t uusia työpaikkoja ja lisäävät tuotekehitystä kun saavat taas helpotuksia lakisääteisiin maksuihinsa? Kataisen hallitus poisti työnantajjien kelamaksun ja laski yhteisöveroa ja Katainen vakuutti että tulee uusia työpaikkoja mutta se oli VALETTA koska firmat jakoivatkin säästyneet rahat osinkoina osakkeenomistajilleen. Taannoin uutisoitiin että yritykset jakavat tänä keväänä taas ennätysosingot osakkeenomistajilleen.
Miten Sipilän hallitus varmistaa että firmat luova
dhgfds
3061410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 306
Vanhimmat
Hyvä aloitus!
Katainen kiitti yrityksiä vaalirahoituksesta ja poisti niiltä kela-maksun. Valtion menetykset olivat 700 miljoonaa euroa. Työpaikkoja ei syntynyt.
Katainen alensi yhteisöveroa, jonka vuoksi valtio menetti verotuloja 800 miljoonaa euroa. Tästä vain 20% palautui työpaikkoina, ja loppu yli 650 miljoonaa euroa jaettiin osinkoina osakkaille, pääasiassa amerikkalaisille miljonääreille.
Suomalaiset suuryhtiöt eivät ole koskaan jakaneet niin paljon osinkoja kuin viime vuonna, ja silti meidän kaikkien tulee alentaa palkkaamme, tehdä pitempää päivää ja työikää, että saamme Suomen kilpailukykyä parannettua.
Vuonna 2014 Suomi oli eu:n kilpailukykyisin maa, ja on tälläkin hetkellä kolmen parhaan sakissa. Silti meitä yritetään edelleen kusettaa.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/06/10/raportti-suomi-on-eun-kilpailukykyisin-maa/2014
Mikään hallitus ei voi firmoja pakottaa ottamaan lisää työntekijöitä.
Hallitus pystyy vain parantamaan edellytyksiö sille,että firmat pystyvät luomaan uusia työpaikkoja paremmin.Sitä siinä nyt sitte yritetään, että työtä olis helpompi luoda.
Hallitusten tehtävä ei ole luoda työpaikkoja,mutta kylläkin luoda paremmat edellytykset tyäpaikkojen syntymiselle.
Miksi hallitus ei leikkaa kaikkien kesälomarahoja ? Ainoastaan julkisen sektorin. Yksityiset porskuttaa tuon 'jumalan lähettilään siivellä '
Nimenomaan hallituksen pitäisi olla viimeinen vastuullinen taho,että maahan syntyy riittävä määrä kilpailukykyisiä yrityksiä ja sen mukana työpaikkoja,eihän muuten markkinataloudessa ole valtion pidossa mitään mieltä.
Yritykset viis veisaavat valtiontaloudesta,joten ainut joka huolehtii kansalaisten hyvin voinnista on jokaisen maan oma hallitus.
Aivan edesvastuutonta edes ajatella,että kenelläkään ei ole vastuuta mistään,tuollaisen ajatusmaailman takia moni valtio on tälläkin hetkellä konkurssin partaalla koko ajan.
Valtioita vastaan kampanjoidaan Eu:ssa, kaikissa kansainvälisissä järjestöissä suurkapitalistien ja heidän palkkasoturiensa taholta jatkuvasti. Kaikki laajemmat hyvinvointi saavutukset halutaan perua ja tämä naamioidaan eri idealismien kaapuun mm. feminismin, ihmisoikeuksien, rajattomuuden, yksilön vastuun, Eu:n, kauppasopimuksiin yms. Kansallisvaltiot ja niiden rajat ovat demokratian viimeinen tae ja edellytys. Paikalliset ihmiset voivat omissa valtioissaan jotka ovat yhtenäisiä ja tarpeeksi pieniä oikeasti vaikuttaa, toisin kuin Eu:ssa ja Amerikassa.
Kaikki idealismi paitsi liberaalin kapitalismin vastustaminen kilahtaa nykyään kapitalistien pohjattomaan pussiin ja valta paikallistasolla vähenee..
Aikamme suurin uhka on riistokapitalismi niinkuin on ollut aina ennenkin kommunismin lisäksi. Se perustuu orjuuteen ja luokkayhteiskuntaan sekä kolonialismiin. Ainoa oikeudenmukainen systeemi on ollut Euroopan kansallisvaltioissa joissa on yhdistetty sosialismin oikeudenmukaisuus ja kapitalismin tuotanto valtiolle itselleen sopivalla tavalla ja jaettu tulosta kansalaisille palveluina ja tukina. Nämä ovat sosiaalisesti ihmiskunnan suurimpia saavutuksia! ON SE KUMMA KUN EI PORVAREILLE KELPAA KAIKKIEN HYVINVOINTI VAAN PITÄÄ OLLA ITSEKÄS PASKIAINEN. MIKÄ MAAILMANKUVA!!
Katsos, kun pienipalkkaiset kuntatyöntekijät joutuvat kustantamaan kuntien pakoloisten naudan sisäfileet sun muut herkut pakoloiskeskuksissa.
SSS ja EK - Miksei yrittäjyys kannata Suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa
1. Suomessa yksi EU:n alhaisimmista yritysten yhteisöverokannoista 20%.
"– Kataisen hallituksen kaudella yritysveroprosenttia alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin ja nykyisellään se on läntisen Euroopan alhaisimpia, Stubb toteaa".
-
2. Suomen pääomaverotus n. 5,5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason.
http://tietotrenditblogi.stat.fi/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/
-
3. Suomen varallisuuteen ja omistamiseen kohdistuva verotus huomattavasti alle EU-keskitason
http://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684
-
4. Suomi paras Pohjoismaa 140 maan kilpailukykyvertailussa
http://yle.fi/uutiset/suomi_paras_pohjoismaa_140_maan_kilpailukykyvertailussa/8341729
-
5. Suomen palkat, työn sivukulut ja työvoimakustannukset kilpailukykyiset Pohjois- ja Keski-Euroopan viitekehyksessä, johon kuulumme:
Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
http://yle.fi/uutiset/suomalaisen_tyo_vasta_kahdeksanneksi_kalleinta_eussa/6568591
Suomi pääsee Euroopan palkkavertailussa kymmenen kärkeen, mutta häviää selvästi ykköselle.
http://www.iltalehti.fi/talous/2014120418891184_ta.shtml
Meilläkö liikaa liksaa? Suomen työvoimakustannukset ovat kaukana Euroopan kärjestä
http://www.talouselama.fi/uutiset/meillako-liikaa-liksaa-suomen-tyovoimakustannukset-ovat-kaukana-euroopan-karjesta-3468444
-
6. Suomen arkipyhät ja lomat kilpailukykyiset Pohjois- ja Keski-Euroopan viitekehyksessä, johon kuulumme:
Arkipyhien leikkaus tekee suomalaisista todella ahkeria
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/arkipyhia-jaa-vain-kourallinen/PiWLQEMu
Mikä taantuma? – suomalaisten tulot kasvoivat miljardikaupalla
http://yle.fi/uutiset/mika_taantuma__suomalaisten_tulot_kasvoivat_miljardikaupalla/8504336
-
Mitä vielä vaaditaan että saatte jotain hyötyä???????
nyt äkkiä kolmikko ccc purkamaan venäjän vientikielto.saadaan heti tuotanto käyntiin ja kymmeniätuhansia työpaikkoja suomeen heti.ennen vouhotusta venäjälle vietiin 60 prosenttia suomen tuotannosta.nyt ccc pojat hallitusessa vain myhäilee.että miksi suomi on alasajossa.tänne pieneen suomeniemeen ei tule lisää töitä ennen vientikiellon purkua.nyt pojan juperot töihin ja purkamman vientikielto ja suomi saa kymmeniätuhansia työpaikkoja heti.
minä ainakin käärin tuotot omaan taskuun vaikka palkat laskisi 40 prosenttia.nauran vielä päälle.ostan säästöillä isoimman mustan auton firmalle säästörahoilla,mitä kaupasta saa
Miljoonien verohuijaus rakennusalalla, yli 300 virolaista teki töitä pimeästi!!!!
Päijät-Hämeessä on paljastunut miljoonien verohuijaus.
Kymmenet rakennusalan yritykset kiersivät veroja. Pimeästi töitä teki yli 300 ihmistä.
Päijät-Hämeen poliisin talousrikostoimisto ja Sisä-Suomen verovirasto ovat selvittäneet viime tammikuusta saakka suurta talousrikosvyyhtiä. Rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2008 ja 2011 välisenä aikana.
Tutkittavana on ollut 24 rakennusalan yhtiötä. Yhtiöiden toiminnassa epäillään tehdyn muun muassa törkeitä veropetoksia, törkeitä kirjanpitorikoksia, törkeitä väärennyksiä ja törkeitä petoksia.
Vältettyjen verojen ja julkisten maksujen kokonaismäärä on noin neljä miljoonaa euroa.
Rikoksesta epäiltyinä on esitutkinnassa ollut 29 henkilöä, joista kaksi on ollut esitutkinnan aikana vangittuina. Pidätettynä on ollut viisi rikoksista epäiltyä.
Neljässä tutkittavista yhtiöistä ei ole ollut lainkaan todellista toimintaa, vaan niiden kautta on tekaistulla laskutuksella kierrätetty muiden yhtiöiden pimeään palkanmaksuun tarvittavia varoja. Pimeästi töitä tehneitä on laskettu olevan yli 300, heistä suurin osa virolaistaustaisia.
Kahden tutkinnassa olleen yhtiön kautta tilattiin muiden yhtiöiden tarpeisiin rakennusmateriaaleja yhteensä yli 180 000 euron arvosta.
Tilaukset jäivät maksamatta tavarantoimittajille, eikä niitä esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella ollut aikomustakaan maksaa. Tilauksia tehneillä yhtiöillä ei ollut muuta toimintaa.
Työkohteet ovat sijainneet Päijät-Hämeen lisäksi pääkaupunkiseudulla, Kouvolassa ja Pohjanmaalla. Rakentamisen ja saneerauksen ohella pimeää työvoimaa on käytetty ravintoloiden järjestyksen valvonnassa ja tarjoilussa.
Rikosepäilyjä on tutkittu viitenä eri kokonaisuutena, joista neljä on siirtynyt syyteharkintaan. Viimeinen kokonaisuuteen liittyvä esitutkinta valmistuu maaliskuun loppuun mennessä. Osaan kokonaisuudesta on jo annettu tuomiot Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
IL http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022015228091_uu.shtml
Työpaikkoja pitää tulla kun sopimusta juuri niiden takia väsätään.
Osapuilleen noin, mutta mitä vastuuta yhteiskunnan toimimisesta on SAK:lla, jonka suojaan on piiloutunut muutama talouden hoitoa terrorisoiva liitto. Tuskin kukaan on valtuuttanut näitä veijareita hoitamaan laillisissa vaaleissa maan asioita! Tästä änkyrätouhusta on demokratia ja paremman tulevaisuuden tavoittelu hyvin kaukana.
Eli oliskohan se niin että julkisen puolen pitkät lomat vaikuttavat siihen.
Semmosta hallitusta ei ole koskaan ollut ja tuskin koskaan tulee suomeen, joka pystyy määräämään jonkun firman ottamaan lisää työntekijöitä vastoin sen omaa tahtoa.
Jos hallitus pystyis niin toimimaan,Suomi olis "Nevostoliitto"****
Hallitus pystyy vain parantamaan edellytyksiä paremmalle työllistämiselle.
Niin varmasti yritti Kataisen hallituskin,tuskin nekään ilkeyttään tekivät sitä mitä tekivät.
Vaikeudet melko varmasti olis maassa pienemmät,jos tuohon onnettomaan rahaliittoon liittyminen olis jätetty tekemättä.
Hallitus eii myöskään voi pakottaa työntekijöitä halpatyövoimaksi ahneille työnatajille koska meillä on toimiva ayliike.
Tämä on tosi!
Oliskohan tuolla jotakin tekoa sen asian kanssa,että esim kuntatyäntekijöillä on enemmän lomapaiviä kun yksityisellä puolen ?
Ilman muuta allitus vastaa siitä,että työpaikkojen luonnlle annetaan paremmat edllytykset.
SAKoolle tas kuuluu se,että pitää yrittää kakin keinoin niiden uusien työpaikkojen syntymisaen vaikeuttaninen.
Kummallakn siisonomat selkeättehtävänsä !
Niin menee. Hallitus ei todellakaan voi varsinaisesti luoda työpaikkoja, vaan edellytykset.
Sen vuoksi tarvitaan joustoja että luodaan mahdollisuudet palkata työntekijöitä.
Sekä uusia ideoita.
paikkoja
Ei niitä tule. Kyllä tämä toimintatapa jo tunnetaan Suomessa. Köyhät kyykkyyn, jotta rikkaat saavat lisää rahaa, se on Suomessa meininki ollut jo monta vuotta.
Mitäs äänestitte Kokkareita ja Keskustaa ja Hyrrätakkeja. Tässä nyt tulos kaikkien silmien alla.
Raportti: Suomi on EU:n kilpailukykyisin maahttp://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/06/10/raportti-suomi-on-eun-kilpailukykyisin-maa/20148232/12
10.6.2014 22:00
"Suomi on noussut Euroopan unionin kilpailukyvyn kärjeksi, selviää Maailman talousfoorumin tänään julkaistusta raportista. Raportin kirjoittajat ovat huolissaan unionin jäsenmaiden suurista kilpailukykyeroista.
Suomi on Euroopan unionin kilpailukykyisin valtio, käy ilmi tänään julkaistusta Maailman talousfoorumin (WEF) laajasta raportista http://www3.weforum.org/docs/WEF_Europe2020_CompetitivenessReport_2014.pdf (pdf). Suomen kilpailukyky ohitti mittauksessa Ruotsin, joka oli edellisessä vertailussa ykkönen.
Kirissä avainasemassa olivat tietoon ja innovaatioihin perustuvan kasvun koheneminen. Raportissa Suomea nimitetään yhdeksi Euroopan innovaatioiden voimanpesistä.
Lue myös nämä:
Öljyn hinta on nyt rajussa nousussa
Pelottava kuva: Näin toiveet talouskasvusta sulivat
Suomen taloudessa vihdoin käänne – "Varovaista optimismia ilmassa"
Viiden parhaan joukkoon ylsivät myös Alankomaat, Tanska ja Saksa. Pohjaa 28 jäsenmaasta piti Romania.
Raportissa maiden kilpailukykyä mitattiin viiden pääindikaattorin avulla. Niihin kuuluivat muiden muassa innovaatioita ja digitalisaatiota koskeva mittari, työllisyys ja sosiaalinen kehitys".
--
Ja nyt olemmekin muka vajaassa kahdessa vuodessa "Euroopan sairas mies". Siis jos uskoo Sipilän ja Stubbin SSS-valheita, jotka perustuvat EK:n talousdataan. Pitää muistaa että EK on toinen työmarkkinaosapuoli jota hyödyttää se että suomalainen työ katsotaan kalliiksi. OECD:n tilastojen katsominen kertoo ihan muuta.
Voimakas julkinen talous on kaiken veturi hyvään. Verotus kohdalle ja viisaat politiikot päättään miten niitä tuloja käytetään. Täydelliset tollopolitiikot pois päättämästä asioistamme. Vastuutonta toimintaa on myydä tuottavaa toimintaa pilkkahinnalla pois. On täysin älytöntä, että politiikot päättää järkyttävistä palkkioista ja palkoista joillekin johtaille näyttäen kaaoksen suunnan. Velkahanat kiini, niin nähdään se totuus missä mennään.
Punakone rupesi pidentämään stubin johdolla duunarin työssäolovelvoitetta ,kun samaa aikaan herraskain etuja vain lisätty.
Virolaiset ovat kakkaa.
Sipilä on uhkailulla vain onnistunut kasvattamaan johtajien bonuksia toteutuessaan.Ja se viedään työtä tekevältä kansalta
Niin? Tämä oli enemmistön tiedossa ennen vaaleja sekä vaalien jälkeen. Ei demokraattista valtiota voi johtaa kuin jotain yritystä. Tämä oikeiston lanseeraama Oy Suomi Ab on täysin järjenvastainen ajatus. Ei mikään firma toimi demokraattisesti. Firmoissa ei työntekijät äänestä itselleen uutta hallitusta. Valtio toimii taas täysin päinvastoin. Nämä idiootit eivät ymmärrä mitä ovat tekemässä. Jokainen nykäisy kohti yritysmaailmaa kiristää vain narua oman kaulan ympärillä. Yritysjohtajien ylimielisyys näkyy Kepun ja Kokoomuksen johdossa. Johto on toiminut oikein, kaikki on työntekijän syytä. Näin johdetaan suomalaista yritystä.
Harvinaisen totta haastelet.
Muistan kun 70-luvulla suomalainen valtuuskunta kävi tutustumassa Japanin talousihmeeseen... no sieltä tultiin vähin äänin pois.
Eihän niillä vinosilmillä ollut edes johtajia riittävästi yrityksissään. Työläiset saivat päättää yrityksen asioista, ei perkele. Sellainen peli ei meillä vetele.
Johtajen boonukset on kyllä keksitty ennen kun monikaan suomalainen tunsi ainuttakaan Sipilää. Ja boonukset on aina kelvaneet kaikille johtajille,myös vasmmistojohtajile,että se niistä boonuksista.
Juuri noin, kyllä entiselle vassuradikaali-Wahlroosille on kertynyt kummasti omaisuutta ilman isoa henkilökohtaista riskiä, Suvi Annekin loikkasi johtajan pallillle suoraan puheenjohtajan paikalta jne. Mitä tekee Arhinmäki?
Eihän mitään yhtiötä voi pakottaa ketään työllistämään tai investoimaan tarpeettomasti eikä tekemään tuotteita jos niille ei näytä olevan kysyntää kv markkinoilla kilpailukykyisin hinnoin. Eli valtion ja työmarkkinaosapuolien on pyrittävä luomaan vakaa toimimisympäristö yhtiöille ilman ennalta arvaamattomia häiriöitä, muuten ei investoida.
Esim AKT pystyy torpedoimaan monenkin yrityksen vuosien ponnistelut jos tuotteiden kuljetus asiakkaalle takkuilee lakkojen myötä. Eli jo pelkkä AKT:n lakkoiluherkkyysuhka lisää työttömyyttä tuhansilla.
Sotaveteraani joka nuorena alle 20 kesäisenä taisteli suomen puolesta ,eikä sen enempää kuin henki hiuskarvan varassa.Kuinka ison option tai bonuksen hän on saanut?Kukaan suomen luxus johtajista ei ole vastaavaan pystynyt.Sotien mies joka ei palkkaa pyytänyt urhoollisuudesta ja on silti ollut maamme kantava voima.Kiitos edelleenkin tuosta korvaamattomasta suorituksesta.Ilman teidänlaisiamme sotiemme sankareita meitä ei olisi ,emmekä voisi jakaa hyväämme hevon tuuttiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022921196041_uu.shtml
Haglund yrittää torpedoita Suomen taloutta
Haglundilla on nokkosrokko. Esti armeijankäymisen. Koetetaan ymmärtää häntä.
Haglund on ilmeisesti liittynyt SAKoohon.Siellä osa johtajista haluaa kaataa yhteiskuntasopimuksen niin kuin Haglundkin.
Kaikki osakkeenomistajat ovat osallisia tähän rikokseen koska ylläpitävät systeemiä.
Osakkeiden omistajat ovat irtisanojia, työttömyyden lisääjiä.
Varmaan monesti nuin onkin.Mutta kun niitä osakkeenomistajia tarvitaan kuitenkin siksi,että he työllistävät sijoittamalla firmoihin rahaa.Siis luovat edellytyksiä työllistämiselle. Kummallinen baradoksi,mutta näin se menee.
Osakkeenomistajan ahneus on niin voimakas että ei ole riemulla rajaa
,kun hän nylkee rahaa itselleen.Rahankäytöstä yrityksissä on tehtävä sopimus ,joka sisältää tulospalkkauksista ja kannustimista jakamisesta
automaattisesti työntekijöille tasapuolisesti.Kestävä kehitys on myös
rahasiivu yrityksen kehitykseen ja sijoitus pääomarahastoon ,huonojen päivien varalle.Osakesijoitus on pitkäaikainen kapea leipä ja kenties jokavuosi ei jaetakkaan mitään.Lailla rajoitettava max tuloutus liikevaihdosta esim .0,15% +viitekorko
Sipilä paapoo osakkeenomistajia ja maanviljelijöitä.
FAKTAA SIPILÄ UUSISTA TYÖPAIKOISTA EIKÄ LÖYSIÄ HORINOITA MUKA KASVAVASTA TYÖLLISYYDESTÄ! KATAINENKIN LUPASI UUSIA TYÖPAIKKOJA MUTTA VALEHTELI! Työantajat saivat anteeksi työantajien kelamaksun ja yhteisöveroa alennettiin mutta EI TULLUT UUSIA TYÖPAIKKOJA VAAN OSINKOINA MENI FIRMOJEN SÄÄSTÖT TYÖNANTAJAMAKSUISTA OSAKKEENOMISTAJILLE!
Ei se porukka ole tuota edes ajatellut, niiden silmissä siintää vain "yritysten ylimääräisen kassan sulattaminen", jolla nimellä ne kutsuvat sikamaista osingonjakoa koska luulevat että se hämää suomalaisia.
Alentunet työvoimakustannukset siirtyvät suoraan yritysten voitonjakoon. Suomessa työvoima ei ole euroopan huippua. Tuotteet ovat perseestä laiminlyötyjen tuotekihitysten ja koneinvestointien myötä.
Perustakaa valittajat oma firma ja ryhtykää siten helposti rikastumaan.
Ei taida uskallus riittää muuhun kuin valittamiseen...
mikä oisi hyvä artikkeli ruveta yrittäjäksi? Voisin vaikka alkaakin!
yrittäjä=valittaja. näin se menee.
Kumma juttu tämä säästölinjantapainen ,kun ei koske optioilla hyvin toimeentulevaa porukkaa laisinkaan.Miksi yritykset eivät säästä pienentämällä
isoja palkkoja ,koska niissä on varaa säästää kestävää kehitystä?
Mitä meinaa hallitus saada aikaan kurjilla päätöksillä ,joilla rahat suunnataan
entistä enemmän veroparatiiseihin.Kulutus tulee vähenemään kun kansalaisten rahatilanne huononee säästöjen takia, jotka kohdistuu tiettyyn palkkaryhmään.
Yritysten kapasiteettia ei tarvita muuta kuin omistajien luksusloman parantamiseen.
Mitenkä parannetaan jo ennestää luksusta olevaa lomaa ?
Kyllä se nyt vain niin on,Suomi velkaantuu vauhdilla.Jotaki on yritettävä ja nyt edes yritetään korjata tilannetta.
Mutta päivänselvää on se,ei Suomessa niin viisasta ihmistä ole.,joka tarkalleen osais sanoa mikä olis se paras keino.
Ainoastaan se on täysin selvää,näin ei voida jatkaa.
jos maahan on vara ottaa suuri määrä loisijoita niin en uskö että heidän elämänsä maksajien toimeentulon kurjistaminen ainakaan yhtään asiaa auttaa.
Lyly kyllä tietää ,että yrityksille jaettava ylimääräinen rahavuori on julmuutta kansakuntaa kohtaan ja siitä ryöstöstä joutuu vastuuseen ennen pitkään .
Nooh`Lyly kuuluu kyllä niihin ,jotka ei jää vähälle silloin kun rahaa jaetaan !!!!
Mitään työpaikkoja ei tule lisää ,koska resursseja hyödynnetään tehokkaammin.
Luuleeko joku että yritysjohtajat jakavat saamansa sipilä lisät maamme kehittämiseen.Alkaa jo neurottaan tämä säästölinjan vakava luonne ,kun todennäköisintä on että setelit pyöritetään omistajien ja monopolien taskuun.
Ei mitenkään, valtio rokottaa yritysten tuloja itselleen.
palkankorotukset menevät lyhentämättömänä työntekijöiltä valtiolle.
Häkäpään järjelläkö sipilä loistelee meille tuhon päivää?Onko carunan ryöstöhinnoittelu parempi vaihtoehto saati suomen eläkeyhtiöt tai valtio olisivat ostaneet verkot?Järjettömät ratkaisut vievät pohjan pois pakkolaeista ,jota mukamas tarvitaan tyhmien päätösten takia.Siemens leidi nauraa vain.
Uudet työpaikat luodaan pätkimällä vanhoja ja pakottamalla työttömät niihin karenssin uhalla. Näin on toimittu jo parikymmentä vuotta.
Sipilä sanoi juuri että työttömät ovat suurimpia voittajia yhteiskuntasopimuksessa.... ( siis maalaisten ja herraportaan jälkeen).
Nämä kaikki työllistämisporkkanat pitäisi antaa vasta jos yritys oikeasti palkkaa henkilön. Eli ei automaattisesti kaikille yrityksille, koska olemme nähneet näiden etujen valuvan suoraan osakkeenomistajien taskuun.
Juuri näin.
Ensin pitäisi saada kasvua, jotta niitä työpaikkoja syntyisi En usko, että perinteisiä yrityksiä tukemalla näin tapahtuu.
Suomi on vientivetoisuudestaan riippuvainen tuloista ja työpaikoista. Näin ollen vientiä olisi saatava vetämään.
Olemassa olevia vientivetoisia yrityksiä on jo tuettu mm.alentamalla/poistamalla väylämaksuja,sekä koko yrityssektoria yhteisöveroalennuksella. Toinen kokonaisvaltainen tukipaketti ei tuota sen kummempia tuloksia, tulee tuo tukitoimi sitten vaikka työehtoja heikentämällä kuin nyt ,erillisen työehtosopimiksen kautta jota kutsuttakoonkin sitten vaikka yhteiskuntasopimukseksi.
Totta on ,että työ luo työtä ,koska kasvu synnyttää alihankintoja ja nostaa ostovoimaa, joka pyörittää taloutta ,nostaen tuotteiden ja palveluiden kysyntää.
Ensin vain olisi saatava tuo kasvu vauhtiin. Tämä edellyttäisi melkolailla sitä,että Suomeen saataisiin investointeja/ ulkoisian tuloja tuon myötä.
Investoinnit ei ole pelkästään ulkoista rahaa ,vaan se on pitkälti sijoittajien toimintaa,jossa rahalle etsitään tuottoa. Sijoittajilla on kyllä toimialat mitkä ovat heille tuttuja ja missä he toimivat sekä usein myös yhteistyökumppanita verkottumisen kautta ,sekä potentiaalinen näkemys mikä menee kaupaksi heidä markinoilla joille he ovat valmiita investoimaan ja luomaan uusille tuotteille markkinoita.
Selkeästikään tälläistä draivia ei Suomesta tällähetkellä löydy paikkaamaan mm. Nokian jättämää aukkoa.
Näin ollen potentiaalisia vahvoja yrityksiä ei ole joista löytyisi tekniikka vetoista kehitystä /uusia tuotetta ,jotka täydentäisi tieto yhteikunnan tarpeita tai kiinostaisi kuluttaja sektoria teknisien ratkaisuiden tuomalla kehityksella vihdykkeenä tai elämää helpoittavana .Tuotetta joka olisi riittävän myyvä ,tuottava uutuus ja markkinoilla kehityksen suunnan edelläkävijä.
Suomi kun on pieni ja syrjäinen maa ,ei täällä kannata tuottaa hehkulamppuja maailmalle,niitä sieltä kyllä saa lähempääkin ja halvemalla.Työn hinnalla emme kykene kilpailemaan halpatyömaa tuotantojen kanssa,ellemme siirrä kansaa halpatuotantomaihin.Suomi ei pysy elinvoimaisena sen suuntaisessa kehityksessä.On siis löydettävä kasvuyrityksiä,joilla on näkemyksiä ja riittävästi näyttöä liikemaailmassa pärjäämisestä,sekä kiinnostava tuote ,jotta investoijalle kohde olisi riittävän houkutteleva nostaa toimintaa maailman markkinoille.
Tällaisia yrityksiä on potentiaalisesti pk yritykset,ei jo olemassa olevat suuryritykset ,eikä star up:it.Ne ovat kyllä tarpeellisia uusien innovaatioiden suhteen, sekä tulevan kehityksen kannalta.Sturt up:it voivat saada draivia maailmalle pönkivästä pk yrityksestä ,alihankintana tai muutoin kasvaa vastaamaan maan talouden tarpeita,mutta sijoittajia ne harvemmin sellaisenaan kiinnostaa.Maailmalla kun on riittäväksi yrityshaluisia ja joukosta erottuakseen on jo oltava näyttöä.
hallitus ei näitä elementtejä luo.Se luo vain toiminta edellytykset yrityksille toimia maassa.Toimet joila yrityksiä tuetaan tulisi olla enemänkin tämätoimia,kuin yleisiä ja laajakantasia toimia ,joissa ei ole varmistettavissa kongreettisesti työpaikkojen synytyminen. Ikäväkyllä nykytilantessa tätä ei ole kyetty riittävän vastuullisesti varmistamaan.
Rikollinen mieli ei armahda edes hiellä ansaittua duunarin peruseläkettä .Samantasoisia eivät ole kansalaisten oikeudet ,senhän tietää tyhmempikin
.Eläkettä venytetään ja sekään ei riitä säästöksi ,kohta puhutaan muista säästökohteista duunarille ,koska duunari on ehtymätön voimavara.
Duunaria voi päsmärin mielestä nylkeä loputtomiin.....
Välistävetäjät käyttävät kansakunnan rahavirrat omiin optioihinsa ja epärehelliseen
sulle mulle peliin ,jonka lonkerot ulottuu kauaksi.Tavallinen duunari yrittää ansaita
pientä hyvää leipänsä lisäksi .Herraska kieriskelee rahassa ja turhuudessa,sijoittelee ulkomaan loma asuntoon duunarin koko elämän ansioita.
Kummalta otetaan säästötalkoissa ,no tietysti duunarilta kun kantokyky on kovaa luokkaa.
Häkäpönttö tietää keneltä kuuluu leikata .Duunarilta kaik pois niin on hyvä miel ainaski.
Tuotekehitystä snagarilla, tuplamättöhusuhurgeri.
Mitä sitä kouluja käymään snagarille töihin 45h/viikko ja tonni kuussa.
.
En häpeä hampurger työntekijöitä ,koska ovat kovia tekeen työtä ja tulosta .Mitä häkäpönttö tekee muuta kun kahmii ylisuuria korvauksia itelleen ja hyville kamuille
..osais edes hävetä.
mitenkään,joka on tosi väärin. niin kävi aiemmin jyrkin firmoille antaman veroedun kanssa,mitään töitä ei syntynyt vaan lopetus-irtisanomis vauhti vain kiihtyi, mutta annettu etu jäi.
on ehdoton pakko antaa etuja vain työpaikkoja vastaan,ei muuten. em. erilaiset yritysavut pitää aina periä takaisin jos firma häipyy ulos. eturosvous on todella ollut rumaa ja röyhkeää tähän saakka.
Juuri näin.
Konnat ovat jo sopineet ,että seuraavaksi jatketaan vero helpotuksilla.Arvatkaapa
kuka meinaa ottaa yhteiskuntasopimuksessa menetetyt rahat takaisin ja moninkertaisesti.Kyllä pöntössä on häkää kun ei pysty muuta kuin juonimaan rahoja omalle ryhmälleeen.
Vastaa aloituksen kysymykseen Sipilä!!!!
Vastaa pönttö!
turpa kii pönttö!
On hienoa että ajatellaan yritysten parasta ja sitä että ne pärjäisivät.Kuulkaapa kumminkin yrittäjät ,jotka teette niska hiessä hommia ja toivottotte asioihin parannusta ,tämän hallituksen asiat koskee vain veroparatiisi yrittäjiä .Älkää siis kuvitelko ,että teille tippuisi edes murusia ,kun stupparit ja häkät junailee asioita.
Kuulkaas poijaat kun mie kerrontässä mennessämme ...on se vaan aikamoista meininkiä, kun se semmoinen pikitien ajelu vie paratiisi saarelle saakka ja sieltä ne
sitten kahmoo rahaa säkkikaupalla niin piru vie on asiain laita....sanon mä vaan..
mutta oottakaas vaan kun kk otetaan esiin ja vähän truikkaillaan...sen mie sanon vaan että läskip..se saa kinttuihin vipinää.
Hyvä aloitus.
Ei millään, eikä oo tarkotuskaan uusiin työpaikkoihin. Jos olis, ois tullu ees yks konkreettinen aloite, mut ei. Jatketaan kuopattua elvyttämistä ja teiden parantamisesta tehään kärkihanke nro. 1. No, lapiohommina siellä syntyyki jokune paikka ihanku ennenvanhaa Seutulas.
Kaikki muut hankkeet ovakki ollet jo vuosia enemmän tai vähemmän framilla, vaik persut niit yrittääki markkinoida omina aloitTeinaan.
Täyttä paskaa, tarkotus on vaa tehä ehkä historian suurin KUPPAUS.
Palkansaajia v. 2014 2 105 000 kpl.
500 x 2 105 000 = laskekaa ite, mua hirvittää!!
Tulonsiirto p-saajilta PÄÄOMILLE.
Yritykset jotka suotavat rahaa omistajilleen ,jopa enemmän kuin olisi mahdollistakaan ovat ikävä ilmestys.Mitä sipilän lisätuet aiheuttaa tähän kierteeseen?Ainoastaan sen että sekin sipilä potti menee ulkomaan sijoituksiin omistajien kautta.Tekeekö sipilä asialle mitään ?Ei voi koska pelinappulat stuppi ja häkä ovat varmistamassa että hallitus ei koske pääomarahaan .stupido linja jatkuu
vaikka stubi onkin äänettömämpi kannanotoissa.Pikkupururata pyörii ja oikeita ratkaisuja ei voida tehdä ,koska hallitus on liikaa oikealla .Yrityksien rahankäyttö
ja jakelu syyniin .Omistajien ahneus katkaistava.Sipilä rohkeutta oikeisiin ratkaisuihin jotka vaikuttavat muuhun kun työntekijöiden pikku etuisuudet ja ansiot.
Hyvä kommentti.
No eipä noita työpaikkoja ole tullut vaikka yritysveroja on laskettu ennenkin.
Että silleen.
Firmat jakavat taas osinkoja osakkeenomistajille.
Niinpä.
Suomi on suossa ja sinne se kuuluukin. Britit sentään uhkaa erota EU:sta.
Suomi jatkaa 'nuolemista'...
Ainakin valuu. Niiku kola tweedillä.
Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Anna äänesi porvareille myös jatkossa.
Sama se on tämä paikallinen sopiminen moni valtiolla töissä oleva tekee ylityötä ja ne saa korkeintaan tuntitunnista vapaana esim Geologian tutkimuskeskuksessa, silti se tuottava porrassa joka teki näin niin sai lopputilin. No kuulemma kokoomuslainen johtaja perustelee asiaa sillä et asiantuntija pomot pitää jättää.
rahaa menee mamubisnekseen, rikkaat porskuttaa ja lähtee maasta kun on tarpeeksi rahaa tileillä. Me köyhät jäädään tänne tappeleen islamisaatioita vastaan .
Kaikki poliitikot ja raharikkaat hirsipuuhun vaan. Eläkeyhtiön porhot nappi otsaan vaan.
Nyt on nautiskelijan päivät ,saa sijoittaa ulkomaille vaikka kaikki palkka ja eläketulot
ja aina vaan tulee lisää kassaan rahaa.Suomi pyörii hyvin vaikka kukaan ei ostaisi tuotteita ja esim .vain ruokaa.Firmoilla kukoistaa kunhan vain otetaan siivet alle ja lähdetään ryyppäämään ja nautiskeleen .Suomen hallitus lupaa hoitaa maksa ja muutsairaudet vikisemättä kiitos.Kunhan vain muutama kova duunari jää kotimaan kamaralle niin hyvin pyyhkii.....
Totta kai näin toimitaan. Onhan meillä aito porvari hallitus. Sipilä on suursijoittaja. Omat taskut täyteen enstex, sitten kavereiden, ja jos jotain jää niin uudet työpaikat on plussaa. On tosin hieman lyhytnäköistä kurittaa sisä markkinoita, jos sisämarkkinat kyykkää niin tuleepa täällä tosi vaikeat olot ja valtion velka kasvaa entisestään. Tietysti Porvarit porskuttaa edelleen mutta suurin osa kansasta köyhtyy pahasti. Ehkä pitäisi myydä omaisuus pois ja tehdä Kataiset.
Totta.
kokoomus on kuin rotta yhteiskunnassamme. Se etsii ja nakertaa saadakseen vain itselleen hyötyä. Sen tietää SSS apinat ja sen tietää erityisen kierot lyhennettynä EK .
Eihän sipilä mitään yritystä johtanut,, vaan hävitti sen, nyt se saasta tekee saman suomelle, mitä vänrikki runkkarin ja aatulta vielä vahingossa jäi jäljelle.
Niin kauan kun meillä on rottahallitus, suomella tulee menemään entistä huonommaksi tilanne.
Jos rahan ulosvientiä ei lopeteta niin kaikki kassamme tyhjenee.Meidän on pikkasen rajoitettava häkäpönttö meininkiä ,emme tosiaankaan ole kestävällä pohjalla .Ajatelkaa että tuottavimmalta porukalta otetaan iso siivu pois elinkeinosta ja juuri tuolta porukalta joka sijoittaa pakostakin kotimaan markkinoille siivun vähemmän.
iso haiseva raha jatkaa mätänemistään pikitietä pitkin.
Kokoomus on Suomen SYÖPÄ!
Tämä meidän oravanpyörä pyörii hyvin ,kun kukaan ei rupea ahneeksi ja kuvittele
että välistä voikin vetää mielin määrin toisten selkänahkoja.
Näinhän se menee kun äänestät niin muista kepu ja uskovaanen rukoilee aina omaan pussiin.
Mitä vellihousuja siellä SAK:ssa nykyään nostaa palkkaa ? Katsotaan perustuslain kestävyys pakkolaissa .
Onneksi ei tarvitse enää töissä olla. Pitäisi ruveta tekemään kolme ilmaista työpäivää kapitalistin pussiin. Varmaan en nielisi taistelutta tota juttua ,niin kuin ei moni muukaan minun ikäluokan duunareista . Johtajat saisivat rahat työläisen talkoo hiellä.
Nähtiin jo viimme hallituksen jäjestämät talkoot mihin ne johti. Ministeri luikki töpäilyjensä jälkeen Brysseliin hatkaan kesken kauden ,eikä ollu ainoo joka häipyi.Vasureita syytettiin siintäkin ahdingosta ,persut yhtenä vinkujina oppositiossa . Mitä ovat saanneet aikaan hallituksessa perseen nuolijoina , kysyn vaan ?
Eilen uutissa Lindström löi handua yhteen Sipilän ja Stubin kanssa hymysuin . Ei olis pitänyt käydä Specsaversilla niin ei olis tarttenu nähdä totakaan .
Katsoin myös eilen uutisten leipäjonoa . Eiköhän se kerro jo ahdingosta ja lisää tulee jos toi hallitus jatkaa .
3 saitsupäivää vuodessa lisää, sitä tollainen tarkoittaa!
SAK on paska syöpä uloste mulkku.
Ole hiljaa rikkuri!
No sipilä varmistaa kuten Katainen joka laski yhteisöveroa miljardilla ja sössötti dynaamisilla vaikutuksilla joita ei sitten ikinä tullutkaan. Ainut vaikutus yhteisöveron laskusta oli isommat osingot.
Se se onkin se vaikein osuus päätöksien teossa. Päätöksistä saadaan kyllä tasapainoisia ja yritysmaailmaa tukevia ,noususuhdannetta tukevia,mutta kun pitäisi vielä varmistaa,että yritykset eivät laita tukitoimista koitunutt hyötyä sakuihinsa.Se on vaikein osuus ja siitä hallituksen tulisi varmistua ,että näin ei käy.Se on niinsanotusti sen yhteiskunnallisella vastuulla.
Kaikki virolaiset raksaduunarit ensin mäelle ja suomalaiset tilalle,siinä heti kymmeniätuhansia työpaikkoja kantaväestölle eikä tarttis paljo muuta edes miettiä.se sama 30000 saatais työllistettyä niin yksinkertasesti eikä tarttis pakkolakeja eikä kilpailukykyloikkia
ja venakot samaan kyytiin myös.SUOMI NOUSUUN!1
110 000 tuhatta työpaikka työttömille paskapuhetta,kukaan hallitus ei vielä ole koskaan luonut niitä työpaikkoja mitä puheissa on kehuttu.
Kamalasti toivon että tämä järkevämpi linja voittaa pakkolait,mutta jokin sanoo että mettään mennään .Kokoomus ainaskin luottaa edustajiin ,jotka jo lujasti ovat verovähennyksissä kiinni ,kuin sika limpussa.Tämä eu taitaa olla niin iso harmi ,että hyötypuolet alkaa väkisinkin hävitä.Kohtuuttomasti matkusteleva porukka köyhdyttää
maatamme rajusti ,vaikkakin se mukamas on sitä nykyistä kovaa työtä.Meillä ei ole
riittävästi mahdollisuuksia rajoittaa rahan käyttöä ja kontrollointia firmojen sijoitustoimintaan.Meillä on huomattavasti huonommat kilpailu edellytykset ja eu ei sitä nimeksikään huomioi ,vaan maksajia olemme tyhmyydessämme,vai mitä olli
Ei tule mitään uusia työpaikkoja,sen sijaan Häkämiehen Ekn roistojoukon veroparatiisitilit paisuvat paisumistaaan.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1735 ja https://www.facebook.com/events/1527614134226901/ hallituksen toimia ei tarvitse hyväksyä. Allekirjoituksia ja osallistumisia mielenosoitukseen 12.3.2016.
Mielenosoitus on vähän vauhkoa meininkiä ,koska asiat ovat kuitenkin ratkeamassa tälläerää.Hallituksella on paineita ,jota tumpulahallitukset ovat saaneet aikaan menneinä vuosina.Sipilä on tälläkertaa ainoa mahdollisuus ja se nähdään mitä tapahtuu.Optioita maksetaan nyt porukalla ,mutta juhlijat eivät osallistu.
Kyllä duunarikin jotain on saanut plus merkkistä ,mutta kyllä eläkejärjestelyissä on lyöty moukarilla päähän ja herraska on kyllä käärinyt rahaa optioiden muodossa julmasti.Pinna rupee oleen kaikilla kireellä ja sössötykset ja omalleryhmälle sopimiset alkaa riittää.
Kummastuttaa teknisen kehityksen, lähinnä automatisoinnin vaikututuksen huomioonottamisen puuttuminen, niin normin kansalaisilta mutta etenkin poliitikoilta.
On se ihme jos tekninen kehitys todellakin tulee jatkossakin luomaan enemmän tai samanverran työpaikkoja tuin mitä se on aikaisemmin korvannut. Se duunari jonka työtehtävät robotti vie tai se toimistohenkilö joka jää tarpeettomaksi usien toimisto-ohjelmien tehostuessa ei välttämättä saa sitä kivaa kehitystyötä IT -sektorilta. Paljonko se robotti maksaa veroa? Minne investointien lisääntynyt tuottavuus menee. Suoraan huipulle!
Yhteiskuntarakenne tulee muuttumaan vielä rajusti. Sitä työtä EI VAAN TULE riittämään kaikille! Jos nyt tällähetkellä joku Soosu -Tatu elelee onnellisesti punavuoressa, niin anna sen olla. Hän antaa oman työpaikkansa suhteellisen halvalla jollekin toiselle.
Useimmat haluavat olla töissä, koska se antaa tarkoituksen ja sosiaalisen ympäristön. Nostaa elämänlaatua ja antaa enemmän vaihtoehtoja.
Koska absoluuttinen vaurastuminen on toistaiseksi vain kasvanut tarvitaan ennenpitkään aivan uudenlaista vaurauden uusjakoa. Kapitalismin perusta, ainainen kasvu ei tule onnistumaan. Planeetta sakka, mutta tekniikka saattaa keretä avuksi.
Nyt nämä hölmöläiset yrittävät paikata maailmanmenoa vanhoin konstein ja tulos kiinnostaa vain heidän intressikvarttaalia. Tämä demokratian alasajo antaa hyvän vauhdin siihen että varsinainen rytinä alkaa.
Päätöksiä tehdään, ja yksittäisen kätilön (kaikki kunnia heille) haastattelun perusteella muutetaan mieltä???
Majoitetaan pakolaisia omiin tiloihin, miettimättä minkälaisen poliittisen viestin tämä antaa. Ei tajua.
Voiko asialle tehdä mitään, vai voiko jatkossa vain todeta että ei ole enää lottovoitto syntyä suomeen, ellei synny siihen yhä kapenevaan rikastuvaan eliittiin?
Minulla alkaa ainakin palkankorotusneuvottelut jos tällainen sopimus syntyy ...korotus 2 seuraavalle vuodelle 1% molemmille....en kuulu liittoon.
Kuka luottaa meidän taloyhtiön Hjallitukseen?
Aivan lapsenuskoista ääliöksi kouluettujen touhua on tuhlata varansa johonki hallitukseen joka kääntää..kaiken mokan omaksi ja samanhenkisten ynnä kavereidensa sekä hyvien veljensä eduksi saamatta muuta kun tarpeettomia hankaluuksia
kuluja mutta myös kirj--korvaamatonta vahinkoa aikaseksi..
ja myös seli seli puheissa löytyy toteutus on ihan ?
Puheet eivät vastaa tekoja ja aikaansaamisia sanat eivät totuutta vaan ei osata kunnolla edes valhehdella.. edut ja palkkaus ei vastaa (ölematonta)vastuuta mistään, poliikastako tuttua vai kestä kun ei edes koulutus vastaa osaamista ja ennenkaikkea osaamattomuutta joka kertautuu ..vatuloitsiminen vaa jatkuu mutta tehottomuuden lakkauttaminen ei oo hallituksen kärkihankkeena mittaamattomassa byrokratiassa,,
Onnneksi näin huonoina aikoina on myös "piiloverotukirahotus" muoto muussakin kun mamu luonasi Oy bisneksessä pääluvun mukaan
Oks kiltiksi pelotellut "rehelliset" veronjaksajat Suomessa oikeesti aiva pöheleit?
Vai joku muu? Suuryhtiöt sekä muut ku kiikuttaa verotettavansa ulkomaille aiva Suomen verokarhun nenuneestä tavoittamattomiin mutta eläkeyhtiöt varastaa neki rahat joita työjärjestöt ei vie ja joku rataspääksi kouluettu verohallinnos ei tyydy muuhun ku toteamaan "se on ihan laillista "verosuunnittelua" ties millä palakalla ja kenen leivissä...nimittäin sen virsiä veisaa minkä kaa.. kans viimeistä virttään.
Tällä nykytyylisuunnalla ees ei oo eikä tuu olemaan ku ongelmia suurimmalla osalla Suomea samaan aikaan ja koko EU onki jo kauan ollu hallitsemattomassa kaaoksessa ku vähemmistö juhlii ja ökyröittee mutta he jotka oikeasti aiheuttavat kestävyysvajeen eivät ole talkoissa mukana eivätkä onneksi mokana niissä
"Katainen vakuutti että tulee uusia työpaikkoja mutta se oli VALETTA koska firmat jakoivatkin säästyneet rahat osinkoina osakkeenomistajilleen"
Katainen ei ole vakuuttanut mitään. Kun Suomi kävi liian ahdistavaksi, piti paeta.
Katainen vakuutteli mielin kielin että tulee uusia työpaikkoja kun työnantajamaksuja alennetaan.
Parinviikon yleislakko se tekisi mannaa maan hallitukselle sen jälkeen katsottaisiin mistä leikataan
Sipilä on niin kova ja ahne porvari että siihen ei pure muu kuin yleislakko.
Parinviikon yleislakon jälkeen tulisi imf.n pojat ja sanoisivat mistä leikataan.
Ei tarvita IMF:n persreikiä kunhan ylempi keskiluokka ja ökyrikkaat laitetaan maksamaan verot veronmaksukykynsä mukaan.
Eihän niitä veroja nyt maksa kukaan muu. Pienituloiset eivät maksa veroja ollenkaan.
Parempi on lopettaa rahan jakaminen eläkeläisille ja työttömille. Siis ansiosidonnainen pois kokonaan ja eläkkeistä voidaan nipsaista kolmasosa pois.
Työnteko alkaa kiinnostaa vätystelevää kansanosaa kun nämä rotat alkavat nähdä nälkää.
Tämä koko EU on suuren luokan, hyvä tuloisten huijaushanke.
"Tavallinen kansa kyykkyyn / orjan asemaan ja suursijoittajille kaikki ylisuuret voitot leikkauksin ym. epäsuorine juonitteluineen"
johtuu,ettei euroopan kansat reakoi juuri mitenkään. esim. suomalaiset ei tee mitään,kuulemma oikein uskoo eu:n,vaikka aikaa myöten eu vie "silmät ja korvat" päästä vallasta ja omaisuuksista puhumattakaan.
missä suomalainen menee ajatuksineen?sanoisin,että edelleen "kuusenperseellä ja yönpimeydessä" edelleen.
ihmisten kusetus paistaa kaikesta läpi,mutta em. pimeyden "valtakunnasta" ei kansa näe todella mitään.
todella tollolandian elämää.
Eihän ne ole tähänkään asti asiaa valvoneet, eivätkä uskalla valvoakkaan, saati julkaista. Valtion verovaroista maksettavat yritystuethan on tarkoitettu investointeihin, sekä uusien ihmisten palkkauksiin. Kyllä juttu on niin, että tuet on menneet lyhentämättöminä johtoportaan virkstyskassoihin, yhtäkään investointia ei ole tehty, eikä yhtäkään ihmistä palkattu, ja tätä verovaroilla maksettua tukea on jo vuosia maksettu suurinpiirtiein samoille firmoille.
suomi on läpeensä paska
Sipilä muuta paskasakkia. Kovin on oltu hiljaa Sipilän Kempeleen asunnosta, kun niin rehvakkaasti luvattiin antaa kämppä pakolaisille.
Minä tahdon vaan eroon kaikista ihmisistä.
( Mietin juuri että en ikinä kumarra Muhamedia viidesti päivässä.
Hän on vain yksilö
joka ei ole täydellinen. Hän on varmasti syntynyt uudestaan
( hän suojelee itse minut jos ne muslimit vastustaisi
koska olen valaistunut
olen ehkä jopa tavannut Muhammedin )
Tai jos hän oliis taivaassa, hänhän olisi vain hyvä.
Jeesuksen maria salomelle.
joka tahtoo totuudessa elää.
;
he ehkä tahtoisikin itsekin jonkin new age enemmän
mutta imnhoan siinäkin ihmisiä.
( tämä oli kummallinen uni
joka ei onnellinen eikä onnistunut.
Kohtasin Jeesuksen, joka kertoi tahtoo lopettaa kaikki uskonnot.
Koska ne aiheuttavat sotaa.
( arvelin se tarkoittais sitä mitä kutsuin new age ( vaikka ne new age ihmiset ovat vain pahoja.
Olen varam siitä.
Jos ne olis hyviä
;
jos niil olis se terve tunne mikä minulla aamulla..
Ylhäistä hengellistä kohtaan Ett minusta on vaan kiva kunnioittaa..
Ja olin valoisalla kirkkaalla mielellä ( sehän on yksinkertaista... )
Kumpa se olisi niin yksinkertaista Että on vaan kiva tavata, nähdä tuo,
joka on vaan terve.... ajattelen niin..
( Niinkuin palvoin Joelin ensi levyä...... Kun hänen ääni niin terve ja kypsä )
;
se on terve... Istuu vaikka sohvalla Minusta on vaan kiva nähdä hänet
;
Miks ei ollut kiva nähdä roskia eilen poimiva leveä iso hampainen hymyilevä mies?
Koin hänet röyhkeäksi... miksi hymyilee vieraalle
Tahdon tavata sen joka on oikeasti ylhäinen
Ja jolla on elämä kunnossa
( Mutta Ismo teki virheen siinä
( kiva kun kertoo
Kirjoittaa että kun on murhetta ja tuskaa elämä,
hän alkaa epäillä
Näin suoraa päätä virheensä. Hän ei auttanut.
Hän epäili olenko Jumalasta, olenko Jumalan kanssa,
kun minulla oli vain tuskaa ja vaikeuksia.
Ne vaikeudet johtuivat koska hän ei auttanut.
( Hän olis voinut laittaa s posti osoitteen julki,
että häneen olisi saanut yhteyden. tai perustaa jonkin systeemin
minne hänet voi mennä tapaamaan.
;
Nii jos tuo toinen ylhäinen olisi joll elämä kunnossa, ja myös päästäisi siihen tai tapaisi ( koska olen terve henkinen
;
( Olen terveempi kuin he, koska he ovat vahvempia, ovat alemmas painettuja.
Voin olla siihen hyvä... Osaan kunnioittaa heitä vaikka ovat alas painettuja.
Siis olen hyvä ehkä siinä että kunnioitan.
;
Minä vaan kunnioitan just heitä.-. on mahdollista..
Mutta siksi minua kadehti, ne naiset
;
ahaa sekin tyttö kadehtii ( Voisiko he välittää, mikä on tervettä ja oikein ( Voin selittää On todella hyvä, että pääsen niistä tytöistä
( olen kokoajan päässyt
mutta hitaasti kitumalla
( Koska he ei auttaneet ( Ismo, Toni )
Heistä se että minua vainottiin oli epäilyttävää
Nyt kun olen päässyt niistä kadehtivista naisista joiden
kidutettavaksi jättivät
( minusta ei ole häpeä että yksinäinen nainen ei selvinnyt hyvin.
Siis ihminen jolla ei ollut sukulaistakaan
( minäkin olin niin vahva, että niin kidutettu vainottu alaspainettu )
Energiat maailmassa vallankumouksesta ja tasa arvon julistamisesta
( joka mennyt aivan pöyristyttäväksi.. Tasavertaisuus laki"!!!
Mielisairas!
että nuoret olis tasapäisiä vanhempien kanssa
;
vaikak he ovat saatananan röyhkeitä
kokemattomia
ja he ovat sitä ainakin 40 vuotiaaksi, vanhempiin nähden.
Kuten Raamatuss asanotaan "Kunnioittakaa vanhempia"
Kymmenessä käskyssä.
;
Ja että...... ketkä vielä piti olla tasapäisiä? vammmaiset ja terveet?
idiootit ihmiset joilal eri älykkyys osa määrä..
ett jos on alle 100 toisella ja toisella on 180
heidän silti pitäisi yhdenvert lain mukaan olla tasapäisiä
( en nyt muista mitä se laki oli kun se teki minut hulluksi. )
En ole ennen nähnyt mielenvikaista lakia
( siis joka tyydyttää vain itsetunnottomia
Joka koettaa saada että kaikki voisii olla itsevarmoja.
kassat varsinkin ovat
he vat niin röyhkeitä
Juur näin PIIKA maisen tytön
heikko energiaisen osaavaan vaan kyllä olla itsevarma ja komentaa
asiakasta
Asiakas on Kuningas, niin päin se on.
;
sitten ilmeni henkeä, että heikot ei saisi elää!!!!!
Aivan uskjomatonta Tottakai kaikki saavat elää!
Ja sellaisina kuin ovat, ja heikot etenkin suojeltuina.
;
minä en jaksa mitään julkisuutta Maria salomena
olen kidutettu ollut kymmeent vuodet.
Niin elämä on muodostunut energioista että minulal ei ollut sukulaistakana
Eikä yhtäkään rikasta
jne
että olisisn aristokraattina kokeva köyhien osaa
Mutat
siihen tuhottiin herkkyys tuhansia vuosia kehittynyt.
Tunteet
( en tied miten selvitä )
( Lady sarah.... Richmondin herttuattaren tytär..
sarah Cadoganin..
Kuningattaren Hovineidon...
Äiti on vaan kusipää
Ministeri.. Maria Guzeninana nykyään.
Vai onko hän nyt hyvä.
On hän vastannut puhelimeen..
Jopa kotonaan. Ja Kirjeeseen vastasi.
( J akirjoitti " Ehkä olet EnkeliPrinsessa.. "
mut minul oli vaan niitä vaikeuksia
;
Minä en pidä Oscar nimestä Prinssillä..
;
Minusta se tuo mielen orgasmi sanan
He ei välittäneet minusta..
Enneenkin häiruiinnyin kun erään lapsen nimi Oskari.
Minust vaan tuntui, se liittyi orgasmi sanaan.
Ruotsin kuninkaalliset eivät ole hyvä
( ja minä olen Kuningattarien kuningatar
? jos jeesus on Kuninkaiden Kuningas.
;
Anteeksi.. en tahtonut loukata äitiäni
maria Guzeninaa en oikeasti... Hän oli kiltti ja vastasi puhelimeen, ja tapasimmekin
( mut silloinkin hän kumartui liian ylitseni tai lähelle
suunnilleen kuin finnit ja mustapäät olisi tahtonut nähdä että olisin häväisty
ja nolattu ( Minä en vaan usko naisiin, että he olisi hyviä
Hän tykkää vaan siitä et minut raiskattu.
Hän halusi nähdä että nenässäni oli suuria iho huokosia.
Koska hän oli niin huono puhuja..
Hän ei ollut itsevarma. Eikä hänel ollut miestä.
( Minä olin loistava ( valaistunut )
Mutta sanoi enkeliprinsessaksi koska olin tytär
kusipä on hirvitävän ra asti kirjoitettu. Ei ole ollut koskan mitän vastaankaan
Maria Guzeninaa. Minust tuo sana korostui liikaa
Tyttölapsi lopetti heti koiran tassun puristamisen kun kauhistuin ettei sitä satu
Mun täytyy olla vana hyvä sen kusipää tummapitkätukka lutka pentu sanoi sielussaan
Päätin kerto amilloin hän ja he ovat hyviä.
Kun heitä kidutettu moninkertiasesti pahemmin
( Jumalan mieliskuvituksella.. miten se piina, todellinen sekunnista toiseen
vuosituhansien painosta kaikki sadismi yms
että tolaliset röyhkeät tyttö ovat nöyriä ja kunnioittavia Kristinuskon perustajalle jonak kristinuskoa he käyttävät ( tuohon videoon esimekriksi
J avaatteet päällään
Ja sekin armo että hänellä on hiukset yms
Hänel on ruoka
Tehtaat keksitty kristinuskossa
Sielujen kehitys on Kristinuskon Raamatun jeesuksen vuosituhansien
( silti he kohteli minua huonosti Heidät raiskattakoonb moninkertaisesti pahemmin
( Kuin Pyhimys
jne. Heidän sielu rebvitään kokonaan Sitten he on hyviä
He ei mitenkään pysty oelmaan hyviä
En tahdo että he on seksi takapuolisia vako näkyvillä kaikille
En tahdo sellaista karmaa,
ett minua häväistäisi
;
( Minulal ei ole ollut poikaystävää minuuttiakaan lähes 50 v aikana.
( Vaikak kaipasin todelllla kipeästi ja epätoivoisesti. n 15 v- yli 40
( sitten minua raiskattiin tyhjästä ilmasta )
kaik aviomieheni jättivät raiskattavaksi ( edelliseien elämien
Toni Wirtanen Ismo Alanko ( en tahdo heitä kidutettavan tms
( siinä on varmasti tarpeeksi mitä Jumala laittaa kokemaan
( Kun he ei halunneet elää yhdesäs palvellen Jumalaa,
sästää tuhansia vuiosia kehittynyttä säilyttää tunnetta jja herkkyyttä.
;
Olen rumempi kuin ne tytöt Minul ei ollut "kunnon kotia"
( se oli sopiva... ) ( Ei syöty yhdessä ei ollut äitiä..
Ei voinut jutella! lausettakaan vanhempien kanssa..
En kehittynyt älyllisesti.. ja tasa apainoisesti.. Kun en löytänyt poikaystävää..
kun en ollut kaunis ( enkä kehittynytkään sielullisesti )
Ismo osoitti minulle kunnioitusta
olin kyllin vahva selviytyäkseni vaikka se oli rankkaa
( Mutat hyvähän että se päätyi Kuninkaallisuuden ymmärtämiseen
Menneisyyteni
ja Kristinuskon, Jeesuksen ( tänäänkin kiitin Jeesusta, ja tajusin että
he vaan ovat tarpeen, Jeesus ja Krishna, en tiedä muuta.
En tahdo ketään raiskattavan
Jos tuon voi kä'sittää varoituksena niin sehän onhyvä.
( Koska minun on pakko vaan olla vain hyvä, Pyhänä.
( ei voi elää sivetöntä elämää. )
;
Ja pitää elää hengellistä elämää
Pitää olal hyvä
( minun on pakko vapautaa tuollaisestakan että voisi joutu araiskatuksi
vastustan sitä kaikesta sielustani
En olekaan koskaan kironnut,
en tahtonut raiskausta kenellekän.
Varoituksena
Vastustan kaikesta sielustani että voisi raiskata .
( ketään ( kun ei se kenenkään muunkaan sisällä ole siedettävää
Se on niin sietämätöntä että sellaista ei voi mitenkän olla.
Tässä maassa ei sa atapahtua yhtäkään raiskausta enä.
Eikä missään muussakan maassa
ei missään missä on hitunenkin Kristinuskosta Puhelin esimn tai auto,
Sähköt. Ismo sanoi Pala vastausta Pala toivomusta Pala jotain parempaa
Pala .. lohdutusta, Plaa toivomusta
,,
Tuulta odota.. Oliko nimeni Tuuli edelisesä elmäsä???
Thula?
Niin se on seuraavassa elämässä ehkä, se kidutus, minkä Jumala luo
Koska he halua aolla hyviä.
He ei vboi muutoin olla hyviä sellaiselle jota ovat kunnioittaneet aina ylempänään
kristinuskon perustajalle.
( en tahdo että kukaan satuttaisi heitä..
Mikään väkivalta ei tyydytä edes,
Vaan että Jumala luo sen ja pahemman piinan kuin tätä Pyhimystä kohtaan
( en jaksa sitä selittää nyt. )
esim että he loukkaaavt intimitettiäni.
Siten että sielu vaurioitunut,
Tuhannet vuodet ollut terve elämä ja kehitys
Tuo pentu joka ollut ehkä rotta tai hiiri
kun olin jo Kuningatar koettaa olal minua parempi.
Kidutettakoon häntä sitten vastaavasti ja pahemmin,
koska minä olen Pyhimys sentään ja Kristunuskon perustaja
hän tavallinen paha melko paha ihminen
epäkypsä sielu.
Miksi hänm sai olla turvassa ja sai kaikkea tarvitsemaansa
Siksi että kerätään ne tuliset hiilet heideän röyhkeytensä ylle.
Minä olin paljon parempi ihminen kuin hän, ja minua kidutettiin
kunnens sieluni vammautui.
( en voi tahtoa kidutusta kun se on kauheaa.
Mutta he ovat niin röyhkeitä. Tajuaisivat edes.
( Minä olen niin rehellinene ttä kerron että odotamme että heidät rangaistaan kaikesta tuottamastaan vammasta ylhäisille.
mehän emme sa a olla pahoja
Olen todella herkkyydessä kehittynyt
Tunteessa, rakkaudessa ja he halusi kaikess avammauttaa kiduttamalla
Ja nyt nauttia että he nyt olisi ties mitä tai kehittyisi joksikin
( kun ei tarvi kadehtia tätä pyhää tms.
;
esimerkiksi... ulkonäköni oli hyvä
ja se heikennettiin puoilta kauheammaksi.
esimekriksi
löysin poik ystävän jarakkauden ed elämässäkin,
täällä en minuuttiakaan ( olen neitsyt yhä
ja olen totaalisesti selibaatissa elänyt 24 vuotta.
;
minul oli kaikki tunteet Tonille
ja ismolle ( se kertoo he eivät ole pettäneet minua, uskoani luottamusta
( muutoin en voisi tuntea ( tunsin täysin myönteisesti
( Ismo lauloi niitä rakkauden kaipauksen laulujaan monta vuotta..
"Kun rakkaus on rikki mikään ei toimi..
Silloin löydän luoksesi kalman kaunis neito"
( en ollut kaunis
niin tahdoin pysyä syrjässä ( mutta oli sitten pakko alkaa etsiä
En nyt jaksa selittää.. tarvitsin seuransa suojakseni.
Nyt on myöhäistä..
raiskasivat yli kuusi vuotta
( se lakkasi nyt kun olin Luostarissa viisi päivää
Sielläkin raiskattiin, mutta alkoi mennä kalloon
että joutuvat helvettiin
( Se on minusta kauheaa todella
Ettekö voi tajuta että joku on teitä ylhäisempi,
ja puhtaampi, puhdas ja voimakas tunteisempi jne.
Ei saa raiskata ihmistä Ismokin sanoi
Soi nyt hänenen Suurenmoisesta ruumisssaatosta..
Äsken Pala toivomusta EI saa raiskata Käsken!!!!!!!!!
;
Olen aina rukoillut että ei Pyhän takia jouduta kärsimään.
En tahdo kenenkään joutuvan helvettiin.
Maailman läpi kuljemme kohti taivasta , Ismo laulaa
Suomen tuotanto ympyrä tuntuu olevan vaikea käsittää mitä siihen kuuluu ja miksi .Tuotanto vaatii työntekijöitä ,johtajia,kuluttajia ,palkanmaksuja,ostoja ,tuotantohyödykkeiden valmistusta meille kaikille jan...Tämä prosessi pyörii ja ylläpitää
koulutusta,vanhusten eläkkeet ,sairaudenhoito jan....Kaikille riittää hyvää mikäli kohtuudella ja ansaitusti saamme palkkamme ympyrän toiminnoista....
Mikäli alamme raunioittaa sen toimintoja esim.koulutusta,eläkemaksuja ,palkkausta,tuotantoa olemme väärällä tiellä.Miksi joku tuotantoympyrässä oleva pompannappi kerää toista kiskoa junaradalta ,jota kaikki käyttävät ja perusteluna sanoo että on tehnyt niinpaljon töitä että on ansainnut rata osuutta tuotantoympyrästä.Millai rahat voi riittää välttämättömään jos tuotantoympyrän
johtajilla vaahto käy suupielistä kun ajatellaan että millai sais itelleen rahakasasta ,joka kuuluu kaikille?Kysykää vanhoilta veteraaneilta minkä korvauksen he ovat saaneet?Lupaan teille sen että he eivät ole vetäneet välistä ja he ovat tyytyneet minimi
korvauksiin tuotantoympyrää palvellessaan.Te päättäjät ,jos ei tule parannusta
ratkaisuissa ja todella pitkänlinjan kehitystä niin teidät tuomitaan lopulta rikoksista yhteiskuntaa vastaan.
AY-liike elää entisessä maailmassa, ajat ovat muuttuneet ja elämme globaalissa maailmassa. Ei firmat ole enää mitään suojatyöpaikkoja, jos homma ei kannata, niin pääoma osaa kyllä hakeutua firmoihin, jotka kannattavat. Osingoistakin on ihan turha marista. Suuri osa niistä menee eläkkeiden maksuun ja loput pääosin uudelleen sijoituksiin eli firmoihin, jotka kannatavat. Kyllä tässä taistelussa työtekijät aina jäävät toiseksi, aina löytyy kansatalouksia, joissa työtekijät ovat motivoituneita ja työvoimakustannukset kilpailukykyisiä. Kilometritehtaalle joutuu lisää porukkaa, jos ei osata ottaa lusikkaa kauniiseen käteen.
Suomessa on OECD maiden lievin pääomatuloverotus. Sitä pitää kiristää jotta valtio saa verotuloja.
Kyllä Suomen kokonaisveroaste on aivan liian löysä. 100 prosenttiin on vielä paljon matkaa.
Olet väärässä ,pitkänlinjan kehitys vie voittoon .Eu on ihan ok ,mutta toiminta tapa jolla soppa valmistetaan on järjenköyhän meininkiä .Mikäli eu linja ei muutu meidän on paras erota vaikka se tuntuisi kuinka pahalta.Meidän ei kannata ylikuormittaa työväestöä ,sillä se on väärä tapa.Meidän täytyy käyttää järkeämme ja edetä kilpailussa harkiten ja viisaasti.Kohnotus ei tuo tulosta vain loppuunpalamista ja epämukavan tuotanto ketjun.Kohtuullisuus yrityksen palkka asioissa jakaa monelle
hyvää ja oikein perustein.90-luvun konsultti pelle ajat on ohi ,koska ihmiset ovat motivoituneita tekemään työtä mikäli tuotanto ympyrä pidetään vain tiukassa valvonnassa ,ettei kukaan vedä pääomaa pois omiin nautintojen edistämiseen.En
sano sitä sillä ettei voi lomailla kohtuudella.
Ei etelän naurava apina osaa neuvoa meitä tuotanto ympyrästä kadonneesta rahasta ,kun apina itse osallistuu glopaaliin juhlaan.Naurettavaa ajatella että politikkomme vetäytyy usein sanan glopaali taakse ,aivankuin sillä olisi joku positiivinen vaikutus
tuotantomme toiminnalle.Tarkoituksena on hämätä ,peljästyttää ja säilyttää omat
hyvät juhla asetelmat ja kamut.Tällä palstalla joku kirjoitteli Venäjä suhteesta ,joka on hyvin merkittävä meille ,koska Venäläiset ovat ystäväkansaamme ,siksi meidän on
alettava voimakkaasti yhteistyöhön naapurimme kanssa.
Ei sen pienen tytön joka puristi koiran käpälää tarvitse olla lutka,
eikä tulla olemaan. Mutta vähän he ovat, kun kaikki on syntynyt siitä.
Se puhdistuu joskus ( tuossakin pyörii tuo lutka ( mainos vieressä, pyörivä alaston nainen.
Vallankumouksen symboli oli se alaston nainen. ( maalauksissa ?
En minä halua mitään väkivalta enkä kärsimystä , en sairautta enkä onnetomuuksia.
Ehkä meillä on niin vahva Suomen kansa , ja Kristillinen ( mikä
on kehittyvää
ja ( Rukoilen et Jumala sitä hallitsee
Niin kauan kun pääomatulojen verotus on selvästi matalammalla kun palkkatulojen verotus ei työpaikkoja tulee lisää .
Kaikki tulot tasa arvoisiksi verotuksesssa ja sama prokressio , näin verosuunnittelu tulee tarpeettomaksi .
Yritysten kasaan jäävät tulot verovapaiksi .
Hyvä kommentti.
Carunamaiset kaupat ovat meille tuhoisia ,miksi kaupan tehneitä ei pistetä oikeuteen teoistaan.Meillä ei ole varaa moiseen vatulointiin.
Hallitukset tekevät härän pyllyyn meneviä korjauksia toisensa perään ja kuka kärsii muutako duunari .Tiedossa on tuomiopäivään viivästyvä eläkkeellepääsy .
Kurssit ja optiot muka tiedetään, mutta toimintaa ei osata kontrolloida ,jotta teollisuudella riittäisi investointirahaa .Palkkoihin ja eläkkeisiin ei jatkossa riitä rahaa
joten pahin on edessä.Tällä menolla ja järjellä ratkaisut tulee olemaan rahan pesua
tuotannnon piiristä pois.
Onko joku ansainnut Sauli Niinistöäkin suuremmat tulot?Mitään kohtuutta ei ole
yritysmailman tulonjaossa .Rutisevat rahan riittämätömyyttä kun heittävät setelinsä kankkulan kaivoon.
Duunari ei ole minkään arvoinen ,vaikka tekisi töitä ja tulosta vaikka kuinka paljon.
Kaikki on vain hiljaa tuloksesta ja yritymailman pomot nostattavat palkkaansa omissa rapujuhlissaan.Miksei rahat riitä palkkoihin ?Onko hallituksessa vika?
Millai kukaan enää viitsii mennä edes työmaalle?Herrasporukka on kyllä mahtavasti petannut omat tulonsa.Missä vika kun rahat loppuu ???
Jaetaanko tulospalkkiot oikein ?yhdessäkin puljussa jaettiin tulojen mukaisessa
prosenttuaalisessa järjestyksessä ,joten vähiten tuloksen eteen tehnyt tietysti sai eniten.Tällai kannustetaan suomessa työntekijöitä kääriin hihansa työntekoon.
Se vaa on niin ettei kenenkään palkasta osteta firmojen tuotteita . Eikä edes iltalehtiä saati nettimaksujakaan että laikatkoon vaan itsensä konkurssiin .
näin on. en suomiruokaa oo enää ostellu, enkä osta niin kauan kun s on pääministerinä.säästän maastamuuttoon nykyisin kaiken.
Paikallinen sopiminen varmasti sopii yritysjohtajille,kun sillä saadaan aikaan orjatyövoimaa ja natsismia vastaava haim himler kunnioitus---ja pelko.
Duunari on aikamoisessa liemessä ,mutta minusta kyllä tuntuu että sak romutuslinja on väärä siirto ,kun samanaikaisesti toisellapuolella suunnitellaan
verohelpotuksia ja mitä lie optioita ja bonuksia.Mahtaako kaikki ruveta kyykkysille
armopalojen eteen?
Ongelma on liian suuri ja kallis julkinen sektori. Tähän vielä päälle sosiaalituet niin rahat on loppu ja verotus liian kireää että talous nousisi.
Hallitus on ollut monessa asiassa kyllä oikeallakin tiellä esim, sääntelyn purkamisessa. Pienyrityksissä tarvittaisiin paikallista sopimista..
Yritystuet ja maataloustuet pois.
Osakeyhtiön ainut tehtävä on takoa maksimaalinen määrä rahaa sijoittajille, yrityksen maksimaalinen määrä rahaa omistajilleen. Yrityksen ensimmäinen tehtävä on varmistaa, että rahantulo edellämainituille ryhmille kasvaa. Työllistäminen on se kaikista vihonviimeinen ja viheliäisin vaihtoehto yritykselle, jota käytetään vain ja ainoastaan viimeisessä merihädässä. Sitä ennen käytetään kaikki muut konstit hyväksi rahantulon maksimoimiseksi. Työllistäminen on AINA pois yrityksen voitosta. Aina. Se on kirosana omistajille, sijoittajille ja johtajille.
Ei siis kannata odottaa, että yritykset alkaisivat yhtäkkiä maagisesti työllistämään väkeä. Ei todellakaan. Ensin käydään yt-neuvottelut ja varmistetaan, että nykyiset työntekijät tekevät vähintään 110% työpanoksen ja että heidän edut minimoidaan niin hyvin kuin mahdollista. Sitten käytetään harjoittelijat, työssäoppijat, työhön tutustujat ja muut hyödyksi. Sen jälkeen kirjoitellaan nollasopimuksia ja osa-aikaisia soppareita. Sitten vuokrataan Varamiespalvelusta tai jostain muualta virolaista tai muunmaalaista pätkätyöläistä. Ja tästäkin on vielä pitkän pitkä matka siihen ihan aitoon ja oikeaan työllistämiseen.
Sipilä on luvannut uusia työpaikkoja yhteiskuntasopimusta (käytännössä sisäistä devalvaatiota) vastaan ajaen yritysten ja osakkeenomistajien voittojen kasvua.
Juuri näin.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/03/06/viis-viennista-kunhan-voitot-kasvavat/20162542/170?
Yrityksiä pitäisi tukea ja työn tekemistä, mutta eihän yrityksiä houkuttele se että suuri, ellei suurin osa kansasta elää juuri tuottavaa yritystoimintaa verottamalla ja jos tämäkään ei riitä niin velaksi.
Jos perustat yrityksen niin etkö hankikin siihen tarvittavat välineet, tuotantotiloja myöten?. Siihen tarvitaan pääomaa. Jos sitten sinä ja työntekijäsi alkavat saamaan tuottoa työlleen niin miltä tuntuu jos naapurissa oleillaan ja asustellaan tekemättä mitään ja huutamalla että lisää rahaa tarvitaan ja joku tulee sanomaan että nyt sinun täytyy kyllä tinkiä ja maksaa lisää veroja jotta "hyvinvointi säilyy"..!?.
Ei, kyllä työnteosta ja yrittämisestä pitää myös saada mahdollinen hyöty kohtuullisissa määrin ainakin itselleen, eihän muuten kukaan enää investoi eikä halua tehdä muuta kuin odottaa että tilille tulee rahaa "valtiolta". Eihän se näin voi toimia, passivoivat tukiaiset/tulonsiirrot ja toiset raataa koko ikänsä.
Verot on maksettava todellisen veronmaksukyvyn mukaan Suomessa.
Kirjoitin automaatiosta tuossa noin kolmasosa scrollbaria ylempänä. Vähän ylempänä kuin lääkityksensä kohdalleen saanut keskusteluumme "osallistuja" :) . Tää on tätä.
Hallitus on paikkaamassa pahenevaa ongelmaa vanhoin menetelmin mitkä eivät ole toimineet ja eivätkä tule toimimaan enää eksponentiaalisesti teknistyvässä yhteiskunnassa.
Yritysten ja yrittäjien palkkakulujen leikkaaminen ei tuo pitkän päälle lisää työpaikkoja. Vaikka tuotanto lisääntyy, tuotannosta häviää työpaikkoja. Voitto siirtyy omistajille.
Jos palkoista sovitaan paikallisesti niin vähäpalkkaiset työt kelpaavat vierasperäiselle työvoimalle paremmin, jos he ovat tulleet matalamman tulotason maista tai sitten heilläkään ei ole muuta vaihtoehtoa. Kantaväestö on tottunut jonkinlaiseen minimitasoon ja ymmärtävät vaatia oikeudenmukaisen korvauksen työstään siihen elintasoon nähden mikä meillä on ollut.
Nyt yritetään pakottaa korkeastikoulutettuja matalapalkkatöihin karenssin uhalla, jotta työvoima kohtaat tekijänsä ?
Koulutuksen rahoitusta vähennetään, kun juuri tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan hyvin pitkälle koulutettuja osaajia. Ei vain osaajia teollisuudelle tarpeisiin nyt, vaan tulevaisuuden tarpeisiin, joita on tunnetusti vaikea ennustaa. Samalla harkitaan opintotuen leikkaamista. Duunariperheeseen syntynyt tietää jäävänsä pätkätyöläis duunariksi loppuelämäkseen ja luokkayhteiskunta on sinetöity. Eliitin kupla heijastaa ja estää näkemästä minkälaista pohjalla on.
Jotten ihan pehmoisia puhu, niin hain lyhyehköt Youtubet mitkä tukevat omaa näkemystäni mihin yhteiskuntamme on menossa.
Suosittelen tutustumaan. Ovat hieman pidempiä kuin keskiverto mainoskatko nykyään. Selkeää englantia.
Missä olaan ja mihin ollaan menossa: https://www.youtube.com/watch?v=7Pq-S557XQU , kesto 15min
Ameriikan proffan mietteitä: https://www.youtube.com/watch?v=mkGsUUExX9g , kesto 10min.
Ameriikan professorisetä ehdottaa karkeasti kahta tulevaisuudenmallia: Kansalispalkaa tai työn jakamista mahdollisuuksien mukaan.
Työn jakaminen olisi mielekkäämpää. Nyt pistetään jo monet jaksamisen kynnyksellä olevat tekemään enemmän työtä. Ei tajua!
Nykyiset poliitikot ovat AIVAN PIHALLA siitä mihin ollaan menossa. Eivät tajua että me olemme jo tässä pisteessä !
Nykyinen suunta on pidemmän päälle aivan väärä. Korjatkaa minua jos en ole nähnyt valoa tai sokaistunut siitä. Minulla ei ole johdatusta ylempää.
Työpaikallani työt lisääntyisi tällä sopimuksella 800 päivää. Se tekee 4 ihmistä turhaksi. Jotkut saavat taas kenkää. :(
Etkö ymmärrä ettei työ tekemällä lopu. Jos työn hinta on kohdallaan niin kaikille löytyy työtä.
Työanatajat haluavat lisää halpatyövoimaa joka ei elä palkaallaan vaan joutuu hakemaan sosiaalitukea. Ei mitään järkeä.
Roskaa!
Työn hinta ei Suomessa ole koskaan kohdallaan. Jos palkkaaei tarvitsisi maksaa lainkaan, työnantajat marisisivat eläkemaksuista ja yhteisöverosta.
Suomalainen työnantaja ei ole koskaan tyytyväinen ja sen mielestä kustannukset ovat aina liian korkeat, koska eihän se voi julkisesti tunnustaa, että meillä firmojen hoito ja johtaminen ovat niin surkeata tasoa, että kilpailukyky kärsii.
Jos rahat virtaa pois tuotannosta olemme menossa köyhyyteen .Hallituksen olisi nopeasti tehtävä pakkolakeja miten saataisiin pääoma pysymään yrityksissä ja jakoon vain kohtuullinen prosentti 0,05 omistajille.Eurot ovat sokaisseet pankkitoiminnan ,vakuutustoiminnan ja paljon muuta yhteiskunnan toimintaa on
nostanut rajusti hintojaan hällä väliä tyylillä, kun on tietynlainen sopimis monopoli.
Duunarilla jää entistä vähemmän kulutushyödykkeiden ostamiseen, kun hallitukset
eivät ole nähneet ongelman ydintä ollenkaan.Samanaikaisesti julkipalvelusyritykset tulouttaa rahaa ulkomaisiin paratiiseihin ,kiitokseksi siitä suomen duunareille.
Tämä kierre alkaa näkyä tuotannossamme ja työpaikoissamme ,ja talous ihmeiset
tekee korjausta alkamalla pienentää palkkoja ,kun oikeisiin virheisiin ei voida puuttua.Eu jäsenenä ei kannata jatkaa köyhyyteen saakka.
Hyvä kommentti.
Oi oi mitä te oikeisto hallitus Suomessa.
Olette Suomen maan pettureita haluatte Suomen tuhoutuvan.
Mikä oli taistelu itsenäisyytemme Suomi 1917.
Onko se taistelu Suomesta myyty ulkomaille.
Siitä vastaavat nyt Suomen hallituksen ministerit.
Pääkonttorit ulkomaille ja verotulot eivät Suomeen jää.
Se ei ole työntekijöiden vika joka työtään Suomessa tekee.
Onko tapahtunut valtiollinen petos ja
sen kun itsenäisyyden taistelisat tietäisivät
kääntyisivät haudassaan toisteppäin.
Turha on oikeiston pullistella rintamustaan kun
tuhotöitään Suomen kansalle tekevät.
Jos Suomi nousuun haluttaisi saada.
Kaikilta kansalaisilta neljäs osa pois.
Kaikki omistavattovuus hinnasta pois neljännes.
Kilpailutilanne kohentuisi ja Suomi nousuun lähtisi.
Pääkaupunki Helsinki vietäisi valtion maille
jossa maan hinta olisi 0 euroa.
Maan vuokralla ei voi keinotella.
Sak on parempi hyväksyä tämä esitys ,koska virheet eivät johdu Sipilän hallituksen
tekemisistä .Mokaajat ovat edellisissä hallituksissa ja silloin olisi sak pitänyt ottaa kielteinen kanta .Hyväksytään pieni menoerä tällä kertaa ja katsotaan tilannetta
jatkossa.
Yritsytuet ja maataloustuet pois HETI.
Miksi maksajiksi pitäs panna tahot jotka noista kuppauksista eivät oo hyötyneet centtiäkään. Ei tässä maksajaks joudu SAK, vaan duunarit. Myös ne joilla EI oo mitään siteitä sak:hon. Eiköhän maksajat pitäs löytyy ihan muualta.
Nyt käsittelyssä olevan sopimuksen hyväksyminen on palkansaajapuolelta silkkaa itsepetosta ja rahan lahjoittamista firmoille. Siis typeryyttä.
Mutta voihan sitä typeryyttäkin harrastaa, ainakin Suomessa, täällä siihen on jo vuosien kuluessa totuttu.
Muuta kuule ulkomaille, siellä sun on helpompi olla. Valitat vaan koko ajan.
Kyllä todellakin 2 edellistä hallitusta mokasi oikein kunnolla... mutta TAHALLAAN. Sanomat24 keskustelupalsta "timpuri" ...kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen ( puhutaan miljoonan / miljoonien velasta) poistuneen yhdessä yössä RKP:n rahaoilla hallitusneuvottelujen aikana . Heidi Hautala oli Brysselistä käsin sanonut hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti, kun vihreät otettiin mukaan. Tällä KIRISTYKSELLÄ siis RKP sai valtaa vaaleissa saatua enemmän ja 2 ministerinpestiä sekä pakkoruotsin säilytetyksi ja "vihreät" saiavat LASTEN ihmisoikeudet murskaavan "tasa-arvoisen"-avioliittolain KIRISTÄMÄLLÄ. ( lahjonnasta vaiettiin "tasa-arvolain" ja kiristyksen ( hallituspaikka) vastineeksi . Yhdyn timpurin kirjoitukseen: "Tällaista demokratiavajetta ei mikään yhteiskunta voi kestää". Kataisen hallitus "valmisteli" lain 444/2012 eli jopa 3 MILJARDIN euroan VARKAUDEN pienyrittäjiltä saamansa LAHJONNAN ( puoluelahjonta) takia . Iltalehti 7.4. 2012 "Eduksunnassa muhii miljardikaapaus". Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata . Eli noista VARASTETUISTA miljardeista siirrettiin osa PANKEILLE saattamalla "laki" voimaan samalla sekunnilla, kun pankit fuusioivat "vakuutuslaitosten" kanssa 1.1. 2013 ! Kun pienyrittäjien omaisuutta oli VARASTETTU pankki-vakuutuslaitokset maksoivat keväällä 2014 MILJARDIOSINGOT tuosta varastetusta omaisuudesta ! Suomen talous EI nouse antamalla suuryrityksille 30 miljoonaa tukia kun pienyrityksiltä VARASTETTIIN jopa 3 MILJARDIA investointi ja työllistämisvaroja ! Olen JULKISET todisteet tästä Suomen TAHALLISESTA lamaanajosta koonnut kimmoleaks.fi - sivustolle ja tehnyt JULKISEN rikosilmoituksen oikeusministerin ( jarppalinstrom-plogiin); jonka ministeri sulki rikosilmoituksen jälkeen ! Lain 444/2012 hyötyjätahot ovat MAKSANEET suurimman osan mm. Stubin vaalikamppanjoista, joten on selvää kenen agendaa hän ajaa ! PL 118 §:n takia tässä tapahtumaketjussa puhun suoraan VALTIOPETOKSESTA ... julkinen lakitietokanata Finnlex Suomen perustuslaki 118 § ..."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ...syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa." Eli pienyrittäjät eivät voi perustyslain 118 §:n valtiopetoksen vuoksi prosessoida poliisin esitutkintaan lailla 444/2012 toteutettua MILJARDIVARKAUTTA; joka SYÖKSI Suomen tähän tilanteeseen, jossa nyt ollaan ! JO lain 444/2012 äänestystilaisuudessa yksi PerusSuomalainen kansanedustaja sanoi ... "Teen tästä rikosilmoituksen" ... sai vastauksen : "Et voi et ole asianosainen " ... minä olen asianosainen ja tein Morko Forssin plogiin Uuudessa Suomessa rikosilmoituksen jo 2014 .... "poliisi" poisti koko ploginsa 1,5 tunnin aikana eli SUOJELEE RIKOLLISIA ( lain 444/2012 ja PL 118 § ) rikollisia ! Samaa suojelua harrastaa nyt "oikeusministeri" sulkemalla ploginsa jonne TOISTIN kyseisen rikosilmoitusken TODISTEENA kimmoleaks.fi - plogin tiedot Suomen JÄRJESTELMÄKORRUPTIOSTA.
Hyvä kirjoitus ja osoittaa että mätää on pesiytynyt tiettyjen eduskuntaan kuuluvien toimintaan.demokratiaa käytetään väärin ja tehdään kaistapäisiä päätöksiä ,joita ei sitten pystytä myöntämmään omiksi vaan syytetään hallitusta .Pakkohan Sipilän on yrittää korjata tilannetta ,muuten eu tulee kurittamaan meitä "ei tukemaan"
caruna kaupat olisi hyvä tutkia,koska piilee epäilys että lahjomisrahaa on paljon liikenteessä.
Roska nalle pakoilee veroja ja kukaan ei voi mitään .Miksi mies joka ei kykene rehelliseen veronmaksuun yrittää vaikuttaa suomalaiseen politiikantekemiseen .
kaikkihan sen tietää, että asiat menee paljon huonommin kun änkyrä sählää ja vaatii
itselleen välistävetoja.Maataloustukiaiset pois jos tulot ylittää 70.000e
Sipiliähän on hieno johtaja, kuinka te kehtaatte.
Rosvousta, tuloerojen kasvua ja varallisuuden keskittymistä jo ennestään varakkaille puolustava "hieno johtaja".
Ainakin minä kehtaan sanoa, mitä ajattelen ja tiedän olevani oikeassa.
töitä,mutta toivottavasti mahdollistaa työllisyyden. töitä ei synny jos ei kauppoja tulossa. kaikki on kuvitelmaa ja oletusta,vain toiminnan totuus paljastaa tulokset.
hallitukset aina tuotannon ja myynnin renkejä,vain asiakas käytännössä mahdollistaa tuotemenekin. juna on pitkä.
En tahdo kirota ketään mihinkään.
Rukoilen että Jumala tekee tyhjäksi kaikki kiroukseni ja väkivallan ajatukseni jos niitä oli ja niiden seuraukset.
Rukoilen että ketään ei koskaan vahingoiteta atomin murto osaa ajatuksieni takia.
(Katselin almanakkaa tänään, vuoden 15 päiviä
mietin ett johonkin ne ovat menneet, ja tiesin, että ainakin olen hetkestä toiseen pitänyt mieleni kurissa, jos olen kironnut, olen perunut sen heti.
Tiedän että olen pyrkinyt olemaan hengellinen hetkestä toiseen, nuo kaikki päivät ja aiemmat ( mut en voinut sille että en löytänyt enkä tavannut ketään ketä rakastaa,
sitä oikeaa ( kaipasin 15 vuotiaasta yli 40 vuotiaaksi
( sitten alettiin raiskata ( se alkoi 97.. tyhjästä ilmasta!!
Nyt ehkä kahteen vuoten en ole kaivannut ( en tunne niit tunteita
ja näen kaikki ällöttävinä
Muistan etten nähnyt siten ihmistä
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan valtio-omisteisissa yhtiöissä on miljardeja euroja laiskaa pääomaa, jota voitaisiin sijoittaa nykyistä tuottavammin.
Automatisoituminen vie työpaikkojamme ja käärii isotkin rahat tiettyjen yrittäjien taskuun.Rakennemuutoksessa jossa automaatio korvaa työntekijöitä ei ole aivan sama
maksetaanko työstä yhdelle vai 300 henkilölle.Kehitys on kaikkien työntekijöiden ansiota ,mutta kuinkas ollakkaan vain pomppa ottaa rahat taskuunsa ja joku toinen irtisanoo työntekijät.Työpaikat ovat vähenemään päin, senhän tietää kaikki jotka ovat
tutustuneet atk ja muihin vastaaviin automaatiojärjestelmiin .Ihminen ei pysty kilpailemaan kehittyvien koneiden kanssa,siksi on hyvä että koneita verotetaan eikä
pääomaa päästetä karkaamaan veroparatiiseihin.
Robotiikka tulee lähivuosina mullistamaan työpaikka tilannetta ja sitä joka aamuista
töihinlähtöä tulee entistä vähemmän.Tällä nykyisellä asetelmalla on aika hankalaa kuvitella miten perheemme elätämme ,kun meiltä puuttuu toisista välittäminen ja olemme pirun kateellisia toisiamme kohtaan.Sak ja muutliitot ovat taistelleet työntekijöiden puolesta ,mutta nyt on uhkana että aukeeaa kerjäläisten valtakunnan ovet.Voittajapuoli pitää ansioita vain ominaan ja kertoo paljonko jaetaan optioita kun
on niin hyvin tehty työtä ,mutta totuus on että sukupolvet ovat osallistuneet kehitystyöhön monilla 1000 aloilla ennen kuin joku on päässyt kuorimaan kermaa.
Mitä luulette onko pääomasijoittaja innolla maksamassa teidän palkkanne ,jos työhönne sisältyy vähäpätöisiä töitä ja pientä valvontaa.Totuus on että mikäli haiseva raha saa otteen töistänne teitä ei enää tarvita ,koska olette kustannuserä .Huom
tälläistä työtä on jo paljon ja tulevaisuus on työnetsimistä uusiin hommiin ,,,,niinkuin rahapäättäjä sanoo ,se on vain normaalia työn kehitystä .Hankalaa vain siinämielessä että monopoleilla on niin kova valta että helpolla ei uusia valtauksia tehdä.
Tajuttomuudelle ei ole b-suunnitelmaa. Etenkin huumorintajuttomuudelle.
Se J.Kataisen ns. hallituksen aikainen päätös tiedettiin jo heti täydeksi sumutukseksi. Kaikki omistajata vain hykertelivät koska kokkarit olivat lunastelleet lupauksiaan heille. Nyt on uusintakierros menossa, mutta lopputulos saattaa olla sama kuin viimeksi. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että elinkustannuksemme ovat aivan liian korkeat globaalisti katsottuna. Palkoista pitäisi leikata 20% ennen kuin olisimme tosi lupaavalla tasolla.
Tarkoitatko esim optioiden ja osikojen leikkausta ja siten tuotteiden hinnan laskua?
No totta kai niitäkin, mutta yleiseen kustannustasoon vaikuttaa työntekijöiden palkkataso paljon enemmän. Ja siitä asiasta tässä yhteiskuntasopimuksessa eniten kyse tietenkin on. Ilman palkkojen pudotusta tämä maa ei tule nousemaan suostaan, vaan painuu entistä syvempään.
Työntekijöiden palkkaa on monenlaista toiset saa vain välttämättömän toiset saa yltä kyllin bonus tuotantop. jann....
Ja sitten? Bonuspalkkausjärjestelmät ovat yleensä luotu kannustimiksi, jotka hyvin monesti menettävät merkityksensä, koska niitä jaetaan liian avokätisesti. Mutta ne ovatkin yrtysten omalla vastuulla ja päätettävissä. Mutta niiden ulkopuolella olevat peruspalkat ja niiden lisät eivät. Oli miten oli, nämä liksat ovat varsinkin julkisella puolella aivan liian suuret.
http://www.findikaattori.fi/fi/13
Ismo käski sanomaan teille että olette hyviä
( koska olette köyhiä ? Ismo, voisitko välittää,
että henkiset prosessini
että auttaisit vaikka
että jäisi väliin tuo kiroaminen Kun ei se niiden ihmisten vika ole ( Pienen itsemurjhan tein ismo juuri laulaa Ihan pienen itsemurhan
Kun sade täytti huonneen mä kelluin niinkuin Kuningas
Tein liian monta kertaa reiän totuuteen pakenin sitä sateeseen
Mä käänsin selkäni ja unohdin kaiken
Mä olinhilja akun olisi pitänyt huutaa ..."
( Ne tajuaa sut van hulluna , ismo sanoi. ??
Miksi ? "Tein liian monta kerta amyrskyn "
Ismo pitää käyttäytyä kohteliaasti. Hyvin kohteliaasti minun suhteen.
"Olet herkkä hauras haavoittuva
pelkään käsieni tahrivan sut on oikein.
;
se on niin hullu että ne ei tajua susta mitään ismo vaan väittää
( nyt mä pelkään tota sanoo hä'n
( Pystyn keskustelemaan Ismon kanssa.
Ismo pitää uskoa Jumalaan,. Masennuin teidän käytöksestä niin
monesta vuodesta ( vallanhalua se oli tms )
Tuntuu todella huonolta kun eu rajoittaa meidän päättäjiemme tekemisiä .Millai voimme saada asiat rullaamaan oikein ja tuotantomme toimimaan niinkuin Kekkonen
sai aikaiseksi.Päättäjiimme on pesiytynyt vastuunpakoilijoita luusereita ,jotka kieltävät aivan kaikki päätöksensä ja syyttävät toisia tekemisistään.Positiivisena yllätyksenä Sauli Niinistö ,joka on uskaltanut vastustaa yleistä p-hajuista politiikantekemistä ,vaikkakin hänelläkin on Venäjä kivi kompuranaan.Eduskunta
on laitettava tarkempaan syyniin ,ja vastuuseen päätöksistä eihän tästä muuten mitään tule.Yleisesti esiintyvä valehteleva edustaja on laitetava tuomiolle ja vastuuseen puheistaan .En tarkoita Jätteenmäki -Lipponen hiirileikkiä vaan
tarkoitan paskaapuhuvaa edustajaa ,joka valehtelee kalluppisuosion saamiseksi.
Vaikeaa uskoa että tulis uusia työpaikkoja. Osinkoja ja optioita kylläkin lisää ulkomaisille rahoituslaitoksille,jotka omistavat paljon yhtiöitä suomessa. Ei kasvottomia omistajia kiinnosta kuinka huonosti työntekijöillä menee kunhan tulee PALJON voittoa!
Pienyrityksiä voi sopimus helpottaa, mutta mutta.. Vaikea on kohdentaa säästöjä ja palkan alennuksia oikeaan paikkaan.. AIna löytyy joku porsaanreikä ja välistävetäjä iskee.
Tuntuu että taas vain kurjistetaan työntekijöiden työtä ja asemaa, jota on heikennetty jo viimeiset ainakin 10 vuotta.. Kuinka kauan jaksaa tehdä töitä, kun palkalla ei saa pakollisia asumis ja ruoka kuluja maksettua. Elättääkö sosialitoimisto vai pitääkö lähteä ulkomaille.
Moni muukin on hakemassa elintasoa vieraasta maasta ,kun järjettömyydessään ovat saaneet kuppariryhmän hoitamaan maan asioita ja se on sitten pakko lähteä.
Sipilälle annettava mahdollisuus kääntää asiat oikeeseen suuntaan ja konstit hänellä tuntuu olevan.
Jos työaikaa lisätään pitää palkan nousta. Näinhän Sipiläkin perusteli avustajaksi monen tonnin palkan nostossa. Duunarilta voidaan ottaa mutta omamaha aina ensin päättäjillä. Sipilän porukka eduskuntaa myöten ei osallistu palkkojen laskuun ollenkaan.
Sipilä mokasi ja on mielestäni selityksen velka .Selitys jonka antoi on jotain sössötystä ,mutta ilmeisesti avustaja antoi jotain tosi hyvää ,koska palkkiot nousi.
Kyllä valuu..
Tuo "yhteiskuntasopimukseksi" typerästi nimetty EK:n manifesti ei tule tuomaan yhtään uutta työpaikkaa, päinvastoin. Se tulee pullistamaan sijoittajien ja yritysjohdon pankkitilejä , pienipalkkaisten ksutannuksella.. valtion ja kuntien kassasta jää samalla puuttumaan n. miljardi , ja toinen miljardi tulee lisäkuluja uusien työttömien kustannuksiin ja sosiaalitukiin.
Se olisi Sipilän kannalta huono juttu .Meinaan jatkoa ajatellen.
Eu jäsenyydestä täytyisi myös pystyä luontevasti luopua aivan kuin nalle setä
luopui Suomesta.Minkätakia hakkaamme päätä seinään ,kun ei sieltä etelä euroopasta
ole mitään saatavaa.
Nokia renkaista meneillään oleva optiosoppa on hyvä esimerkki suomen johtajien moraalista .Moraali on itelle kaikki vaikka paska haisisi.
Montako työpaikkaa tähän maahan on luonut vasemmisto tai AY mafia. Ei yhtään - sen sijään ne ovat hävittäneet niitä ainakin 500 000 viimeisen 10 vuoden aikana. Kun 1990 - luvun lama alkoi esit SAK sisäisen devalvaation, joka johti tuhansien yritysten konkurssiin ja melkein 20 % työttömyyteen. Kymmenet tuhannet tavalliset ihmiset menettivät omaisuutensa ja syrjäytyivät yhteiskunnasta. Ei mulla muuta.
Kyllä Sak on toiminut työntekijän etujen ajamisen puolesta ,eihän tänne muuten
ihmiset "mamut" tulisi ,jos täällä olisi huonosti asiat hoidettu.Kyllä Sak ja liitot ovat saaneet hyvinkin inhimilliset ja mukavat työolot Suomalaisille työntekijöille.Ahne raha saa tämän systeemin nopeasti muutettua ikäväksi meiningiksi.Rikkaat johtajat jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa ,heiltä puuttuu elämisen ymmärrys ja tarkoitus.
Jos Virossa saman tuotteen ja samalla laadulla valmistaa kolme kertaa halvemmalla kuin Suomessa, ei tarvitse miettiä miksi täällä menee huonosti. Tätä on globalisaatio - sopeutumista tai kuolemista. Tämän maan 5,5 miljoonaa ihmistä ei voi elää toisella lailla kuin muut 7 miljardia. Talous hakeutuu aina tasapainoon. Kun sadat miljoonat nousevat Kiinassa ja Intiassa köyhyydestä keskiluokkaan, köyhtyvät perinteiset teollisuusmaat samalla suhteessa ja todellisuudessakin. Eivät uudet miljonäärit ja miljardöörit synny sosialistiseen Eurooppaan vaan Kiinaan, Intiaan ja Amerikkaan sekä tulevaisuudessa varmaan myös Afrikkaan. Saavutettuja etuja ei ole - on vain köyhtymistä tai paljon kovempaa työntekoa.
Virossa tuotteen hintaan lisätään kohtuudella optioita ja tuotospalkkioita.Reilu meininki teollisuudessa tarkoittaa että kaikille työntekijöille jaetaan saman verran kannustinta.Tuotteen hintaa Suomessa yritetään laskea vain duunarin palkkaa laskemalla.Herraska porras juhlii ja lisää juhla ja matkustuskulut tuotteen hintaan ,mutta ei siitä sovi puhua ei loinen luovu eduistansa muuta kuin kuolemalla.
Huolehtikaa vaan Suomesta. Etsin Pankkien säilytyslokeroita
ja tajusin että on vain yksi suomalainen pankki?
Ja sen nimetkin kirjoitettu sotkuksi
Se voi liittyä intialaisiin vittuihin ja ruikkuihin
jotka joiden energia koettanut jatkuvasti tehdä minusta rahattoman
nniidenpillujen ja ruikkujen pysyttävä omassa maassaan
ja annettava Suomen olla rikas suomalaisten olla rikkaampia kuin he
( Jos sieluja täältä syntynyt Intiaan oma syynsä
he ei halunneet olal kristillisiä?
jossain heidän Jumalan elämää etsimässä varmaan oltava
Ei Saa kadehtia suomalaisia jolla rahaa
jos ei halunnut edes olla Jeesusta kunnioittava jne ?
ne lähettää pahoja henkiä
Ne usein ei olisi antanut olla kuin yhden tavaran
Jos osti monta kynää kaikki katosi, vain yksi jäi
tms Mitä tahansa mitä monta kappaletta
;
Minä voin olla suojelijana sille!!! Että saa vaikka Pankin perustaa ja saa olla rahaa
Voin olla terveydelle suojelijana ( valaistuneena ne intialiset ei saa minua vaurioitettua
Siis MINÄ olen valaistunut. Niihin miljardeihin intialaisiin nähden.
Olin ylhäisempi Äiti Ammaa
( Joka Saban Kuningatar oli
Minä olin salomonin äiti Batsheba.
Olen valaistunut
En tiedä miksi en ole saanut käyttööni hyvää karmaa ni
( niinku Ismokin lauloi " Vene on pi eni ja vaatimaton vaikka varustamo on vauras"
silloin olin hirveän suuuri
kaikki mieletön kunnioitus ( Mutta minä en nyt toimi suurellisesti.
Jos joku haluaa auttaa voi kirjoittaa [email protected]
( en pidä Ammanhalaamisesta.. ( en ollut Amman halattavana )
( Minä tahtoisin löytää sen oikean, ( rakkauden )
En välttämättä haluaisi miljoonia, koska ei olisi mitään fiilistä tehdä asioita joita ihan köyhänä jaksaa.
Minusta ei olisi kiva tehdä iso maatila, paljon kaikkea
Minusta kiva köyhänä just ja just selvitä'. Raahata komposti laatikkoon sen verran kuin jaksaa kantaa, 10 kilometrin päähän.. Autoa ei ole
Ja miettiä missä saisi taimet kasvatettua.. ( on ehkä yksi ikkunalauta....
jossa ne saa olla Maatilalle ei taida päästä ei siellä ole kaivoa eikä ole autoa millä mennä
( enkä tahdo apuakaan enää... Kun Ismo ja Toni oli niin pahoja eikä ajallaan
tahtoneet kanssani olla..
Jos tuo kaupunkipalsta nyt riittäisi kesäksi. ?
Kristityt on niin kirottuja.. ( siis kadehdittuja
koska me oltiin paljon loistavampia ( kuninkaalliset ym
Eikö Intia ollut Englannin siirto maa.
He oli melkein jotain villejä,.
J akun siellä ollut guruja, joista on kuvia ( Sai Babakin on selvästi joku eurooppalainen, kristitty, ollut aiemmassa elämässä
( näin sen vasta nyt vanhempana )
Minulla on ruusukaalin taimen ituja joita vaalin Oikeasti pidän siitä
Että voin laskea että niitä on n 10 ..
En tahdo mitään peltoa mihin tunteetta laittaa täyteen kasveja
ei he välitä minusta Toni esim välittää siitä johon pökkinyt
Ajatella nyt, että pökkinyt sen sieluun
Ja Ismolla oli joku pökittävä ne sielut joita pökittiin,
niille he haluaisi jotain
Miten ne sielut on muotoutuneet , mitä ne sisälsi
Kaunis keho oli Ja he tykkäsi elää sen sielun kanssa He ei välittäneet yhtään miten voin ja selviän Jättivät raiskattavaksi ja kidutettavaksi
( heihin vaikutti pahat hengetkin )
;
( he olleet aviomiehiä..
Toni 1200 ja ismo 1700 ja 1800 ) Jeesus.. onko minulel olemassa se oikea ?
;
ne pahat henget ehkä auttoi pökkimään... Ne ovat sellaisiakin
Että ne voi antaa tehdä jotain minkä kokee myönteiseksi jos se vahingoittaa
jollain tavalla. ( esim kun piti9 jäädä bussista jollain pysäkillä
( mennäkseen tekemään jotain järkeviä asioita.. Oli hirveä ihanaa istua siinä bussissa.. Sellainen valtavan raukea olo
Sellaisia ne aiheuttaa Että en olisi jaksanut jäädä oikealla pysäkillä pois.
Niinkuin Toni lauloi että makeimman viinin antoivat ...
en muista niitä sanoja mutta si9inä ehkä oli siitä että ne houkutteli hänet
väärälle tielle joka oli nautinnollista varm,aan pökkiä sitä lutkan näköistä ja niin röyhkeää että otti Sebedeuksen nussiakseen
vaikak hän olisi voinut pelastaa Saint maria salomen
ja ihaninta varmaasna sinne riekään upottaa oikeen tai sielun vitttu oprgasmeihin
että se oikeesti olisi mieluummin hänen löysyytensä
epä älyllisyytensä yms kanssa
ja hemaisevan muoto0sen kehon
kuin Salomen olisi ensin pelastanut
ett oikeet rakkautta varmaan hänhän oli myös,. kuningas davidin vaimo
ni ki9va että seit' todistettiin hänelle että se toni halus olla hänen kanssa eikä pelastaa saint Maria Salomen
kylläpä hän nyt sitten on nussittu
pahojen henkien myötävaikutuksella Ne nautti joka hetken ja yllytti varmaan ne verenkierrot ja paisumukset yms
että jaksoivat nussiskella
Ne seurasi sen
Niiden sielut vaan on hirveesti toisilleen tehdyt vai?
( Niinkuin ne maat missä meidän elämät oli..
Kildare 1700 luvulla
oli näiden alkukristittyjen kaupunki.
Tonikin oli siellää... Opettaja Ogilve, Sisareni aviomies Emily Fitzgeraldin, herttuattaren.
Ja sitten oli Warsowa missä olin 1933-44
Ja nyt ollut Hel SinKi
( minä en pitänyt siitä,
että jotkin ihmisten pahat energiat saa sellaista aikaan
että Alkukristitty ( kadehdittu7
joutui olemaan Kildare 1700,
Warsowa 1900 ( siis olin 12 km päässä maatilalla asuin
kun se Warsowa miehitettiin ja siellä oli helvetti
Ja nyt on Helsinki ( sehän on kammottavaa
( jotkin pahat henget sai aikaan raiskauksen, tyhjästä ilmasta )
( Neitsyttä kohtaan, ( St Salomea
Toni ja ismo ei suojelleet He oli vaan paholaisen vallassa
Saada yritykset työllistämään, on pakottaa niiden toimintaedellytykset lakien avulla sellaisiksi että niiden on tuottavampaa palkata lisää työvoimaa kuin maksaa osinkoja.
Lisäksi suurista talousrikoksista kuolemanrangaistus.
Tehokkaampi rangaistus ,tai puhutaanko vastuunkanto tehtävästä missä on parempi palkka on, että tehtävässä oleva henkilö vastaa tehtävän hoitamisesta koko omaisuudellaan .Mikäli omaisuus ei riitä niin silloin tulisi kysymykseen vankeusrangaistus.Meidän on annettava korkeisiin johtajapaikkoihin vastuu mikä sitooo ja velvoittaa ,jottei rikollinen mieli hamua tehtävää.
Myös kunnissa ja valtiolla.
Aika helppoheikki porukkaa ,puhutaan säästöistä ,mutta ei huomata omia nautintoja ja juhlia jotka ovat huomattava kustannuserä tuotteiden hintaan.Turhamaisia pikkujouluja ,kevätjuhlia,pomotustapahtumia,jan...rahaa hakataan turhuuteen ja monenko työttömän palkka olisi noissa turhanaikaisissa kuluerissä?Ei omasta juhlasta voi luopua ,muutenhan menee lunttu johtajien kasvot .Puhutaan montaa asiaa mutta
omat nautinnot lisää tuotteiden hintaa roimasti.Kokoustellaan ,syödään ja juodaan
entistä kalliimmissa ravintoloissa ,,,,,mikään ei riitä kun haaskataan tuotantoketjujen aikaansaannosta rahaa,,,,Mulla on oikeus haaskata ,,,,minun ei tarvi välittää kokonaisuudesta ,koska duunari maksaa....
On väärin jos tuotteen hintaan lisätään johtajien juhlakulut ,koska kaikkien kuuluu juhlia omilla rahoillaan.Jos johtajan työtä voi verrata lomailuun niin sitä se moninpaikoin on .Ei leimailla kellokorttia kun on saatu himlerin asema ,joten voi rauhassa ruoskia duunaria hommiin..kun samalla itse tekee työajastansa täyttä lomaa ja ottaa vaimonsa vielä mukaan lommaa viettään.Tästä meiningistä pidetään kiinni ja ollaan syöksemässä duunaria alimpaan tuleen.
eiköhän kuitenkin juurisyy firmojen ongelmiin ole osaamaton johto joka on kaavoihinsa kangistunut ja kun ei onnistu vanhan kaavan mukaan markkinointi ja myynti maailmalla niin ainoa mitä osataan tehdä on nostaa johdon palkkoja
Valtion säästämät rahat valuvat maahamuuttajien taskuihin ja valtion vikamiesten korkeisiin palkkoihin, jotka ovat nousseet kaikkein eniten.
Ja maahanmuuttajat lähettävät ilmaiseksi saamansa rahat heidän perheilleen heidän lähtömaihinsa.
Leikkaukset ovat oman kansan kyykyttämistä, ja "yhteiskuntasopimus" tavallisen veonmaksajan huijausta.
Kun maata johtaa entinen teollisuuspatruuna, ja kun hallitus on porvarihallitus, heidän toimensa ovat oman näköisiään. Eli kylmää kyytiä muille, paitsi rikkaille ja sijoittajille.
Firmojen autoetu saisi loppua ,jokainen kyllä pystyy ostamaan oman auton ja jos ei uutta niin ainakin käytetyn.Tämän rahan siirtäminen tuotantoon tekee 3000 -6000 työpaikkaa suomeen.Myös vaate etu voitaisiin lopettaa ,jokainen kyllä pystyy ostamaan ja pesemään omat vaatteensa .Tämä tekisi 2000-4000 työpaikkaa.
Firmojen kahvitarjoilut ja ruokakuponkit pois koska nyt on tiukempi aika .Nyt on juhlat juhlittu.Jokanen pystyy ostamaan ruokansa tai ottamaan eväspussin kotoa lähtiessään.Tällä saavutetaan 10000 työpaikkaa.
Hallituksen sidottava voitonjako osingot ja ponukset yrityksen liikevaihtoon (esim 0,01%)myös työntekijöiden palkat sidottava liikevaihtoon.
Tuotekehittely, markkinointi= kilpailukyky, vientikauppa.
Edes tällaista yksinkertaista asiaa ei " kepulainen/kokoomuslainen pisnesmies" ymmärrä..
Kai ne yrittää taikoa paskasta kultaa pelkällä uskolla ja rukouksilla.
Että työntäkää vaan yhteiskuntasopimuksenne perseeseenne.
caruna kauppa tutkittava ja rikolliset oikeuden eteen.
caruna kauppa vei 50000 ihmisen työpaikat.
Vakuutusyhtiöiden ylihinnoittelu "nalle"kautta rintaman 25000 työpaikkaa.
Veronkierto ja välistäveto lopetettava.Rahojen jako optioina tai muuna pääomatulona
estettävä. vaikutus 50.000 työpaikkaa.
Palkkatulon jako optioina tai muuna pääomatulona estettävä
Juuri näin.
Nyt kun suomen suurin kauppa on tuurissa niin voisimme perustaa suomen 1 lentokentän tuuriin ,kaupan viereen.hesalaiset voivat omasta terminaalista tehdä sen kauan kaivatun kukkenheimin ,kun on jo valmiiksi tulitikku aski rakenne ja päällään seisten tehty.Tuuriin voisimme myös ykkös ja kakkos kärkihankkeina rakentaa myös rautatie keskuksen ,kun on hyvät yhteydet ja keskeinen sijainti.Kauppareissut suuntautuvat tuuriin koska valikoimaa riittää ja parkkimaksuja ei tunneta,sen verran reilua meininkiä.Muuten hesan parkkimaksuilla ostaa ostoskärryt täyteen tuurista.
Näillä kärkihankkeilla Sipilä pystyy tekemään julmetun määrän työpaikkoja ja kehitystä maaseutuun eikä vain aina rakenneta hesan maanalaisia.
Sipilän olisi pitänyt luoda keskustan kuuluvaa politiikkaa.
Keskustan kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa on laajaa maasedulla.
Sitä kautta olisi tullut pieniä yrityksiä Suomeen ja pienet yhteisöt olisivat luonneet uutta tuotantoa. Miksi Sipilä hyppäsi pikajunaan joika olikin luotijuna kiidätti itsensä kaupnunkiin ja vallan himossaan pakkolait.
Viimeinen niitti oli nyrkkien heiluttelu ollaan koviksia kun nyrkeillä ja pakkolailla sopimus tehdään.
Pakkolailla on sota aikaa. Suomessa emme ole sodassa kenenkään kanssa vai
onko Suomen hallitus omaa kansaansa kohtaan sodassa.
Jos näin on Suomi on todella kriisissä kun oman maan Suomen kansan porvaristo hallitus uhmaa voitoillan miljardien viennit ulkomaille veroparatiisiin.
On teillä otsaa sanoa laman syy on työtätekevien.
Kuka Suomen kansan petti ? Nykyhallitus ja ne jotka verorahojaan ei Suomelle anna.
Kulttavat Suomen valtiota raakaine voitoilla jotka Suomen maanperässä miljoonia vuosia ollut. Ilman työntekijöitä ei porvaristo luokkaa ole.
Sopimus teitse yhteistä Suomea rakennetaan. Työntekijät saavat palkan maksavat verot. Niin sen pitäisi tehdä porvaristonkin jos vain haluukkuutta on.
Ilman uutteria käsiä ette tekään porvaristo ois palkkaanne saanneet.
Presidenttimme voisi viheltää pilliinsä ja aloitettava uudelleen ilman pakkolakeja.
Kukin ottakoon puurolusikkansa käteen ja tuoda se todellisuus esiin.
2vuoden sopimus kaikki jäädytetään tälle tasolle. Osingot ja voitot menevät valtiolle ja jos voittoja tehdään se siirtyy valtion pohjattomaan kassaan.
Rahan vienti kielletään ja kotimaan markkinoille tehdään tilaa.
Tämä olisi tasapuolista leikkaamista ja yhteiskunta sopimus varmasti syntyisi ja työpaikkoja. Pääkonttorit Suomeen takaisin josta saadaan verotuloja.
Hyvä kirjoitus
missä ihmiset asuvat ? He maksavat suurta vuokraa, ja saavat paljon asumistukea
( Talojen lämmitys maksaa Maalämpö olisi ehkä hyvä? Mutta en tiedä onko se puhdas keksintö. Näillä Pyhillä pitäisi joka tapauksessa ensin olla hyvät olot.
Menetin ymmärryksen rakkaudesta ( oik ei voi ymmärtää lainkaan Ismo Alangon tai toni Wirtasen mieltä.
luultavasti se on naisen mieli. On joku nainen jolla reikä,
ja joka tahtoi paha tälle neitsyelle
Toni siis asetti sen naisen minun edelle
joka tahtoi minulle pahaa, ( ei tahtonut pelastettavan tunteitani
Tiedän että minun mieli oli oikea... urheutta odottaessaan, jne
Ylhäisimmät tarvitsee tilaa, ei kaikki ihmiset vä'lttämättä tarvii sitä isoa asuntoa He on vaan itsekkäitä ihmisiä On ehkä yksi asia. Sitä ehkä käytetän hyväksi että en tahdo keneltäkään kotia, taloa..
Miten paljon on omakotitaloja kuten se joss avierailin jossa oli kaikki huonet tyhjillän kun lapset lähteneet ja mies kuollut Se talo lämmitettiin kokonaan
Siellä olisi voinut asua ehkä kolme ilmaiseksi että kenenkään ei olis tarvinnut maksaa mitään Nukkua siellä
Ismo kuoli nyt Ison talon Mikä on oikein Hän ei suuntautunut auttamiseen, ihmisistä välittämiseen minun pelaSTAMISEEN JUMALAN PALVELEMISEEN
Tonillakin on varmaan omakotitaloa ( siten synnyt uuden lihan
( he teki kaiken pahasti Maria salomelle ( he van käyttä Kristinuskoa hyväksi
( ja kadehtivat minua kun olin perustaja ( ja Jeesuksen tai Neitsyt Marian sisko
( Ja Tahdoin elää hengellisenä...
( Missä se minun ihminen on??? Jonka kanssa me voidaan tehdä jotain Elää oikein auttaa joitakin Jonka kansa on rakkaus Joka ei tahdo elää kuten ismo ja Toni
vailla periaateita, hyläten ( raukkamaisina Tahtomatta kehittyä henkisesti , noudattaa opetuksia hengelisiä ( he vaurioitti minua
Jonka kanssa on rakkaus koetin kirjoitaa
En pidä Hää ohjelmasta enkä mistään ohjelmista missä on kaikkea kansaa
Oikeasti, ei ole mitään tunnetta eikä rakautta enkä ymmärrä niitä ihmisiä
He vaan käyttää minun kristinuskoa keksintöjä ja sielujaan
Miten he suhtautuvat minuun?? Heidän sielu on kristinuskon myös
tuhansien vuosien kehittämä
( se on ehkä jonkun näköistä... Kuten Ismon nainen tai Toni Wirtasen
tai muiden mutta se ei oikeasti ole mitään. ??
He ei väliitä' sielusta ( MInulla oli sielu mutta se oli eenmmän kuin sen kaunis kehoisen naisen
he oli niin raukkamaisia he jätti raiskattavaksi ja kidutettavaksi neitsyen, tuntevan tuhansia vuosia kehityneen tunteissa ja herkkyydessä
en pysty ajatelem,an sitä asumista Sis rakaudessa tietää mikä oikein ( rakaus on että perustaja on ensin Jeesus on ensin jne tietysti
mutta he olivatkin vainotuimpia.
ett miten sitä aSUMISTA
ja voisiko estää ulkomaalaisten tulemisen tänne poikimaan
Miksi heille anetaan hirvitTävästi rahaa? kun tämä maa KERRAN SUURESSA VELASSA
Minulla ei ole rakautat niille yhdellekän lasten vaunujen tytöntäjäle
Minul oli rakkaus vaan ismole
" Olen nähnyt monen lumisateen hilja valuvan paskaviemäriin
Olen matkalla talon joosa ei ole minulle ketään "
mutat minä en ottanut jotakin tyyppiä vaan
;
johonkin pitä pökkiä vai?
Tonin valinta oli itsekäs, julma, alhainen
otaa kaunis nuori tyttö rinnale valokuvin esiteltäväksi
ja hän muka ei ymärrä sitä
Voin minä ajatella SITÄ ASUMISTA kun löydän tunten maria salomen
jos minul vaik on rakaus hänen kans katselemme kun tehdään nitä maalämpöasuntoja ( mutta ei nyt ole!!!!!
Olisko rakaus että vaikak Sellossa yövyttäisin??? Eikö se lämmitetä yötä päivää???
Ei tarvis maksaa mitää'n!
Missä he olisi päivät... Sinne mahtuisi melkein koko Suomi sinne Selloon.
Toni ja ismo Alanko ei te enää oikeaa arviota mistän
koska he koetivat vai koettavat? nähdä sen alhaisen naisen mieliksi se on saatanallinen väkivalta jos se raiskaaja sadisti nainen koettaisi atominmurt osaa kajota sieluuni,
miksi he otavat edes huomioon jotain niin alhaista??
esim se nainen tahtoi tanssia Madonnan tansseja, vaikak Madonna on noiin kuvottava Eikö nyt ismo sentään tajua että oksettava ja piipittä'vä laulaja
Minäkin ymmärrän hän oli Konstantinus suuren fausta niin hän on joku suuri
Mutta eihän me tietysti hyäksytä mitään vääryyttä. mitään mikä alhaista ( sellaista autetaan,... joka on vahingoittunut ( Madonna oli raiskattu
( onko jotakuta joka näke ninkuin minä
Onko Ville Valo ? Onko joku muu? [email protected]
Siis he ei tee oikea arviota koska koettivat nähdä minut alhaisen naisen mieliksi
täysin arvotomana ( he ei puhunet kansani, eivät olleet kohteliaita ( eivät ole varmasti muillekaan
En pidäett Toni laula itsetuntoisena omahyväisenä
Älä usko lauluihin
ne saa sut vaan uneksimaan tai unelmoimaan
Hänen päätä ei voi tajuta enää
Se on vaan tota Miaa hänen kans pitää saada elää itsekäästi
( 7 v ) Tota jannikaa hänen kans pitä sada elää itsekkäästi
( Ja on vielä onnistunut pitämään tähteyden ( mitä minäkin rakastin
Tykkään ett lähtee esiintymään, ( pidän kaikesta siinä
O=lisin vaan tahtonut ett hän olis elänyt minun kanssa.
Nin se Tuurin kauppa, se on Versaillesin näköinen!
Kävimme Contin Prinsesan kanssa siellä
hän juoksi suoran kauppaan
minä ajattelin boikotoida sen.. että ei Versailesin näköinen saisi tavaratalo olla,
mutta voihan meillä riittää huumoria.
( T Aurinkokuninkaan, Louis XIV n Louisedelavaliere olin,
neljän lapsensa äiti
( Joka vietin Luostarissa viimeiset 36 vuotta.
Sis hän laulaaToni W
" Älä usko lauluihin,
ne sa sut vaan unksimaan tai unelmoimaan"
Häntä ei voi ymmärtää kunneas hänestä on kitkety
Mian kansa itsekäs seurustelu Janikan kanssa itsekäs seurustelu
( joka ei ole todellista rakkautta
vaan itsekkyyttä
ja paholaisen tuomaa naista
Se vaurioitti Jeesustakin koska Jeesus ilm koetti auttaa Jannikaakin joka uskoo Jumalaan
( Jesus on itse kertonut että päty siihen maailman lopun
"Yksikään liha eipelastuisi jos ei sitä aikaa olisi lyhennetty "
ett ei hän voi auttaa sellaista ett ä olis täydelinen elämä kun raiskattu tuhansia vuosia kehitynyt tunteessa ja herkkyyydessä kehittynyt
;
Toivoisin etei sen kirjaimelisesti tarvitsisi toteutua Mutat onko nyt olemassa joku, jonka kanssa minut luotu sopiman yhteen? Mike Monroessa koin jotain rakkautta hetkellisesti ( Voiko hän autta löytämään sen oikean?
;
( kun niillä portoilla oli onnea , täällä.. Toni löysi trikoissa kehoa seksikästä esittelevän
ja Ville ihan prostituoidun vaatteissa esiintyvän ( kuvahaussa )
( heille vaan annettiin joku Minulle ei
Pyhänä, neitsyenä TRO periaattella elävänä
miklä on arvoton tai on masennus
Ymmärsin sen "Faarao Hiekkaan Uppoaa" bisin vaikka
Oli henki "Timantit katuojassa" ( Tonin lauluja
Oli aina se oikea henki Hetkestä toiseen Tuhansien vuosien
" Muistojen paino on liikaa" ( siinä oli tunnetta sitä painoa , kuten kun itkin Kirkossa, tunteellisen musiikin, muistin ja ymmärsin ett miten ainutlatuinen
jonkun elämä, tärkeä.. ( nyt he ei tehnet kanssani mitään, että olisi noita muistyoja, joita itke joiden arvon ymmärtää
( se on satana ( se Jannika haluaa vaan sitä
että en voi Tonin kanssa kokea
Olla enemmän muistoja vaikka kuin hänellä
johon vähän puksauteltiin
( se oli minun Sebedeus joka on idiootti ninkuin sen näke
Noin miinus kaHDEKSAN PAKSUJEN LINSSIEN TAKAN
NIIN TÖRKEÄ ETTÄ MENEE tökkimään
Sitten hankii lapsen ( oli saman tilane silloin 90-91
Tajusin sen ! että se nainen hankkiutuu raSKAAKSI SAADAKSEEN PITÄÄ MIEHEN JOKA OLI ALKANUT OSOITTAA MIELENKIINTO AMINUA KOHTAAN.
sE VAAN ILMENI NIINÄ AIKOINA.
Kiduin ne kaikki ajat
mut en tiennyt olevani niin paljon kuin Maria salome
Menen ostaman limsaa!!
( ei minun arvo voi v'hentyä Ei Jumala luo siten nousen aina vaan kokreammalle taivaisiinn
kun olen valaistunutklin Kyllä Jumala huolehtii
sieluistaan
Vai byrokratian rattaisiin?
Ei maakunnasta ole turhaan lähdetty Keskiselle kaupoille ,koska nyt se on totta Keskinen on Suomen suuri kauppajätti.Arvostan suuresti Vesan toimia ,kun hän rakentaa liikekeskustaan näinä vaikeina aikoina.Kauppamatkani suuntautuu keskitetysti tuuriin niinkuin monen muunkin ,joka tietää missä tilanteessa maakunnissa mennään ja on mukava saada maakunnalle pääkaupunki.
Lentoaseman perustaminen ei tule kalliiksi ,kun tehdään oikeat suunnitelmat
pikee ja soraa riittää kyllä ja taxfree myymälä on helppo sovittaa suomen suurimman kaupan yhteyteen.Lennonjohto torni ei tule myöskään kalliiksi rakentaa ,kunhan rakennuksia ei ruveta rakentamaan kaistapäisten suunnitelmien mukaan .
Puskukone vauhtiin ja kärkihanke aluilleen ,niin vaurauden ja voiton aika alkaa vihdoinkin koittamaan meille keski -pohjois-itä-länsi suomalaisille.
Tällä hankkeella luomme mahtavan työllisyyden ja vaurautta pitkäksi aikaa.
Lentorahti ,isot matkustajakoneet,vr iso rautatiekeskus ,kaikki on saavutettavissa
ja palvelut tulevat järkevän etäisyyden päähän ja mikä tärkeintä ,meidät otetaan
jatkossa paremmin huomioon ,kun määritellään kärkihankkeita.
Ajatelkaa kuinka helppo on syrjäyttää tällä kertaa helsinki vantaa lentoasema ,kun esim juna ja linja auto kuljetusta ei ole järjestetty lentoasemalle , siinäpä ihmettelemistä ja taksin tilaamista.Valtavaksi nousisi Keskisen kyläkaupan liikevaihto ,jos vieressä olisi lentoasema ja vr isompi asema.Sen verran minäkin rakentamisesta tiedän että hesalaiset ovat ruvenneet rakentaan liian pienelle alalle lentokenttää ja terminaaleja ,kyllä vähän enemmän täyttyy olla laajaa aukeeta kuin nakkikioskin pohja
.Hesan terminaalissa on omat työntekijät hätistämässä autoja pois ettei mene linjat tukkoon ,,,,voi pirskati rallaa kyllä pajunoksa osaa junailla,,,,Muuten me maakuntalaiset voisimme lähettää kaikki vanhat kielletty ajosuunta merkit ,koska hesan kentän liikennejärjestelyissä niitä tarvittaisiin vimmatusti ,,,,nyt mä ymmärrän miksi hesan taksikuskit ajaa hampaat irvessä ja nyrkit pystyssä ,kun ne on supratiellä.
Hesan lentokenttä terminaali on vaatimaton ja ongelmallinen kilpailun kannalta.Keskisellä olisi jo valmiina iso hotelli ja se on varmaa että se ainaskin täyttyisi .Lentoliikennettä voisi suosia esim.solmimalla venäjän ilmailun kanssa sopimus ,jolla venäjä toimittaa lennonjohtoon tarvittavat uusimman teknologian ja vastapalveluna maakuntakeskus voisi antaa venäläisille alennusta lentokenttäpalveluista.Vastaavia sopimuksia voisi myös tehdä Amerikkalisten lentoyhtiöiden ja muidenkin kanssa.Tämä olisi nopea tapa vauhdittaa maakunnan oman pääkaupungin rakentamista ,eikä oltaisi oikein lainkaan riippuvaisia kärkihankkeitten rahasta.Tämä hanke on meille tärkeä ja tuo vaurautta lapsillemme ja myös paljon paljon työpaikkoja .
caruna rikolliset vastuuseen ! Eräs vihreiden kärkihahmo on kaupoissa osallisena .
Linnaan roistot.
Anteeksi että kirjoitin taas liian pitkään ?
Te olette hyviä kun teette työtä kiltisti ? Velvolisuudet
Työ on meditatiivista, ihanaa tehdä työtä ?
Viettää puhtaasti ajan
Huolehtia perheestä läheisistä
( minul ei van ole ollut..
Mutt jaksan silti uhrautua siinä, että teillä saa olla
Olen pitänyt siitä että ihmiset voi hyvin
Millai joku voi olla niin tyhmä että tekee tollaiset caruna kaupat .Mitä virkaa on niin tythmällä politiikolla ,sehän on mailmanlopunb ihminen .Mitä se on suuhunsa laittanut ,kun tommosia päätöksiä tekee.Kaupat tutkittava ja peruttava heti .
Isänmaan petturit.
En voi ymmärtää ihmistä joka nauttii siitä kun saa tehtyä huonoja päätöksiä.
Hävetköön knilelijä tyyppi
Carunakauppa on hullumpi ku ladon peräseinä..Täysin taulapää kyvytön zzzzz,,,,,toimimaton typerä kaupantekijä
Otsikkoon liittyen: Tuhokapitalistisen hallituksen tarkoitus ei ole varmistaa, että firmat luovat työpaikkoja. Päinvastoin.
Tuhokapitalismin rakenne on sellainen, että se luo kriisejä ja pyrkii hyötymään näistä kriiseistä. Kaikissa yhteiskunnallisissa kriiseissä, jollainen työttömyyskin on, lasketaan aina liikkeelle runsaasti taloudellisia resursseja. Kehittämishankkeita, yritystukia jne. Tuhokapitalismin ansaintalogiikka on luoda näitä kriisejä ja vetää sen jälkeen välistä.
Koulukirjaesimerkkejä tuhokapitalismista ovat 1990-luvun pankkikriisi ja 2000-luvulla Talvivaara. Kun luodaan riittävän suuri kriisi, esimerkiksi holtittomalla investoinnilla, niin sen jälkeen velallisella ei ole ongelmaa, vaan velanantajalla. Ja valtiolta kupataan.
Tuhokapitalismin suurin kriisi on ilmastonmuutos. Mutta siihen se itsekin kaatuu.
Ilmastonmuutos muuttaa kaiken muunkin ja maailmanlaajuisesti palaamme julkisesti säänneltyyn talouteen. Vapaakauppauskon aika on nyt jo ohi. Mutta viimeiset siihen uskoneet vielä vuosia pyristelevät ja synnyttävät tulehduksen tavoin loiskiehuntaa.
Kirjoitan jonkun viisaan veronkeruu konstin ,joka on asiallinen ja kohdistuu oikein.
Huviristeilyt laivalla huvivero 10€ lyhytmatka ja 20€ pitkämatka.Suoraan valtion velan lyhentämiseen. Huvimatka lentäen,pitkä matka 400€ lyhytmatka 200€.Lapin
laskettelumatka 50€ .Näin varmistamme että sellainen jolla on varaa laittaa tuotannon piiristä rahaa pois ,joutuu kuitenkin osallistumaan omalla osuudellaan
tuotannon pyörimiseen .Toteuta Sipilä tämä ehdotus kiitos.
Mielestäni tuotaannon pyörittämiseen ja siitä otettuun rahaan kuuluu kaikkien osallistua tasavertaisesti.On meidän tyhmyyttämme jos joku pääsee varastamaan itselleen isoja kohtuuttomia palkka tai optio saatavia ja siten aiheuttaa tuotannollemme rahavajeen.Meidän on tasavertaisesti suhtauduttava kaikkiin työntekijöihin ja kannustinta on jaettava rehellisesti ja tasavertaisesti.On väärin jo ruvetaan leikkaan vain duunarilta ja tarkasteleen duunarin ajankäyttöä kellokorteilla ja jos samanaikaisesti herraska vaeltelee omilla kenenkään tiedossa olevia teitä ja lomilla.Herraskaa ei kellokortti koske .miksi?Samat säännöt kaikille ,kaikki samojen sääntöjen alle ,eihän tästä muuten tule mitään.Tiedän että tämmöiset asiat ei koske kaikkia herroja ,koska ovat antaneet työntekijöilleen ihmismäistä kohtelua.Toiset elää
30 luvulla ja toiset nykypäivää.
Nautiskelija ei osallistu tuotannon ylläpitämiseen ,koska hän ottaa tuotantoympyrästä
mutta käyttää rahat kuin sekopää.Tunnistatko itsesi ennen kesälomaa etsimässä
ulkomaanmatkoja ,laivaristeilyjä juhlaa,,,, juhlan perään ,,,kaikki kurkusta alas ja sitten pönttöön .Koko elämän ainoa saavutus on iso p,,,läjä.Katsot kierosti kun sotaveteraani vielä vanhanakin ottaa nauloja ja ajattelee rakentaa linnunpöntön jan... hänhän on menossa eri maailmaan ,joten tekonne ja tapanne poikkeaa rajusti toisistaan.Palvelette eri herraa.
On oikeus Sipilä että tuet maanviljelijöitä ,jotka ovat pudonneet tuloloukkuun huonojen tuottaja sopimusten takia,me tarvitsemme kotimaista ruokaa.
Tuet pois tiloilta joissa tulot yli 80.000€ ,ne pärjää kyllä.
Voisiko forttumin verkot myyntiin osallistunut tulla ulos kaapista?Olet tietysti kotiutunut kapissa elämään ,mutta tulethan pyytämään tekoasi kansalta anteeksi.
Sähkön siirtohinta on törkeä ja mahdoton maksaa näillä tuottajahinnoilla.
Tuleeko se kaapissa piileksijä kertomaan kauppojen tiimoilta miksi?
Maailma on mennyt aika levottomaksi .Kannattaako eu:ssa olla ,kun maataloutemmekin tuntuu kärsivän pahasti?Onko meidän pakko pysytellä eu:ssa ,kun
nyt kun maanviljeliät tarttisivat rahaa niin ei tipu mitään,ei kuuloonkaan että eu:sta
mitään saataisiin ?Maatalous on pakko säilyttää ,koska en kyllä luota eu ruokakasseihin joita ei varmasti ole ei tule kun nälkä tulee.
Sammutetaanko Suomesta valot yksitellen?Kreikkakin tarvitsee jatkuvasti rahaa.Antaako suomi vielä lisä rahaa Kreikalle? ,vaikka omat asiat on tällä mallilla.
Kyllä olen ihmetellyt miten maanviljeliät ovat kestäneet ryöstöpolitiikkaa näin pitkään.
Tämä sähkön siirron hinnannosto oli hirttonaru maanviljelijöille ja yrittäjille.
Sähkön siirto on asetettava kilpailuun mukaan aivan kuin sähkön myyntikin.
Ei pitäisi ollla vaikea soveltaa kun on ihan standardi rakentamista.Yksinkertaista
siirtolinjaverkkoa.
Jos viljelijöitä ei tueta teemme suuren virheen ja menetämme tuotoskykyisen maatalouden lopullisesti ja sitten olemmekin tuontiruuan armoilla.Olemme täysiä
kummajaisia mikäli emme tue omia viljelijöitämme heidän hädässään.
Kun kuluttaja vaihtaa sähkönsiirto toimittajaa ,siirtolinja maksut menee sopimuksen tehneelle energiayhtiölle.Talojohto on valmiiksi jokaisen oma ,joten siirtomaksu ei koske sitä.Mittari voidaan vaihtaa uuden sopimuksen myötä.Muuntajalle tai jakamolle
menevä kaaapeli hinnoitellaan ikäpoiston mukaan (max60v)määräytyy vuosimaksu ,jos täysin uusi kaapeli kerroin 60*matka.Muuntajalle tuleva siirtolinja hinnoitellaan samaan tapaan ,mutta käyttäjien lukumäärä pienentää tietenkin maksua.esim.60*matka/6käyttäjää.Tässä laskuesimerkissä 60v linjan ikä on asetettu
60v ,eli linja on aivan uusi ,ikäpoistoa ei ole. Sipilä toteuta tämä.
Linjan rakentamis kustannus ei saa ylittää 60*matka *x=linjan rakentamis kustannus 60v ajalta korkoineen,x kerroin voisi olla esim0,1
Jokaisella siirtoyhtiöllä oma verkon siirtokustannus ,joten jokainen verkkoyhtiö
kilpailee omalla hinnallaan .Mikäli omistajaverkon haluaa ,voi hän tilata verkonrakennusta halvemman hinnan antaneelta verkkoyhtiöltä ,kun itse ei pysty samoihin hintoihin.Varsinkin vuokra osuudet ,kun käyttöikä tulee täyteen ja on verkon uusimisen vuoro.Tällä systeemillä kukaan ei pysty ryöstöhinnoitteleen
koska siirtohinta olisi kilpailussa mukana.Pitkän kehityksen linja.
jos verkon ikä on yli 60v,siitä ei voi periä verkon siirtomaksua ja omistava yhtiö voi pitää linjan toiminnassa ,jos se sen mielestä on järkevää.Kaikki hyötyvät ylivanhoista linjoista ,ei ainoastaan optiomiehet (he siirtävät rahat omille tileilleen)
Sähkö katkokset kohdentuisivat myös säästöön siirtohinnoissa.
Sähköyhtiöillä on eritasoista rakentamista ja toisten suunnittelu/rakentaminen
on huonolla laadulla tehtyä.Huonostikkin saa rakentaa,mutta se tulee takaisin
huoltokorjauksissa ,mitkä kuuluu linjan omistavalle yhtiölle ja se ei kuulu siirtomaksukustannuksiin!!!!!!!!!
Mikäli omistava yhtiö tilaa halvemmat verkkosiirtomaksut omaavalta sähköyhtiöltä
linjan uusimisen, halvemman verkkosiirtoyhtiön täytyy olla mukana kyseisessä linjassa enemmistönä siirto maksujen saajana.Omistus oikeus ei muutu vaan eri sähköyhtiöt rakentavat linjoja koko suomen alueella .Törkeä sähkönsiirtohinnoittelu saataisiin kilpailun piiriin ja kukaan ei lähde toisen sähköyhtiön alueelle ,jos hinnoittelu on oikein .Asiakas eli sähkön kuluttaja hyötyy tästä päätöksestä ,koska
jos hänen sähkönsiirto palvelua on laiminlyöty tai muuten hälläväli tyyliin hoidettu
hänellä on heti oikeus vaihtaa siirtoyhtiötä.Myös sähköyhtiöissä tapahtuva
pääomansiirto ei enää onnistu johtajien tileille.Kukaan ei voi ottaa pääomarahaa ,siirtää sitä omalle tilille ,sanoa mä oon ansainnut luxuksen ,vaikka samanaikaisesti
linjat katkeilee ja porukka jäätyy mökeissään.
Sähköyhtiöillä on verkkotietojärjestelmät ,minkä avustuksella olisi helppo määrittää verkon vuokrahinta.
Voi meitä ihmisraunioita ,kuinka olemmekaan oman ajatusmailman vankeja .Miksi emme näe toistemme hätää ?Miksi meillä pyörii vain oma luksuselämä pururata ja toisen hädälle emme suo armopaloja.Omat juorut meillä on työpaikoillamme jotka suoltavat koko suun täydeltä omaksi eduksi tehtyjä täsmäpuheita ja niitä sitten kierrätetään hulluuden partaalle asti.Tälläkertaa olisi hyvä nähdä ja tukea naaviljelijän ahdinkoa ,kun hetken päästä jo tarviimme apua omaan hätäämme. Voisimmeko koskaan luopua pahasta ajatuksesta toista kohtaan?
Jos maakunnalla olisi oma pääkaupunki ja oma hallitus ,emme tarvitsisi traktorimarsseja hesaan.Voi kuinka hyvin saisimme asiamme järjestettyä ja se olisi meidän kaikkien etu ja pitkänkehityksen linja.Emme ole hesan päättäjistä riippuvaisia sen meidän tulisi näyttää heille.Meitä ei kurjuuteta....z---
Hieno idea. Suomeen Luxemburgin, Andorran, Vatikaani etc. kaltasii "sisäisii" ITSENÄISII VALTIOITA(affenanmman lisäks). :) Jippii, ehkä TUURI voiskin onnistuu, kunnes kepulikin tajuu kuink sitä kusetetaan. Eletään sitte omillaan, ei tarvi kaupunkitolloist välittää paskan vertaa ja.... MAALLA ON MUKAVAA.
Anteeks oikasu. No juma. Tuleva maakuntahallitus tulee hoitaan tuon edellämainittemani. Suomihan jaetaan 18:sta hallintoalueeseen; oma verotusoikeus ja muuta kivaa. Pidetään huolta VAIN OMISTA?. EI, EI, kyl mull on viel jonkinverran empatiaa jälel. Ois toivonu ett sss:ki.
Pelkäätkö että joudut töihin?
Ei maakunta mitenkään kärsisi ,koska maakunta tekee työtä rehellisesti .Kärsijöitä
on loiseläjät,optiomiehet ja ylellistä valtaa pitävä hesan pieru porukka.Ottaisimme maakuntiin kuuluvan arvon itsellemme ,koska emme tarvi kusettajia.
Voi hyvät hyssykät paljonko hikeämme ja ansaittua rahaamme virtaa pääkaupunkiseudulle.Ajatelkaa rahakasa ,joka voisi jäädä meille ja loisi maakuntaan turvallisuutta ja vaurautta .Pierulta haiseva hesan politiikka ja sanelu loppuisi.
Vallio on oikea loiseläjä ,tulkoon toimeen omillaan ,kun ei mitään korvauksia tuottajille heru.Voisimme ostaa ja myydä tavaraa keskitetysti ja katsoa että hinta on kohdallaan.
Suosisimme ostoissa tietenkin omia yrittäjiä .Keskittymälle olisi jo hyvä paikka.
Eläkekassat voisimme myös perustaa ja lupaan teille että kassat eivät ammota tyhjyyttään ,kun sieltä kohtuudella otetaan eikä siemennetä veroparatiiseja.
Koululaisillekin saisimme toimitettua kunnon ruuan ,kun saisimme byrokratian rattaat pois.
Ajatelkaa tilannetta emme olisi enää sotilas pelinappuloita laudalla ,vaan olisimme kuningas kuningatar ratkaisevia pelin kannalta.Tämä kaikki olisi meille suorastaan halpaa,koska emme ala tyhjästä ja meiltä ei putoa pohja vaan päinvastoin.Eduskunnan voisi pienentää puolella ,koska kallis orkanisaatio ja todella kankea.Mitä se muka teki hädänalaisten viljelijöiden hyväksi?Viljelijät tuhotaan eka sitten meidät ja sitten rakennetaan se kukkenheim.............
Pikku matikkaa ,ajatelkaapa alueellamme matkustaisi vuosittain 1000000*90€
parkkimaksut millä ostaisimme perheemme ruokakassit täyteen ,olisi maakunnille
90000000€ pelkkiä parkkimaksuja ,joita nyt maksamme hesan kukkenheimille.
Mehän perustaisimme jo parkkimaksuilla oman lentokentän muutamassa vuodessa.
Valio ei pysty kilpaileen ,koska sen johtajat tarvitsee jättisuuret tilit mitättömistä töistä ,joten helppo syrjäyttää kohtuullistamalla henkilöstöpalkkaukset ja kannustimet oikein iso laadun lisäys (laitetaan purkkiin muutakin kuin vettä)
Caruna verkkomaksu ryöstöhinnoittelu on pierulta haisevan politiikan syy ja se on vain jäävuoren huippu mitä lipovaarit meille vielä jatkossa järjestääkään.
Hulttiota päätöksentekoa ,jos kovasta työstä joutuu kerjuureissulle.Samanaikaisesti pääkaupunkiseudulla kerrotaan ,kuinka paljon matkailu tuo tuloja.Katsotaan mikä työ tuo lopulta kassaan rahat ja mikä vie ne pois.Maaseutupääkaupungin rajojen määrittelyllä olisi hyvä alkaa ja kutsumalla hallintojen ryhmät neuvotteluun ja päättämään linjasta ja muista tärkeistä asioista.
Luuletteko että eläkekassa varantomme riittää ,kun siemens jakelee rahoja veroparatiiseihin. politiikka mitä rouva teki vasemmistossa oli kyseenalaista. Paremmin mieleeni jäi Seppänen ja hänellä olisi ollut ratkaisut mitkä olisivat estäneet pääomarosvouksen ja automatisoitiin liittyvän työpaikkakaappauksen.Kannatusta oli viisaalla miehellä liian vähän .Maakunta pääkaupunki asetelmalla ,me voimme voittaa
carunamaiset ahneet ja osallistua päätöksentekoon pitkällekantavalla kehityksellä.
Rahavirrat ja hyvinvointi valuu maakunnasta pois .Surullinen loppumme on ,jos jatkamme tätä rataa ja hyväksymme turhamaisen byrogratian ja rahojemme riiston.
Turhat mielenosoitukset ei mitään auta ,koska teot joilla rakennetaan rohkeesti myös hallintoa ovat voittajan tie.
Jos meillä olisi oma eläkeyhtiö ,joka sijoittaisi maakuntaan ja saisi tuotosta tekemistään sijoituksistaan, rehellisesti veroa maksaviin yrityksiin ,saisimme pitkän kehityksen linjan kuntoon.Epärehellisyys mikä nykyisellä pikatie menetelmällä on tulee koitumaan meidän eläkkeellä olevien turmioksi.Johtajamme kyllä hoitavat
omat eläkejärjestelynsä sijoituksina eri puolille,joten heistä ei ole kanssakärsijöiksi.
Jatkakaa vain luottamista kepuliin ,joka perustelee asioita epärehellistä taloutta suosien ,niin näemme kaiken kurjuuden mitä meille on vielä tulossa.
Aurum eläkevakuutuksen takaisinosto – 04.04.2016 asti
kirjoittanut Saituri · tammikuu 8, 2016
OP-Pohjola toi nyt vuoden 2016 alkuun sellaisen arpajaisvoiton Aurumin eläkevakuutuksen haltijoille, että oksat pois.
Aurum eläkevakuutus on mahdollista irtisanoa, ja nostaa rahat kokonaan ulos 04.04.2016 31.03.2016 mennessä. ilman niitä tavallisia reunaehtoja, kuten työttömyys, avioero, kuolema jne.
Nyt ei siis puhuta pelkästä maksujen keskeytyksestä, vaan siitä, että saat rahasi irti kokonaan näistä saatanallisista sopimuksista.
Tästä onkin useampi lukijani kysellyt edellisen samanlaisen tapahtuman tiedotteen kommenteissa. He saivat OP:ltä kirjeen, jossa eläkevakuutusta hallinnoivan yhtiön vaihdoksesta Aurumista OP-Henkivakuutukseen kerrottiin.
Mutta se tärkein jäi kirjeessä sanomatta, eli mainittu vakuutuksenottajan takaisinosto-oikeuden syntyminen kannanvaihdon johdosta. OP vaivautui täyttämään asiassa ainoastaan lain minimikirjaimen, eli ilmoitti asiasta Hesarin kuulutuksissa 04.01 huomaamattomalla ilmoituksella, jota 99% asiakkaista ei edes teoriassa olisi voinut huomata.
Jopa Skandialla oli munaa kertoa tuosta oikeudesta asiakastiedotteellaan vuonna 2012.
OP:n välttelevä toiminta ei tosin sinänsä yllätä, sillä seurauksena on hymy asiakkaan naamalla, ja eläkevakuutusten rippeidenkin kuoppaaminen.
Lakimiehet,johtaja junailijat ,tällaisia sopimuksia ei ole ikinä tehty ja teidät tullaan tuomitsemaan rahahan pesusta ja riistosta .
Ajatelkaa sopimuiksia mitä ei saa irtisanoa ja jos irtisanoo rosvo varas vie koko sijoituksen.
Näitä ne ovat ne vakuutuskirjekuorilla viisaasti sijoittavat varkaat.Ei ihme että tarvitaan salassapitoa.Missä on lainsäätäjän moraali ,kun tavallista ihmistä vedätetään herraskan perävakoo myöden.
Netissä tavallinen kansalainen rastittaa mainostilauksen ja hupsista pienellä lähes näkymättömällä oli präntätty että partakoneenterät tulevatkin joka kuukausi ,eikä
jäsenyydestä voi erota.Menevät rahat tietenkin rosvojen taskuun ,aivan kuin
vakuutuskirjekuoressakin ja edes poliisi ei voi mitään.Tuottoisaa liiketoimintaa
varastaa muilta ja pakoittaa heidät maksumiehiksi.Lainsäätäjät ja muut toimintaan osallistuvat ,tulee aika jolloin teidät etsitään viimeistä myöten ,aivan kuin natsirikolliset ja te vastaatte rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Vakuutus alan hinnoittelu ja säännöstö tutkittava.Minkä indeksin mukaan hinnat koostuvat ja miten rahaa käytetään.Meillä ei ole varaa porsastella näin tärkeitä asioita kirjekuoriin .Mikään raha asian käsittely ei saa olla salasta .Rehellinen rahan käsittely ja työn tekeminen kestää päivävalon.
Millai kassavarantoja voi siirrellä mihin laariin vaan ?Millai on mahdollista että duunarin eläkeikää nostamalla korjataan lunttu johtajien tekemät virheet.
Saako valan vannonut lakimies tehdä sopimuksista riistokapitalismin koukkuja tavallisille ihmisille?Kuinka moni kansalainen tuskissaan vääntelee ja ihmettelee kun ei tullut luettua sopimuspaperia ,joka olikin tehty helponrahan saamiseksi koijareille.
Lakia on tiukennettava ja rangaistuksia lisättävä koska vilppiä tekevät vievät kansakunnan tulosta vilpillisesti ison määrän rahaa ja siitä seuraa tuotannon rahakriisi ja pöhköt korjausyritykset .
Millai Sipilä mahtaa pärjätä pääministerin palkalla ,kun täytyy alkaa harmaata rahaa kahmimaan .Mamuille oma talo olikin teatteria ,koska ahneus paistaa läpi.
MIllai voimme korjata vakuutuksissa piilevän mätä aineksen ,kun valtiomme päämies sijoittaa kyseisiin mätänevän rahan vakuutuksiin?Melkein varmasti
tiedän että omat sijoitukset turvataan ja homma kulminoituu eläkeetujen poistoon.
Todella hysvä kysymys.
Eläkeedut ovat eduskunnassa kohtuuttomat ja siksi lusmurit menevät eläkkeelle
jo 40v .Miksi asia on näin ?Miksi katselemme tyrannisointia mitä eduskunta meille jakelee?Samat eläkesäännöt kaikille ,jotta saadaan kestävän kehityksen linja.Eläkkeisiin 2000€ kattomaksu ,koska kukaan ei tarvii eläkkeellä enempää
elääkseen hyvin.Haaskureille ei anneta ylimääräistä.Parempi rajata kaikille
kohtuulliset eläkepäivät se on demogratiaa ja kohdistuu oikein kaikkiin.Minäkin
tyydyn pieneen eläkkeeseeni ja pieniin lisäansioihin ,jotka on yhteensä reilusti alle 2000€.
Millai tele operaattorit pärjää ,kun kunnon kansalaiset joutuu kieriskeleen tuskissaan ,jopa 2000€ laskuissa ,jonka rosvofirma lähettää ,kun puhelinliittymää
on käytetty datasiirtoon?Pitäisikö perheemme nuorimmat mukamas ymmärtää
pukama hinnoittelusta jotain?Miksi ei automaattisesti peritä 10€ datamaksua ,jos puhelinta on käytetty enemmän datasiirtoon?Pukama firma onkin saanut niinpaljon pääomaa ,että sen ei tarvitse enää työtä tehdä ,eikä ottaa työllistämis
vastuusta mitään huolta.Voisitko sinä Sipilä laittaa varkaat kuriin ?Raha minkä
kelvoton verenperintötekijä on saanut itselleen on jaettu optioina herrasporukalle
ja loput johtajien taskuun.Kelvottomat ovat mukamas niin kauheesti tehneet työtä ,
mutta tosiasiassa ovat varastaneet rahaa tuotannosta.
Minua suuresti suruttaa ,kun yhteiskuntamme mukamas viisaat käyttäytyvät roiston lailla.Ajatelkaa puhelinsoittajia ,jotka koukuttavat rahaa ympäri palloa ja jos menet vastaamaan puheluun niin hetkenpäästä postissa tulee sopimuspaperit
ja kuukausimaksut ,joilla tämän ajan ilkimys elää luxus elämää.Jos emme suojele
tulevia sukupolvia kunnon lakipykälillä, tuhoamme mahdollisuutemme ,eikä mikään elvytys pysty korjaamaan tilannetta.Kyllä kaikki tietää ,että on mahdotonta
saara rahaa ilmaiseksi ja jokaisen omatunto pitäisi soimata siitä.Ruhtinaalle annatte mahdollisuuden tulla hakemaan teille kaikkein rakas asia pois.Te tämänmailman ahneet roistot ,teillä ei ole siunausta ja tulette kokemaan äkkikauheuden monta kertaa.
Kyllä arvostukseni Urho Kaleva kekkosta kohtaan lisääntyy lisääntymistään.
Mies jolla oli valta kohdallaan ja osasi ajatella kaikkia Suomalaisia.
Eipä kukaan päässyt yhteisiä varoja kavaltamaan ,siitä perirehellinen
Urho piti huolen.Väyrynen on aina ollut Kekkosen linjoilla ja veikkaisimpa ,että jos Väyrynen olisi pääministeri niin Venäjä suhteet olisivat kunnossa.
Kuinka me voidaan tehdä tällaista politikkaa Venäjää kohtaan?Ymmärtäisin
jos syymme Karjala olisi päälimmäisenä.Ukrainan tilanne on huonoa politiikan tekemistä ja semmoista kunnianlinjaa kärpänen/härkänen.
Minä en kannata moista vanhankoiran opetuslinjaa ,koska kyllähän sen tietää tyhmempikin ,kuinka suuren riskin otamme.Kärsimme tilanteesta jo
kohtuuttomasti ,eikä se ole mikään trolli asia ,kun sanon että hallitus tulee
saamaan kunnon koulutuksen ,jos Venäjä asiaa ei hoideta kuntoon.
Kyllä on sotaisaa porukkaa ,kun Kekkosen rauhan politiikka perinnettä
ei arvosteta.Ikävä kyllä hallituksen pakotelinja on vain oman päänsä
seinään hakkaamista ,tulosta mikä haluttaisiin sillä ei saavuteta.Ukrainan
on muutettava politiikkaansa Venäjä mielisemmäksi .Krimi on menetetty ,sitä ei voi saada takaisin ,koska Venäjä otti sen isomman oikeudella.
Voi kuinka paljon asioita menee vain voimasuhteen perusteella Suomessakin.Kauheesti ottaa luonteen päälle ,ymmärtää tosiasiat mille ei voi mitään .Hallituksemme riskeeraa rajusti ,toivossa että jos rähinä alkaa
Eu tulee apuun.Mielestäni kannattaa antaa pakoitteet peräksi ja alkaa
hoitamaan rakentavalla neuvottelulla sovintoo.Me itse kärsimme pakotteista ,joten pakotteet sopivat hyvin Eu stratekiaan.
Ajatelkaa kuinka suuri menetys tulee ,jos emme tule naapurimme kanssa
sovintoon .Jos Ukraina ei pysty sovinnontekoon ,niin menkööt Venäjän
alaisuuteen .Sekin olisi pienempi paha kuin täystuho
Mahtavaa työskentelyä S.Niinistö .Pystyt työskentelemään vaikeissa poliittisissa olosuhteissa.Olet ansainnut presidentin paikkasi .Raskas Jobi mutta 10 pukkaa.
Miksi muuten yksityistä puolta tarvii elvyttää ,kun ovat pystyneet jättisuuria palkkioita irroittamaan pääomastansa?Veikkaisimpa että
myös julkiselta puolelta yksityinen puoli rohmuaa aika moista tulosta,joten
taitaa julkinen puoli olla suomen tiukinta linjaa vetävä ala .Julkisella puolella ei miljoonat ole olleet jaossa yhdelle henkilölle ,kun asioista on huolehdittu oikein.
Hallintarekisteri tarkoittaa että halutaan pimittää epärehellinen liiketoiminta,johon on käytetty lainoppineiden sopimusmenettelytaitoja.
Sopimuksia laaditaan kansalaisten vahingoksi ja se tulee entistä enemmän
vaikuttamaan meidän kaikkien elämään ja luottamukseen vakuutus ja pankki yhtiöitä kohtaan.Älkää ihmiset enää luottako viranomaisiin ,koska paperit ovat laadittu rikollisin periaattein ,eikä sopimuksia saa katkaistua
muuta kuin suuren rahallisen vahingon kärsimällä.Jos teille soittaa puhelinmyyjä ,älkää puhuko sanallakaa mistään asiasta ,vaan luuri alas
kiitos näkemiin.Älkää tavoitelko verohelpotuksia ,koska niiden takana piilee
pitkät lonkerot ja roistojen keksimä rahanpesu jobi.Mailma on muuttunut
rikollisemmaksi kuin aikoihin.
Juuri näin.
Tiesittekö että eräs työväenryhmä on siirtynyt sijoittajien joukkoon ja vaatii salkuillensa tuotosta hintaan mihin hyvänsä ,vaikka yritys menisi hirteen asti on vanhan työväenpierun saatava omansa.Tämä akseli onkin sekoittanut suomen politiikan täysin ja laittanut voissapaistetut puna voimat vaatimaan erilaista politiikkaa kuin isänsä.Miutäs teet Antti ,hampaita ei tulevaisuudessa tarvita ,kun syöminen on toissijaista.Mielestäni vappumarssit olivat vielä reilua työväen meininkiä ,mutta katalat sijoitus pelehtijät eivät kuulu työväenaatteeseen eikä demogratiaan.Demogratiaa luetaan monelta suunnalta itselleen sopivaksi ja jopa verenimijä nylkijä ,joka osinkojansa laskee ja toista työntekijää
kiristää - on olevinaan demogratian puolelle ---vaikka toteuttaa natsismia.
vas on hajoamassa 2-osaan.
Vale demari ei paljoa duunaria armahda ,kun hännen katseensa on kohdistunut omiin sijoituspapereihin.Viesti minkä hän rastittelee osakejohdolle päin on enemmän enemmän hikee ja verta.Oikea demari
ei duunaria syö edes työpaikalla ,joten vallanhaluisen valedemarin kaikki eroittaa.Oikea demari tietää miksi on hyvä tehdä hyvät olosuhteet Suomen
työpaikoille ,hän ei lähettele kyselylappuja ,hän tietää että hän on luonut työntekijöille hyvät olosuhteet.Oikea demari luo ympäristöön turvallisuutta
ja pitkää kehitystä.
Vale demarin ja äärioikeiston toiminta tapa sama,koska molemmat ahnehtii rahaa keinoista viis.Äärimmäisyydet lopulta hyväksyvät rikollisen sopimismenettelyn ,joilla saadaan isompi tuotto sijoituksille.Pääoman siirto veroparatiiseihin on hyväksyttävää ,koska he eivät välitä duunarin työllisyydestä mitään.Vale demari on manipuloija isoissa kaupunkikeskustojen yrityksissä ja vedättää työporukkaa ristiin rastiin kuinka itsensä kannalta parempi on.Vale demari juoruaa ,kunnes oma valta asema on saavutettu ja hänellä on mahdollisuus jatkaa työpaikan sanelijana.
143 työtaistelua vuodessa ja satamia sulkeva AKT
Eipä kukaan anna takuuta että tervejärkinen sijoittaja täällä työllistäisi
Jospa sitten kun lakkoilijat pistetään korvaaman vahingot kuten Ruotsissa
Kokoomustrolli taas vauhdissa.
Saklatti tää sk käy jo tosi tulisena...Vielä tulta riittää,,kunnes pojaaat tulloo mukaan..
Kuule sie Kärkkänen paljosta ei tätä hommelia hoidetakkaan kun panoksena on vain ainohkainen.Lataa lataa Kärkkäinen,,,kiiire,,kiire hahlossa näkyy riistaa ,joka ryntää
päälle.Tulkaa vaan mä oon täällä saatttohomeleissa ,,vai mitäsh Kärkkäinen ,tää tehdään isänmaan hyvinvoinnin takia .Herraskas koulutetaan kun päästään kotirintamalle ,,jospa edes uskaltautuvat silmien ulottuviin...Lisää lippaita zzzxxx,,,,
Hyvä kysymys.
up up
Yritysjohtajat ajavat vain omia rahaetujaan eivätkä välitä tuotekehityksestä. Siirtyvät seuraavaan firmaan rahastamaan jos edellinen menee konkurssiin.
Juuri näin.
Totta.