottaa!

      • himmelinhaka

        vaimoa pitää lyödä, muuten ne sekoaa vapauteen. vaimot eroavat, tietsä...


    • Nahkamiesss

      Kiinostaisko homohommat?

    • Kelaa_kelaa

      Hei Rihmanovich. Delaa vähä. Unohda ne kakarat ja jatka elämääsi vaikka siellä alkuperäisessä kotimaassasi, vaikka Israelissa.

      • RihmaninovDelinsky

        pitää ajatella käytännöllisesti
        mitä asialle voi tehdä?
        vaimo jättää lapset tarhaan - olen varmaa, vaikka eivät kerro minulle mitään, mitä lapselle tehdään ja olen samaan aikaan työtön ja ajattelen paljon lapsiani, koska olen alusta asti pitänyt heistä huoltaa 24 tuntia vuorokaudessa kaikki tarvittava miten lapsia hoidetaan. Nautin kotiisyydestä, enkä pidä Länsimaista, koska tässä yhteiskunnassa ei ole mitään moraaliarvoja eikä toisesta välittämistä. Meidän pitää ajatella ensin, että kuinka toisesta välitetään. Vesimies Zodiak onkin järkeä. Aikamme tämä, mutta eikös terve järki tajuaa, että lapset kuuluvat vanhempien luokse? Mihin muualle ne kuuluvat? Mitä tässä vielä miettimistä? Mikä on vaikeus aste?

        Ovat miettineet kohta 2 vuotta. Ovatko tyhmiä oppineita myöten? Se johtuu että ei ole lapsia, eivät ole hoitaneet heitä, eivätkä tahdo hoitaa, eivät osaa synnyttää heitä ja tekevät lapset aivan liian myöhään ja ovat tyhmän älykkäitä. Pitää olla realisti, mutta palkkatyö vie koko vakuuttavuuden. Siksi Kansalaispalkka on ehdoton, jotta vapaus säilyisi Globaalisessa maailmassa. Kun joku ei tahdo tehdä perusduunia, niin hän saa hoitaa vaikkapa perhettä.

        Voin syyttää monesta asiasta Suomen viranomaisia. Mutta olen väsynyt. Pahinta Suomen valtiolle on se, että kansalta loppuu luottamus. Ihmiset eivät ole tyhmiä ja kun asia käy hermolle, niin he eivät yksinkertaisesti tee mitään ja valtion pitää muuttua silloin. Mutta valtio ei pysyy kärryllä, joten silloin kansan on vain revittävä valtion kulissit pois ja asetettava moderni uusi käytäntö. Nyt aika moni suomalainen nukkuu. Niin myös minä itse.

        Herätkää.

        Lapsen kotihoito on oikeus eikä muuta. Länsi on aivan kadottanut järkensä.


        Afrikkalaiset naiset osaavat synnyttää paremmin, koska ovat fyysisempia kuin valkoiset. Heillä on hyvä kehonsa tuntu ja pitkät perinteet synnytyksessä. Valkoisen miehen keisarileikkaus on valitettavaa.

        Tässä on Globaali perheen kehitysmalli:

        Synnytä Afrikassa, kasvaa Venäjällä ja ehkäpä opiskelee Amerikoissa.


      • RihmaninovJebinsky
        RihmaninovDelinsky kirjoitti:

        pitää ajatella käytännöllisesti
        mitä asialle voi tehdä?
        vaimo jättää lapset tarhaan - olen varmaa, vaikka eivät kerro minulle mitään, mitä lapselle tehdään ja olen samaan aikaan työtön ja ajattelen paljon lapsiani, koska olen alusta asti pitänyt heistä huoltaa 24 tuntia vuorokaudessa kaikki tarvittava miten lapsia hoidetaan. Nautin kotiisyydestä, enkä pidä Länsimaista, koska tässä yhteiskunnassa ei ole mitään moraaliarvoja eikä toisesta välittämistä. Meidän pitää ajatella ensin, että kuinka toisesta välitetään. Vesimies Zodiak onkin järkeä. Aikamme tämä, mutta eikös terve järki tajuaa, että lapset kuuluvat vanhempien luokse? Mihin muualle ne kuuluvat? Mitä tässä vielä miettimistä? Mikä on vaikeus aste?

        Ovat miettineet kohta 2 vuotta. Ovatko tyhmiä oppineita myöten? Se johtuu että ei ole lapsia, eivät ole hoitaneet heitä, eivätkä tahdo hoitaa, eivät osaa synnyttää heitä ja tekevät lapset aivan liian myöhään ja ovat tyhmän älykkäitä. Pitää olla realisti, mutta palkkatyö vie koko vakuuttavuuden. Siksi Kansalaispalkka on ehdoton, jotta vapaus säilyisi Globaalisessa maailmassa. Kun joku ei tahdo tehdä perusduunia, niin hän saa hoitaa vaikkapa perhettä.

        Voin syyttää monesta asiasta Suomen viranomaisia. Mutta olen väsynyt. Pahinta Suomen valtiolle on se, että kansalta loppuu luottamus. Ihmiset eivät ole tyhmiä ja kun asia käy hermolle, niin he eivät yksinkertaisesti tee mitään ja valtion pitää muuttua silloin. Mutta valtio ei pysyy kärryllä, joten silloin kansan on vain revittävä valtion kulissit pois ja asetettava moderni uusi käytäntö. Nyt aika moni suomalainen nukkuu. Niin myös minä itse.

        Herätkää.

        Lapsen kotihoito on oikeus eikä muuta. Länsi on aivan kadottanut järkensä.


        Afrikkalaiset naiset osaavat synnyttää paremmin, koska ovat fyysisempia kuin valkoiset. Heillä on hyvä kehonsa tuntu ja pitkät perinteet synnytyksessä. Valkoisen miehen keisarileikkaus on valitettavaa.

        Tässä on Globaali perheen kehitysmalli:

        Synnytä Afrikassa, kasvaa Venäjällä ja ehkäpä opiskelee Amerikoissa.

        Jos vain Siuntio ja Kirkkonummi tietäisivät mitä narttua he kodittivat, niin päästäisivät jo pois. Vielä antoivat asunnot ja sanoivat juokse tyttö, olet vapaa.

        Soittoiset ja vissiin idiootit vastaavat nohin kirjeisiin, eivät ole kaukaa haettua itsekään, vaikka häviävät etelän, slovenian pahuudelle.

        Mitä aikuisemmaksi kasvan, sitä pahemmalta ihminen näyttäytyy.

        Hoitaako Lasten Suojelua Usalainen businessmies?


      • rihmaninovDelinsky
        RihmaninovJebinsky kirjoitti:

        Jos vain Siuntio ja Kirkkonummi tietäisivät mitä narttua he kodittivat, niin päästäisivät jo pois. Vielä antoivat asunnot ja sanoivat juokse tyttö, olet vapaa.

        Soittoiset ja vissiin idiootit vastaavat nohin kirjeisiin, eivät ole kaukaa haettua itsekään, vaikka häviävät etelän, slovenian pahuudelle.

        Mitä aikuisemmaksi kasvan, sitä pahemmalta ihminen näyttäytyy.

        Hoitaako Lasten Suojelua Usalainen businessmies?

        atomipommi teidän päälle


    • Äbläwäbälä

      Allahi auttaa!! Ja itsetyydytys!! Näihin minä luotan!! Allah akbar ja gaybar!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      334
      8413
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2531
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2308
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1935
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1502
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1351
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      177
      1290
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1280
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1187
    Aihe