Mä olin joskus aikanaa sellaisen muijan kanssa joka anto panna vain anaaliin tai otti suihin. Oli se eka kertaa aika outoo ja tuntu tosi kinkyltä, enkä mä siitä oikein loppujen lopuksi pitänyt. Sen peruste oli se että hän haluaa säästää neitsyytensä tulevalle aviomiehelleen. Voi jumakaut, et kyllä sitä on kaikenlaisea neitsyitä. Vieläköhän tuo on säilyttänyt neitsyytensä. Terveiset sulle jos luet tämän joskus.
Sinkkuneitsyt
Sinkkuneitsyt
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No ei tuollainen ole muuta kuin sitä, että tahtoo esittää olevansa neitsyt ja "puhtoinen" sille tulevalle aviomiehelleen. Jos oikeasti haluaisi "säästää" neitsyytensä aviomiehelleen, ei kyllä antaisi anaaliseksiäkään muille. Ja mielestäni anaaliseksi kuitenkin on paljon likaisempaa kuin vaginaalinen seksi.
Itselläni se menee näin:
* helpoiten annan vaginaalista seksiä (kaikki seksipartnerit, paitsi ne muutamat jotka ovat ainoastaan sormettaneet tai nuolleet minua, ja niitä en laske edes kumppaneiksi koska en ole ollut kosketuksissa heidän peniksensä kanssa)
* toiseksi helpoiten suuseksiä (komeat/söpöt kumppanit tai varsinaisissa poikaystävissä jopa tavikset, ne muutamat taviksen näköiset yhden illan jutut taas saivat ainoastaan vaginaalista seksiä)
* kaikkein vaikeiten anaaliseksiä (tähän mennessä ainoastaan vakipanolle yksi kertakokeilu ekan poikkiksen kanssa, vaikka jokaikinen kumppani onkin anaalia ehdottanut totaalikokematonta lukuunottamatta)
Naista kun kiihottaa tarpeeksi nii antaa kyllä pilluakin vaikka on neitsyt. Olin kerran yhden tyttön luona ja meni homma kiihkeeksi, tyttö antoi nuolla mutta sanoi ensin että ei halua panna mutta oli niin kiimainen että antoi mulle pillua vaikka oli neitsyt.