Olisin todella kiitollinen näkökulmasta ongelmaani!
Olen kolmatta vuotta suhteessa kahden lapsen yhteishuoltaja-isän kanssa. Mies erosi entisestä vaimostaan vajaa neljä vuotta sitten ja siirtyi melko pian eron jälkeen suhteeseen kanssani. Puolen vuoden seurustelun jälkeen hän muutti virallisesti luokseni asumaan.
Ongelmia suhteessamme ovat kumppanini muut naissuhteet. Minusta kyseessä on meidän molempien suhtautumisongelma, hänen mielestään kyseessä on nimenomaan minun suhtautumiseni.
Suhteemme on vapaa suhde. Aloittaessamme yhteisen taipaleen, olin itse halukas pitämään vapauteni (pari vuotta aikaisemmin oli kokenut todella mustasukkaisen suhteen) ja vielä enemmän sitä halusi kumppanini; jos näin voi sanoa siksi, että hän oli se, joka asiaa ehdotti. Olin halukas kaikenlaisen vapauden sallimiseen, en ollut aikaisemmin vielä tällaisessa suhteessa ollut ja ajatus tuntui hyvältä: Älä jätä toisen takia kokematta mitään, mitä haluat, tällöin et ala vihata toista sen takia, mitä hänen vuokseen olet jättänyt tekemättä. Puhuimme siitä, kuinka tällainen salliva suhtautuminen ja itsensä toteuttaminen toisi suhteeseen entistä enemmän hyviä asioita ja vahvistaisi yhteenkuuluvuutta, jopa parantaisi seksielämäämme.
Sovimme toki muutamia sääntöjä muista suhteista: Esim. Muille pitää olla rehellinen ja kertoa jo olemassa olevasta kumppanista. Henkilö ei saa olla mielellään kukaan, jonka me molemmat tunnemme ja olemme päivittäin tekemisissä esim. töissä. Ei ole tarkoitus, että kukaan ”syrjäyttää” oikeaa kumppania. Tai siis, jos esim. ihastuisi ja rakastuisi johonkin toiseen niin paljon, että oma kumppani jäisi vähemmälle huomiolle, kuin tämä uusi ihastus, luultavasti suhde loppuisi automaattisesti.
Kumppanini ei harrasta seksiä muiden naisten kanssa kovinkaan usein. Näin tapahtuu ehkä muutaman kerran vuodessa. Naispuolisia ystäviä, joiden kanssa hän kokee suhteen ehkä kehittyvän seksuaaliseen suuntaan, tai sitten ei, hänellä on muutamia. Joitain hän tapaa hyvin harvoin, joitain ”kausittain” useammin. Joskus ns. uudet ystävyyssuhteet saattavat kestääkin vain muutaman viikon ja hiipua hiljakseen. Koska monet tuntuvat ajattelevan, että vapaassa suhteessa elävät automaattisesti juoksentelevat muiden perässä, minkä ehtivät, haluan korostaa, että näin ei todellakaan ole.
Koen, että ongelma on se, että aina kun hänellä on jotain ns. säpinää tuloillaan, joudumme hänen aloitteestaan riitatilanteeseen. Turhaan riitaan sellaisesta asiasta, jonka on sovittu olevan ok.
Hän aloittaa keskustelun: ”Kuule, luulenpa, että sinulle ei kuitenkaan nämä minun muut suhteeni ole ok. Et oikeasti hyväksy näitä asioita”. Ja vaikka mitä vastaan, hän ei ole vastaukseeni tyytyväinen, vaan lukee milloin mistäkin kehon kielestä tai äänensävystä, että oikeasti olen asista eri mieltä. Näin on tapahtunut tähän mennessä jokaisen kerran, kun hän on lähtenyt jollekin reissulle, jossa seksiä naisen kanssa on harrastettu. Sen jälkeen kun olen toimintakaavan hänessä ”tunnistanut” olen pari kertaa kysynyt häneltä, johtuuko hänen yllättävä asiaa koskeva keskusteluhalunsa kenties siitä, että jotain tällaista saattaisi olla lähiaikoina tapahtumassa. Tästä hän yleensä raivostuu vielä enemmän ja syyttää minua vainoharhaiseksi yms. Lopputulos on, että hän lähtee reissuunsa tilanteessa, jossa meillä on riita kesken.
No, kumppanini palattua tällaiselta ”naispitoiselta” reissulta, en olekaan saanut takaisin hyväntuulista, avointa, lämpöisiä tunteita minua kohtaan osoittavaa miestä, vaan pahantuulisen puhumattoman jörrikän, joka ei halua, että häneen edes katsotaan, saatika sitten kosketaan. Toisaalta, ei hän hyväntuulinen ollut lähtiessäänkään...En osaa tarkalleen sanoa, johtuuko huono tuuleni ja ärtymykseni (joka siis tässä tilanteessa minua alkaa vallata) puhtaasti hänen käytöksestään, vai voiko mukana olla hyväksymättömyyden tunteita hänen tekoaan kohtaan (hän on niin pitkään asiasta minulle jankuttanut, että alan todella uskoa siihen myös itse...).
Mielestäni hän siis tulevasta naisseikkailustaan johtuen nostattaa aikaiseksi riidan. Ikään kuin hänen olisi helpompi lähteä ja hyväksyä tekemisensä silloin, kun välimme eivät ole täysin kunnossa. Olenkin miettinyt, voisiko olla, ettei hän itse täysin hyväksy tekojaan? Minulla ei ole ollut avoliittomme ulkopuolisia suhteita. En koe niitä kaivanneeni ja toisaallaan minua ehkä myös kalvaa epäilys siitä, että hän ei ehkä kuitenkaan hyväksyisi asiaa, vaan tapahtuman jälkeen mahdollisesti jopa lopettaisi suhteemme (hullua, mutta totta! tästä mielikuvasta ponnistelen päästäkseni eroon). Tällainen tunne minulle ainakin tuli itsessäni vastaan, kun olen näitä asioita miettinyt ja pyöritellyt mielessäni.
Samankaltainen käyttäytymiskaava toistuu välillä silloinkin, kun hän on saanut uuden naisystävän, esim. sähköpostikirjeenvaihtoon. Hyvänä esimerkkinä tällä hetkellä päällä oleva kriisi, joka (mielestäni) liittyy osittain erääseen naiseen, jonka hän tapasi kurssilla jokin aika sitten. Ensin puhumattomuutta ja koskemattomuutta jatkui noin viikon verran, syyksi hän sanoi, että tarvitsee omaa aika omien juttujensa kelaamiseen...Sitten viikon kulutta hän eräänä iltana kertoo, että on sopinut kirjoittelevansa erään kurssilla tapaamansa naisen kanssa, ei osaa sanoa, miksi ei saanut sanottua asiaa aikaisemmin, vain että se tuntui vaikealta, luullakseen minun suhtautumiseni takia. Tässä vaiheessa en sitten enää suhtaudukaan asiaan niin hyvin, kuin muutoin -ainakin kuvittelisin- suhtautuvani. Kysyn, miksi asiasta ei voinut kertoa minulle aikaisemmin, miksi se tuntui vaikealta, eikö hän ole toiminut asiassa sovitun mukaan...Hän tietysti hermostuu tästä. Jonkin ajan kuluttua käy ilmi, ettei hän jostain syystä ole kertonut naiselle minun olemassaolostani, mutta sanoo kuitenkin, että hän etsii tästä suhteesta ihan vain ystävyyttä.
Asia jää siltä erää sillensä, mutta mökötys ja puhumattomuus jatkuu...Ja myöhemmin, kun asiasta tulee puhetta, hän ilmoittaa, että hänen ja ko. naisen juttu on menossa johonkin suuntaan tai sitten ei, he ovat tapaamassa tai sitten ei, mutta meidän suhteemme tila ei mitenkään liity tähän asiaan, vaan kyse nyt tässä riidassa on minun suhtautumisestani, johon hän ei ole tyytyväinen...Ja minusta tuntuu taas, että olemme tässä tilanteessa ja riidassa ja ylipäätäänsä puhumassa koko aiheesta hänen aloitteestaan siksi, että asia ehkä ei ole hänelle niin ok, kuin hän itse ajattelee.
Ja jos aiemmin koetut pitävät paikkansa, suhteemme ei palaudu normaaliksi, ennen kuin hänen ja tämän naisen välillä on tapahtunut jotain: seksiä, päätös ystävyydestä – jotain mikä vie heidän suhteensä ”selvempään” tilaan. Joka tapauksessa, kokemukseni mukaan, kumppanini ja minun suhteen ennalleen palautuminen vaatii jonkinlaisen päätöksen hänen ja tämän ystävä-naisen/seksuaalisesti kiinnostavan naisen välillä, mutta niin kauan kuin asia on selvittämättä, ei meidän suhteemme palaudu ennalleen.
Nyyh! Tällä menolla tuntuu, että alan vähitellen sekoamaan. Miehen mukaan ongelma on minussa, ja olemme (taas) tilanteessa, jossa hän sanoo, että muutos minun suhtautumisessani on se juttu, joka voisi pelastaa suhteen. Hän ei halua tällä hetkellä kuulla minusta/minulta mitään muuta, kuin jotain uutta ja mullistavaa sanottavaa riidan kohteena olevasta asiasta (?ja jotenkin minusta tuntuu, että se, miten olen tähän mennessä asiaa pyöritellyt, ei ole ”kelvannut” hänelle – hän tulkitsee sen ”saman vanhan p****n jauhamiseksi, kuin aikaisemmin, vaikka mielestäni sanoisinkin jotain uutta). Hän itse sanoo keskittyvänsä nyt muihin juttuihin.
Tunnen itseni välillä todella huonoksi ihmiseksi, mietin, olenko todella saanut kaiken tämän huonon olon sekä hänelle että minulle itse aikaiseksi. Toivoisin asiallisia kommentteja, kenenkään päätän haukkuminen ei auta mitään...(perinteisen suhteen kannattajat kun eivät ehkä ymmärrä tätä kuviotamme lainkaan...)
Mikä avuksi? Olemme muutamaan kertaan jopa eronneet asian johdosta: Hän on lähtenyt, mutta tullut parin kuukauden kuluttua takaisin. Alan vähitellen olla hajalla näihin tunteisiin, joita koen siksi, että koen tulleeni kohdelluksi näissä ”naissuhdetilanteissa” muulla tavoin kuin niin sanotusti normaalissa tilanteessa. Tunnen, että suhteessa on muutoin miljoonia hyviä elementtejä ja silloin kun kaikki on hyvin, nautimme toistemme seurasta suuresti. Elämänasenteeni on aika erikoinen ja olen hänessä kohdannut ihmisen, jonka kanssa noin 99 prosenttia asioista kulkee samaan suuntaan. Enemmän kuin olisin koskaan uskonut, että voi kenenkään kanssa kumppanuutta tuntea.
Olen pohtinut ja ajatellut asiaa useammalta kannalta. Ja olen ajattelussani kehittänyt tilanteeseen erilaisia ratkaisuja, joilla voisi olla positiivinen vaikutus. Olisin kiitollinen, jos jollakulla olisi kokemuksia ja näkemyksiä asiaan, se toisi minulle lisää tietoa...ehkä uusia ajatuksiakin!
Olen kolmatta vuotta suhteessa kahden lapsen yhteishuoltaja-isän kanssa. Mies erosi entisestä vaimostaan vajaa neljä vuotta sitten ja siirtyi melko pian eron jälkeen suhteeseen kanssani. Puolen vuoden seurustelun jälkeen hän muutti virallisesti luokseni asumaan.
Ongelmia suhteessamme ovat kumppanini muut naissuhteet. Minusta kyseessä on meidän molempien suhtautumisongelma, hänen mielestään kyseessä on nimenomaan minun suhtautumiseni.
Suhteemme on vapaa suhde. Aloittaessamme yhteisen taipaleen, olin itse halukas pitämään vapauteni (pari vuotta aikaisemmin oli kokenut todella mustasukkaisen suhteen) ja vielä enemmän sitä halusi kumppanini; jos näin voi sanoa siksi, että hän oli se, joka asiaa ehdotti. Olin halukas kaikenlaisen vapauden sallimiseen, en ollut aikaisemmin vielä tällaisessa suhteessa ollut ja ajatus tuntui hyvältä: Älä jätä toisen takia kokematta mitään, mitä haluat, tällöin et ala vihata toista sen takia, mitä hänen vuokseen olet jättänyt tekemättä. Puhuimme siitä, kuinka tällainen salliva suhtautuminen ja itsensä toteuttaminen toisi suhteeseen entistä enemmän hyviä asioita ja vahvistaisi yhteenkuuluvuutta, jopa parantaisi seksielämäämme.
