Seksisuhteen lopettaminen kun mies valehtelee....

särkyvää77

niin paljon. Tutustuin mieheen kolmisen kuukautta sitten, mukava, huomaavainen jne...Ollaan nähty muutoinkin kuin seksin merkeissä ja hän on sanonut että ei jaksa säätää monien kanssa, että mä olen ainoa kenen kanssa on seksisuhteessa. Mutta mutta, se kuuluisa naisen vaisto varoittelee. No, jos osaisin suhtautua kevyesti siihen että olen vain yksi monista niin mikäs siinä. Mies valehtelee helposti ja viimein eilen sain vahvistuksen epäilyilleni. Asumme suht lähekkäin samassa kaupungissa ja mies tekstaili eilen että poika tulee kylään. Mikäs siinä, on se "poika" ennenkin käynyt kylässä. Mutta kun itse olin illalla lenkillä kaverin kanssa ja usein menen miehen asunnon liki, enkä kytätäkseni, on vain aina ollut lenkkeilyreittini. Liekö kohtalo puuttunut asiaan mutta näin kun eräs nainen meni miehen luo. Tää kyseinen nainen on miehen kaveri facebookissa kun mies siellä sinkkuryhmissä pörrää.

Olen miehelle sanonut että tottakai menee ja tapailee muita mutta mä en aio sitten enää olla yksi monista, jos seksisuhteeseen muiden kaa alkaa. Miksi tuollainen asia pitää valehdella. yrittää ilmeisesti pitää minua varalla jos joskus ei joltain muulta saakkaan. Nyt on hyvät neuvot tarpeen koska minun oli tarkoitus mennä hänen luo tänään saunomaan jne...,kerronko tekstarilla että ei enää nähdä vai jutellakko naamatusten. Vaikea valinta. Itse vihaan valehtelua, en siedä sitä lainkaan. Mies ilmeisesti luulee satuttavan minua jos muitakin on, en mä sentään niiiiiin ihastunut häneen ole. Mutta avoimmuus kunniaan ja umpirehellisenä ihmisenä en tajua miksi tuollaisesta pitää valehdella, no, ei ollut ensimmäinen kerta kun valhetta epäilin mutta sainpahan eilen vahvistuksen asialle.

21

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • beentherebefore

      Seksisuhteet on siitä perseestä, että toisen ihmisen arvostusta ei ole. Mies ei koe olevansa tilivelvollinen sulle omasta seksielämästään. Ehkä hän on aikaisemmin sanonut että sillä hetkellä ei jaksa säätää monen kanssa, mutta tilanne on muuttunut, ja tiedäthän sä nyt kuinka nopeaa tilanne saattaakin muuttua kun kaksi himokasta tapaa sinkkuivuilla yms. tms.
      Nyt on kyse vaan siitä, pystytkö sä jakamaan tämän miehen.

      Ja varo nyt ettet rakastu.

    • unodos

      Jätä se, ennen kuin rakastut syvemmin.

    • beentherebefore

      Mihinkä ratkaisuun päädyit ap? :)

    • siihenmiehenkokemusta

      Voisko mies olla Lappeenrannasta?

      • särkyvää77

        Oulusta on tää mies.


    • keskimäinenovi

      Uh-hu-huu, olen samalaista valehtelu kuullut, ettei olisi sama mies, mun miehellä ikää 50 ja kouluikäinen poika ja asu kerrostalossa 2 kerros

    • näinseemenee

      Semmoisia miehiä jokaisessa kaupunkissa ja "puskassa", ei kunnolisia enää olekaan kuin ehkä tuhannesta yksi

    • Parempaakevättä

      Kirjoituksestasi päätellen odotat suhteeltasi muutakin kuin pelkkää seksiä, niin ei kannata jatkaa sen pidemmälle, koska luottamuksesi on jo mennyttä. Jos teillä on pelkkä seksisuhde, niin ei sinun ole tarkoitus edes muuhun siinä miehessä tutustua tai tietää hänen muusta elämästään mitään. Aloita tutustuminen jonkun muun miehen kanssa ja ihan muista lähtökohdista lähtien kuin siitä seksistä, niin voit saada jotain paljon parempaa tilalle.

    • särkyvää77

      Joku kyseli mihin päädyin. No, menin miehen luo maanantaina ja kovasti olin aikeissa ottaa asian puheeksi. Olen todellakin liian kiltti, en saanut sanottua asiasta. Mies oli erittäin huomaavainen, laittoi ruokaa, otettiin viiniä jne...ja kun kysyin tästä naisesta ihan ohimennen kun joskus on ollut puhetta hänestä niin mies valehteli käyneen hänen kanssaan kahvilla mutta ei ole kiinnostunut tapaamaan jatkossa :/ Ajattelin että hän puhuu sivu suunsa ja puhuikin kun sanoi että "poika soitti eilen illalla", enkä mä tollo edes siinä vaiheessa kysynyt että eikös hänen pitänyt tulla kylään.

      Millainen ihminen kykenee valehtelemaan noin, ihan pokalla. En tiedä miksi hän koko ajan puhelee siihen tyyliin että näemme jatkossakin, mm. mitä voidaan tehdä yhdessä, missä käydä jne...Olen päättänyt että asian kerron päin naamaa kunhan olen hänen luona hakemassa eräitä minulle kuuluvia tavaroita. Kerranhan se kirpaisee ja haluan nähdä hänen naaman kun kerron asiasta, millainen on selitys sille kun naisen näin menevän hänen luo. Olenko erehtynyt henkilöstä tms...hänen mielestään. Totuushan on se että ei tuollaisen ihmisen kanssa voi olla edes kaveri. Jos hänelle valehtelu on noin helppoa ja hänelle olen niin arvoton että voi puhua ihan mitä haluaa, luullen ett uskon kaiken, niin mitä hänellä teen. Jatkakoon auervaara touhujaan ilman minua.

      • sanosuoraannyt

        Miksi et heti kyseenalaistanut? Nyt ota itseäsi niskasta kiinni ja sano sille että nyt loppuu pelleily tai paneminen, valitse siitä.


    • tietäjäkö

      Joillakin ihmisillä on ihan elämäntapana tuo valehtelu, se tulee aivan luonnostaan, kun eivät halua jäädä kiinni tekosistaan ja nykypäivänä on todella paljon niin miehiä kuin naisiakin, jotka elävät elämää yhtä aikaa monen miehen/naisen kanssa ja olosuhteet panevat valehtelemaan. Ei kannata tuhlata elämäänsä tuollaiseen, ei muutu koskaan, voi olla hetken aikaa ok, mutta kun kuluu aikaa, tulee taas entiset kuviot.

    • kokijako

      Kaikkein parasta olisi ollut, kun olisit sanonut saunailtana ihan pokerina, että näin illalla, kun sun poikasi tuli sulle kylään. Olisit nähnyt, minkä näköiseksi ukko menee ja mitä hän sepittää. Ei tuo suhde tule jokatapauksessa kestämään, olet hänelle vain yksi muiden joukossa. Itsesi kannalta hyvä, että pääset luihusta tyypistä eroon. Niin pian kuin mahdollista! Sanot vaan , ettei ollut luottamuksesi arvoinen.

      • PahaSuvi

        Just noin. Otat vaan asian heti puheeksi ja kerrot että nyt vähän haiskahtaa tää homma. Katsot silmiin ja vaadit faktat pöytään.

        Sen jälkeen päätät ihan itse lähdetkö vai jäät.


    • aloittaja77

      No niin, mähän otin tähän naiseen yhteyttä mesessä ja selvisi ett ainakin meitä kahta pyöritti yhtä aikaa ja seksiä molempien kans. Su iltana tää toinen muija, ma ja ti minä ja keskiviikkona se toinen. Ja eräs vkonloppu sanoi mulle olevan veljen luona maalla, oli ollut sen naisen kaa hotellissa. Ja minun ollessa hänen luona yötä, kertoi tälle toiselle olevan "maalla" yötå. Sanoin miehelle ett otin yhteyttä siihen naiseen, ei reagoinu ku sanomalla ett juttu on ohi, kuten onkin ja miehen aloitteesta. Ja juttu on ohi minunkin kanssa, mun aloitteesta. Kuka tuollaista valehtelijaa huolisi edes kaveriksi?!

      • 2nainen

        Hyvä! Olen ylpeä susta.


    • finito_quit

      Aloittaja77: Kaikkeen säkin alennut. Hyvä, että toi teidän suhde päättyi.

      • aloittaja77

        Pitihän se saada varmistus epäilyille. Hyvä juttu tosiaan että "suhde" loppui, ei innosta sellasen pelimiehen kans säätää enempiä.


      • Lets_go_whores
        aloittaja77 kirjoitti:

        Pitihän se saada varmistus epäilyille. Hyvä juttu tosiaan että "suhde" loppui, ei innosta sellasen pelimiehen kans säätää enempiä.

        Ja ei muutakun uutta kyrpää pyllyyn!


    • mitäkuuluunyt

      Onko ap jo retkahdan utelias uudestaan?

    • jhgghjghk

      Vittu miten kauheaa

      • eivoimitää

        Sano muuta, ja vielä nykyaikana :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      144
      3144
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      53
      976
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      220
      880
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      40
      838
    5. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      824
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      820
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      62
      747
    8. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      43
      744
    9. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      237
      715
    10. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      48
      702
    Aihe