Istahdin juuri autooni ja naputtelen hätäsanoman. Tankattuani, kävelin kuin kuka tahansa sisälle maksamaan, koska halusin Vichyä rankan duunipäivän jälkeen.
Jonossa edessäni oli nainen, jonka hameen alta roikkui karvaton häntä. Se laahasi lattialla hänen askeltensa mukana, ja toisinaan heilahteli kuin vihainen ruoska. En uskaltanut katsoa naista silmiin. Piilouduin vessaan niin pitkäksi aikaa, että hän poistui rakennuksesta. Oletan, että olento ei ollut ihminen.
Missä voin rukoilla varjelusta ja pelastusta sielulleni?
(Hihitystä)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maailmassa syntyy vuosittain keskimäärin 60 hännällistä ihmistä.
Joillakin ihan pieni töpö, joillakin hieman pidempi pätkä.
se on niin että kirkkoon ei ainakaan kande mennä ne on niin out ettei niitä ole kohta olemassa ja jos taas jotain muuta tahoa miettiin sitä varjelusta silmälläpitäen niin se vois olla vaik poliisilaitos mutku ne kattoo vähä vinoon jos menet puhumaan hännällisistä ihmisistä eli ei ehkä ihan paras idis mut onhan sitten nää pakolaiskeskuksetkin nykyään että sinnehän voi mennä pyllistelemään ja pyytämään armoa eivät ainakaan kato vinoon jos meet polvilles ja anelet armoa ja varjelusta suomeksi sillä eihän en ymmärrä mitä sä sanot mutta ymmärtävät että sä rukoilet
Kiitos vastauksista.
On tosi mahtavaa, että kirjoittavien kanssaihmisten reagenssi on niinkin voimakkaalla tasolla, että lopputuotteesta syntyy kudokselle ajatuksen tasoinen päämäärä.
Tunnen eläväni jälleen näiden kauheuksien jälkeen, joita Shellillä koin. Nyt tuo alimpien helvetillisten kerrostumien raadonhajuinen ja kuivakka Kerberos, joka oli ottanut hirviönaisen muodon, näyttäytyi minulle päiväunissani fressiltä Venukselta simpukankuoressa kietoutuneena hiuksiinsa. Minä ja penikseni voimme hyvin.
Vielä kerran, kiitos.
(Reps)
Nyt on jäänyt lääke ottamatta.Eikös me sovittu että otat lääkkeesi.
Nyt heti sinun on otettava 1 pilleri.Siis aivan heti.