Miksi hallitus teki Suomesta takapajulan?

Hallitus on tehnyt Suomesta vuodessa Euroopan takapajuisimman maan köyhiä kyykyttämällä. Hyvinvoinnista ei ole jäljellä enää yhtään mitään.

Koulutus on hallitukselle pelkkä kirosana. Sairaanhoito on retuperällä. Firmat karkaavat ulkomaille. Pörssiyhtiöiden voittorahat menevät ulkomaisten omistajien taskuihin.

Hallitus yrittää saada yhteiskuntasopimusta aikaan kiristämällä työntekijäjärjestöjä antamalle työnantajajärjestöille täyden tuen.

Pakolaiset tulevat sellaisella väellä ja voimalla vähäväkiseen Suomeen, että maan heikolla pohjalla oleva talous ei kestä sitä. Pakolaisten majoitus- , koulutus- ja ylläpitorahat on revittävä köyhiltä kansalaisilta, koska hallituksen mukaan rikkailta ei voi ottaa mitään pois.
4095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Oli 10 hyvää vuotta ja demarit hallituksessa. Miten kävi? Velkaa, velkaa vain aina lisää ja nyt yli 100miljardia sitä. Olemme edellisten hallitusten tekemien virheiden takia, nyt EU:N huonoin. Meillä on ollut politiikassa erittäin huonoja edustajia, jotka ei ole ajatellut muuta, kuin omaa napaansa ja omia etujaan. Yhteiskuntasopimus on ihan välttämätön ja on leikattava sieltä isommista palkoista eikä aina, vain kaikkein huonoimmassa asemassa olevilta. Velat on pakko maksaa ja se vaatii suuria leikauksia. Leikkauksia on kohdistettava myös yritystukiin. Verokikkailuun on tultava loppu ja myös kokoomuksen on otettava vastuu yhteiskunnasta ja verotusta on kiristettävä.

Äänestä
  • Viimeisen 25 vuoden aikana porvarienemmistöiset hallitukset ovat ottaneet valtavasti lisää velkaa valtiolle. Vanhanen I ja II ja Kataisen hallitukset pahimpia velanottajia.

    Äänestä


  • Kokoomus meille kävi,ja käy edelleen

    Äänestä

Hyvä kysymys, että miksi? Pelkään Suomen ja suomalaisten puolesta todella. Työttömät tuntuvat olevan nyt hallituksen hampaissa, ei mitään dynamiikkaa työttömyyden hoidossa, vain henkistä ja taloudellista väkivaltaa.

Viime vaalikaudella sentäs yritettiin jotain, tuli ns. 300 euron sääntö, saa tienata 300 työttömyysturvan pienenemättä ja joitakin muita vastaavia positiivisia asioita.

Äänestä
  • Edellinen depuliämmähallitus poisti omaisuusveron.

    Äänestä

Pääomatulot ja palakkatulot laskettava verotuksessa yhteen ja verotettava progressiivisella tuloverolla. Pelkkiä pääomatuloja nostavat mysö kunnallisverolle koska nykyään pelkkiä pääomatuloja nostavat käyttävät kuntaplveluja perheineen ilmaiseksi.

Äänestä

Haistakaa paska Sipilän hallituksen rahanahneet olmimininisterit!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Antti Rinne VVO:sta 100000 euroa. Muut ay-demarit rahastavat samalla tavalla asunnoilla ja eläkeyhtiöillä.

    Äänestä

  • Rötös-Antti kirjoitti:

    Antti Rinne VVO:sta 100000 euroa. Muut ay-demarit rahastavat samalla tavalla asunnoilla ja eläkeyhtiöillä.

    Kokkare ja kepupiirit omistavat tuhamäärin vuokra-asuntoja joten turha syyttää yhtä tahoa.

