Sosialidemokraattien entinen kansanedustaja ja eur

Sosialidemokraattien entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko arvioi, että Venäjää uhkaa vain Venäjä itse.

Entinen kansanedustaja ja pitkäaikainen europarlamentaarikko Ulpu Iivari (sd.) kritisoi Suomessa käytävää turvallisuuspoliittista kansalaiskeskustelua. Hänen mukaansa YYA-Suomen asenneympäristö ja nyökyttely Neuvostoliiton suuntaan näkyy edelleen kiusallisella tavalla.

– Sen sijaan, että alkaisimme taas kilvan todistaa, ettei Suomen maaperää käytetä hyökkäyksiin Venäjää vastaan, kannattaisi todeta, ettei Venäjää todellakaan uhkaa kukaan eikä mikään, hän sanoo yhteisöpalvelu Facebookissa.

Venäjää uhkaa hänen mukaansa ainoastaan Venäjä itse.

– Ei ole Hitleriä, joka haluaisi idästä Lebensraumia.

Iivarin mukaan Suomessa voidaan olla kiitollisia, että Baltian maat ovat liittyneet Euroopan Unioniin ja Natoon.

– Voimme vain kuvitella, millaista olisi, jos ne olisivat jääneet tai jätetty harmaalle vyöhykkeelle esimerkiksi Ukrainan tavoin.

Sekä EU ja Nato yrittivät hänen mukaansa kehittää tasa-arvoon ja ETYJ:n Pariisin sopimukseen kirjattuihin perusarvoihin perustuvaa yhteistyötä Venäjän kanssa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

– Siinä ei onnistuttu, koska (Vladimir) Putinin Venäjä ei sitä halunnut.
v
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Natoon

Äänestä

Missä ne kaverit oli 90 luvun alussa, silloin Venäjä ei edes huomannut mihin Suomi oli menossa. Voin nyt vain kuvitella trollin ulvoa jos olisimme liittymässä EU Jyri nyt.

Äänestä

Sen sijaan, että alkaisimme taas kilvan todistaa, ettei Suomen maaperää käytetä hyökkäyksiin Venäjää vastaan, kannattaisi todeta, ettei Venäjää todellakaan uhkaa kukaan eikä mikään, hän sanoo yhteisöpalvelu Facebookissa.

Venäjää uhkaa hänen mukaansa ainoastaan Venäjä itse.

Äänestä
  • Iivarin mukaan Suomessa voidaan olla kiitollisia, että Baltian maat ovat liittyneet Euroopan Unioniin ja Natoon.

    – Voimme vain kuvitella, millaista olisi, jos ne olisivat jääneet tai jätetty harmaalle vyöhykkeelle esimerkiksi Ukrainan tavoin.

    Sekä EU ja Nato yrittivät hänen mukaansa kehittää tasa-arvoon ja ETYJ:n Pariisin sopimukseen kirjattuihin perusarvoihin perustuvaa yhteistyötä Venäjän kanssa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

    – Siinä ei onnistuttu, koska (Vladimir) Putinin Venäjä ei sitä halunnut.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Iivarin mukaan Suomessa voidaan olla kiitollisia, että Baltian maat ovat liittyneet Euroopan Unioniin ja Natoon.

    – Voimme vain kuvitella, millaista olisi, jos ne olisivat jääneet tai jätetty harmaalle vyöhykkeelle esimerkiksi Ukrainan tavoin.

    Sekä EU ja Nato yrittivät hänen mukaansa kehittää tasa-arvoon ja ETYJ:n Pariisin sopimukseen kirjattuihin perusarvoihin perustuvaa yhteistyötä Venäjän kanssa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

    – Siinä ei onnistuttu, koska (Vladimir) Putinin Venäjä ei sitä halunnut.

    Siinä on paperisälää kerrakseen. Jeltsin olisi halunnut. Putin lopetti hänen rypemisen ja ryömiskelyn.

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERommel kirjoitti:

Sosialidemokraattien entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko arvioi, että Venäjää uhkaa vain Venäjä itse.

Entinen kansanedustaja ja pitkäaikainen europarlamentaarikko Ulpu Iivari (sd.) kritisoi Suomessa käytävää turvallisuuspoliittista kansalaiskeskustelua. Hänen mukaansa YYA-Suomen asenneympäristö ja nyökyttely Neuvostoliiton suuntaan näkyy edelleen kiusallisella tavalla.

– Sen sijaan, että alkaisimme taas kilvan todistaa, ettei Suomen maaperää käytetä hyökkäyksiin Venäjää vastaan, kannattaisi todeta, ettei Venäjää todellakaan uhkaa kukaan eikä mikään, hän sanoo yhteisöpalvelu Facebookissa.

Venäjää uhkaa hänen mukaansa ainoastaan Venäjä itse.

– Ei ole Hitleriä, joka haluaisi idästä Lebensraumia.

Iivarin mukaan Suomessa voidaan olla kiitollisia, että Baltian maat ovat liittyneet Euroopan Unioniin ja Natoon.

– Voimme vain kuvitella, millaista olisi, jos ne olisivat jääneet tai jätetty harmaalle vyöhykkeelle esimerkiksi Ukrainan tavoin.

Sekä EU ja Nato yrittivät hänen mukaansa kehittää tasa-arvoon ja ETYJ:n Pariisin sopimukseen kirjattuihin perusarvoihin perustuvaa yhteistyötä Venäjän kanssa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

– Siinä ei onnistuttu, koska (Vladimir) Putinin Venäjä ei sitä halunnut.
v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu