Loppukeväästä Suomessa järjestetään Arrow-harjoitus, johon ottaa osaa parisenkymmentä Yhdysvaltain panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa.
Stryker-ajoneuvot ovat mukana harjoituksessa, joka järjestetään Niinisalossa, Pohjankankaan harjoitusalueella.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Suomeen tulee ajoneuvojen mukana yli 150 hengen joukot.
Arrow’ssa on kyse yhteensopivuuden ja suorituskyvyn kehittämisestä.
– Kyseessä on logistinen harjoitus, eli miten tullaan maahan ja miten lähdetään täältä, kertoo Ilta-Sanomille harjoitukseen liittyviin suunnitelmiin perehtynyt lähde.
Isäntämaatuen antaminen on hänen mukaansa yksi harjoitukseen liittyvä ulottuvuus.
– Siitä tulee kokemusta, että nähdään, miten tällainen porukka tulee tänne ja miten se lähtee. Voidaan myös katsoa, miten suomalaiset joukot toimivat suhteessa amerikkalaisiin.
Isäntämaatukea sovelletaan tilanteissa, joissa maa ottaa vastaan ulkopuolista apua tai voimavaroja maaperälleen.
– Harjoitus on pitkän suunnittelun tulos. Yhdysvaltalaiset tahot, jotka ovat järjestäneet tänne tulonsa, ovat olleet pitkään kanssakäymisessä puolustusvoimien kanssa. He tuntevat hyvin suomalaisen toiminnan.is

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja nyt rys sät turpa kiinni tästä asiast!
Natoon
Natossa jo.
suoraan Isäntämaa-sopimuksesta. Se koskee Naton kanssa yhteisiä kriisinhallintaharjoituksia, ei sotaharjoituksia USA:n kanssa.
Sopimusta voidaan tietenkin soveltaa, joskin jenkit maksavat kulunsa itse.