    Äänestä

  • Puolimiljoonaa työtöntä, mitä he haluavat? Onko helpompi marista kaljatuopin ääressä, kuin ryhtyä tositoimiin työttömyyden katkaisemiseksi? Lyöttäytykää yhteen, vallatkaa tyhjä tehdas tai teollisuushalli ja näyttäkää suurella joukolla, kuinka työpaikat olkavat toimia. Perustakaa osuuskuntia ja työyhteisöjä.
    Ei siinä herroja eikä narreja tarvita rahaa nyhtämään. Jaatte tulot suoraan keskenänne.
    Kyllä nyt helvetti puolen miljoonan porukalla jotakin pitäisi osata tehdä. Kai siellä joukossanne on jokunen rippikoulun jälkeenkin vielä koulua käynyt ekonomi ja insinööri? Vai onko miljoona raukkaa tottunut siihen, että käskyt tulee ylhäältä, ja vaan niiden mukaan toimitaan?
    Surkeaa joukkoa! Kela ja sossu ruokkii!

    Äänestä

  • närhinkäki kirjoitti:

    Puolimiljoonaa työtöntä, mitä he haluavat? Onko helpompi marista kaljatuopin ääressä, kuin ryhtyä tositoimiin työttömyyden katkaisemiseksi? Lyöttäytykää yhteen, vallatkaa tyhjä tehdas tai teollisuushalli ja näyttäkää suurella joukolla, kuinka työpaikat olkavat toimia. Perustakaa osuuskuntia ja työyhteisöjä.
    Ei siinä herroja eikä narreja tarvita rahaa nyhtämään. Jaatte tulot suoraan keskenänne.
    Kyllä nyt helvetti puolen miljoonan porukalla jotakin pitäisi osata tehdä. Kai siellä joukossanne on jokunen rippikoulun jälkeenkin vielä koulua käynyt ekonomi ja insinööri? Vai onko miljoona raukkaa tottunut siihen, että käskyt tulee ylhäältä, ja vaan niiden mukaan toimitaan?
    Surkeaa joukkoa! Kela ja sossu ruokkii!

    Valtio se sinutkin ruokkii vaikka leuhka ootkin.

    Äänestä

olka hiljaa rasistit. Raiskaa ne suomalaisetkin! (parodiaa)

Äänestä

Nykyinen hallitus on kaukana täydellisestä mutta on kuitenkin vähiten surkea kaikista hallitusvaihtoehdoista. Jos vihervasuriblokki olisi voittanut vaalit viime keväänä, niin tänne päästettäisiin ihan kaikki halukkaat. Taustoja ei tutkittaisi keneltäkään koska sehän olisi rasismia. Sen lisäksi holtiton velanotto ja julkisen sektorin paisuttaminen kiihtyisi jatkuvalla syötöllä.

Äänestä
  • Sipilän hallitus ei leikkaa mitään osakkeenomistajilta ja maanviljelijöiltä ja siten ERIARVOISTAA suomalaisia.

    Äänestä

  • xlkhgfr kirjoitti:

    Sipilän hallitus ei leikkaa mitään osakkeenomistajilta ja maanviljelijöiltä ja siten ERIARVOISTAA suomalaisia.

    Ei Suomessa ole enää oikeita pientilallisia maanviljelijöitä.
    Ne depuliÄMMÄhallitukset tappoi. Jäljelle jäi vain miljardööri-björnwahlrooseja nostamaan maataloustukia ilman maataloutta!

    Äänestä

  • tee-itse-ympärileikkaus kirjoitti:

    Ei Suomessa ole enää oikeita pientilallisia maanviljelijöitä.
    Ne depuliÄMMÄhallitukset tappoi. Jäljelle jäi vain miljardööri-björnwahlrooseja nostamaan maataloustukia ilman maataloutta!

    Kepuporvari Esko Ahon hallitus yhdessä kokoomuksen kanssa liitti Suomen EU:hun 1995. Siellä syyllinen.

    Äänestä

Kyllä se alamäki alkoi jo silloin kun vihreät alkoivat hassin rikkidirektiiveillä ajamaan tuottavaa "savupiipputeollisuutta" pois Suomesta kuvitellen että toisten paitoja pesemällä maha täyttyy!

VIHERPIIPERTÄJÄT TÄMÄN MAAN AJOIVAT SUOHON MAMUTUKSELLA JA OIKEIDEN TÖIDEN POIS AJAMISELLA!!!!!

Äänestä

Hallituksen toimet on maanpetos

Äänestä
  • Sipilän hallitus on se pienen pieni olemassa oleva oljenkorsi. Jos Sipilä ei saa käännettä aikaiseksi, alkaa uusi kierros sekalaisia saamattomia hallituspohjia. Tulos me on jo nähty.
    Sipilä tietysti kaikessa hiljaisuudessa toivoo, että Taloustutkimus saa aikaan mielipidemittauksen, jossa vihervasemmistolla on selvä enemmistö. Sitten vain hanskat naulaan.
    Kreikan tie on meidän tie.

    Äänestä

"Hyvinvoinnista ei ole jäljellä enää yhtään mitään"
--eikö tosiaan ole?

Meillä on ilmainen peruskoulutus
Meillä on ilmainen kouluruokailu
Meillä on lähes ilmainen perus terveydenhoito
Meillä on lähes ilmainen perus hammashoito
Meillä saa mm:
- työttömyyskorvauksia
- asumistukia
- opintotukea
- sosiaalitukea

pitääkö vielä jatkaa!
KATSO JA YMMÄRRÄ MITÄ KAIKKEA MEILLÄ OIKESTI ON

Äänestä
  • SAATANAN KUUKERIN NELLIN LUTKUTTAJA!!!

    Minä, vanhempani, isovanhempani MAKSOIVAT RASKAASTA TYÖSTÄ VEROJA, jotta yhteiskunta syntyi.

    Sinunlaiset kuukerinnellinlutkuttajat tulevat valmiiseen pöytään vaatimaan viiden tähden hotellipalveluita SUOMALAISILTA VERONMAKSAJILTA!!!

    PITÄÄKÖ VIELÄ JATKAA!!!!!!!

    Äänestä

  • SYÖ-PÄÄSI-KUUKERIN-LUTKU kirjoitti:

    SAATANAN KUUKERIN NELLIN LUTKUTTAJA!!!

    Minä, vanhempani, isovanhempani MAKSOIVAT RASKAASTA TYÖSTÄ VEROJA, jotta yhteiskunta syntyi.

    Sinunlaiset kuukerinnellinlutkuttajat tulevat valmiiseen pöytään vaatimaan viiden tähden hotellipalveluita SUOMALAISILTA VERONMAKSAJILTA!!!

    PITÄÄKÖ VIELÄ JATKAA!!!!!!!

    paljoko sinä maksat veroja vuodessa?

    MINÄ maksan 40.000 euroa vuodessa palkkaveroja,
    joten en ole todellakaan tulossa "valmiiseen pöytään" enkä vaatimaan mitään.

    Suomi on hyvinvointiyhteiskunta

    Äänestä

  • mitä_sekoilet kirjoitti:

    paljoko sinä maksat veroja vuodessa?

    MINÄ maksan 40.000 euroa vuodessa palkkaveroja,
    joten en ole todellakaan tulossa "valmiiseen pöytään" enkä vaatimaan mitään.

    Suomi on hyvinvointiyhteiskunta

    Ja minä olen Persian shaahi.

    Äänestä

  • Tulosi pitäisi olla 100000 maksaaksesi 40000 veroja mistä palkkatyöstä maksetaan 100tonnia brutto eiköhän kyseessä ole pääomatulot?Ai niin poliitikoillahan on sellaiset palkat mutta ei katetta sille palkalle.

    Äänestä

  • mitä_sekoilet kirjoitti:

    paljoko sinä maksat veroja vuodessa?

    MINÄ maksan 40.000 euroa vuodessa palkkaveroja,
    joten en ole todellakaan tulossa "valmiiseen pöytään" enkä vaatimaan mitään.

    Suomi on hyvinvointiyhteiskunta

    Linkki?

    Äänestä

  • sanoppanyt kirjoitti:

    Tulosi pitäisi olla 100000 maksaaksesi 40000 veroja mistä palkkatyöstä maksetaan 100tonnia brutto eiköhän kyseessä ole pääomatulot?Ai niin poliitikoillahan on sellaiset palkat mutta ei katetta sille palkalle.

    Valhtelee niin että korvat heiluvat.

