Jimi Hendrix sai vain 600 ihmistä Helsingin keikalleen ja Rolling Stones vuonna 1970 Olympiastadionille vain 4 000. Buah hah hah. Siihen aikaan suomalaisilla oli vielä kansallista omanarvontuntoa eivätkä kontanneet ulkomaan pelleporukoiden edessä.
1966-1973 Suomi haistatti paskat rockstaroille
näin-on-näreet
2082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niinpä. Vielä 1960-luvulla Suomeen ei ollut kehittynyt propagandakoneistoa joka olisi aivopessyt nuorison ostamaan musiikki- ja viihdeteollisuuden tuotteita. Nyt sen sijaan aivokääpiöt haluavat heti apinoida kaikenlaista ala-arvoista roskaa mikä vaan maailmalla on lanseerattu "hitiksi". Suomalaisista on tullut selkärangattomia.
Älkää ostako mitään sellaista mitä anglosaksisessa viihdeteollisuudessa luokitellaan brändiksi ja hittituotteeksi. Välttäkää niitä hetken aikaa niin olette säästäneet rahanne. Niillä paskiaisilla ei ole mitään hyvää tarjottavanaan.
Sitten Yleisradioon otettiin suojatöihin Heikki Harma, Jake Nyman ja lista muita vaikeasti työllistettäviä vasemmistolaisia.
Hector soitti kuitenkin idoliaan eli Bowieta koko ajan, oli minunkin suosikkini...
Kyllä pahimmat punikit olivat Rock-radiossa 70-luvun lopulla ja 80-luvun vaihteessa. Esim. stalinisti Holle Holopainen, joka jaksoi haukkua USAta Tero Lietteen ja Sirkesalon kanssa - ja tyypillisen punikkilogiikan mukaan soittivat perään Rockn rolloa eli kaikkein amerikkalaisinta mussiikkia mitä löytyy.
Punikit tyhmyys on ylitsevuotavainen...
JImi hendrix ei ollut muuta kun työtän luusei, notku Montereyn TE- toimiston edessä päivät pitkät ja äiti osti suklaat ja farkut ,iskä korjas mopon kun jimi ei osannut.
sit jimi sai kitaran ja loppu on historiaa.
Rollareiden keikalla Yyterissä vuonna1965 oli ehkä 15 00 katsojaa. Viereisellä lavalla, ehkä noin kilsan päässä rollareista oli joku suomalainen bändi ja sen lavan edustalla oli helvetinmoinen ryysis. Arviolta 20 000 katsojaa. lopuksi rollareilla ei ollut enää montaakaan katsojaa kun kaikki menivät katsomaan sitä kotimaista bändiä.
Yyteri oli kyllä Rollareiden vierailun aikaan tupaten täynnä ja tytsät kirkuivat, filmejä löytyy youtubestakin.
Brian Jones oli sekaisin kuin seinäkello koko keikan, soitteli Kippari kallea...
Samaan aikaan Neuvostoliitossa, moskovan punaisella torilla, tuossa suljetussa saatanan umpiossa, soitti MOSCOW BALALAIKA ORCHESTRA karvahatut päässä ja nuorten tyttöjen vagina tiputti sellaiset litjakkeet pitkin toria, että ryssät liukastelivat ja saivat lonkkavammoja joutuen 24 tunnin sairaalajonoon. Aika siellä meni mukavasti kulkukissoja silitellessä ja rottia hätistellessä.
..niin ja elvis ei käynyt suomessa! Kävikö Frank Sinatrakaan?
On eräs dokumentti filmi, missä Louis Armstrong kävelee muina miehinä Helsinki-Seutalan lentokentällä, kukaan ei noteerannut sen kummemmin. Ajatelkaa, jos hän vaikkapa nyt tulisi Helsinkiin!
Tuli tuosta 70-luvun alusta ja Jake Nymannista ja hectorista mieleen, ei radiosta tullut länsimaista musiikkia tuollloin. Kerran viikossa oli sävelradiota ja radio luxemburgia kuunneltiin tai jotkut kuuntelivat. Suomi eli tuolloin sosiaalidemokratiassa, kekkosen diktaattorin nilviäisten suomessa.
