Jättäjän sydän murskana

Alettiin seurustella vuonna 2009, alusta asti suhde oli aika hankala, vaikka rakkautta olikin. Riideltiin paljon, mies ei ottanut minua huomioon, tein aina kaiken yksin. Asuttiin 3 vuotta yhdessä. Mies halusi erota vuonna 2012. Vuosi myöhemmin halusin edelleen hänet takaisin vaikka minulla oli ns uusi suhde. Mies tulikin uudelleen kuvioihin, jätin tämän uuden suhteeni ja alettiin seurustella vanhan mieheni kanssa uudelleen 2013, mutta jäätiin asumaan omiin uusiin koteihimme. Aluksi kaikki oli muuttunutta, mies otti enemmän minua huomioon, silti ei tuntunut minusta hyvältä, minua ahdisti. Ahdistus paheni koko ajan ja minun oli pakko tehdä ratkaisuni ja päätyä eroon alkuvuodesta 2014. Loppukesästä mieheni tuli kertomaan taas kuinka hän minua rakastaa ja otin hänet takaisin, vaikka olin edelleen pohjalla ahdistukseni kanssa. Joudun edelleen käymään psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa. Jatkettiin vaikka ahdistukseni oli kova, välillä ahdistus oli lähes tulkoon poissa, mutta välillä se kumpusi takaisin. Vuonna 2015 lähdettiin reissuun, matka oli ihana. Mieheni sairastui matkamme jälkeen ja joutui sairaalaan, ajoin joka päivä katsomaan häntä 100km päähän. Mieheni pääsi sairaalasta ja muutti kilometrin päästä minua, aiemmin välimatka oli 50km, silti hän otti kämppäkavereikseen oman veljensä eikä minua. Harmitteli tätä jälkikäteen. Olin aina puhunut, että haluan naimisiin ja lapsia, mieheni aina sanoi ettei vielä. Me olemme 25vuotiaita. Yhtäkkiä huomasin taas oloni pahenevan enkä halua enää joutua ahdistukseni kanssa pohjalle, tein päätöksen ja otin eron. Mieheni ei olisi halunnut erota. Sanoi, että tämä oli sitten tässä. Hän ei enää ikinä halua alkaa kanssani, jos nyt lähden. Lähdin ja annoin syyksi sen, että olisi pitänyt vielä taas odottaa 5 vuotta lapsia ja naimisiin menoa. Erosta 2kk oltiin mieheni kanssa samoissa pirskeissä, hän useaan kertaan halusi jutella kahden kesken. Kertoi, että olisi kosinut nyt keväällä, oltaisiin menny vuonna 2017 naimisiin. Se sattui minuun todella paljon. Hän kertoi, että oli laittanut Facebookiin laulun, joka kuvastaa rakkauttaan minuun. Laulun nimi oli "liian hyvää ollakseen totta". Olin aivan palasina. Samana iltana menimme hänen vanhemmilleen kylään, he itkivät koska tulimme yhdessä. Mieheni kertoi heille rakastavansa minua eniten maailmassa (hän ei ikinä ole sitä ennen tehnyt). Vilkaisin mieheni puhelinta kun näytin hänelle yhtä juttua ja oma puhelin oli jossain. Siellä oli vieraalta tytöltä tulleita viestejä. Hämmennyin, mieheni kertoi, että hänellä on jotain peliä erään tytön kanssa, jolla on lapsi!! Nähtiin muuten vain mieheni kanssa viikon verran joka päivä, sitten jäin omiin oloihini miettimään mitä minun pitäisi tehdä. Tiedän hänen rakastavan minua ja minä häntä, mutta mikä mättää? En tiedä.
Pari viikkoa sitten mieheni laittoi viestiä voidaanko nähdä, en kyennyt. Nyt pari päivää sitten mieheni päivitti Facebookiin, että on aloittanut uuden suhteen tämän tytön kanssa, joka tosiaan on 7 vuotta miestäni nuorempi YH-äiti. Olin kuin puulla päähän lyöty, minun kanssa ei voi lapsia tehdä vielä, mutta hän voisi ollaa toisen lapsen kasvatukseensa. Soitin hänelle mitä tämä tarkoittaa, oli aluksi, että mitä tämä asia minulle kuuluu, mitta lopulta pyysi meidän näkevän. Nähtiin seuraavana päivänä, olin itkenyt koko vuorokauden, olin aivan rikki. En voinut uskoa tätä. Mieheni kertoi että alkoi uudelleen tapailla tätä tyttöä sen jälkeen, kun sanoi minulle, että se on nyt ohi sillin pirskeissä. Muisteltiin koko ilta meidän taivalta ja hetkiä hyviä, että huonoja. Heitin hänet autolla kotiinsa ja hän halasi minua ja kertoi, että oli sanonut uudelle tyttöystävälleen, että ei saa olla vihainen hänelle siitä, että me edelleen näämme, olen kuulema hänelle tärkeä. Se oli kuulema tytölle ok asia.
Olen täysin rikki, mikään ei ole ikinä tuntunut näin pahalta. Hän heittää meidän 6 vuoden suhteen alle kuukausi eron jälkeen unholaan ja alkaa tapailemaan yh-teiniäitiä ja 4kk erosta päätyy laittamaan sen fb-seinälleen. Hän tosiaan kun ei ole sitä tyyppiä, että virallistaisi mitään tälläistä hetken mielijohteesta. Eikä hän ollut sitä edes halunnut laittaa Facebookiin vielä, mutta tyttö halusi, eikä hän voinut kieltäytyä, vaikka oli kuulema miettinyt minun tunteitani. Nyt kun hän näki minut eilen ja tajusi kuinka paskana olen, hän sanoi virallistamisen olleen virhe vielä.
En voi uskoa tätä. En pystynyt menemään tänään edes töihin. Olen ihan pirskaleina. En tiedä mitä tehdä, mihin mennä, en halua puhua tästä kenellekään. Äiti yritti jutella aiheesta niin heitin mukin seinään. En jaksa syödä. En halua, en halua. Miksi näin nopeasti?? Miksi joku nuori teiniäiti? Miksi miksi miksi? Miten voi unohtaa noin nopeasti minut ja meidän yhteisen lemmikin ja ottaa tilalle kaksikymppisen äidin ja hänen isättömän lapsen??
En enää tiedä mitä ajatella mistään, vaikka minä eron halusinkin ja se varmasti oli oikea ratkaisu niin miksi tämä tuntuu niin pahalta.
Hajoan.