Minut petettiin ja jätettiin jo vuosia sitten. Päällepäin on kaikki hyvin. Minulla on ystäviä. Olen seurassa vilkas ja iloinen, Olen urheilullinen ja ihan kivan näköinenkin. En vain ole pystynyt solmiin uutta suhdetta vaikka tarjokkaita olisi ollut useita. En pysty. Se alemmuuden tunne, itseinho, pettymys, pelko että kaikki toistuu ja itseni syyttäminen tapahtuneesta ovat niin voimakkaan mielessä että en voi solmia mitään uutta. OLen luvannut itselleni pitäväni huolen että minua ei kukaan enää petä eikä käytä hyväkseen. En anna kenellekään enää mahdollisuutta loukata minua niin kuin minua loukattiin.
Olen oppinut elämään yksin ja olen oikeastaan onnellinen näin. Jos solmisin suhteen jonkun kanssa niin tuntisin pettäväni itseäni ja itselleni antamani lupauksen.Se ei mielestäni ole katkeruutta vain jonkinlaista itsesuojelua. Piiloudun kun en halua että minua satutetaan.
Ajatteleeko kaikki petetyt/ jätetyt samallatavalla, vai onko tämä vain minun itsepäisyyttä.
Olen oppinut elämään yksin ja olen oikeastaan onnellinen näin. Jos solmisin suhteen jonkun kanssa niin tuntisin pettäväni itseäni ja itselleni antamani lupauksen.Se ei mielestäni ole katkeruutta vain jonkinlaista itsesuojelua. Piiloudun kun en halua että minua satutetaan.
Ajatteleeko kaikki petetyt/ jätetyt samallatavalla, vai onko tämä vain minun itsepäisyyttä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsetunto-ongelma.
Opettele itse irtosexin ihanuus!
Jäljet jättää, ajattelu muuttuu, mutta kyllä elämä menee etten päin. En pidä enää pettämistä niin pahana juttuna. Kun asia aikoinaan parisuhteessa selvisi, otin sen vain ja ainoastaan henkilökohtaisena loukkauksena, riittämättömyytenä, kritiikkinä omaa persoonaani kohtaan jne. Nyt myöhemmin olen huomannut että seksin harrastaminen muidenkin kuin oman kumppanin kanssa on aika yleinen ilmiö, harva vain tietää puolison/kumppanin sekstailevan muidenkin kanssa.
Ihan hyvin voisin nyt taas parisuhteen aloittaa jos sopiva mies löytyisi. Mutta mitään seksuaalisen uskollisuudeb kivijalkaa en taakaksi halua. Olettama on että vipinää on kuitenkin tilaisuuden tullen muidenkin kanssa, mutta älyllisissä asioissa ja tunteissa pitäisi olla rehellisiä.
Jotenkin tuntuu, että terapiasta voisi olla apua. Väität, että kaikki on päällisin puolin hyvin ja olet onnellinen yksin, etkä halua suhdetta....silti kysyt, helpottako koskaan? Pelkäät alemuudentunnetta, itseinhoa, syyllisyyttä ja pettymystä, ettet siksi voi antaa uudelle suhteelle mahdollisuutta. Jotenkin näin maalikkona tuntuisi, että mahtaakohan sulla olla jotain itsetuntoon ja itsesi arvostamiseen liittyviä traumoja, joita voisi olla hyvä avata viisaamman kanssa, jos se sitten helpottaisi.
Tänä päivänä ei kannata tavoitella uskollista suhdetta, saati lähteä sellaista itse tarjoamaan. Pettäminen on järkyttävän yleistä ja usean mielestä täysin hyväksyttävää (paitsi tietenkin jos heitä petetään).
Jos haet suhteen, niin älä ripustu toiseen vaan kasvata itsestäsi vahva, itsenäinen yksilö, joka pärjää ilman kumppaniakin. Nauti kumppanistasi, mutta ole itsenäinen. Sitten kun hän pettää, niin irrottautuminen on helpompaa. Jos päästää tunteet liian syvälle, on äkkiä riippuvainen ja pettäminen sattuu. Jos kumppani alkaa tuntua arkipäiväiseltä ja kipinä meinaa sammua, niin hae suhteen ulkopuolelta uusi ja vaihda lennosta. Näin saat itsellesi onnen jatkumon. Myös huonoina hetkinä on hyvä löytää ulkopuolinen helpotus, koska sinulla on oikeus olla onnellinen.
Resepti on varmasti hyvä ja toimiva, koska sitä niin moni noudattaa.
Näin. Tuon paremmin ei voisi tiivistää pettureiden ajatusmaailmaa. Aina kannattaa pettää jo olla uskoton, koska muutoin tulee itse petetyksi ja jätetyksi, eikä voi enää kirkasotsaisena väheksyä petettyjä ja toitottaa omaa erinomaisuuttaan kaunedessa, seksikkyydessä, menestyksestä, itsensä kehittämisessä ja onnellisuudessa. Saatikka hyötyä toisen ihmisen omaan ja läheistensä elämään panostamasta, kodista, mökistä ja varallisuudesta.
Olet antanut itsellesi lupauksen ettei kukaan sinua enää petä (loukkaa?). Ja tämän varmistat jättäytymällä yksin.
Olet oikeassa, kaikki eivät ajattele samoin. Lupauksia ja päämääriä on varmaan useanlaisia. Minä lupasin itselleni, että selviän enkä menetä luottamusta ihmissuhteeseen. Haluan uskaltaa rakastaa ja vanheta yhdessä.
Kyllä on mukavaa sextailla vieraan naisen kanssa oman kullan selän takana. Siitä saan kiksejä oman vaimon kanssa sänkypuuhiin.
yksin on paras olla