Jätetään presidentti ja ministerit solvausten ulko

12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Lähetän joka viikko solvaavan kirjeen J.Sipilälle. Kun eivät tunnu tehoavan niin muutan viestiä ilkeämmäksi viikko viikolta. Ovat jo aika rankkoja.

Äänestä
  • On se Sipilä paksunahkainen mies, ei tee mitään vaikka tietää kansan olevan raivoissaan hallituksen pakolaispolitiikasta. Kyllä sitä voi solvatakin.
    Rajat kiinni ja heti, sillä Kreikasta lähtee kohta pakolaisvyöry joka polkee Suomen jalkoihinsa.
    Jokainen maa tyrkkii hyökyaaltoa eteenpäin, kunnes pakolaiset ovat pussinperällä Suomessa.

    Äänestä

Päättäjien pitäisi kuunnella kansaa ja muistaa, että Perustuslain mukaan valta Suomessa on kansalla!

Suomalaiset eivät halua enää yhtään enempää maahanmuuttajia, sillä jo nyt on kaikki järjelliset mittasuhteet ylitetty.

Päättäjät eivät uskalla rikkoa kohtuuttomiakaan kansainvälisiä sopimuksia, vaikka kyseessä on poikkeustilanne, jollaista sopimukset eivät aikoinaan osanneet ottaa huomioon. Mihin on kadonnut terve järki, kun tilalle ovat astuneet nämä seipään nielleet ukot? Alku oli lupaava, mutta maailma pisti Suomen polvilleen ja päättäjät ovat osoittautuneet päättämättömiksi ja kansaltansa korvansa ja silmänsä sulkeviksi.

Äänestä
  • Äläs nyt höpöjä puhu. Suomen kansalla ei ole mitään valtaa, eikä kansanedustaja edusta kansalaisia vaan omaa itseään. Omat edut kuntoon, ei kansasta ole väliä. Kansa voidaan jättää ilman mitään etuja. Vaalilupaukset ovat suurinta valheiden sorinaa, ei mitään todenperäisyyttä yhdelläkään vaalilupauksella.
    Kohta on taas vaalit ja ehdokkaat tulevat kalastelemaan ääniä lupaamalla äänestäjille sitä ja sitä mukavaa ja hyvää, kaikki valetta, mitä lupaavat, johan se on nähty joka ikinen kerta.

    Äänestä

Kun et kuuntele kansaa, niin kansa ei kuuntele sinun ääntäsi, kun seisot teloituskomppanian edessä.

Äänestä

Ennen ylpeä suomalaisuudesta ja kunnioitin päättäjiä.nyt jos näkisin niin varmaan keskaria näyttäisin!ja ei enää voi olla ylpeä täällä mutujen saastuttamassa paikassa!

Äänestä

Hyvää työtä tekevät verrattuna edellisiin hallituksiin.

Äänestä

Suomea kaatavat "ministerit" ansaitsevat kuulla solvaukset!!

Äänestä

Ahneet valkokaulusrikolliset.Kansa ei noita olisi valinnut jos olisi tiennyt
totuuden.Laki velvoittaa kertomaan omaisuudestaan jakytköksistään
talous elämään.Monta ministeriä kiersi lain.Todella uskottavia ovat.

Äänestä

Kahvia ja kokista jokaisen niskaan.Ja paljon.

Äänestä

Kunnioitus on ansaittava joka päivä uudestaan. Ei se arvonimella tule kuin manulle illallinen. Sitten kun päättäjät oppivat kuuntelemaan kansaa, se voi ansaita kunnioitusta.

Äänestä
  • Salakuunteluako?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pulinatpois kirjoitti:

Kunnioitetaan kansan valitsemia ylimpiä päättäjiä.

https://www.stara.fi/2016/02/23/nainen-solvasi-presidenttia-aviomies-haastoi-oikeuteen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu