Milloin Eurooppalaisista tuli paskahousuja ?

Olemmeko täysin muuttuneet toisen maailmansodan jälkeen ? YK:n paskalauselmien ja ihmisoikeuksien jälkeen tuntuu että kaikilla muilla paitsi omilla kansalaisilla on kaikki oikeudet. Ollaanko me nykyään pienin porukan määräämiä jotka määrittelee kaikki meidän asiat ja siinä sivussa valehtelee ja vääristelee totuutta.

50-vuotta sitten eurooppaalaiset olisivat kukin omissa maissaan vieneet maahantunkeutujat takaisin rajalle, yhteisvoimin. Jos tähän ei suostuttu niin suon pohjalla oli tilaa kyllä ihan riittämiin. Autettiin oikeasti hädässä olevia mutta kaiken maailman hyväksikäyttäjät saivat lähteä.

Poliisi ?! Heidän on aika valita puolensa kun alkaa tapahtumaan, meinaako poliisi että laittaa 5000 ihmistä ensi alkuun vankilaan. Heidän on parasta varautua laittamaan kymmeniä tuhansia ja sitten huolehdittava että vielä jäljellä olevat kymmenet tuhannet eivät ota vankiloita haltuun. Poliisin kunnioitus loppuu samantien kun aletaan viemään mamua rajalle ja poliisi tulee estämään! Heitä on vajaa 8000, tuskin kaikki ovat maahanmuutto myönteisiä. Hallituksen täysistuntoon voidaan mennä kysymään sama kysymys "Kumman puolella taistelette?"

Ruutitynnyri on räjähtämäisillään, on aika olla valmiina. Aika tulee jolloin Suomi on otettava takaisin keinoilla millä hyvänsä, jos päättäjät eivät avaa silmiään, lopullisesta yhteenotosta tulee verinen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suurin osa Eurooppalaisista ja varsinkin suomalaisista ja ruotsalaisista miehistä, vai pitäisikö sanoa epämiehistä, ovat munattomia, neitimäisiä ja pelkuri paskahousu runkkareita, joista on kyllä puhumaan kovia netissä ja laukkaamaan huorissa Pattayalla, mutta tosipaikan tullen huudetaan äitiä tai omaa akkaa apuun ja paskotaan ja kustaan housuun. Eurooppalainen ja suomalainen mies myös palvoo naisia, ja tekevät mitä naaraat ikinä pyytävät/käskevät. Mielestäni tällaisia epämiehiä, joita saksankielinen ilmaus untermensch kuvaa parhaiten, ei voida hyvällä tahdollakaan kutsua oikeiksi miehiksi. He ovat aliolentoja, säälittäviä, mitättömiä surkimuksia, jotka ansaitsevat tulla mustan miehen raiskaamaksi ja tapetuksi.

Todellinen mies on aggressiivinen ja tarpeen tullen väkivaltainen, joka vetelee naisia armotta pataan ja laittaa nämä nyrkin ja hellan väliin, eikä kaihda käyttää mitä hirveintäkään julmuutta ja raakuutta. Tosimiehet ja -naiset eivät myöskään ryyppää, rienaa, käy huorissa tai petä kumppaniaan vaan ovat täysin yksiavioisia, eivätkä halveksi heikommassa asemassa olevia. Eurooppalaiset ja erityisesti suomalaiset sekä ruotsalaiset miehet sekä naiset ovat siis tosimiehen ja -naisen täysiä vastakohtia.

Eurooppalaiset ja aivan erityisesti suomalaiset miehet sekä naiset ovat poikkeuksetta rienaavia, ryyppääviä, kiroilevia, huoraavia, saitoja, kyräileviä, kateellisia, petollisia, valehtelevia, ahneita, itsekkäitä ja ilkeämielisiä aviorikoksen tekijöitä, jotka kaikki ansaitsevat mitä hirveimmän kidutuskuoleman.

Kansa, jonka miehet ovat läskejä, ahneita, petollisia ja rienaavia paskakasoja jotka antavat akkojen hyppiä silmille ja soittaa suutaan ilman, että vetäisevät näitä pataan sekä uskoo tasa-arvoksi kutsuttuun valheeseen on ansainnut tuhonsa. Kansa, jonka naiset ovat pomottelevia, väkivaltaisia, kiroilevia, ryyppääviä, rienaavia, irstaita haisevia huoria on ansainnut tuhonsa.

Lienee sanomattakin selvää että Suomi ja Ruotsi ovat loistavia esimerkkejä saastaisesta, kirotusta kansakunnasta. Ydinpommi tai mieluiten heti kymmenen sellaista Suomeen ja Ruotsiin olisi aika passeli.

Eli turha pillittää kun maito on maassa. Itsepä eurooppalaiset ja suomalaiset munattomat luuserit, jotka rakastavat hekumaa, rahaa ja itseään enemmän kuin Jumalaa ja Hänen lakejaan, ovat tilanteensa aiheuttaneet.

Nyt on Euroopalla ja tällä saastaisella, kyrpälauman asuttamalla Suomella hätä kädessä kun Lähi-Idästä ja Afrikasta tulee väkeä viiltämään tältä saastaiselta huoralta, Suomi-neidolta, kurkun auki. Sama kohtalo odottaa koko kirottua Eurooppaa, ansaitusti.

Mutta itsepä te saastaiset, riettaat paskakasat ihan välttämättä sitä halusitte, eli turpa tukkoon ja painukaa siitä imemään Abdullahin melaa, saatanan paskat.

Nahkurin orsilla tavataan.

http://idordt.nl/wp-content/uploads/2015/04/kutpolitiek.jpg

Äänestä
  • Uskonnot pitäisi kieltää vaikka väkivallalla....Mitään niin tyhmää ja turhaa ei ole kun uskonnot. Mitään niin lapsellisen tyhmää ihmistä ei ole kun johonkin huru-ukkoon uskova hullu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjestäydytäänkö kirjoitti:

Olemmeko täysin muuttuneet toisen maailmansodan jälkeen ? YK:n paskalauselmien ja ihmisoikeuksien jälkeen tuntuu että kaikilla muilla paitsi omilla kansalaisilla on kaikki oikeudet. Ollaanko me nykyään pienin porukan määräämiä jotka määrittelee kaikki meidän asiat ja siinä sivussa valehtelee ja vääristelee totuutta.

50-vuotta sitten eurooppaalaiset olisivat kukin omissa maissaan vieneet maahantunkeutujat takaisin rajalle, yhteisvoimin. Jos tähän ei suostuttu niin suon pohjalla oli tilaa kyllä ihan riittämiin. Autettiin oikeasti hädässä olevia mutta kaiken maailman hyväksikäyttäjät saivat lähteä.

Poliisi ?! Heidän on aika valita puolensa kun alkaa tapahtumaan, meinaako poliisi että laittaa 5000 ihmistä ensi alkuun vankilaan. Heidän on parasta varautua laittamaan kymmeniä tuhansia ja sitten huolehdittava että vielä jäljellä olevat kymmenet tuhannet eivät ota vankiloita haltuun. Poliisin kunnioitus loppuu samantien kun aletaan viemään mamua rajalle ja poliisi tulee estämään! Heitä on vajaa 8000, tuskin kaikki ovat maahanmuutto myönteisiä. Hallituksen täysistuntoon voidaan mennä kysymään sama kysymys "Kumman puolella taistelette?"

Ruutitynnyri on räjähtämäisillään, on aika olla valmiina. Aika tulee jolloin Suomi on otettava takaisin keinoilla millä hyvänsä, jos päättäjät eivät avaa silmiään, lopullisesta yhteenotosta tulee verinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu