Exät aina mielessä

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta.
Miehelläni on ollut useita sänkykumppaneita ennen minua viimeisten vuosien aikana.
Mietinkin nyt, että kuinka paljon miehet miettivät mielessään näitä entisiä sängyssä kun ovat nykyisen kumppanin kanssa?
Joskus vaan tulee itselle mieleen, että täytänkö seksuaalisesti kaikki toiveet kun miehellä on ollut niin monta entistä panoa joihin verrata.
Joskus kaduttaa itseä kun en eron jälkeen nauttinut näistä sinkkuvuosista vaan ryhdyin välittömästi uuteen suhteeseen nykyisen mieheni kanssa.
9173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä jätin miesystäväni kun hän aina jauhoi eksistänsä. Sanoin hänelle etten halua kuunnella. Ei osannut eksät sitä eikä tätä. Nyt varmaan haukkuu minua seuraavalle.

Äänestä

Ei kenenkään tarvi kuunnella kumppanin eksistä. Varsinkaan mitä toinen teki tai jätti tekemättä. Tai kuinka hyvä tai huono on ollut. Mieheni ottaa aina riidoissa kuinka huono olen entiseen verrattuna. Olenkin sanonut,että kannattaa mennä etsiin sitä edellistä,jos kerta on niin hyvä.

Äänestä

Vois sanoa että "vakiinnuin" myöhään eli 40v kieppeillä. Sitä ennen ehti tietenkin olla naisia kohtuullisen paljon, kun teinistä lähdetään laskemaan. Suurin osa kevyttä muutaman kuukauden kokeilua, pari vuoden pituista avoliittoa, yhden yön juttujakin.

En oo koskaan kenenkään naisen kanssa exiä sängyssä miettinyt. En ainakaan 25v ikävuoden jälkeen. Mennyt on mennyttä, enkä ole seksiäkään jäänyt kaipaamaan kun uudenkin kanssa sitä on saanut.

Nykyisen jo pitkäaikaisen puolisoni kanssa on vielä se etu että seksi on laadultaan erityisen hyvää. Mutta vaikka ei olisi niin ei olis aihetta/tapana menneitä kaiholla muistella.

Äänestä

Mies ei ole koskaan täysin tyytyväinen siihen naiseen kenen kanssa tällä hetkellä seurustelee. Naiset on erilaisia ja niillä on erilaisia makujakin kuten miehilläkin eikä nainenkaan aina ole tyytyväinen siihen miten mies hommat hoitaa makkarissa.

Äänestä

Seukkailen tällä hetkellä naisen kanssa joka vertaa tekemisiäni tai ainakin kertoo jotain existään miltei päivittäin. Ja sitten kun tulee pientä riitaa hän kertoo mulle kuinka huono itsetunto mulla on :)
Juu niin kai sit ;)

Äänestä

En mieti exiä yhtään.

Äänestä

Mie nussina aikoinaan yli 600 naisen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä, ei niistä yksittäisenä tapauksena jäänyt mieleen monikaan... varsinkaan nimellä.
Tietysti hyvä peppu, reisi, halukkuus, ja miellyttäminen jne jäi muistoksi, mutta ei vaikuta pätkääkään nykyisiin suhteisiin (suhteeseen) ;))) Jos joku olikin "mahdottoman" hyvä naiva naaras, ei se vaikuta nykyisyyteen.... ei paljonkaan nussiva halua jatkuvaa täydellistä kliimaksia, kiva on nussia nykyisen kanssa rauhallisesti viivytellen ja naatiskellen.... ja sit joskus räväyttää irstaasti ulkoillen.... ei mulla muuta. "Älä huolehdi, kyllä kelpaat kun olet ""avoin"" :
Kymppi !

Äänestä
  • Tällaiset vanhuksien seksifantasiat ja eletyllä elämällä kerskaileminen pitäisi kieltää lailla. Kuvottavaa.

    Itse olen päälle parikymppinen, eikä mulla todellakaan ole mitään halua kertoa yksityiselämästäni muille, vieläpä kerskailevaan sävyyn.

    En minä halua todellakaan tietää (eivät varmaan muutkaan) jonkun 70 v Huldan ja Einon seksielämästä!

    Äänestä

Erikoinen kysymys... mietitkö itse entisiäsi sängyssä?

Ilmeisesti nämä exät ovat sinulla mielessä enemmän kuin miehelläsi. En ainakaan saanut kirjoituksestasi kuvaa, että miehesi puhuisi existään.

Entisten miettiminen joskus luppoaikana on kai normaalia, on hyväkin välillä pohtia aiempia suhteita, ettei esimerkiksi toista samoja virheitä. Mutta kenellä on aikaa tai intoa miettiä sängyssä entisiä?

Se, että hän on sinun kanssasi tarkoittaa yleensä, että hän on sinun kanssasi, eikä näiden exien kanssa. Joten voit kokeilla itsetunnon kohottamistakin tällä alueella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eihalutaenää kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta.
Miehelläni on ollut useita sänkykumppaneita ennen minua viimeisten vuosien aikana.
Mietinkin nyt, että kuinka paljon miehet miettivät mielessään näitä entisiä sängyssä kun ovat nykyisen kumppanin kanssa?
Joskus vaan tulee itselle mieleen, että täytänkö seksuaalisesti kaikki toiveet kun miehellä on ollut niin monta entistä panoa joihin verrata.
Joskus kaduttaa itseä kun en eron jälkeen nauttinut näistä sinkkuvuosista vaan ryhdyin välittömästi uuteen suhteeseen nykyisen mieheni kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu