Rasistille syyte väärennöksestä

http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/uutiset/olavi-maenpaalle-tuomio-torkeasta-vaarennyksesta

Olavi Mäenpäälle tuomio törkeästä väärennyksestä

Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (svr.) on tuomittu tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä väärennyksestä. Tapahtumat liittyivät keskeisiltä osin vuoden 2012 kunnallisvaalien ehdokasasetteluun, missä Mäenpään keskusvaalilautakunnalle toimittamien vaaliasiakirjojen sisältöä oli muutettu.

Vaaliasiakirjoissa oli vaihdettu ehdokkaina olleiden henkilöiden nimiä sen jälkeen, kun kannattajat olivat antaneet tukensa aivan toiselle henkilölle. Lisäksi asiakirjoihin oli merkitty vaaliasiamiehiksi henkilöitä, jotka eivät olleet tästä tehtävästä tietoisia ja joilta ei ollut edes tiedusteltu suostumusta kyseiseen tehtävään. Lisäksi osaa tukijoista oli erehdytetty antamalla heidän ymmärtää, että kysymyksessä oli Mäenpään ehdokkuuden tukeminen, vaikka tosiasiassa näiden allekirjoittamia vaaliasiakirjoja oli käytetty heille täysin tuntemattomien ehdokkaiden tukemiseen.

Syytteen kiistänyt Mäenpää on kertonut, että esimerkiksi ehdokkaiden nimien vaihtamiseen oli ollut tukensa antaneiden henkilöiden suostumus, tai näin ainakin asian oli pitänyt olla. Mahdollista toki oli, että tiedonkulussa tai asian ymmärtämisessä oli saattanut tapahtua väärinkäsityksiä. Kysymys oli ollut keskeisesti Sinivalkoiset-sitoutumattomat -nimisen yhteislistan tukemisesta.

Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan Mäenpään menettely on loukannut merkittävästi koko vaalijärjestelmän ehdokasasettelun uskottavuutta. Käräjäoikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

-Sillä tavalla! Jälleen on yksi maahanmuuttokriittinen rasisti tuomittu rikoksistaan ja tälläkertaa Turun tunnetuin rasisti kaikenlisäksi. Mäenpään osoitettiin oikeudesas syyllistyneen törkeään väärennökseen ja vielä vaaliasiassa kaikenlisäksi. Mäenpää ei kunnioita demokratiaa.

Mahtaa rasisteja vituttaa kun heidän idolinsa tuomitaan suvakkioikeudessa rangaistukseen rikoksista. Noin käy kun rikotte lakia rasistipaskat!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mäenpäälletuomio kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu