Suomi on kehittynyt hitaasti vuosisatojen aikana. Tällä on lapsiluku riippunut
elinolosuhteista.Kukaan kunnon suomalainen ei ole halun nut olla sosiaaliturvan varassa eläjä aikaisemmin. Nyt on toisin. Lisäksi ulkomaalaiset lapsitehtailijat lähtevät siitä, etträ yhteiskunnnan täytyy heidät elättää. Tämä on muka kainsainvälisen ihmisoikeussopiumuksen velvoittama oikeus heille. Tavallisella suomalaisella ei kyllä
ole mitään oikeuksia näihin verratttuina. Kyllä on helppo sanoa, etträ suomen kilei on vaikea, en saa siitä selkoa. En voi mennä työhön.
Ruokakin on täällä huonoa, mutta sosiaaliturva on parasta.Ei tarvita mitään
jonninjoutavia professoreja kertomaan, että yhteiskuntarauha järkyy ja kaikknainen kyräily lisääntyy. Homma on karannut täytsin viranomaisten lapasesta.
raiskaamaan tai tappamaan. Kairon yliopistossa opetetaan, että muslimeille
on sallittua raiskata vääräuskoisia. Ottakaa ihmiset selvää.
Suurin osaa Suomen lansaa ei kuiternkaan osaa mitään vierasfa kieltä.
Siksi kaikki on ulkopuolisten mielipidemuokkaajien harteilla.
Ajattele suomalainen omaa arvomailaasi ja pysy ryhdikkäänä puolustamassa
omaa elämäntapaasi saunoinesi ja sianlihoinesi !
Syö suomalaista ruokaa ja elä suomalaisena ja pää pystyyt Mlohammedien edessä.
Muistakaa , että muslimit ovat ihmisiä, mutta vääräuskoisia. Jotta vältyt konfliktilta,
pysy erossa hyvä ihminen heistä.Eivät kaikki, mutta liian moni on agressiivinen.
He eivät voi hyväksyä elämäntapaamme ja toisaalta voimmeko mekään.
Älä koskaan sano mitään pahaa heistä. äl' kritisoi muukalaisia, jottet joudu kärräjäoikeuteen vihapuuiheista ja sinut leimataan rasistiksi. Pidä etäisyyyttä.
Siinä nestorin neuvo. Älä sano pahaa sanaa, vaan vaikene ja ajattele seuraavissa
eduskuntavaaleissa kenelle äänesi annat.
Suomessa on lukuisa ihmisiä, jotka tietävät miten kehitysmaissa ihmiset ajattelevat,
miksi heidän äänensä ei kuulu. Maailma on täysin sekasortoinen.
Seuraavaksi pakaolaisia tulee , jos sallitaan, ja pitäisiö sallia, pilvin pimein Keski- Afrikasta. Mitä teemme? Moniko suomalainen kiurjjistuvassa omassa taloudessaan
on valmis elättämmän esimefrkiski 2- 4 pakolaista. Harva sanoisin.
Tarja halonen on älyttömin Suoem presidenti ikinä, ei oole välittänyt omsta kanastaan, vaan nut Suomen veronmaksajien rahoja tuhansia miljpponia
kehitysmaihin.
Tottakaiu me autamamme, muttra autammeko suomessa kärsiviä köyhiä, joita
riittää pilvinb pimein. Helsingissä kohta kukaan ei tule toimeen ilman
sosiaalitukiiea.
Limmo Kiljjunen on oikessa. Eläkeläiset ovat pian sosiaaliturvan tarpeessa.
Riittävätkö rahat kantasomalaiselille. Lopetan tähän, kun koko ajan häiritään kirjoittamista joko Venäjältä tai Tarja Halosen libiraalissosoiulistikerkolta.
os

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.