Uskonnon naisistuminen näyttää tosiasialta. Samalla on syntynyt kummallisia miestyyppejä joita suositaan uskonnollisissa piireissä. Olen tavannut fanaattisia moralisteja, kreationisteja, homojenvihaajia, auktoriteettihakuisia, seksuaalisuutensa ja aggressiivisuutensa piilottaneita miehiä. Surkuhupaisimpia ovat miehet, jotka eivät saa valita itse omaa uskontoaankaan: saadakseen naisseuraa he joutuvat ”tulemaan uskoon”. Koska kriittisyys uskonnollisen yhteisön ideologiaan tai toimintaan on kiellettyä, kasvaa seurakunnissa vain alistuneita ja syyllisyydentuntoisia miehiä.
Ennustajia, ihmeidentekijöitä ja uskonnollaparantajia riittää myös kristillisiin piireihin. Ne ovat onneksi kuitenkin kirkollisen pääuoman marginaalissa, mutta joillakin liikkeillä on kirkossakin huomattavaa sananvaltaa. Tällaiseen temppukristillisyyteen kuuluu maaginen raamatuntulkinta ja yksinkertaisten sielullisten ilmiöiden ja ratkaisujen uskominen Jumalan tai Pyhän Hengen vaikutukseksi, vaikka todellisuudessa ne mittaavat vain ihmisen suggestioalttiutta.
Ennustajia, ihmeidentekijöitä ja uskonnollaparantajia riittää myös kristillisiin piireihin. Ne ovat onneksi kuitenkin kirkollisen pääuoman marginaalissa, mutta joillakin liikkeillä on kirkossakin huomattavaa sananvaltaa. Tällaiseen temppukristillisyyteen kuuluu maaginen raamatuntulkinta ja yksinkertaisten sielullisten ilmiöiden ja ratkaisujen uskominen Jumalan tai Pyhän Hengen vaikutukseksi, vaikka todellisuudessa ne mittaavat vain ihmisen suggestioalttiutta.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Juu, täälläkin todistin sitä, että katoliseen kirkkohartauteen meni vain iäkkäitä naisia, heitä oli noin 10.
Mutta miehet asenteillaan ovat karkottaneet väet seurakunnista. Näin se on nähtävä?
Kirkot pitää muuttaa moskeijoiksi. Poistuu ainakin naisenemmistö!
Islam on miehille sopivampi uskonto. Saa ryöstää, raiskata, orjuuttaa ja tappaa pakanoita. Almuja täytyy antaa vain vähäinen määrä ja Ramadaninkin aikana täytyy paastota vain päivällä, yöllä saa mässäillä niin paljon kuin napa vetää. Vaimoja saa ottaa monta ja näiden peltoja saa kyntää silloin kuin haluaa ja jos akka nalkuttaa niin saa antaa nyrkkiä. Ei tarvi myöskään alentua epämiehekkäisiin naistentöihin kuten siivoamaan tai tiskaamaan.
Ainoa huono puoli on, ettei maanpäällisessä elämässä saa juoda alkoholia ja syödä possua. Paratiisissa saa kuitenkin ikuisesti juopotella, mässäillä ja irstailla mielensä mukaan. Siinä jää viikinkien Valhallakin toiseksi.
Kaikkien miesten kannattaisikin alkaa muslimeiksi.
Parempi olla ateisti kuin ryöstää raiskata orjuutta ja tappaa. Monia vaimojakaan ei tarvitse.
Homon reipas tokaisu :D
Miehellä on tarve tulla hyväksytyksi kokonaisena ihmisenä. Hänellä on omatunto, oikeudentaju ja totuuden jano. Hän haluaa kysellä, epäillä ja hakea myös järjellisiä perusteita. Hänellä on myös tarve uskoa, ja etsiä syvyyttä elämäänsä, mutta ei kritiikittömästi. Miehellä on tarve rakastaa ja saada ehdotonta rakkautta. Näitä pyrkimyksiä pitäisi tukea, sillä mitä turvallisempi mies on omasta miehisyydestään ja uskostaan, sitä helpompi hänen on hyväksyä myös erilaisuutta, muita uskontoja ja omaakin keskeneräisyyttään, eikä hänellä ole silloin enää tarvetta syrjiä naisia virkakysymyksissä tai seksuaalisia vähemmistöjäkään kirkossa.
Miksi sinä nainen kirjoittelet olevasi mies? Kieroutta ilmassa. Antikristuksen ääni.
