Syömishäiriöstä treenaajaksi

apuuuuva

Tarvitsen neuvoja. Laihdutin itseni vuoden ajaksi reilusti alipainoiseksi, unohdin liikunnan ja kituutin vain matalilla kaloreilla, todella vähäisillä hiilihydraateilla ja olinkin luuta ja nahkaa. Jossain vaiheessa ahmimiskohtaukset alkoivat, saatoin syödä 5000 kaloria päivässä. Päätin palata ruokavalioon joka minulla oli ennen kituuttamista, runsaasti hedelmiä, vihanneksia, hiilihydraattipitoista kasvisruokaa. Pam, salamana tuntui kuin saisin elämäni takaisin. Löysin taas ilon liikuntaan, aloinkin treenata viikoittain zumbaa, joogaa sekä käydä salilla. Lihakset alkoivat näkyä- ja paino nousta. Olen nyt yli 10 kg painavampi kuin laihimmillani. Kroppa on silti kiinteä, lihakset erottuvat, mutta en ole enää vain luuta ja jännettä vaan pehmeämpi mutta silti solakka. Ainakin kuvittelen niin- en luota enää omaan arviooni. Kuvittelen näyttäväni hoikalta, mutta 62kg/170cm...
Olo on hyvä, nautin elämästä ja urheilusta sekä siitä että jaksan liikkua. Valtavat itseinhokohtaukset vaa'alla, ahdistuskohtaukset painonnoususta... Ne murertavat minua. Voiko painonnousu olla lihasta ja hiilarien kertymistä lihaksiin? Jos jatkan sitkeästi, lihonko vain vai tasoittuuko tämä? Syön 2000-2500 kaloria päivässä, kulutan liikunnalla 600-900 kcal päivässä. Ennen saatoin elää 1300 päivässä...
HALUAN jatkaa näin, koska on ihanaa kun on taas energiaa, mutta miten pitää pää mukana painonnousussa, mikä edes on normaalia painonnousua.. Kaipaan rohkaisia ja tsemppiä.

1

107

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lbfofifbffl

      Ensisijaisen tärkeää on että lopetat painon tarkkailun ja keskityt siihen, että olosi on hyvä ja olet onnellinen, sinulla on energiaa liikkua ja elää, syöt terveellisesti ja tarpeeksi, jotta kehosi korjaa itsensä nälän jälkeen. Paino voi vähän nousta, mutta se tasottuu kyllä kun jaksat vain pitää terveellisestä ruokavaliosta kiinni. Kannustaisin sinua käymään ravintoterapeutilla tarkistuttamassa ruokavaliosi monipuolisuus ja varmistamassa, että saat kasvisruokavaliosta tarpeeksi ravinteita ja proteiinia, jotta saat lihasmassaa jolla pidät aineenvaihduntaa yllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1155
    2. 67
      1045
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      823
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      726
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      686
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe