Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.
Joel.3:14
Joel.3:14
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Lisään tähän vielä paaston aloitusajan niin muistan sen myöhemmin. klo 15:32
Goog hyökkää vain Israeliin.
Putin kokee olevansa Jumalan valitsema. Voi tulla homolain takia Suomeen sotajoukkoineen. Tukholman profetia kertoo että Suomeen tulee Venäjä eli Goog.
Tässä unelmoinitosuus:
Lähden pakoon Kanadaa. Moottoriveneellä pakolaisena, mutta en kuitenkaan pakolaisena ala sitten tappamaan kanadalaisia allahilaisena vaan teen töitä siellä vaikka ilmaiseksi kiitollisena sitä että saan olla siellä samaan aikaan kun homot laitetaan selkä seinää vastaan ja muut homostelulaista vastuulliset.
>> Lähden pakoon Kanadaa. <<
Siellä on jo tasa-arvoinen avioliittolaki jo kymmenen vuotta.
"Samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin Kanadassa liittovaltiotasolla 20. heinäkuuta 2005."
Austraalia on hyvä maa, edelleenkin. Siellä ei pervoja eikä matuja pokkuroida!
Koita ensin kasata 1 000 000 Australian dollaria valtiolle, ja toivo ammattisi kelpaavan maan viranomaisille. Austraaliakin on ollut jo lähempänä homojen avioliittoja.
Siis oli lähellä 2800 vuotta sitten, ettei nyt totuus unohtuisi.
ainaki gookin sodan jälki on sellaista että se voisi olla ydinpommin jäljiltä tai Jumalan tuhon jäljiltä.
kuolleita haudataan kauan. hautaustoimisto kannattaa perustaa Josafatinlaaksoon, sillä haudattavia venäläisiä ja muslimeja riittää paljon ja pitkäksi aikaa.
Kuolleen naamasta kuva ja nettiin, ja omainen Venäjällä ja muslimimaassa saa maksamalla vainajalleen kunniallisen hautauksen esim. joukkohaudan sijasta vain hintaan 666 euroa.
Iran, Israelin arkkivihollinen saa tuotapikaa ydinaseensa valmiiksi ja sitten se alkaa.
Kiireesti vaan rahat hihhulisaarnaajille!
Saudi-Arabialla on nyt hallussaan ydinaseita, jotka se on ostanut Pakistanilta.
https://youtu.be/WOBuXlouel8
Kolmen viikon sotaharjoitukset menossa saudeissa. Osallistujat 20 maasta, väitetään olevan 350 000 miestä ja kaikki härvelit. Alkoi 15.2.16.
Arab Islamic Nations Prepare for "Northern Thunder" Assault
https://www.trunews.com
North Thunder: UEA troops arrive in Saudi for biggest military exercise in region
http://www.emirates247.com/news
Birgitta Silvennoinen: US blogi, Alkaako III maailmansota...
Tulitaukoa yritetään Syyriassa. Syynä on että Saudi-Arabialla on 350000 sotilasta valmiina hyökkäämään Syyriaan. USA ja Venäjä nyt molemmat pelkää suursotaa, mikä onkin terveellistä.
HUOMIO, OLEN VALMIS ITSEKIN KUOLEMAAN JA TIEDOKSENNE NIIN KUOLEN JOKA TAPAUKSESSA JOSSAIN VAIHEESSA TAI YLÖSTEMPAUDUN, AIVAN YKS HAILEE MULLE KUOLENKO VAI ELÄNKÖ, KUNHAN SAAN OLLA SIELLÄ MISSÄ JEESUS ON KOSKA SILLOIN VASTA PÄÄSEN ELÄMÄÄN TÄSTÄ MAALLISESTA RUUMIISTA VAPAUTUTETTUNA!
Kiitos tästä uutisesta. Itseäni nämä uutiset hymyilyttävät vaikkakin tiedän mitä aikanaan seuraa, 2 profetoituaasiaa. menipä asiat sitten millä tavalla tahansa:
1. Kolmannes ihmiskunnasta kuolee ilmestyskirjan mukaan ja uskon ja tiedän niin tulevan tapahtumaan. Vain kolme mahdollisuutta kolmanneksen ihmiskunnasta kuolemiseen: Ydinpommi maapallon homosyntihyväksyntäiseen hanuriin tai useampi ja pum, maanjäristys ( yellowstone, maailman suurin maanjäristys ), Taivankappale, tarpeeksi iso möhkäle meteoriittia homosyntiliittoja ihmissiunaavaan maahan.
2. Jeesus tulee takaisin.
https://www.youtube.com/watch?v=pmtV34WxAPI
Tuossa on merkkejä taivaalla. Huomaa kuinka ilmeisesti homostelunsyntiä syntihyväksyvät naispaimenet ateistit reagoivat uimarannalla Indonesiassa.
Tämä on Mellerin tiedon taso: Kipinä-Lehti 2.1999. Tapahtuuko tempaus tänä kesänä? Siihen sopisivat paitsi nyt alkanut rauha, myös Nostradamuksen ennustus heihäkuussa 1999 alkavasta maailmansodasta sekä 11.8.1999 tapahtuva profeetallinen auringonpimennys.
Sinä jaksat tuota samaa lainata jatkuvasti. Huomaat kai kysyvän eikä toteavan rakenteen lauseessa?
