Jos jotakuta kiinnostaa, lukekaa yksinäisinä öinä itkevän miehen tarina...
Olen parinkympin paremmalla puolella oleva "mies" ja seurustelen kohta toista vuotta maailman ihanimman (aikuisten oikeesti...!) 18wee naisen kanssa. Rakkaani on minulle se AINOa oikea; kaunein, fiksuin, seksikkäin, ymmärtäväisin ja hellin. Se oikea sielunkumppani, mistä jokainen salaa haaveilee =) Päällisin puolin meillä on parisuhde mitä olen toivonut koko lyhyen ikäni ja mikä toivottavasti jatkuu koko loppuelämämme. Wanhoina sitten istuskeltaisiin kiikkustuoleissa ja pussailtaisiin kuin mikäkin vastarakastunut nuoripari =)
minulla vain on ongelma mihin harva luultavasti pystyy samaistumaan; Parempi puoliskoni meni nuoruuden tyhmyyksissään (15v...) harrastamaan kahdesti seksiä sen aikaisen ja samanikäisen ihastuksensa kanssa. (joo tiedetään... entäs sitten...!)
viimeisen viiden kuukauden aikana tästä asiasta on kuitenkin kasvanut minulle pelottavan suuri henkilökohtaisen ahdistuksen aihe. Vietämme usein öitä erillämme ja suurimman osan näistä istun pullo kädessäni kasvattamassa ahdistustani. Mietin vain jatkuvasti sitä, kuinka tämä kyseinen "janne" röyhkeästi käytti hyväkseen minulle maailman rakkainta ihmistä, saadakseen ns. seuraavan panonsa, sekä sitä, että näen elämäni naisen tämän kyseisen pintaliitäjätyypin alla makaamassa ja vain odottamassa sitä, että milloin nylkytys loppuisisi, saamatta itse mitään nautintoa. "Janne" Kosketti Minun rakastani ensimmäistä kertaa ja se Sattuu.
Pelottavaa on se, että olen jo niin syvällä itsetuhoajatuksissani, että ajattelen näitä kahta ah, niin ihanaa tapahtumaa jossain raiskauksen ja pettämisen välimaastossa (Hullua...? Kyllä!!)
Rakkaani on selvästi ilmaissut minulle sen olleen hänelle vain tunteeton painostuksen alainen kokeilu (´anna nyt kun en oo pitkään aikaan saanut...´), mutta siltikin minussa kytee palava halu kostaa tälle "jannelle" se tuska ja vääryys minkä hän aiheutti kahdelle toisiinsa umpirakastuneelle ihmiselle ja heidän tosissaan vaalimalleen parisuhteelle haluamalla vain yksinkertaisesti pillua.
Myönnän, että osa katkeruudestani johtuu siitä, että mahdollisuuksistani huolimatta rakkaani oli minulle oman epävarmuuteni takia se "ensimmäinen", mikä (ainakin minulle...) oli suuri asia, enkä voi "jannen" takia koskaan jakaa tätä tunnetta rakkaani kanssa. Osa minusta haluaa harrastaa seksiä muidenkin kuin yhden ihmisen kanssa, osa haluaa, ettei naisenikaan olisi koskaan harrastanut, jotta olisimme "samalla viivalla" ja voisimme opettaa toinen toisiamme, osa on katkera siitä, etten itse ole saanut kokea nuoruuden villejä kokeiluja, toisinkuin rakkaani... ja suurin osa minusta haluaa kostaa "jannelle", vaikka tiedän, ettei se mitään muuttaisi ja että saisin siitä vain hetkellisen ja pinnallisen hyvänolon tunteen...
Pitäisikö jonkun vain tulla läiskimään minulle järkeä päähän ja lopettamaan itsesäälissä rypeminen, (todennäköisesti...) ennenkuin henkisellä tasolla tapan elämäni parisuhteen...? Vai onko ahdistukselleni jokin peruste...? Tiedän, että satutan rakkaintani pakottamalla hänet jatkuvasti repimään auki vanhoja haavoja, sikälimikäli ne haavoja hänelle ovat. Asiasta on puhuttu/riidelty ehkä liiankin usein.
Parisuhteemme yksi kulmakivistä on aina ollut ymmärrystä suurempi seksielämä. Olemme yhdessä naureskelleet olevamme "oikeasti hyviä" siinä... =P Ja se asia, minkä tiedän kautta molempien sydänten on se, että me rakastamme toisiamme. Kunnes kuolema meidät hetkeksi erottaa... Älkää lyökö lyötyä...
Vaikka tiedän ettei rakkaani voi -vaikka minun takiani kuinka haluaisikin- tehdä tehtyä tekemättömäksi, minuun Sattuu. Aina kun olen iltaisin yksin...en vain saa mielikuvia päästäni...ja päivä päivältä itsetuhoisempana kehittelen niitä lisää... Mikä ajaa pulloon. Ja kyllä, tiedän olevani Säälittävä. Älkää lyökö lyötyä.

Vastaukset 17
Vanhimmat
No empä oo moista ennen kuullu. Puhu ystävälle kehen voi luottaa. Menneet on menneitä. Jos teillä menis poikki, et tule tänä päivänä saamaan tyttöä joka olis nitsyt. Ellei ole joku himo uskovainen joka antaa vasta naimisissa.
Sun tyttös ahdistus voi kasvaa niin suureksi että pistää poikki. Se ei edes välttämättä uskalla sanoa sulle siitä ettet menisi vielä enemmän alaspäin.
Lopeta se itsesäälissä kieriskely!! Et voita sillä mitään muuta kun pahan olon itsellesi!
Ja tietty tytöllesi!
Mene ammattiauttajalle jos muu ei auta. Toi sun käytökses ei ole normaalia. Jokaisella on menneisyys ja se pitää ymmärtää. Jos et ala ymmärtään sitä nyt, et ymmärrä sitä koskaan ja silloin oot yksin koko loppuelämäs.
Jos teillä menee poikki ton sun typerän ahdistuneisuuskohtauksen takia, joka tosin on kestäny jo kauan, sä varmaan kadut sitä koko loppu elämäs. Sä menetät siinä sielun kumppanis!
Loppu sanoiks get a life!! Puhu puhu puhu. se auttaa.
tsemiä
vaikkakin olen myös sitä mieltä että mietihän niitä miehiä joiden naisilla on ollut monia "kumppaneita" että ja vaikka naisesi menetti neitsyytensä.. ikävällä tavalla niin sanoisin että ei se neitsyyden menettäminen kaikille niin hirmuisesti merkitse..
ja juu-u kyllä voi olla että rakkaasi ahistuu jos muistuttelet koko ajan ikävästä tapahtumasta.. ja sitten tuskin istutte vanhoina kiikkustuolissa..
enää sanontaa "aikuisten oikeesti"!
Kyllä käyttää!!!:P mä ainaki
Ensialkuun täytyy sanoa, että olet ristiriitainen sekoitus kypsää pohdiskelua ja itsekritiikkiä sekä suunnatonta naiiviutta. Kun vaikka viiden vuoden kuluttua luet tekstisi, naurat varmasti koko jutulle. Sen verran "mitättömästä" asiasta on kysymys, vaikka se tällä hetkellä elämää suuremmalta tuntuukin.
Ensinnäkin: laske tyttöystäväsi alas jalustaltaan. Hän ei ole enkeli tai jumalatar, ei mikään täydellinen satuolento, vaan ihan tavallinen nuori nainen vikoineen ja erehdyksineen. Jo se voi helpottaa suuresti ahdistustasi, kun sallit hänelle virheitä ja hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on, ei mielikuviesi viattomana, ruusuposkisena prinsessana.
Ja jos tuo juttu Jannen kanssa tapahtui ennen seurusteluanne, niin on pakko kysyä, että mitä se sinulle kuuluu? Jos hän ei tiennyt olemassaolostasi tai ei tiennyt, millaista todellinen rakkaus on, tottakai hänellä on ollut oikeus etsiä sitä ja joutua harhaan. Nuoruuden ensimmäiset seksikokemukset ovat harvoin taivaita jyrisyttäviä, ne ovat lähinnä opettelemista yrityksen ja erehdyksen kautta; kun tietää, mitä ei ole/mitä ei halua, tietää mitä on/mitä haluaa.