Sovimme toki muutamia sääntöjä muista suhteista: Esim. Muille pitää olla rehellinen ja kertoa jo olemassa olevasta kumppanista. Henkilö ei saa olla mielellään kukaan, jonka me molemmat tunnemme ja olemme päivittäin tekemisissä esim. töissä. Ei ole tarkoitus, että kukaan ”syrjäyttää” oikeaa kumppania. Tai siis, jos esim. ihastuisi ja rakastuisi johonkin toiseen niin paljon, että oma kumppani jäisi vähemmälle huomiolle, kuin tämä uusi ihastus, luultavasti suhde loppuisi automaattisesti.
Kumppanini ei harrasta seksiä muiden naisten kanssa kovinkaan usein. Näin tapahtuu ehkä muutaman kerran vuodessa. Naispuolisia ystäviä, joiden kanssa hän kokee suhteen ehkä kehittyvän seksuaaliseen suuntaan, tai sitten ei, hänellä on muutamia. Joitain hän tapaa hyvin harvoin, joitain ”kausittain” useammin. Joskus ns. uudet ystävyyssuhteet saattavat kestääkin vain muutaman viikon ja hiipua hiljakseen. Koska monet tuntuvat ajattelevan, että vapaassa suhteessa elävät automaattisesti juoksentelevat muiden perässä, minkä ehtivät, haluan korostaa, että näin ei todellakaan ole.
Koen, että ongelma on se, että aina kun hänellä on jotain ns. säpinää tuloillaan, joudumme hänen aloitteestaan riitatilanteeseen. Turhaan riitaan sellaisesta asiasta, jonka on sovittu olevan ok.
Hän aloittaa keskustelun: ”Kuule, luulenpa, että sinulle ei kuitenkaan nämä minun muut suhteeni ole ok. Et oikeasti hyväksy näitä asioita”. Ja vaikka mitä vastaan, hän ei ole vastaukseeni tyytyväinen, vaan lukee milloin mistäkin kehon kielestä tai äänensävystä, että oikeasti olen asista eri mieltä. Näin on tapahtunut tähän mennessä jokaisen kerran, kun hän on lähtenyt jollekin reissulle, jossa seksiä naisen kanssa on harrastettu. Sen jälkeen kun olen toimintakaavan hänessä ”tunnistanut” olen pari kertaa kysynyt häneltä, johtuuko hänen yllättävä asiaa koskeva keskusteluhalunsa kenties siitä, että jotain tällaista saattaisi olla lähiaikoina tapahtumassa. Tästä hän yleensä raivostuu vielä enemmän ja syyttää minua vainoharhaiseksi yms. Lopputulos on, että hän lähtee reissuunsa tilanteessa, jossa meillä on riita kesken.
No, kumppanini palattua tällaiselta ”naispitoiselta” reissulta, en olekaan saanut takaisin hyväntuulista, avointa, lämpöisiä tunteita minua kohtaan osoittavaa miestä, vaan pahantuulisen puhumattoman jörrikän, joka ei halua, että häneen edes katsotaan, saatika sitten kosketaan. Toisaalta, ei hän hyväntuulinen ollut lähtiessäänkään...En osaa tarkalleen sanoa, johtuuko huono tuuleni ja ärtymykseni (joka siis tässä tilanteessa minua alkaa vallata) puhtaasti hänen käytöksestään, vai voiko mukana olla hyväksymättömyyden tunteita hänen tekoaan kohtaan (hän on niin pitkään asiasta minulle jankuttanut, että alan todella uskoa siihen myös itse...).
Mielestäni hän siis tulevasta naisseikkailustaan johtuen nostattaa aikaiseksi riidan. Ikään kuin hänen olisi helpompi lähteä ja hyväksyä tekemisensä silloin, kun välimme eivät ole täysin kunnossa. Olenkin miettinyt, voisiko olla, ettei hän itse täysin hyväksy tekojaan? Minulla ei ole ollut avoliittomme ulkopuolisia suhteita. En koe niitä kaivanneeni ja toisaallaan minua ehkä myös kalvaa epäilys siitä, että hän ei ehkä kuitenkaan hyväksyisi asiaa, vaan tapahtuman jälkeen mahdollisesti jopa lopettaisi suhteemme (hullua, mutta totta! tästä mielikuvasta ponnistelen päästäkseni eroon). Tällainen tunne minulle ainakin tuli itsessäni vastaan, kun olen näitä asioita miettinyt ja pyöritellyt mielessäni.
Samankaltainen käyttäytymiskaava toistuu välillä silloinkin, kun hän on saanut uuden naisystävän, esim. sähköpostikirjeenvaihtoon. Hyvänä esimerkkinä tällä hetkellä päällä oleva kriisi, joka (mielestäni) liittyy osittain erääseen naiseen, jonka hän tapasi kurssilla jokin aika sitten. Ensin puhumattomuutta ja koskemattomuutta jatkui noin viikon verran, syyksi hän sanoi, että tarvitsee omaa aika omien juttujensa kelaamiseen...Sitten viikon kulutta hän eräänä iltana kertoo, että on sopinut kirjoittelevansa erään kurssilla tapaamansa naisen kanssa, ei osaa sanoa, miksi ei saanut sanottua asiaa aikaisemmin, vain että se tuntui vaikealta, luullakseen minun suhtautumiseni takia. Tässä vaiheessa en sitten enää suhtaudukaan asiaan niin hyvin, kuin muutoin -ainakin kuvittelisin- suhtautuvani. Kysyn, miksi asiasta ei voinut kertoa minulle aikaisemmin, miksi se tuntui vaikealta, eikö hän ole toiminut asiassa sovitun mukaan...Hän tietysti hermostuu tästä. Jonkin ajan kuluttua käy ilmi, ettei hän jostain syystä ole kertonut naiselle minun olemassaolostani, mutta sanoo kuitenkin, että hän etsii tästä suhteesta ihan vain ystävyyttä.
Asia jää siltä erää sillensä, mutta mökötys ja puhumattomuus jatkuu...Ja myöhemmin, kun asiasta tulee puhetta, hän ilmoittaa, että hänen ja ko. naisen juttu on menossa johonkin suuntaan tai sitten ei, he ovat tapaamassa tai sitten ei, mutta meidän suhteemme tila ei mitenkään liity tähän asiaan, vaan kyse nyt tässä riidassa on minun suhtautumisestani, johon hän ei ole tyytyväinen...Ja minusta tuntuu taas, että olemme tässä tilanteessa ja riidassa ja ylipäätäänsä puhumassa koko aiheesta hänen aloitteestaan siksi, että asia ehkä ei ole hänelle niin ok, kuin hän itse ajattelee.
Ja jos aiemmin koetut pitävät paikkansa, suhteemme ei palaudu normaaliksi, ennen kuin hänen ja tämän naisen välillä on tapahtunut jotain: seksiä, päätös ystävyydestä – jotain mikä vie heidän suhteensä ”selvempään” tilaan. Joka tapauksessa, kokemukseni mukaan, kumppanini ja minun suhteen ennalleen palautuminen vaatii jonkinlaisen päätöksen hänen ja tämän ystävä-naisen/seksuaalisesti kiinnostavan naisen välillä, mutta niin kauan kuin asia on selvittämättä, ei meidän suhteemme palaudu ennalleen.
Nyyh! Tällä menolla tuntuu, että alan vähitellen sekoamaan. Miehen mukaan ongelma on minussa, ja olemme (taas) tilanteessa, jossa hän sanoo, että muutos minun suhtautumisessani on se juttu, joka voisi pelastaa suhteen. Hän ei halua tällä hetkellä kuulla minusta/minulta mitään muuta, kuin jotain uutta ja mullistavaa sanottavaa riidan kohteena olevasta asiasta (?ja jotenkin minusta tuntuu, että se, miten olen tähän mennessä asiaa pyöritellyt, ei ole ”kelvannut” hänelle – hän tulkitsee sen ”saman vanhan p****n jauhamiseksi, kuin aikaisemmin, vaikka mielestäni sanoisinkin jotain uutta). Hän itse sanoo keskittyvänsä nyt muihin juttuihin.
Tunnen itseni välillä todella huonoksi ihmiseksi, mietin, olenko todella saanut kaiken tämän huonon olon sekä hänelle että minulle itse aikaiseksi. Toivoisin asiallisia kommentteja, kenenkään päätän haukkuminen ei auta mitään...(perinteisen suhteen kannattajat kun eivät ehkä ymmärrä tätä kuviotamme lainkaan...)
Mikä avuksi? Olemme muutamaan kertaan jopa eronneet asian johdosta: Hän on lähtenyt, mutta tullut parin kuukauden kuluttua takaisin. Alan vähitellen olla hajalla näihin tunteisiin, joita koen siksi, että koen tulleeni kohdelluksi näissä ”naissuhdetilanteissa” muulla tavoin kuin niin sanotusti normaalissa tilanteessa. Tunnen, että suhteessa on muutoin miljoonia hyviä elementtejä ja silloin kun kaikki on hyvin, nautimme toistemme seurasta suuresti. Elämänasenteeni on aika erikoinen ja olen hänessä kohdannut ihmisen, jonka kanssa noin 99 prosenttia asioista kulkee samaan suuntaan. Enemmän kuin olisin koskaan uskonut, että voi kenenkään kanssa kumppanuutta tuntea.
Olen pohtinut ja ajatellut asiaa useammalta kannalta. Ja olen ajattelussani kehittänyt tilanteeseen erilaisia ratkaisuja, joilla voisi olla positiivinen vaikutus. Olisin kiitollinen, jos jollakulla olisi kokemuksia ja näkemyksiä asiaan, se toisi minulle lisää tietoa...ehkä uusia ajatuksiakin!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luulempa ettei kumppanisi hyväksy vapaata suhdetta sisimmässään. Ehkä hän haluaisi sinun sanovan että haluan vain sinut ja haluan että sinä haluat vain minut. Luulempan että kannattaisi kokeilla ihan perinteistä turvallista yksiavioisuutta.
luulenpa että hän odottaa sinulta jonkinlaista mustasukkasuuden osoitusta ja jos et sellaista näytä niin hän luulee että et välitä hänestä tarpeeksi ja että se on sinulle samantekevää kuinka paljon hänellä on suhteita.
Tämä älykääpiö selittää samaa juttua eri palstoilla jo ties kuinka monetta kuukautta. Älkää vaivautuko.
Tämä ei ole mikään feikki! Ja kyllä, olen kirjoittanut samasta aiheesta eräälle toisellekin keskustelupalstalle! Sitä ei kai mikään laki kiellä? Ajattelin, että eri keskustelufoorumeista voi saada erilaista palautetta. Ja tiedoksesi: Tilanne on jatkunut tällaisena tällä erää pari kuukautta - ja ensimmäisen viestin aiheesta olen kirjoittanut ehkä noin kuukausi sitten. Joten ajantajusi lienee hämärtynyt tai sitten sekoitat minut johonkin toiseen "jo ties kuinka monetta kuukautta kirjoittelevaan".
Moi,
Voisikohan vaikeudet johtua siitä, että kun itse et toimi samoilla pelisäännöillä, eli olet menemättä vieraisiin vaikka voisit, niin miehesi kokee pohjimmiltaan (perusteetta) huonoa omatuntoa omalta puoleltaan. Eli ei ehkä usko aitouteesi suhtautumisessasi.
Tunnen ihan samankaltaista hytinää omassa suhteessani, vaikka ehkä eri tilanteissa.
Kokeilepa ottaa luontevasti itsellesikin joku kiva leikkikaveri, niin se voi tuoda "huojennusta" miehesi ajatuksiin ja epäilyihin suhtautumisesi aitoudesta. ja se voi olla lisäksi ihan oikeasti piristävää...;)
Kirjoittele, jos kiinnostaa: [email protected]