Aina kun Niinistö puhuu Suomen turvallisuuspolitiikasta ja Suomen puolustuspolitiikasta, Niinistö ei voi olla ajamatta Nato-asiaa.
Kun Niinistö ei osaa eikä uskalla keskustella, hän ikään kuin letkautuksilla ja heitoilla, yhdellä sanalla tai sanomisella juristien tyyliin muka muuttaa salakavalasti tyyliin "sehän on lausuttu jo julkisesti" Suomen ulkopoliittista linjaa ja liittää Suomea Natoon.
Niin taas nytkin kun Niinistö joutui selittelemään sotaharjoitussotkujaan USA:n kanssa Suomessa Venäjää vastaan.
Niinistö totesi: "Nato kumppanina turvaamme Suomen alueellista koskemattomuutta".
Kun Suomen linja on oma itsenäinen puolustus eikä Nato kuulu puolustukseemme millään tavalla. Nato ei ole Suomen puolustuskumppani vaan rauhankumppani.
Kun Niinistö ei osaa eikä uskalla keskustella, hän ikään kuin letkautuksilla ja heitoilla, yhdellä sanalla tai sanomisella juristien tyyliin muka muuttaa salakavalasti tyyliin "sehän on lausuttu jo julkisesti" Suomen ulkopoliittista linjaa ja liittää Suomea Natoon.
Niin taas nytkin kun Niinistö joutui selittelemään sotaharjoitussotkujaan USA:n kanssa Suomessa Venäjää vastaan.
Niinistö totesi: "Nato kumppanina turvaamme Suomen alueellista koskemattomuutta".
Kun Suomen linja on oma itsenäinen puolustus eikä Nato kuulu puolustukseemme millään tavalla. Nato ei ole Suomen puolustuskumppani vaan rauhankumppani.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos joskus OIKEASTI liitymme Natoon niin se tapahtuu SITEN, että jopa Tyhmä Tiltu sen huomaa! Sen sijaan SE EI TAPAHDU MITENKÄÄN "pikkuovelasti"!
totta natouttamisen arkkitehdit on Niinistöt.Presidentti ja puolustusministeri.Totta kerrankin yhtämieltä.Nato ei ole kyllä rauhankumppani.Verrrattavissa natsi-Saksaan.
Niinistön sana on niin kuin Raamattu tai Koraani. Tavallinen Pulliainen ei saa sitä tulkita vaan välissä pitää olla pappi. Papin Pulliainen voi itse valita.
Niinistö on niin vähä-älyinen ja oppimaton, että ei ymmärrä, että ei Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia laadita pikkupolitikoinnilla sanoinpas-onpas jo sanottu-yksittäisillä sivulauseilla ja sanaheitoilla kuten oikeussalissa ja poliittissa kyläkokouksissa tehdään.
Suomen uudet sotilasyhteistyöhon liittyvät avaukset pitää tehdä laajempien ulko- ja turvallisuuspoliittisten keskustelujen tuloksena, sillä niillä on merkittäviä sekä kansallisia että kansainvälisiä suoria ja välillisiä sekä välittömiä ja kumulatiivisia vaikutuksia ympäristöönsä ja muihin valtioihin.
Vähä-älyinenNiinistö,
Niinistön Mäntyniemessä yhtäkkiä issekseen keksityt Suomen ulkopolitiikan määritelmät kuten 'Suomi on sotilaallisesti liittoutunut sotilasliittoon kuulumaton ei puolueeton maa' tai nyt viimeisin 'Nato kumppanina Suomi puolustaa alueensa koskemattomuutta' ovat tositilanteissa vain yhden Sauli Niinistön mutinoita kun niitä ei ole käsitelty muualla kuin Helsingin Sanomien ja Ylen sivuilla.
Vähä-älyinen ihminen pääsee presidentiksi vain Venäjällä, missä sotilaat turvaavat mielipiteen muodostusta.
Suomi on länsimainen demokratia ja SIINÄ JENGISSÄ PYSYY!
Järkähtämättä, pelkäämättä ja leuka pystyssä.
Ryssän on aivan turha päissään mitään muuta edes kuvitella.
