Väestöstä yli 10% maahanmuuttajia, syrjäinen taantuva käpykylä, ei mitään palveluita siwaa lukuunottamatta, ei teollisuutta ja ei tulevaisuutta! Vaipuu hiljaa Kauhavan unohdetuksi sivukyläksi. En suosittele kenenkään tänne muuttavan tai rakentavan taloaa. Muutan itsekin heti pois kun eläkepäivät koittaa!
lappajärvi eteläpohjanmaan surkein paikka
ahdistavapaikka
18337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onhan meillä osuuskauppa ja alko,kyllä näillä jo pärjää
Pysykää vimpeliläiset vain siellä omilla sivuilanne, olette paljon Lappajärven alapuolella. Tuore tutkimmus osoittaa.
Vimpeliläisten on turha viisastella. Menkää vaan pesäpalloa lätkimään sinne ojaan.
Miksi ihminen antaa mielen irrota itsestää ja odottaa muilta mielensä nostoa, tämä on hyvin tyypillistä suomalaisille, en rupea toitottamaan mittää mitä hyvää lappajärveltä löytyisi, muuta mitä hyvää on sitten vilkaimisa keskuksissa tarjota ja vielä jotta pitäisi hakea viihtyisyytä ulkomaitten saasteista ja ihmismassoista, mitä nämä sitten ihmiselle antaa, oman tilansa ja mahdollisuutensa löytäminen, siihen ihmiset pitäisi satsata tai rauhoitua sen löytämiseksi.
---------
Pyhä mies (Zen -Pyhämies) tarinoita
Pitkin maaseutua levisi sana viisaasta Pyhästä Miehestä joka asui vuoren laella pienessä talossa.
Eräs kylänmies päätti lähteä vaivalloiselle matkalle tavatakseen tämän viisaan miehen. Saapuessaan talon luo hän tapasi ovella vanhan palvelijan, joka tervehti häntä.
"Haluaisin tavata viisaan Pyhän Miehen", mies sanoi palvelijalle.
Palvelija hymyili ja ohjasi miehen sisään. Kulkiessaan talon läpi mies katseli innokkaasti ympärilleen odottaen kohta tapaavansa Pyhän Miehen.
Ennen kuin hän huomasikaan, hänet oli kuljetettu takaovelle ja johdatettu ulos.
Hän huusi palvelijalle: "Mutta minä haluan tavata Pyhän Miehen!"
"Olet jo tavannut hänet", vastasi vanhus.
"Pidä jokaista, jonka elämässäsi tapaat, viisaana Pyhänä Miehenä, vaikka hän vaikuttaisi kuinka tavalliselta ja mitättömältä tahansa. Jos teet näin, ratkeavat ne ongelmat, joihin olet tullut tänne tänään etsimään ratkaisua."
Otetahan kossua niin tuntuu kuin ois muualla kui täällä
Kylä kuihtuu jatkuvasti ja muuttoliike kiihtyy kantaväestön osalta ja asuntoja ei saa
myytyä millään sillä samat kohteet myytävänä vuodesta toiseen ja hinnat vaan laskee
joka vuosi kun ovat tyhjillään. Nekin vähät työpaikat supistuu kun tulee kunta liitoksia tietysti vaan pakolla. Kesämökin vois myydä pois kunhan joku ostais sillä
kuka haluaa olla pitäjässä missä kohta ei mitään palvelua.
No mutta!
Paljonko mökki maksaa? Eikä sitten mitään Lappajärvi-lisää, koska kaikesta päätellen asunnoista ja mökeistä on vaikea päästä siellä eroon! Siellä hinnoitellaan asunnot korkeammalle kuin Kauhavalla, vaikka palvelut ovat kuin eri planeetalta (Kauhavan hyväksi tietenkin).
Onhan siellä pakolaisille täysihoito
No joo keskellä korpea täyshoito ja heti lähtevät kun oleskelulupa irtoaa etelään.
Juu ja seuraava erä jo odottaa täyshoitoa
Homekoirat kehiin ennen kun ostat mitään vanhaa omakotitaloa jottei tule
mitään ikäviä ylläreitä
Lappajärven sivuja lukiessa voi tpdeta vuosisatoja kestäneen sisäsiitpksen tulokset. Onneksi vuoden päästä pääsen täältä takapajulasta pois!
Oikeasti noi maahanmuuttajat on parasta tuossa epätoivon alhossa.
Pää pois perseestä nyt!
Kun aloittajan eläkepäivät koittaa, Lappajärvi voittaa.
Lappajärvi houkuttaa mamuillaan erityisesti lapsiperheitä
Eläkeläisten pitää olla terveitä sillä terveyspalvelut alkaa kohta olla kaukana jolloin
nopeissa sairaskohtauksissa voi pian käydä honosti kun etäisyydet pitkiä
Hautausmaa on rannalla kunnes musumaanut rakentaa moskeijan päälle
Täällä nämä maailman synkäksi näkevät ihmispolot kohtaavat. Suomi on vapaa maa muuttaa muualle jos oikein ahdistaa.Itse pidän Lappajärveä ihan ok. paikkana elää- halvat asunnot,hyvä koulu ja palvelut- lähellä.