Sinun on korkea aika hyväksyä elämän realiteetit. Meillä jokaisella on menneisyytemme (ellet sitten lähde jo ala-asteelle tyttöystäviä katsastelemaan) ja entiset kumppanimme (joillakin vakavammat, joillakin vain joku mitätön seksijuttu). Sitä et voi muuttaa, vaikka kuinka ahdistuisit ja dokaisit tai vaikka vetäisit itsesi hirteen. Se on fakta ja sen kanssa on vain opittava elämään - loppujen lopuksi se ei ole edes vaikeaa.
Ryhdistäydy, sillä tuolla menolla karkoitat naisesi kauas ja nopeasti. Kukaan ei jaksa sairaalloista mustasukkaisuutta/ahdistuneisuutta jostain iänikuisista seksisekoiluista. Keskity siihen, mitä sinulla on ja LOPETALOPETALOPETA turhanaikainen surkuttelu ennenkuin on liian myöhäistä (ja sen voi tehdä ihan puhtaalla tahdonvoimalla)!
No ensinnäkin älä usko sellaista sontaa että olisit sairas tai että sun pitää mennä ammattiauttajalle heti jne. Sä oot ihan normaali kaveri ja tollaset tuntemukset on varmaan ihan normaaleja monelle miehelle.
Se mitä voisit pohtia on se että luuletko että tämä Janne oli onnensa kukkuloilla saadessaan "hyväksikäyttää" tyttöystävääsi kuten kuvailit. Luuletko että tämä Janne sai jollakin tapaa sadististista nautintoa tapahtuneesta. Vai olisiko kuitenkin ollut niin että Janne olikin se epävarma ja heikko ja halusi painostaa tyttöystävääsi ja suojata omaa heikkoa itsetuntoaan. Aika harva on 15 vuotiaana valmis tuosta vain itsevarmasti hyväksikäyttämään kaikkea mikä liikkuu. Ja aikuisiälläänkään ns. hyväksikäyttäjät eivät elä kovinkaan onnellista elämää.
Vaikka voi olla vaikeaa nyt ajatella, niin mitä jos ei kuitenkaan mitään niin suurta painostusta tapahtunutkaan? Mitä jos se olikin vain kahden teinin epävarmaa hapuilua ja normaalia epäonnistunutta toimintaa siinä iässä? Entä olisiko tilanne kannaltasi helpompi jos tyttöystäväsi sanoisi nauttineensa tilanteesta suunnattomasti?
Voisitko ajatella että rakkaasi ei ole enää sama ihminen kuin silloin? Sitähän hän haluaa sinulle viestittää. Hän haluaa uusiutua kanssasi.
Vaikuttaa siltä, että sinua häiritsee se, että tyttöystäväsi on harrastanut seksiä jonkun muunkin kuin sinun kanssasi, kun taas sinulla ei ole muita kokemuksia. Ilmeisesti tyttöystäväsi on vain halunnut neitsyydestään eroon (niin kuin monet nuoret tytöt nykyään), mutta ei vielä osannut nauttia seksistä noin nuorena. Tätä "Jannea" on mielestäni turha syyllistää, eihän hän pakottanut tyttöystävääsi mihinkään. Ymmärrän kyllä, että tyttöystävääsi on kaduttanut jälkeenpäin; seksi ei varmaan ollutkaan sellaista kuin hän oli kuvitellut. Noin käy niin monelle teinille: neitsyydestä on päästävä eroon, mutta sitten vanhempana kaduttaa, kun ei jaksanut pidempään odottaa oikeaa tyyppiä kohdalleen.
Sinun on nyt vaan hyväksyttävä se, että tyttöystävälläsi on menneisyys. Turha sitä on sen enempää märehtiä. Ikävä kyllä taitaa olla todennäköistä, että sinä jätät jossain vaiheessa tämän tyttöystäväsi, koska haluat hankkia itsekin muita sänkykokemuksia. Sen verran paljon tuo asia vaikuttaa sinua haittaavan.
"Ilmeisesti tyttöystäväsi on vain halunnut neitsyydestään eroon (niin kuin monet nuoret tytöt nykyään), mutta ei vielä osannut nauttia seksistä noin nuorena. Tätä "Jannea" on mielestäni turha syyllistää, eihän hän pakottanut tyttöystävääsi mihinkään."
ööö.. Mä kyllä ymmärsin ketjun aloittajan tekstistä, että tämä kyseinen Janne siis oli ruikuttanut tyyliin "Anna nyt, kun en ole pitkään aikaan saanut". Minusta tuo on ainakin painostusta ja tuomittavaa. Ihan vaan selvennykseksi.
Väitätkö, että naisen on pakko suostua, jos mies ruikuttaa? Eiköhän aika moni nainen elämänsä aikana törmää näihin vonkaajiin, mutta harva suostuu seksiin, jos ei itsellä ole siihen minkäänlaista kiinnostusta. Ei kai kukaan ole niin hölmö, että suostuu seksiin vain siksi, että toinen ruikuttaa?
Painostus on typerää, se on selvä juttu. Mutta kyllä pitäisi naisellakin olla sen verran itsekunnioitusta, että sanoo "ei", jos ei todellakaan halua. Varsinkin, jos tämä "Janne" on esittänyt halunsa alkuperäisen mainitsemalla tavalla, niin kyllä suurin osa naisista jättäisi antamatta - ellei nyt joku sitten säälip***ua sortuisi antamaan. Eli eiköhän tuolla tytöllä ole itselläänkin ollut kiinnostusta asiaan. Eihän se yksi seksikerta edes jäänyt ainoaksi.
Tietenkään naisen ei ole pakkoa suostua, jos ruikutetaan, mutta tiedän myös sen, että moni katuu nuoruuden seksikokemuksia juuri siksi, ettei ole osannut silloin sanoa ei ja toimia oman tahtonsa mukaisesti.
Etenkin nuorena tytöt ovat todella alttiita tekemään kaikkea, mitä ei edes halua ihan vaan tehdäkseen mieliksi pojille ja kelvatakseen. Osittain tähän vaikuttaa kasvatus, jossa ei aina painoteta tytöille heidän oikeuttaan toimia oman tahtonsa mukaisesti. Asenteet seksuaalisuudesta voivat olla todella julmia nuorille naisille, ja miksei myös vanhemmille ellei itse opi taistelemaan niitä vastaan.
Joten kyllä varmasti niitäkin "hölmöjä" löytyy, jotka myöhemmin katuvat "hölmöyttään". Minusta silti ei voi laittaa syytä yksin tämän "hölmön" niskoille, vaan jokaisella on oikeus odottaa, että toiset haluavat hänelle hyvää, eivätkä yritä joka tilanteessa käyttää hyväkseen, jos "puolustus" rakoilee.
Eikä ketjun aloittajan viestissä missään vaiheessa sanottu, että tyttö olisi itse ollut kovinkaan innostunut asiasta, kuten edellisessä kirjoituksessasi väitit. Onko se hirvittävän vaikea ymmärtää, että monet suostuvat seksiin vain toista miellyttääkseen, vaikka itse eivät sitä haluaisikaan? Silti se ei poista vastuuta myöskään hyväksikäyttäjän eli painostajan niskoilta, vaikka toinen ei puoliaan pitäisikään. Ei ole missään määrin hyväksyttävää käyttää toisten heikkoja hetkiä omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Tämä poikahan oli ajatellut vain ja ainoastaan omia halujaan, eikä lainkaan tytön parasta, mikä ei todellakaan ole terveen seksielämän tai ihmissuhteen perusta.
Ihme asenne tuollainen "ihmisille saa tehdä ihan mitä tahansa, jos he eivät itse pysty puolustautumaan - ja silloin se on heidän oma vikansa".
Tuskin tuo 15v poikakaan on ollut niin kypsä, että on ajatellut käyttävänsä hyväkseen, kypsää seksisuhdetta ja onnellista loppuelämää tai jotain muuta.
Sanoisin, että jos ei osaa vastata lauseeseen "anna nyt kun en ole pitkään aikaan saanut" muulla tavalla kuin levittämällä reitensä, ei ole edes hyväksikäytetty.
Eri asia olisi, jos kysymys olisi ollut pelimies, joka kertoo rakastavansa ja jättävänsä, jos ei saa. Tuskin tässä mitään puolustuksen rakoilua on hyväksikäytetty, ei lapsi edes osaisi sellaista.
"Ihme asenne tuollainen "ihmisille saa tehdä ihan mitä tahansa, jos he eivät itse pysty puolustautumaan - ja silloin se on heidän oma vikansa"."
No en todellakaan väitä tuollaista! Kyseinen tyttö olisi voinut "puolustautua"; hän olisi todellakin voinut kieltäytyä. Ei jokaiselle pyytäjälle tarvitse antaa, jokainen fiksu ihminen ikään katsomatta tietää sen.
Tiedän kyllä, että monet katuvat nuoruuden seksikokemuksiaan. Juuri siksi jokaisen kannattaisikin miettiä tarkkaan, mitä tekee. Järjen käyttö on sallittua teininäkin. Se, että joku ruikuttaa haluavansa seksiä, ei ole mikään pakote suostua yhdyntään.
Ehkä kyseinen tyttö todellakin suostui seksiin vain tätä poikaa miellyttääkseen. En tiedä, kun en kumpaakaan tunne. Joka tapauksessa tyttö suostui seksiin, kun ei kerran kieltäytynytkään. Eli mikään raiskaus tässä ei ole kyseessä. Nykyään on kaikenlaiset nuorten palstat täynnä näitä "iik, olen 14 ja neitsyt"-kirjoituksia, joten ehkäpä siksi ajattelin, että tämäkin tyttö on halunnut päästä neitsyydestä eroon ja siksi suostunut seksiin ihastuksensa kanssa. Enpä tullut ajatelleeksi, että joku olisi niin naiivi, että suostuisi seksiin vain miellyttääkseen... Varsinkin, kun poika ilmaisi tarpeensa niin ällöttävällä tavalla. Paremmin olisin ymmärtänyt, kuten joku tuossa jo kirjoittikin, jos poika olisi vakuuttanut rakkauttaan tai uhannut jättää.
Jos mulle sanottaisiin "Anna nyt, kun en ole pitkään aikaan saanut", niin en todellakaan antaisi! Samaa mieltä varmaan useimmat naiset. Eiköhän se tyttökin halunnut saada kokemusta seksistä. Katui sitten vaan myöhemmin, kun ei taivas auennutkaan ja Whitney Houston laulanut I will always love you...
Älykäs tyttö ei ruinaamiseen sorru, ei varsinkaan noin huonoon! Sitä paitsi jos se tyttö olisi katunut ekaa kertaansa, niin miksi ihmeessä olisi suostunut uudestaan? Vai eikö se kundi ollut taaskaan saanut pitkään aikaan?!
Millä tavalla viisitoista vuotias poika on vastuun tuntoisempi kuin viisitoista vuotias tyttö. Millä oikeudella voidaan syyttää poikaa siitä että se halusi ja tyttö antoi.
Onko se pojan vika jos tytön vanhemmat esim. ei ole sanonut "kunnioita itseäsi". P***a puhetta.
Kaikki on tehnyt jotain tyhmää joskus.
Jos asia vielä esitettiin tavalla "anna ny kun en oo saanu pitkään aikaan" ???? Kuka sellaiselle antaisi? Tietenkin tyttö joka sitä haluaa myös itse.