Niinistö ei ole koko presidenttikautensa aikana tuonut yhtäkään puolustus- ja sotilaspoliittista tai USAn armeijaa, NATOa koskevaa sopimustaan, tointaan, muutostaan, ehdotustaan yhteiskunnalliseen, parlamentaariseen käsittelyyn tai keskusteluun.
SDP vihelsi Niinistön pelin poikki kun hän oli sopinut Suomen Hornettien lähettämisestä Islantiin puolustamaan NATOn ilmatilaa.
SDP pyöräytti asian valiokunnssa ja eduskunnassa, mutta ei pystynyt enää perumaan asiaa ilman merkittäviä mm. taloudellisia ja organisatorisia tappioita, koska Niinistö oli salaa sopinut asiat niin pitkälle USAn, NATOn, Islannin, Norjan kanssa.
Meillä ei ole hallituksessakaan nyt osaavia älykkäitä poliitikkoja.
Kun presidentti on noin sekava ulko- ja puolustuspolitiikassa, poliitikkojen pitäisi aktivoitua ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta Soini on kääntänyt takkinsa, Sipilä ei osaa eikä uskalla ja Stubb panostaa niinistömäiseen Usa-Nato-kieroiluun kulisseissa.
Mikäli suomella olisi itsenäinen puolustus ..mutta kun puolustus on lopetettu noin 100% 30% :n. Suomalaisten hyvinvointi on siirretty muumaalaisille työpaikat jaettu muihin maihin. Piraatteja myyvät jäi ja muutama käytettyjen mattojen sekä vaatteiden myyjä. Suomalaiset on siis ryöstetty . Tähän tautiin auttaa vain Naton täysjäsenyys . Turkin toivotaan poistuvan Natosta kristittyjen tappamisen takia . Koska venäläiset uhkaavat täällä niin siksi.
Suyomella ON itsenäinen puolustus ja 100 %!
Uskotko, että jos Suomeen olisi JÄTETTY halpa kokoonpanolinja niin tuote olisi suomalaisilla palkoilla mennyt yhä kaupaksi! Pokasahat ja heinäseipäät ovat historiaa... elä ajassasi!
Suomalaisia ei ole millään lailla "ryöstetty"! On vain sopeuduttava muuttuviin tilanteisiin ja tehtävvä Suomessa sitä, mitä muut eivät osaa!
Naton jäsenyys suojaa meitä sodalta! Sen jälkeen venäläiset eivät meitä uhkaa!
Kukaan (Venäjä poislukien) ei toivo Turkin eroavan Natosta!
Onko Venäjä uhannut? 70 vuotta on saatu olla rauhassa mut nyt Niinistöjen ja Soinin kaudella voi tilanne muuttua pahemman kerran kun alkoi tuo Nato veljeily!
Kyllä ne jotain ydinaseista höpisee: Tavallisesti sen jälkeen kun ovat laajentaneet aluettaan.
'Veljeily' alkoi vaiun pääsi sisällä! Muuta sinne ei juuri mahdu!
Se on justiin noin kuin kuvaat.Niinistö ei tuo arkoja diilattuja asioitaan oikeaan käsittelyyn vaan mutisee juttunsa sivulauseissa, vihjailemalla, jättämällä lauseet arvoituksellisesti kesken että lopullinen vastuu ei jää Niinistölle ja että kukaan ei saa selvää ja sitten se jälkeenpäin selittää, että "no mutta sehän (esim. Usan sotaharjoitus) on jo käsitelty ja esitelty.
Niinistön puhe on selkeää ja hyvin artikuloitua!
Oma syytetulvasi toisaalta muistuttaa halpaa P-Korean uutislähetystä! Uskottavuutesi on nolln arvoista Tiltu-parka!
Niinistö on viisas mies joka osaa asiansa.
Kaikki kunnia presidentillemme Sauli Niinistölle.
Sauli Niinstöllä ja Stubbilla paine kasvaa kun ovat luvanneet Usalle, että, Suomi on Natossa 2017.
Sanahivuttaminen Natoon on juristi Niinistön keksintöä ja nyt Stubbkin sitä jo harrastaa.
MITÄÄN tuollaista lupausta ei ole annettu vaan kyseessä on tavanmukainen Tiltun sepittämä vale!
Tiltun turha kaakatus ei liikuta ketään!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!