Mieheni peri runsaasti perheyrityksensä osakkeita, joissa oli ehtona ettei aviopuoliso niitä erossa saa. (näin kait voi tehdä...).
Nyt tulee ero.
Mieheni saa joka vuosi yrityksestä osinkoa säännöllisesti huomattavan summan.
Onko minulla erossa oikeus osinkoihin osituksen hetkellä? Kaikki varallisuushan listataan. Vai onko tällaiset osingotkin pois aviopuolisolta?
Nyt tulee ero.
Mieheni saa joka vuosi yrityksestä osinkoa säännöllisesti huomattavan summan.
Onko minulla erossa oikeus osinkoihin osituksen hetkellä? Kaikki varallisuushan listataan. Vai onko tällaiset osingotkin pois aviopuolisolta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Todennäköisesti avio-oikeuden ulkopuolelle jäävän omaisuuden tuottokin on rajattu pois testamentilla.
Et saa mitään jos on papereissa maininta niin jäät nuolemaan näppejäsi ja joku ollut kaukaa viisas kun on varautunut jos jollekkin osakkaalle tulee ero. Tuottokin on samassa jutussa. Avioehto pitää aina olla kun puolisoista toinen on jossan yrityksessa osakkaana kun osituksessa voi mennä koko firma nurin tasinkoa maksettaessa. Noita ei listata mitenkään niin osakkeet kuin tuottokin.
Asiaa mekkk. Liian moni silti jättää avioehdon tekemättä, liian moni testamentin. Sääliksi käy esimerkiksi maatiloja, jotka erossa menevät jakoon ja tulevat näin toimintakyvyttömiksi. Kuin pisteenä iin päälle, jos sukutilan eroavan puolison vanhemmat vielä asuvat siinä samassa. Menee kattokin pään päältä. Ei soisi tällaista kenellekään. Silti näin tapahtuu. Avioliittolaki on tehty kuoleman, ei eron varalle. Järkyttävää kun sitä ei ole vieläkään uusittu.
Näin kävi nuoruuden kaverille joka ei tehnyt tai ei tiennyt ja kun ero tuli niin maksoi puolisolle tasinkoa mutta tilalle tuli liikaa velkaa ja konkurssi muutaman vuoden päästä ja meni kaikki eli ammatti ja tila. Konkurssihuutokaupassa entine muija osti sen kotitalon itselleen ja maat myytiin ja se siitä. Varmaan kaveria ottaa päähän kun lastaa hakee tai kay tapaamassa entiseesä kotitalossaan ja ei voi syyttää kun itteään.
Ikävä kyllä harva ajattelee eroa naimisiin mennessään. Oikeasti avioliittolakia pitäisi uudistaa. Tai ainakin tehdä avioehto pakolliseksi maatilojen ja firmojen osalta. Käytännössä kun juuri voi menettää erossa sekä rahansa että työnsä, jääden sittenkin vain velkaa. Tosin tiedän monia eronneita, jotka eivät ole vaatineet ositukseen mukaan ex-puolisonsa perintötilaa tai firmaa. Mutta erotilanteessa en luottaisi ex-puolison lojaaliuteen.
Nykyajan maatilat eivät elätä perhettä, joten useimmiten ainakin toinen joutuu käymään töissä. Niillä tuloilla sitten rahoitetaan tilakauppoja ja perheen elämää, joten avioehdolle ei ole mitään perustetta. Jo molemmat työskentelevät tilalla (karjatilat), puoliso maksaa tilakauppoja aivan niin kuin perijäkin, joten olisi hyvin epäoikeudenmukaista, jos hänelle ei jäisi työstään mitään eron sattuessa. Tällaisissa tapauksissa myös oikeudessa avioehtoa soviteltaisiin puolison hyväksi.
Se nyt tietysti riippuu tilanteesta. Jos sinne tila on ostettu edelliseltä sukupolvelta yhdessä, ja maksettu yhdessä tienatuilla rahoilla, toki puolet kuuluu silloin toiselle. Mutta jos toisella on tila valmiina ja toinen tulee kuivioihin myöhemmin, on järkevää ja oikeudenmukaista tehdä avioehto.
Aniharvoin tila ostetaan edelliseltä sukupolvelta yhdessä. Kyllä se niin usein miten menee, että sukutilalle naidaan vävy tai miniä. Tila edelleen vanhan pariskunnan omistuksessa, ja hekin siellä asuvat ja tekevät töitään.
Enpä ole juuri tavannut tiloja, joilla jälkikasvu työskentelisi tilalla, jonka vanhemmat edelleen omistaisivat. Tiloja, joiden tuotot tällaiseen riittävät, on kenties muutama kymmenen koko Suomessa. Useimmilla on tilan ostotilanteessa jo koulutus ja työpaikka muualla sekä puoliso ja tilakauppa rahoitetaan tilan ulkopuolisilla tai lainavaroilla, joiden maksamiseen molemmat osallistuvat.
Jos vanha pari jää asumaan tilalle, heillä on ns. syytinkioikeus eli elinikäinen asumisoikeus, mutta tilalla he eivät enää ainakaan virallisesti työskentele. Syytinkioikeutta ei enää kukaan suosittele sukupolvien välisten ristiriitojen ja heikon kannattavuuden takia (syytinkioikeuteen kuuluu usein myös ilmainen sähkö, talon kunnostustyöt jne.) ja niitä tehdään harvoin uusissa tilakaupoissa. Useimmiten vanha pari muuttaa muualle asumaan.
Painovirhe iski, siis piti kirjoittaa että tilakauppa rahoiteteaan tilan pääelinkeinon ulkopuolisilla varoilla (metsän hakkaaminen) tai lainavaroilla.
Maatilojen kannattavuus on sen verran heikko, että tilakauppojen lainoittaminen ei ole itsestäänselvää. Tilan ulkopuoliset palkkatulot ovat tässä tilanteessa eduksi lainan saamiselle.
"Useimmilla on tilan ostotilanteessa jo koulutus ja työpaikka muualla sekä puoliso ja tilakauppa rahoitetaan tilan ulkopuolisilla tai lainavaroilla, joiden maksamiseen molemmat osallistuvat."
Mjaa. Ihan vieraalta kuulostaa tuo.
Meidän suvussa on kolme sukutilaa (eli kaikki tilat mitä suvussa on), joilla asuu kolme tai neljäkin sukupolvea samassa talossa. Kaikissa työskentelee vähintään kaksi sukupolvea. Vävyt ja miniät "tulevat töihin" tilalle, tai käyvät tilan ulkopuolella töissä. Jokainen tajuaa, että nämä kaikki hyvätuottoiset tilat heittäisivät kuperkeikkaa, jos niitä pitäisi avioeron vuoksi alkaa jakaa.
Avioehto on erittäin tärkeä tehdä ETENKIN silloin, kun jommallakummalla tai molemmilla on yritys tai maatila.
Kuulostaapa erikoiselta tuo "hyvätuottoinen tila". Oletan, että kerrot nyt lypsykarjatiloista tai todella suurista maatiloista, joissa on myös iso metsäomaisuutta (investoinnit rahoitettu metsäomaisuudella eikä ylioptimististen likvilaskelmien varaan). Suomessa on noin 8000 lypsykarjatilaa ja määrä vähenee reilun viiden prosentin vuosivauhtia. Vanhemmalla polvella saattaa vielä olla ruusuisat kuvitelmat kannattavuudesta, mutta todellisuus on toinen. Erikoistuneet, toimintansa yhtiöittäneet lypsykarjatilat voivat pärjätä paremmin kuin perinteinen perheviljelmään pohjautuva tila, mutta pelkästään maataloudesta hyvään tulokseen pääsevä tila on harvinaisuus, jonka salaisuus kannattaisi paljastaa vaikkapa ammattilehdessä. Varmasti kiinnostaisi lukijoita.
Jos olisin menossa maanviljelijän kanssa naimisiin, tekisin ilman muuta avioehdon suojatakseni omaa omaisuuttani ja palkkatulojani. Tai oikeastaan harkitsisin hyvin tarkasti, lähdenkö avioliittoon, etteivät rahani kulu kannattamattomaan yritystoimintaan.
Viimeksikuluneena vuotena tehtiin taas ennätysmäärä maatilojen konkursseja. Mitkään normaalit palkkatulot eivät riitä sellaisten velkapääomien hoitamiseen, mitä isoja maakauppoja tai robottinavetoihin sijoittaneilla tiloilla on. Aviopuolisoillahan on keskinäinen elatusvelvollisuus. Avoliitossa tuota velvollisuutta ei ole, vaan tulot ja menot pysyvät ainakin periaatteessa erillään.
Yksi tiloista on perinteinen lypsykarja-, metsä- ja viljelytila. Ei kylläkään mikään perinteinen perheviljelmä, vaan puhtaasti bisnestä on myös ajateltu. Eikä muut sukulaiseni muuten olisikaan ryhtyneet ostamaan läheltä itselleen metsää ja vanhoja tiloja asunnoikseen ja kesämökeikseen. Ei tarvitse kuntosaleja ym, kun huhkii vapaa-aikanaan metsässä sen minkä ammatiltaan ennättää, ja siinä sivussa käy sukulaisia jeesaamassa tilalla.
Toinen tila on myös suuri, muttei perinteiseen malliin, heillä on aivan oma erikoisalansa. Kolmas tila on erikoisin ja pienin. Kysyntää tuotteelle enemmän kuin voi tarjota. Maatilayrittäjyydessä on sama vika mikä muissakin firmoissa: ulkopuolisen työntekijän palkkaaminen on aivan liian kallista. Eikä täysin ulkopuoliseen työntekijään voi luottaa. Paitsi, ikävä sanoa, ulkomaalaisiin. Näin ainakin ystäväni sanoi, ettei heidän marjatilalleen ikinä palkata suomalaisia, jotka miettivät enemmän oikeuksiaan kuin tekevät työtä.
Kun katselee kylmiä lukuja eli sitä, mitä tilan toiminta ihan oikeasti tuottaa, niin näkökulma on toinen. Toimintaa katsoessa ei voi tietää tilan veloista ja todellisesta kannattavuudesta. Jos investoinnit on maksettu omalla eikä velkarahalla eli valtavia velkoja ei ole, niin silloin tila voi pärjätä. Lainojen välttäminen ei kuitenkaan ole järkevää yritystoimintaa verotuksenkaan kannalta.
Olen kuullut monelta tuon saman ulkomaalaisista työntekijöistä. Työvoiman saamista vaikeampi ongelma on se, ettei toiminnan tulevaisuutta voi arvioida luotettavasti. Maatalouspolitiikka on hyvin tempoilevaa ja arvaamatonta. Tälläkin hetkellä tukia on maksamatta ja kaikki maksut seisovat. Hankala ja henkisesti rassaava tilanne viljelijälle. Hienoa, jos jotkut pärjäävät. Isosti velkaantuminen on se suurin turmion tie.
Sinulle ap. Ymmärrätkö yhtään miten typerää on hamuta toisten ihmisten rahoja? On täysin oikein, että miehesi vanhemmat ovat olleet fiksuja ja tehnyt tuon määräyksen. Niin minäkin olen jo tehnyt sen varalle, että joku lapsistani ei tekisi avioliittoa solmiessaan avioehtoa.
AP:lle: minä olen tehnyt kertomasi kaltaisen testamentin.
Minun mielestäni ko. testamentissa rajataan avio-oikeus vain omistuksen suhteen, mutta ei omaisuuden tuottoon nähden.
Eli kyllä sinä saat puolet ositukseen asti kertyneistä osinkotuotoista.
Vastaus riippuu kokonaan testamentista, sillähän ei ole vakiomuotoa, mutta useimmat rajaavat myös tuoton pois, jos osinkotulot ovat mainittavan suuret.
Testamentissa/lahjasta voi rajata avio-oikeuden , mutta myös omaisuuden tuoton. Omassa testamentissakin olen rajannut molemmat avio-oikeuden ulkopuolelle. Eli aloittaja voi hyvinkin olla, tilanteessa, jossa ei ole oikeutettu saamaan miehen osinkoja.