Kukapa olisi tajunnut rollareita tai tuota jenkki kitaristia, joka pisti kitaran säleiksi..sdp vastusti tuohon aikaan "kaikkea yhteistyötä lännen kanssa"...eikös rollarit käyneet jopa kalajoenhiekoillakin joskus juhannuksena 60-luvulla?...
"Ajatelkaa, jos hän vaikkapa nyt tulisi Helsinkiin!"
No nyt varsinkaan sitä ei noteeraisi kukaan. Itiksen metrolaiturilla noita Louis Armstrongeja on joka päivä 10 000.
Lökäpöksyjuntit joivat kosua ja tanssivat humppaa junttiloissaan...säälittävää porukkaa:)
ihan varmasti länsimaiden rappio alkoi beetles pojista niin pitkää tukkaa ei kestä kukaan vanha ihminen selvinpäin
Varsinkaan kun McCartney ja Ringokin ovat jo yli 70v.
..niinpä. Pitkätukat edustivat" lännen pahaa ja moraalittomuutta". Lännessä taas vanhemmat tajusivat, että pitkätukat hyökkäävät heidän kasvatuksensa kimppuun ja pyrkivät kieltämään elvikset jne.
Suomessa oli YLE suodatin päällä. Jotenkin tuntuu, että demarti, kepu ja esim. YLE päästettiin liian vähällä.Tietysti 70-luvulla oltiin jo läpikäyty hippiaatteet ja huumeet.Suomeen niitä ei koskaan sallittu tulla. Jenkit pois vietnamista-oli se mikä päästettiin huudettavaksi järjestetyissä mielenosoituksissa.
Musiikki on tärkeä asia, tuolloin viihde oli osa SDP hallintaa...
..vielä, woodstoc jne. muuttivat maailmaa. Musiikki ja nämä pitkätukat muuttivat käsityksiä ja maailmaa. Hendrix oli yksi heistä..nykyisin american idollit on tehnyt musiikista liukuhihna tavaraa..
Niin, ja Lez Zeppelin 1970
http://www.soundi.fi/uutiset/aikansa-elanytta-musiikkia-46-vuotta-sitten-suomessa-esiintynyt-led-zeppelin-sai-medialta-sapiskaa/
“Aikansa elänyttä musiikkia” – 46 vuotta sitten Suomessa esiintynyt Led Zeppelin sai medialta sapiskaa
Hämmästyttävää, kuinka rocktoimittajat huolehtivat liki 50 vuotta sitten samoista asioista kuin nykyäänkin: tunnetta puuttuu, tämä on jo nähty. Vaan vieläpä noita kitararockbändejä kuvioihin ilmaantuu, joten siitä perspektiiviä “rock on kuollut” -keskusteluihin.
Jotta emme sortuisi jälkiviisaaseen nenäkkyyteen, täytyy tähän lisätä, ettei keikka ilmeisesti ollut mikään järisyttävä elämys. “Ei siinä oikein missään vaiheessa tainnut kumpikaan, yleisö tai bändi, kunnolla riehaantua”, kertoo Jukka Haarma HS:n haastattelussa.
Kamat mahtuivat kuitenkin turvejunttien pienelle lavalla tuolloin, ei olis 2 vuotta myöhemmin onnistunut...
Tiesitkö? Näin vähän Queen kiinnosti suomalaisia
Myös Eric Clapton ja AC/DC joutuivat hämmästelemään surkeita yleisömääriä.
http://www.iltalehti.fi/popstars/2013032916842463_ps.shtml
..olisi ollut upeaa nähdä suomessa Simon ja Granfunkel. Peter ,Paul and Mary, Kenny Rogers, Dolly Parton. Contrya ei muutenkaan ole vasemmisto suomessa suosittu..
Monikulttuuri on useimmiten haitallista, eli sellaista että halutaan muslimeita ja muita, kaiken helvetin kehitysmaalaisia länteen.
Mutta musiikki on tämän nykyisen kirotun monikulttuuri-ideologian hyvä puoli. Musiikki on globaali ilmiö josta ei ole haittaa, sillä sitä musiikkia ei ole pakko kuunnella mistä ei tykkää. Mutta muut monikulttuurin lukuisat haitat tunkevat väkisinkin eteen, yritäppä siinä sitten välttyä niiltä.