    Äänestä


  • sanoppanyt kirjoitti:

    Tulosi pitäisi olla 100000 maksaaksesi 40000 veroja mistä palkkatyöstä maksetaan 100tonnia brutto eiköhän kyseessä ole pääomatulot?Ai niin poliitikoillahan on sellaiset palkat mutta ei katetta sille palkalle.

    onko sun mielestä 100k vuositulot jotenkin maahdottomia?
    Voi voi, tervetuloa nykyaikaan

    Äänestä

  • xdytr kirjoitti:

    Linkki?

    mikä linkki?
    Mun tuloihin vai? Ei kuulu sinulle

    Äänestä

  • lopeta_sekoilu kirjoitti:

    mikä linkki?
    Mun tuloihin vai? Ei kuulu sinulle

    Linkki verojenmaksuusi. Muutoin laskettelet luikuria veroistasi.

    Äänestä

"Pörssiyhtiöiden voittorahat menevät ulkomaisten omistajien taskuihin"

--no urpo OSTA NIITÄ osakkeita niin sitten saat oman osuuden äläkä valita!

Äänestä
  • Tyypillinen leuhkan kokkareen vastaus.

    Äänestä

  • xcxugfdz kirjoitti:

    Tyypillinen leuhkan kokkareen vastaus.

    mutta se on totta, toisin kun sun tyhjät sekoilut.
    Jos olet kateellinen muiden saamista osingoista niin siitä vaan ostamaan
    pörsisistä itsellesi myös. Ei kukaan estä.

    Äänestä

  • luuserit_inisee kirjoitti:

    mutta se on totta, toisin kun sun tyhjät sekoilut.
    Jos olet kateellinen muiden saamista osingoista niin siitä vaan ostamaan
    pörsisistä itsellesi myös. Ei kukaan estä.

    Luuletko että kaikilla suomalaisilla on muilta menoiltaan varaa ostaa osakkeita????? Ihmisillä on suuret asuntolainat ja kulut liikkumisesta esim. omalla autolla tai julkisilla duuniin. Misää vitun kuplassa oikein elät leova pökiö!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • luuserit_inisee kirjoitti:

    mutta se on totta, toisin kun sun tyhjät sekoilut.
    Jos olet kateellinen muiden saamista osingoista niin siitä vaan ostamaan
    pörsisistä itsellesi myös. Ei kukaan estä.

    KokkareTROLLI taas vauhdissa tapansa mukaan.

    Äänestä

Sipiläkö pelastus. Menen nauramaan

Äänestä

Pari edellistä hallitusta sai maamme asiat päin persettä, nyt on vaikeuksia korjata hyvinvointivaltiomme kurssia.

Äänestä
  • Tällä hallituksessa, oletko sinä nyt oikealla vuosiluvulla?

    Äänestä

Suomessa rikkain viidennes saa noin 17 prosenttia sosiaalituista ja köyhin viidennes noin 25 prosenttia. Australiassa pienituloisin viidennes saa yli 40 prosenttia tuista, kun taas hyvätuloisimmille niitä ei makseta juuri lainkaan. ks taulukko Jossa näkee kuinka Italiassa ja Epanjassa hyvätuloiset saavat eniten tukia, mutta siellä maassahan asutaankin koko perhe ja jopa suku samassa talossa.
http://www.politico.eu/wp-content/uploads/2015/07/greecenontargetedspending.png

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Hallitus on tehnyt Suomesta vuodessa Euroopan takapajuisimman maan köyhiä kyykyttämällä. Hyvinvoinnista ei ole jäljellä enää yhtään mitään.

Koulutus on hallitukselle pelkkä kirosana. Sairaanhoito on retuperällä. Firmat karkaavat ulkomaille. Pörssiyhtiöiden voittorahat menevät ulkomaisten omistajien taskuihin.

Hallitus yrittää saada yhteiskuntasopimusta aikaan kiristämällä työntekijäjärjestöjä antamalle työnantajajärjestöille täyden tuen.

Pakolaiset tulevat sellaisella väellä ja voimalla vähäväkiseen Suomeen, että maan heikolla pohjalla oleva talous ei kestä sitä. Pakolaisten majoitus- , koulutus- ja ylläpitorahat on revittävä köyhiltä kansalaisilta, koska hallituksen mukaan rikkailta ei voi ottaa mitään pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu