Riitely ja eropuheet

Hei!

Olen suhteessa miehen kanssa, jonka olen tavannut yli 2 vuotta sitten. Erosimme vuosi sitten jouluna, mutta päädyimme yhteen viime kesänä.

Tuntuu, että miehen on vaikea sitoutua. Hän ei panosta suhteeseemme ja toisaalta emme puhu paljon yhteisestä tulevaisuudesta. Hän on etäinen ja usein omissa oloissaan.

Riitelemme jonkun verran. Usein riidat lähtevät siitä, että mä koen, ettei mua ole huomioitu. Usein riitatilanteessa mies ottaa esiin eron. Hän kertoo haluavansa erota ja usein juttelee sellaisia, ettei ole enää pitkään aikaan halunnut olla yhdessä. Mies sanoi usein, että ainoastaan kun on vihainen uskaltaa ottaa eron esille. Kuitenkin kun saamme sovittua, tilanne palaa aina ennalleen ja mies haluaakin olla yhdessä.

Tilanne on mulle raastava. Huomaan, että olen alkanut odottaa ja pelätä eroa, että milloin se tapahtuu. Haluaisin olla yhdessä, mutta suhde tuntuu epävarmalta, enkä osaa luottaa, että se kestää. Myös ero ahdistaa.

Näiden erojuttujen lisäksi olen ymmärtänyt, että mies juttelee kavereilleen, että tämä meidän homma pitäisi laittaa pakettiin, ettei tämä tule toiminaan. Mulle hän sanoo, että haluaa olla yhdessä ja kertoo kyllä jos haluaa erota.

Tiedän, että hänellä on ollut vaikeuksia rakastaa edellisessä suhteessa. Yhdessäolo oli silloinkin vaikeaa ja suhde etäinen.

Kaipaisin kommentteja ja tukea - kiitos!
4227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa miettiä asiaa omasta näkökulmasta, että minkälaisen suhteen sinä haluat? Oletko tyytyväinen siihen mitä suhteelta saat? Kirjoituksestasi perusteella sinua ei huomioida tarpeeksi, mies ei panosta suhteeseenne ja on etäinen, ettekä puhu yhteisestä tulevaisuudesta ja suhteessa on epävarmuutta, mikä aiheuttaa epäluottamusta. Mies ei ilmeisestikään halua mitään tiivistä parisuhdetta, jossa tulevaisuutta suunniteltaisiin yhdessä, jota sinä itse juuri olet hakemassa, joten jos haluat elämääsi sellaisen, niin nykyisesi kanssa se ei onnistu. Kysypä häneltä, mitä hän suhteeltanne toivoo ja minkälaisen haluaa, niin eiköhän se sillä selvene, mutta tuosta kirjoituksestasi tuon päätelmän tein. Sinä et voi hänen ongelmaansa parantaa, mutta voit päättää kuitenkin suhteen omalta osaltasi, jos et saa siltä mitä haluaisit kuin odottaa, että tulet jätetyksi.

Äänestä

Tuoko tuo suhde sinulle voimavaroja ja turvallisuuden tunnetta ja jaksamista arkeesi?

Parisuhteen pitäisi olla voimavara ja turvapaikka. Pitkissä suhteissa tulee myös vaikeita hetkiä ja parisuhde vie voimia, mutta teidän pitäisi olla vasta "kuherruskuukausi"- vaiheessa. Jos nyt jo suhde vaatii enemmän kuin antaa, niin miksi oikeastaan olette yhdessä?

Äänestä

Tuota noin, meillä suhteessa eukko ei puhu eikä hänelle voikaan puhua ilman, että hän raivostuu ja menettää kokonaan malttinsa.
muutoin kaikki sujuu hyvin jos ei vaan puhu mitään ja toimii hänen pillinsä mukaan.

Äänestä

Tuntuu kirjoituksesi perusteella siltä, että roikut ajatuksessa ja toiveessa, siitä millainen suhteenne voisi olla. Avaa silmäsi, niin raskasta kuin se onkin, hän ei halua samaa kuin sinä. Puolison pitäisi olla se, joka kannustaa ja tukee - ei uhkaile erolla ja valita.
Tuhlaat tyypin kanssa aikaasi, aikaa jonka voisit käyttää erosta toipumiseen ja oikean, molemminpuolisen rakkauden löytymiseen. Tsemppiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuu-li-a kirjoitti:

Hei!

Olen suhteessa miehen kanssa, jonka olen tavannut yli 2 vuotta sitten. Erosimme vuosi sitten jouluna, mutta päädyimme yhteen viime kesänä.

Tuntuu, että miehen on vaikea sitoutua. Hän ei panosta suhteeseemme ja toisaalta emme puhu paljon yhteisestä tulevaisuudesta. Hän on etäinen ja usein omissa oloissaan.

Riitelemme jonkun verran. Usein riidat lähtevät siitä, että mä koen, ettei mua ole huomioitu. Usein riitatilanteessa mies ottaa esiin eron. Hän kertoo haluavansa erota ja usein juttelee sellaisia, ettei ole enää pitkään aikaan halunnut olla yhdessä. Mies sanoi usein, että ainoastaan kun on vihainen uskaltaa ottaa eron esille. Kuitenkin kun saamme sovittua, tilanne palaa aina ennalleen ja mies haluaakin olla yhdessä.

Tilanne on mulle raastava. Huomaan, että olen alkanut odottaa ja pelätä eroa, että milloin se tapahtuu. Haluaisin olla yhdessä, mutta suhde tuntuu epävarmalta, enkä osaa luottaa, että se kestää. Myös ero ahdistaa.

Näiden erojuttujen lisäksi olen ymmärtänyt, että mies juttelee kavereilleen, että tämä meidän homma pitäisi laittaa pakettiin, ettei tämä tule toiminaan. Mulle hän sanoo, että haluaa olla yhdessä ja kertoo kyllä jos haluaa erota.

Tiedän, että hänellä on ollut vaikeuksia rakastaa edellisessä suhteessa. Yhdessäolo oli silloinkin vaikeaa ja suhde etäinen.

Kaipaisin kommentteja ja tukea - kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu