onko teillä?

Yhtä tyyppiä inhoon kun se haisee juopolle

Lankoni kanssa en välitä olla missään tekemisissä!
Vaimoni kaverit ovat aivan OK!

Vaimon parhaan kaverin mies on kuin maailmanomistaja ja yyberfyhrer kun amispohjalta on noussut pikkupomoksi. Kauniisti sanoen vituttaa tuommoiset tyypit.

En inhoa, en sinnepäinkään. Varmaan johtuu siitä, ettei kumppanini kavereista löydy yhtäkään small talkia ym. tyhjänpäiväisyyksiä harjoittavaa yksilöä.

Vaikka eipä silti. Kumppanin kaveri meinasi mennä naimisiin vanhan nuoruuden rakastettunsa kanssa, jonka oli kohdannut uudestaan, vuosien jälkeen. Toi sitten tämän naisensa näytille meille. Siinä oli useampi mieheni tuttava kumppaneineen paikalla. Muutaman lauseen jälkeen näki, että tämä pari ei vain sovi yhteen. Nainen oli armottoman pinnallinen, höpötti taukoamatta ihme juttuja. Selitti mieheni, bestmanin velvollisuuksia heidän häissään. Määräsi mm. minkälaiset vaatteet miehelläni pitäisi olla ym. Ajattelin, että voi tavaton mikä tapaus. En tykkää. Sitten mietin, etten minä naisen kanssa naimisiin mene vaan mieheni kaveri. Ei auttanut. Säälin miestä etukäteen ja ajattelin erohan tuostakin tulee, ennemmin tai myöhemmin. Kohtaamisen jälkeen mieheni ja muut kaverinsa aloittivat soittelun toisilleen; kysyivät mitä mieltä kukin oli naisesta ja sopiiko pari yhteen. Kaikki olivat yhtä järkyttyneitä. Ei sopinut pari toisilleen, ei millään muodoin. Kaikkien onneksi häitä ei tullut, pari oli eronnut ennen sovittua hääpäivää.

Kyllä yhtä mieheni kaveria, voisi kai sanoa että entistä koska eivät ole vuosiin olleet yhteydessä. Selvin päin vaikutti suht normaalilta vaikka silloinkin tunsin huonoja fiboja häntä kohtaan. Kännissä ihan ääliö, kuvitteli olevansa suurin komein ja joka naisen unelma, totuus oli ihan jotain muuta. Mies kyllä eli aika erakko elämää, enkä yhtään ihmettele miksi... Pitkä koulutus ei aina tuo fiksuutta ja yleissivistystä. Ei tosiaankaan jos luonne on mitä on.

En inhoa, mutta ei heistä toistaiseksi ole mitään sydänystäviäkään minulle tullut.

Yhtä inhoan, mutta hän kyllä kännikäytöksellään ansaitsee sen. On puolison pitkäaikainen kaveri, joten heidän kaveruutensa kestää tuollaiset - minä tunnen tyypin vasta muutaman vuoden takaa, enkä koe tarvetta tutustua paremmin.

Inhoaminen on aivan liian vahva sana. Miehelläni on pari kaveria, jotka tuskin kuuluisivat omaan kaveripiiriini, jos eivät olisi mieheni kavereita. Mutta heissäkin on hyvät puolensa, joten olen tavallaan heihin kiintynyt. Esimerkiksi mieheni yksi "kaikkitietävä" asioiden oikoja ja hyvin rasistinen kaveri, sellainen keski-ikäinen ikisinkku, on toisinaan todella rasittava juttuensa valossa. Kiroileekin ihan riittämiin, ja valittaa jatkuvasti jostain. Mutta toisaalta hän on riittävän kohtelias minua kohtaan, pitää lapsista ja on luotettava. Miksipä siis häntä vihaisinkaan.

Ei mieheni ystävät minulle ole erityisen rakkaita, mutta ei tarvitse ollakaan. He ovat tärkeitä siksi, koska ovat tärkeitä miehelleni.

Ei minun miehenikään ylistä kaikkia minun ystäviäni, mutta arvostaa riittävästi.

Mieheni yhtä kaveria inhoon,se jo vaikutti ensitapaamisella ikävän puolensa.
Vaikea saada käsitystä muuttumaan henkilöstä.