Minusta kristitty mies kirjoitti kuten mies ajattelee. En usko naisen noita noin hyvin tietävän.
evl, sielunhoitaja, vivamossa jne on samaa kaliperia kuin mummo mutta käänteisesti.
Voisitko sinä idiootti nyt lopettaa paskanjauhantasi täällä ja mennä hoitoon? Pilaat meidän muidenkin uskovien maineen:(
Mene sinä atte hoitoon koska kuvittelet jo olevasi uskovainenkin. Taidatkin olla tuon homottaja mulinikki itse :D
Ai niin ja lisäksi pirkko_kuulolla, kristitty-mies jne. Kuulostaako tutulta :D?
Joo, tyypillinen evl:n aloitus. Lähtee itse multinikeillä viemään omaa aloitustaan.
Jaa, olette täynnä vihaa. Siis kuin muslimit tyypillisesti, jos näin hauska vertaus teihin sopisi.
Kyllä, sama tyyppi. Ei vielä ehtinyt haukkua herätysliikkeitä eikä Lehtistä.
Vainoharhaisuutta jossa omat jutut nähdään aina muissa.
En ole kuullut tämän häirikkö -multinikin koskaan sanovat yhtään järkevää sanaa. Jokainen vaan mollaa, parjaa ja aina vaan haukkuu häntä. Hänen mielestään täällä kirjoittaa vaan yksi ja ainut ihminen joka on homo ja ateisti. On ilmeisesti One Way Mission -lahkon porukoissa.
No niin sieltähän se evl, Pirkko_luulolla jne alkaakin kuoriutua :D
Sinua näyttää harmittavan kaikki jotka osaavat ajatella ja kirjoittaa ja jotka ovat vielä uskovia?
Kirjoitustaito on hyvin yleinen Suomessa. Mutta uskovia onkin sitten paljon vähemmän. Ja tuo multinikki jota komppaat ei ole uskova koska haukkuu uskovia. Simppeliä vai mitä.
Yksi niin kehittynyt uskova?
Puuttuuko sinulta munat ja myös aivot?
Munillasiko sinä ajattelet ja aivoillasi kirjoitat?
Taitaa olla hulluja täynnä koko One Way -lahko. Millainen isäntä, sellaisia palvelijat.
Eikö uskova voi "haukkua" uskovia? Kyllä oikea arvostelu on aina tervetullutta myös uskoville. Siitähän kaikki uudistuminen ja uudestisyntyminen alkaa. Luterilaisuuskin syntyi protestista katolista kirkkoa kohtaan. Meitä luterilaisia saa ainakin arvostella. Kyllä me kestämme sen:)
On myös seurakuntia (vapaita) missä on enemmän miehiä kuin naisia.
Patavanhoillisiako?
Kerroppa jokin sellainen vapaa seurakunta
En tiedä yhtään sellaista seurakuntaa ainakaan Suomessa jossa olisi miehiä enemmän kuin naisia. En ole kyllä kaikissa hihhuliporukoissa kiertänytkään.
Tai onko Suomessa sellaista ryhmää kuin esimerkiksi eunukkien kirkkokuoro?
Islam on paljon miehisempi uskonto kuin kristinusko. Ainakin tältä täällä Suomessa näyttää. Muslimithan pääsevät paratiisiin iloittelemaan 72 neitsyen kanssa jos kuolevat uskonsa puolesta. Kristinuskon taivas sen sijaan on aneeminen paikka. Pelkkää harpunsoittoa:(
Kristinusko juutalaisuudesta puhumattakaan ei ole alunperin ollut mikään seksuaalikielteinen uskonto, mutta sellaisiakin lahkoja kyllä syntyi aika pian. Jeesus saattoi itsekin hyvin käyttää prostituoitujen palveluja, olihan hän tiettävästi terve mies. Patriarkatkin kävivät monien vaimojensa lisäksi vielä myös prostituoiduilla.
Spekulointia. "Se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, lepäsi hänen rintaansa vasten".
Kaikki muu on spekulointia.
Oliko tämä opetuslapsi mies vai nainen?
Koska siinä yhteydessä ei puhuttu mitään naisista, niin on todennäköistä kyseessä olleen mies.
Johanneksen evankeliumin alkuperäinen kirjoittaja on Magdalan Maria, joka oli Jeesuksen vaimo. Myöhemmin tämä sensuroitiin paavalilaisten toimesta, koska farisealainen Paavali ei hyväksynyt sitä, että nainen opettaa miestä.