Poikakavereille ei ole aina helppoa sanoa asioita niin kuin ne oikeesti on ollut, kun kyse on hölmöstä menneisyydestä, mutta mitä ne asiat nykyisille kuuluukaan. Olen omani kanssa elämän joskus aloittanut ja hän on tullut kuvaan siinä vaiheessa. En ole hänelle tilivelvollinen siitä kuinka minulta on neitsyys vongattu pois aikoinaan eikä hän minulle. Meidän elämä on nyt ja aikaisemmin oli omat elämät jotka ei kuulu toisille.
Terveisin... Tyttö jolta neitsyys vongattu 13 veenä ja koko nuoruus aika huijattu... Mutta minkäs teet, MITÄ OLIN NIIN TYHMÄ!!!
Nyt onnellisessa parisuhteessa, ja niin myös tulevaisuudessa.
syy tarttua pulloon. Mikähän on seuraava, herra täydellisyys? Tyttösihän voi pitää tuota alkavaa alkoholismia todella vakavana ongelmana. Voit miettiä asiaa, mutta selvinpäin, se on sitä aikuisten oikeesti ja silloin voi löytyä ratkaisukin.
Edellä on sinulle paljon hyviä vastauksia. Käsittele asia pois päiväjärjestyksestä. Se on pienen pieni asia sen rinnalla, että olette löytäneet toisenne ja teillä on niin hyvä olla yhdessä.
Unohda menneet ja nauti tästä päivästä. Ole kiitollinen, että olet löytänyt niin ihanan tyttöystävän. Keskity hyvään suhteeseenne ja tee kaikkesi, että se myös jatkuisi hyvänä.
Tuntuu ristiriitiselta, että olet pahoillasi tyttöystäväsi aikaisemmasta seksikokeilusta ja samalla suret saman asian puuttumista omalta kohdaltasi. Onko kysessä joku kilpailu, jonka haluasit olevan tasapelitilanteessa tai että itse olisit johdossa? Hölmöä, mutta sellaisiahan me kaikki ollaan, kuka missäkin asiassa.
Toivotan teille oikein hyvää jatkoa - yhdessä. Rakkaus voittakoon!
Ensiksikin otsikon mukaisesti; kiitos niille muutamille tuntemattomille ketkä tänne ovat kirjoittaneet asiallista ja -ei ehkä aina niin mukavaa kuultavaa- sisältävää palautetta...
Koko eilisen viiletin pää kolmantena jalkana pilvissä... Syy tähän on yksinkertaisesti se, että ainakin muutama sielu on välittänyt kohtalostani niin paljon että on vaivautunut oikeasti panostamaan kirjoituksiinsa... Iso Kiitos!!!
Toisekseen näiden ehkä keskenään ristiriitaisten vastausten keskeltä olen onnistunut löytämään koko keskustelun aloittaneeseen ongelmaani vastauksia, mitkä auttavat enemmän kuin vastanneet ehkä ymmärtävätkään...
Ongelma on/oli minulle niin suuri, että pienikin läpäytys poskelle (edes näin virtuaalisesti...) auttoi niin paljon, että vietimme rakkaani kanssa hauskimman ja parhaimman päivän pitkiin aikoihin vain siksi, että minä itse tunsin olevani edes jollain tasolla vapaa ongelmastani ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin...
Huomasin, että koko keskustelu on poikinut ns. alakeskusteluja missä pohditaam mm. sitä, että onko rakkaani ollut kuinka suostuvainen näihin kokeiluihinsa...
Se sattuu eniten, että häntä on käyty kritisoimaan pelkästään sen perusteella mitä olen muutamassa lauseessa maininnut. Haluan allekirjoittaa, että tämä EI ole millään tasolla hänen vikansa!! Minun päässänihän tämä kaikki syntyi...
OK, hän ei nauttinut tapahtumasta erityisemmin ja jälkeenpäin vielä vähemmän ja lopulta käski kyllästyttyään jätkän jatkuvaan ruinaamiseen painua tämän sinne mistä tänne tulikin...
muttamutta... Kiitos. Kaikkea ei ole ratkaistu, mutta suunta on oikea. Onnellinen parisuhde ilman turhia tekosyitä tuhota se... Alan uskoa puhumisen (tai kirjoittamisen...) voimaan...
T: eri ihminen kuin vuorokausi sitten...