Finalisteista Stella Cristinen esitys on ehdottomasti ehein, ja biisi moniulotteisuudessaan kaikista mielenkiintoisin. Esitystä on pakko katsoa aina vaan uudestaan ja uudestaan, ja biisi paranee vaan kerta kerran jälkeen. Lajissaan täydellinen esitys! Esityksestä ei puutu mitään. Taatusti erottuu edukseen mitäänsanomattoman euroviisumössön keskellä toukokuussa.
Kakkoseksi yltää Tuuli Okkonen, jonka lavaesiintyminen oli niin ikään eheä. Biisi kaunis, lavatoteutus napakymppi.
Mikael Saaren esitys muutoin hyvä, mutta tanssijan liiallinen hääriminen laulajan kimpussa häiritsi. Saman "kyöhnäämisen" voisi toteuttaa vallan mainiosti pelkällä ja pelkistetyllä "taustavideolla", jolloin laulaja ja hänen upea äänensä saisivat niille kuuluvan huomion! Miettikää ylen porukat koreografeineen muitakin mahdollisuuksia toteutukseen kuin ainaisten tanssijoitten mukaan ottaminen!!!
Saara Aallon biisi ei vedä vertoja edellisille. Hyvä esiintyminen ei pelasta keskinkertaista musiikillista antia. Laulu on vähän uikuttamista, sorry Saara! Oma sävellyksesi muutama vuosi sitten oli paljon parempi.
Barbe_Q:n biisi hyvä ja kitaraosuudet jäävät mieleen. Lavaesitys erinomainen, mutta heikkokohta on laulajan äänen voimattomuus. Noin dynaaminen biisi vaatii todella POWERIA laulajan ääneltä. Nyt se puuttuu. Sandhan ääni siihen sopisi paremmin!
Annican ja Kimmon biisi kaunis, ja sävellyksen puolesta hyvä ehdokas, mutta lavatoteutus, puvut ja laulajien vuorovaikutus ovat puutteelliset.
Ensiksi asut vaihtoon kernaasti! Ne olivat vanhanaikaiset. Tilalle farkut ja nahkarotsit kummallekin, jotka tukevat biisiä. Peili-idea lavalla hyvä, mutta vaatii vielä kehittelyä;
peilin näkyminen peilistä saa aikaan mielenkiintoisen ja tehokkaan perspektiivin, jossa peili toistuu pitkänä jatkumona. Laulajat, laulakaa toisillenne, tunteella. Tunne on tähän saakka puuttunut. Vielä voitte parantaa.
Sandhan ääni upea vahvuudessaan. Biisikin ihan ok, joskin sen tyyppisiä on niin paljon viisuskaboissa. Asu oli suorastaan karmea, josta pitkä miinus.
Hännille jäävätkin sitten kaikki loput finalistit.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samaa mieltä. Ja Stellaa jo äänestinkin ylen ennakkoäänestyksessä finaalivoitoon :)