Erään äidin tarina
Olin yksinhuoltaja reilun 17 vuoden ajan, muutama satunnainen ihastus oli mutta ne eivät vaikuttaneet meidän niin tasaiseen elämään millään lailla. Olin tosi tarkka että lapseni kasvaa tasapainoisessa ympäristössä, hänellä on aina koti johon tulla ja korvat jotka kuuntelevat kaikkia asioita. Haaveena oli olla hänen ”paras ystävänsä”… Olla kaikki se mitä omassa kotonani nuorena en saanut.
Kaikki ei mennytkään sitten ihan kuten olin suunnitellut . Hänestä tuli sulkeutunut, omassa huoneessaan nököttävä teini joka ei koskaan käynyt missään riennoissa missä normaalisti tuon ikäiset käyvät. Kuviin astui masennusta, minun arvostelua, uhkailua itsemurhalla yms.
Lapseni on pienestä asti ollut herkkä loukkaantumaan pienestäkin nuhtelusta. Suuttunut todella pahasti jo pienenä ja opinkin ”käsittelemään silkkihansikkain” mutta…
Hänen ollessa lähes 18v tapasin nykyisen miesystäväni jonka kanssa olemme pitäneet yhtä nyt jo yli 10 vuotta.
Alkuaikoina joimme normaalia enemmän alkoholia ja istuimme huuruisissa baareissa pari kertaa kuukaudessa. Ongelmia oli: niitä aiheutti tyttäreni ja hänen simputuksensa minua kohtaan. Mies ei tykännyt siitä ollenkaan ja yritti saada minut muuttamaan toiminta tapojani, kun hänen teki pahaa katsoa vierestä kun toinen vie minua ihan 6-0. Tytär alkoi vihata miestäni jota on nyt jatkunut tuo yli 10 vuotta… ettäs kehtasi moinen kusipää tulla sotkemaan/ tuoamaan hänen elämänsä ja minua unohtamatta … olen nyt kaiken pahan alku ja juuri….
Nykytilanne on huono… emme ole olleet kuukausiin missään väleissä. Minun olisi pitänyt jättää mieheni ja nostaa tyttäreni kaikilla arvoasteikoilla nro 1:ksi. Sydäntä raastaa kun en voi ymmärtää miksi me olemme niin erilaisia ja ajattelemme kaikesta ihan eritavalla. Kummaltakin toki löytyy omaa tahtoa. Hän käy nyt minua moittimassa sukulaisille, tuttaville. Saako hän jonkinlaista tyydytystä itselleen minun haukkumisestani??
Myös asia mikä loukkaa tosi pahasti on että mä olen hänen mielestään entinen alkoholisti!!
Onko täällä kohtalotovereita?
Olin yksinhuoltaja reilun 17 vuoden ajan, muutama satunnainen ihastus oli mutta ne eivät vaikuttaneet meidän niin tasaiseen elämään millään lailla. Olin tosi tarkka että lapseni kasvaa tasapainoisessa ympäristössä, hänellä on aina koti johon tulla ja korvat jotka kuuntelevat kaikkia asioita. Haaveena oli olla hänen ”paras ystävänsä”… Olla kaikki se mitä omassa kotonani nuorena en saanut.
Kaikki ei mennytkään sitten ihan kuten olin suunnitellut . Hänestä tuli sulkeutunut, omassa huoneessaan nököttävä teini joka ei koskaan käynyt missään riennoissa missä normaalisti tuon ikäiset käyvät. Kuviin astui masennusta, minun arvostelua, uhkailua itsemurhalla yms.
Lapseni on pienestä asti ollut herkkä loukkaantumaan pienestäkin nuhtelusta. Suuttunut todella pahasti jo pienenä ja opinkin ”käsittelemään silkkihansikkain” mutta…
Hänen ollessa lähes 18v tapasin nykyisen miesystäväni jonka kanssa olemme pitäneet yhtä nyt jo yli 10 vuotta.
Alkuaikoina joimme normaalia enemmän alkoholia ja istuimme huuruisissa baareissa pari kertaa kuukaudessa. Ongelmia oli: niitä aiheutti tyttäreni ja hänen simputuksensa minua kohtaan. Mies ei tykännyt siitä ollenkaan ja yritti saada minut muuttamaan toiminta tapojani, kun hänen teki pahaa katsoa vierestä kun toinen vie minua ihan 6-0. Tytär alkoi vihata miestäni jota on nyt jatkunut tuo yli 10 vuotta… ettäs kehtasi moinen kusipää tulla sotkemaan/ tuoamaan hänen elämänsä ja minua unohtamatta … olen nyt kaiken pahan alku ja juuri….
Nykytilanne on huono… emme ole olleet kuukausiin missään väleissä. Minun olisi pitänyt jättää mieheni ja nostaa tyttäreni kaikilla arvoasteikoilla nro 1:ksi. Sydäntä raastaa kun en voi ymmärtää miksi me olemme niin erilaisia ja ajattelemme kaikesta ihan eritavalla. Kummaltakin toki löytyy omaa tahtoa. Hän käy nyt minua moittimassa sukulaisille, tuttaville. Saako hän jonkinlaista tyydytystä itselleen minun haukkumisestani??
Myös asia mikä loukkaa tosi pahasti on että mä olen hänen mielestään entinen alkoholisti!!
Onko täällä kohtalotovereita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinun silmin turvallinen ja tasapainoinen ympäristö taisi olla tyttäresi silmin ahdistava ja suljettu lapsuus/nuoruus. Olet paaponut tytärtäsi, ettei se vaan loukkaannu, lienee kantanut leivätkin sänkyyn valmiiksi.
Vaikea arvailla, mutta jälkitilanne kuitenkin ilmentää, ettei kaikki tainnut mennä todellakaan, niin kuin suunnittelit.
Juurikin varmasti näin... olihan hän minun ainokainen <3. Eli itse aiheutettua...? Minua suorastaan ällöttää kun tv:stä kuulen uusien äitien suusta että haluan lapsistani parhaita kavereitani... koska niin ei taida yleensä käydä :(.
Äiti ei koskaan voi olla lapselleen "paras kaveri".Olet aina äiti.
Sanot että alkuaikoina joitte alkoholia miehesi kanssa ''normaalia enemmän ja kävitte huuruisissa baareissa...''
Tuosta saa sellaisen kuvan vääjäämättä että löysit miehestä ryyppykaverin ja hän sinusta. Ole rehellinen ja myönnä tämä!
Myös saa sellaisen kuvan tekstistäsi että juominen jäi vähemmälle myöhemmin - loppui kokonaan? - Onko siis tyttäresi väärässä jos sanoo sinua entiseksi alkoholistiksi?
Muista että ollessasi humalassa et voinut nähdä örvellystänne kun kotiuduit miehesi kanssa ''huuruisesta baarista'', HÄN näki ja joutui seuraamaan sitä. Sinun mielestäsi kaikki oli vain hauskaa. Tällaisessa tilanteessa se ''hauskanpitäjä'' ei humalaltaan kykene tajuamaan mitä läheinen joutuu kokemaan, siinä on kaksi täysin toisistaan poikkeavaa näkökulmaa. Sinäkin sanot että ongelmia aiheutti tyttäreni....
Masennukseen taipuva nuori on todella vaikea tapaus. Hänen on hankala itsenäistyä. Te olitte hänen lapsuutensa ajan hyvin sitoutuneita ja kiintyneitä toisiinne, ja hänen oli vaikea sitten nähdä kun uusi mies johdatti rakkaan äidin baariin juomaan kerta toisensa jälkeen. Mies sitten yritti sinua kääntymään tytärtä vastaan. Masentunut nuori varmaan mietti että miten tässä tulee käymään....
Kyllähän sinulla oli täysi oikeus pitää hauskaa ja etsiä mies itsellesi pitkän yksinhuoltaja-ajan jälkeen. Ihmetyttää vaan miksi tiet tyttären kanssa erkanivat. Tuliko kotona kaksi rintamaa, oli mies ja sinä, ja sitten tytär toisella puolella? Ja kuka oli loppujen lopuksi sinusta omistushaluinen, oliko se mies joka huomasi kuinka kiinteä suhde tyttärellä ja sinulla oli ja hän halusi sinut kokonaan itselleen? Ehkä miehesi on nyt tyytyväinen kun välit tyttäreen on poikki?
Tyttäresi masentuneisuus täytyy huomioida, siinä tilassa on todella haavoittuva eikä oikein kykene arvioimaan tilanteita koska voimia ei ole. Tosin hän on jo aikuinen, jotain voi siksi itseltään vaatia.
Yritä luopua puolustusasemistasi tyttäreen nähden, ja yritä rauhallisesti puhua. Jos saatte keskustelua aikaan, ilman syytöksiä, hän ehkä ymmärtää kuinka hänen nimittelynsä on loukannut sinua.
Pahinta tässä ehkä on se, että tilanne on jäänyt keskeneräiseksi, tilanne on ''päällä''. Se, että hän käy haukkumassa sinua sukulaisille, on ehkä avuton ja täysin väärä yritys saada keskeneräinen asia jotenkin selvitettyä, ehkä hän haluaa että asia jotenkin nitkahtaisi edes vähän uusiile urille.