Hyvä että joku lainaa näitä humpuukiprofetioita. Niillä lyödään luu kurkkuun kaikkitietäville "kaiken tietäville."
Ole hyvä tästä voit valita aiheen.
https://www.google.fi/webhp?sourceid=chrome-instant&ion=1&espv=2&ie=UTF-8#q=leo meller youtube
Kuinka monesta toteutuneesta profetiasta Jumala on Raamatun on meille kertonut?
1. Ei yhtään
2. Kolme
3. Yksitoista
4. Jokin muu määrä
Sotijat kokoontuu ja kaatuu kaikki Israelin vuorille, sanan mukaan.
... ja Damaskos katoaa kaupunkien luvusta. Ennustaa pofeetat.
ennustivat oikein, halleluja!
Vääryyden hallitessa Gogin prinssin ja muslimien mustaa paatunutta sydäntä hän on valmis tekemään valheliiton muslimien " ikuisen vihollisen" Israelin valtion presidentin kanssa. Valheliitto on alusta asti valheelliseksi tarkoitettu, jotta Goog muslimiliittolaisineen onnistuvat saamaan valheen rauhasopimuksen aikaiseksi. Jumlan ilmoituksne mukaan tämä valherauhaan aikaansaaminne onnistuu, ja lievästi sanoen yksinkertaisilta vaikuttavat juutalaiset uskovat saamiinsa rauhantakuisiin. Poikkeuksena messiaaniset, Jeesukselle uskolliset juutalaiset Israelissa ja maailmalla.
Valherauhan taustalla on Israelin valtion sotilaspuolustuksne alasajo ja kun se on arvioitu tosiasiaksi niin Googin hyökkäys tapahtuu muslimiliittolaisineen ja kenties Kiinan armeijakin on mukana, siltä näyttää tämän päiväisen politiikan seuraavia oletettavia siirtoja ennakoivassa valossa.
Rauha on vain keino ja ansa Israelille. Kuitenkin Googin armeijaa ja muslimeja yllättää suurui yllätys. koraani vaatii jokaista muslimi osallistumaan sotaan Israelia vastaan, ja näin näyttää että Gogin sotaa se tarkoittaa.
Lisään vielä, arvoisa lukija, yhden asian. Ruumiita tulee olemaan 7 kuukautta kestävän hautauamisajan kestäväksi ajaksi, joten muslieita tulee varmasti itse Gogin armeijan ja liittolaisarmeijan mukana yksityisinäkin koraanin tottelijoina murhatakseen juutalaisia.
Koko ajan alkaa jokin sisäinen aavistus minussa vahvistumaan ja se on tämä:
Jeesus tulee yllättäen, hetkenä jota emme arvaa, Gpgon sodan voimme arvata suunnilleen milloin se alkaa, mutta emme tarkalleen.
Joka tapauksessa kun Gogin sota alkaa niin kukas se silloin palaa tai jos olet nukkumassa Hänen jo palattua niin voi olla etttä näet televisiosta elämäsi muuttavat uutiset, jollet ole siinä vaiheessa ylöstemmattuna. Minua jännittää, minua kutkuttaa lähitulevaisuuden odottaminen. Uskova, älä vaan luovu uskostasi, pidä siitä kiinni kuin mereen pudonnut pelastusrenkaasta.
Jumalan siunausta Jumalan lapsille, jokaiselle.
" Gpgon sodan voimme arvata suunnilleen milloin se alkaa, mutta emme tarkalleen."
Valherauhan sopimuksen sybbytyä muslimifilistealaisten ja Israelin välille on sitten eri asia, siitä pystymme ennakoimaan Jeeesuksen paluun ajankohdan lähestulkoollisesti, eikös Hän Gogin sodan aikana palaa ( ? )
Taputtakaa käsiänne, Herralle hymyilkäätte, pelotta riemuitaatte, tulevaan varustautuin, ruokaa ja juomaa piilopaikkaan viekää, mistä tietää mitä tulevaisuudessa liekää, nälänhätää ja jumalattomuuden mätää. Ilman pedon merkkii, ei saa kaupasta ruokaa uskova Erkkii, silloin hyvä hiipii kätköpaikkaan, sipsipussin yhden sadasta avata, niin saa suusi chipsiä napsaa, hyvä on siinä eteenpäin sillä energialla viikkokin jaksaa, Lidlissä pusisilinen reippaasti alle euron maksaa, satakin pussia helposti piiloon kantaa jaksaa.
Oi kuka asuu maaseudulla, siunattu on ahdingon ajassa suurela edulla. Siellä on paikkoja minne mennä, on luonnossa ruoanlähteitä monia, ei tarvitse syödä ponia eikä konia.
Hesekiel:
39:1 "Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
39:2 Minä kuljetan sinua, talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.
39:3 Mutta minä lyön pois jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta kädestäsi.
39:4 Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.
39:5 Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.
39:6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
39:7 Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.
39:8 Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: tämä on se päivä, josta minä olen puhunut.
39:9 Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta;
39:10 eivät he kanna puita kedolta eivätkä hakkaa metsistä, vaan pitävät polttoaineina aseita. Näin he saalistavat saalistajiaan ja ryöstävät ryöstäjiään, sanoo Herra, Herra.
jne.
Onpahan melkoisia aseita poltettavana...
Ette usko vai ?
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/10/Seydou-Kouanda-Aboul-Draman-pa